Tilanne tämä. Teininä, olin jotain 16-vuotta, mulla oli lyhyt suhde pojan kanssa jonka kanssa erottiin aika pian seksin jälkeen. löysin uuden tosi mukavan miehen (pojan). huomasin että taidanpa olla raksaana tälle eksälle, (uudelle en ollut antanut) kauhistuin. Päätin että lasta en halua, aloin juomaan, ja join monta päivää enkä uskaltanut mennä tk:hon enkä sanoa kenellekkään. olin päättänyt että teen abortin, mutta n.kolmeviikkoa myöhemmin menkat alkoi tosi tosi kivuliaasti. En ollut sen jälkeen raskaana. En ole kertonut kenellekkään asiasta. Nyt monta vuotta myöhemmin olen alkanut seurustelemaan tämän "lapsen isän" kanssa. Toisaalta haluaisin kertoa mitä olen tehnyt silloin, sillä periaatteessa voisi olla lapsi. Mutta en uskalla. Olisihan se kuollut muutenkin, ilman että join niin paljon sillon. Mutta kertoisinko?
kertoakko
"murhaaja"
4724
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
en ainakaan kertoisi
Monet tosi alkoholistit ovat saaneet lapsia (ehkä sairaita), joten ei ole ollenkaan varmaa tapahtuiko "´keskenmeno" päivien juomisen seurauksena, oliko sikiössä alunperin jotain vikaa, olitko tosiaan raskaana, vai oliko kyseessä joki muu häikkä "menskupaussissa"!
Miehet kun kuulevat tuollaisia "läheltäpiti" juttuja, ne muuttuu niiden päässä kärpäsestä härkäseksi! Vaikeuttaen suhdetta! Turhaa jauhaa mitään menneitä, kun vauvaa ei kuitenkaan olisi ollut!!
Ihan totta. Älä ihmeessä kerro. Kukaan ei tiedä miksi "keskenmeno" tapahtui. Älä nyt vaan mieti enää sitä itsekään. Suurimmalle osalle naisia tapahtuu ko "keskenmenoja" kaiken aikaa. Useimmiten niitä ei edes huomata. Luonto silloin vaan tekee tehtävänsä, koska jossain on jotain pielessä. Ei siinä mistään murhasta ole kysymys. Jos keskenmenon saisi tuolla lailla aikaan, ei maailmassa olisi näin paljon liikakansoitusta.
Joku jo sanoikin, että miehillä on taipumus tehdä tällaisista kärpäsistä härkänen. Niin on. Mutta niin on naisillakin. Kaikilla ihmisillä on, jos tilanne menee jotenkin sellaiseksi, että tästä vanhasta tapauksesta pitäisi saada jonkinlainen "lyömäase".
Älä tosiaankaan kerro, älä edes harkitse. Mitä ihmeen hyötyä siitä olisi nykyiselle suhteellesi. Heikennystä saattaisi olla paljonkin.
Äläkä mieti enää itsekään täysin luonnollista tapahtumaa.
Hei
Raskaustesti näyttää positiivista heti kun munasolu on hedelmöittynyt. Se ei kuitenkaan tarkoita raskautta, ennen kuin hedelmöittynyt munasolu on turvallisesti kiinnittynyt kohdun seinämään ja kasvu voi jatkua normaalista. Periaatteessa aina kun kuukautiset on myöhässä, on tapahtunut"hedelmöittyminen" joka ei koskaan johda mihinkään ja kuukautiset alkavat normaalisti, tosin myöhässä. Nainen voi saada kymmenkunta tälläistä myöhästymistä elämänsä aikana.Eikä tätä kutsuta edes keskenmenoksi. Oikea keskenmeno vaatikin sitten jo kaavintaa ja muita lääketieteellisiä juttuja. Eli älä suotta kärsi huonosta omastatunnosta, alkoholi ei ollut mikään laukaiseva tekiä vaan ihan normaali ilmiö.