Onko ulkomaalaisella puolisollanne suomalaisia kavereita? Olen tässä vuosien saatossa pistänyt merkille, että vaikka vaimoni on asunut Suomessa jo kuutisen vuotta, puhuu suomea, on töissä jne, niin silti lähes kaikki hänen kaverinsa ovat Suomessa asuvia japanilaisia. Jokunen muunmaalainen ja suomalainen entinen työkaveri on, mutta lähimmät ystävät ovat maanaisia.
Mitenkäs teidän muiden puolisot? Millaisissa piireissä he pyörivät?
Mitenkäs teidän muiden puolisot? Millaisissa piireissä he pyörivät?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kielelliset muurit ovat vaikeaa murtaa. Vaikka vaimosi puhuu suomea, silti hän ei luultavasti ymmärtäisi suomalaisten naisten keskustelujen kielikukkasia. Juuri kielelliset seikat vaikuttavat huumoriin ym. ja siksi yleensä oman maan naisystävät ovat parhaita, kun kieli on yhteinen.
Jutustellahan aina voi, mutta sisälle keskusteluun pääsee vain yhteisellä kielellä. Vinkki: Alkakaa puhua englantia, niin jokainen on samalla tasolla.
Suomalaisten kavereiden vähyys ei näytä olevan suurikaan ongelma, että en minä tätä sillä kirjoittanut. Luulen, että koska puhumme suomea kotona ja vaimo puhuu sitä töissäkin, niin on rentouttavaa ja koti-ikävää poistavaa kavereerata saman kulttuuritaustan omaavien kanssa ja puhua omaa äidinkieltään.
Pari heistä on suomalas-japanilaisten vanhempien lapsia, jotka puhuvat siis täydellisesti suomeakin. Sitä suuremmalla syyllä tuntuisi vähän hölmöltä vain tasapuolisuuden nimissä puhua englantia. Eri juttu, jos vielä asuisimme Lontoossa.
Olen itse ulkosuomalainen nainen ja tapailen suomalaisia tuttavia noin joka toinen kuukausi, vaihtelemme kuulumisia, kirjoja ja aikakauslehtiä. Se luo jonkinlaista turvallisuuden tunnetta.
Olen ollut ulkomailla jo parikymmentä vuotta. Aluksi seurustelu suomalaisten kanssa oli paljon nykyistä tiiviimpää ja heihin olikin helpompi tutustua kuin paikallisiin. Pikkuhiljaa tulin valikoivammaksi eikä ystävyyden pohjaksi enää riittänyt yhteinen isänmaa ja äidinkieli. Nykyään ystäväpiirini on todella kansainvälinen, se on tietysti luontevaa eurooppalaisessa suurkaupungissa.
Puolisoni on myös ollut jo yli kymmenen vuotta ulkomaalainen tässä maassa, eikä hänkään nykyään erityisemmin seurustele omanmaalaistensa kanssa vaan myös hänen tuttavapiirinsä on melko kirjava.
Jos sinulla on itselläsi lähinnä suomalaisia ystäviä, niin vaimosi hakeutuu luontevasti tahollaan omanmaalaiseen seuraan. Jos tuttavapiirisi taas on kansainvälistä, siis myös kansainvälisesti asennoituneita suomalaisia, niin arvelisin, että vaimosi tuttavapiiri muodostuisi samantyyppiseksi.
Tilanne olisi todennäköisesti samanlainen kuin teilläkin, jos asuisimme jossain kolmannessa maassa. Huomaatkos muuten, että sinäkin mainitsit ystäväpiirinne olevan monikulttuurinen. Eli se ei koostu suurimmaksi osaksi sen maan kansalaisista, jossa asutte, vaan muista maahanmuuttajista.
Mitenkähän mahtaisi olla, jos asuisitte joko Suomessa tai miehesi kotimaassa?
Asuimmekin aluksi viisi vuotta mieheni kotimaassa pikkukaupungissa. Silloin ystäväni olivat suurimmaksi osaksi suomalaisia ainakin aluksi, meitä oli jostain syystä siinä kaupungissa jopa 14. Se oli hyvä lääke alkuaikojen koti-ikävään ennen internetaikoja...
Miehelläni oli tosin jo silloin myös kotikaupungissaan monikulttuurinen ystäväpiiri. Hänen innoittamana kutsuin sitten meille kyläilemään uusia ulkomaalaisia tuttavia. Meistä oli hauska järjestää juhlia missä oli ihmisiä eri maista ja maanosista.
Jos mieheni ystäväpiiri olisi ollut pelkästään paikallista porukkaa, suvun ja kulttuurin lisäksi, niin olisin ilmeisesti korostanut omaa suomalaisuuttani ja vahvistanut suomalaista tukiverkostoani enemmän. Mielestäni kyseessä on kahden kulttuurin tasapainottelu. Jos kulttuureita on enemmän, niin se yksi tai kaksi ei korostu niin paljon. Tietenkin nyt kolmannessa maassa asia menee omalla painollaan eikä sitä tarvitse miettiä.
peilistä. Olen työelämässä huomannut että ulkolaiset kolleegat eivät ota kovin hanakasti kontaktia suomalaisiin. Siis työasioiden ulkopuolella. Jäävät ennemminkin odottamaan että heihin otettaisiin kontaktia. Tässä kohdin ulkomaanelävät voisivat katsoa peiliin. Ei se ole suomalaisten tehtävä saada tulijaa viihtymään, kyllä se kontaktin otto on vieraan ihan itse tehtävä. Ja tämähän ei koske kulttuuria eikä maata. Yhtä yksin se on suomalainenkin kun muuttaa ulkomaille - mikäli ei itse nimenomaisesti ja aktiivisesti tee duunia asian eteen.
Mutta ei siinä mitään, jos siitä eristäytymisestä ei itse kärsi, mutta aika monet sitten selän takana kuitenkin vinkuvat miten sulkeutuneita suomalaiset ovat.
Ei muuta kuin potkaise muijaasi persiille(kuvainnollisesti) ja ottamaan kontaktia suomalaisiin naisiin. Harrastukset ovat mm. hyvä paikka tehdä sitä. Sinä suomalaisena varmasti osaat neuvoa miten se tulisi täällä tehdä.
Muutenkaan japanilaisella ei luulisi olevan kulttuurillisesti niin hirveän vaikeaa se kontaktin otto Suomessa koska aika varauksellisia ovat nuo japanilaisetkin. Vaihtaa vaan housuja(taas kuvainnollisesti) ;)
Intialainen avomieheni tekee paljon töitä joten viettää kaiken mahdollisen, työn ulkopuolisen aikansa perheensä kanssa. Usein jopa saatellaan, mennään miestä töihin vastaan tai hengataan työpaikalla. :) Kaverit ja perhetutut ovat kaikki intialaisia. Näitä tavataan tosi harvoin, yhdessä.
Miehellä on 6 todella hyvää kaveria, 3 näistä suomalaisia, 3 albaaneja (kosovolaisia). Suomalaiset kaverit ovat kaikki opiskeluajoilta, joskin yksi heistä aloitti juuri kesän lopulla samassa työpaikassa kuin mieheni, mieheni suosittelemana... Lisäksi hänellä on liuta muita suomalaisia tuttavia; vanhoista työpaikoista, nykyisestä sekä joidenkin albaanikaverien kautta, mutta he ovat sellaisia, joille harvoin tulee soitettua.
Itsekin olen huomannut (kuten joku muu ketjussa), että alkuaikoina miehellä "oman maan kaverit" korostuvat tuttavapiirissä, mutta ajan kanssa "jyvät erottuivat akanoista"; Osa on enää hyvänpäiväntuttuja, koska pelkkä yhteinen kieli ei riitä ylläpitämään ystävyyttä ja toisten elämäntyyli/arvot voi jopa alkaa ärsyttämään...
Vaimolla ei ole vielä tuttuja suomesta, eikä ole kiinnostunut ottamaan yhteyttä muihin japanilaisiin vaikka kovasti olen maanitellut.Kai hieman ujostelee vielä.
Vasta parisen kuukautta täällä oltu ja oleskelulupakin varmistui juuri.
Miten helppo vaimollasi oli oppia suomea ja entä töiden saanti?Kaipaisin jotain arjen vinkkejä helpottaakseni vaimon oloa ja muihin tutustumista.
Kannattaa mennä työkkäriin ja anoa kaksi vuotta kestävään kotouttamisohjelmaan. Sitä kautta pääsee kaupungin maksamalle suomenkielen kurssille ja siitä maksetaan vielä tuloistasi riippumatonta kotoutumistukea, joka on suuruudeltaan perupäivärahan suuruinen plus ruokaraha.
Vaimo oli asunut Suomessa vuoden jo ennen varsinaista oleskelulupaa, jolloin hän kävi yliopiston kielikeskuksen kursseja. Kotikieleksi vaihdoimme suomen parissa vuodessa. Kurssilta hän sai luontevasti omia ystäviäkin.
Sitten kannattaa verrastuttaa koulutodistukset Opetushallituksessa, joilla on helpompi hakea oman alansa töitä. Vaimo kävi vielä kurssin, jolla sai suomalaisen opettajan pätevyyden, vaikka maisterin tutkinto hyväksyttiinkin sellaisenaan.
Työt joutunee siltikin aloittamaan hanttihommista. Tosin niissä tapaa jälleen uusia ihmisiä ja suomenkieli paranee. Työkkäri järjestää lisäksi maahanmuuttajille jos jonkinmoista työllistymistä edistävää koulutusta, joista on sekä käytännöllistä, että taloudellista hyötyä.
Sitä kautta minunkin vaimoni pääsi vihdoin oman alansa töihin. Viihtyy paljon paremmin, eikä koti-ikäväkään vaivaa entiseen malliin. Toivottavasti jatkossakin, koska varmaan puolet hänen ensimmäisistä tutuistaan ovat jo ehtineet erotakin suomalaisista puolisoistaan.
Lopuksi haluan vielä korostaa suomenkielen opiskelun merkitystä. Suurin osa eronneista ja maastamuuttaneista kun ei koskaan vaivautunut opiskelemaan suomea, koska "kansainvälinen" ystäväpiiri ja mies puhuivat kiltisti englantia kotona. Välillä tirautetaan itkut ja sitten taas opiskellaan, mutta kyllä se siitä.
Itse osaan vaimoni kotimaan kieltä aika sujuvasti mutta päätimme, siis todellisuudessa minä päätin, että kotona aletaan sitten puhua suomea eikä mitään vaihtoehtoja. Meillä ei ollut kolmatta puolueetonta vaihtoehtoa niin kuin useimmilla pareilla koska vaimoni ei osaa käytännössä muita kieliä, kohtalaisen hyvästä koulutuksesta huolimatta, kuin omaansa ja suomea.
En tiedä miten nykyään mutta silloin kun me siellä työkkärissä kyselimme kielikursseja meille sanottiin että kansalaisopistoon vain maksullisille kursseille jos OL jatko kiinnostaa. Eikä mitään korvauksia maksettu myöhemminkään kun kävin kerran töissä. En pitänyt asiaa edes vääränä, kyllä jokaisen joka tuo maahan ulkomaalaisen puolison pitäisi minun mielestäni kyetä hänet myös jonkin aikaa elättämään. Ensimmäisen työpaikkansa vaimoni sai alle puolen vuoden kuluttua, tosin minun avullani, mutta sen jälkeen on hankkinut kaikki työpaikkansa ja täydennyskoulutuksensa itse.
Laitoin vastauksen juuri tähän koska tuo itku pisti silmään, meidän emäntä kun reagoi toisin; nyt hallitsen laajan valikoiman vaimon äidinkielen solvauksia ja kirosanoja joita ei todellakaan sanakirjoista löydy. Voin sitten käyttää näitä, viattomin ilmein ja tarpeen tullen, esimerkiksi baariin kesken väsyttävän sukulaisvierailun pyrkiessäni, aina vaimon kotimaassa käydessämme. Kaikille on päivän selvää keneltä olen ne oppinut, vaimoni valtavaksi harmiksi.
Ystävistä sen verran että aluksi hänkin pyrki saamaan melko harvinaisista maan naisistaan ystäviä, mutta sittemmin he ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta karisseet jonnekin reilun kymmenen vuoden maassa asumisen jälkeen. Hänellä on monia tuttuja suomalaisnaisia, muttei kuitenkaan yhtään parempaa ystävää. työkavereita ja naapureita lähinnä. Taitaa olla ystävien vähyys kyllä enempi persoonakysymys hänen kohdallaan..
..suomalaisia kavereita on miehellä, pari löytyy mutta ei tapaa usein (no, ei kyllä tapaa muutenkaan kavereitaan usein ellei työkavereita lasketa..) vaan lähinnä soittelevat. Mies pärjää kyllä suomen kielellä senverta hyvin että se ei ole este tutustumiselle mutta hakeutuu kuitenkin mielummin omanmaalaisten seuraan ja saattaa olla alkuun ennakkoluuloinen suomalaisia kohtaan, kun tutustuu niin tulee kyllä hyvin toimeen.
Lähinnä siis pyörii omanmaalaisten seurassa silloin kun kavereita tapaa, useimmat kavereistaan on +-10v vanhempia ja kenen kanssa ulkona käy ei yleensä ole hänen maalaisiaan vaan naapurimaasta, koska "omanmaalaiset ei osaa pitää hauskaa". Yleensä käyvät joko kahvilla jossain tai ystävät tulevat syömään joko meille tai me (riippuu ruuasta, mut kutsutaan yleensä aina mutta jos ruokalistalla on esim. sisäelimiä olen sairas tai töissä)/hän menee kavereidensa kotiin. Jotkut kavereista on perheellisiä, mutta villi veikkaus että noin 60% sinkkuja.
Suomessa asuessamme miehen kaverit olivat lähinnä muita ulkomaalaisia. Suurin osa oli maanmiehiä/samaa kieltä puhuvia, mutta kavereissa oli myös muita ulkomaalaisia. Tosin jo Suomessa oli niin, että kaikki kaverit olivat saman alan ihmisiä, joihin oli tutustuttu opiskellessa ja työpaikoilla. Täysin eri taustaisia kavereita ei ollut, ei edes maanmiehiä. Suomalaisia kavereita ei juuri ollut, muutamaa työ/opiskelututtavaa lukuunottamatta.
Muutimme kolmanteen maahan (Saksa). Tilanne on muuttunut täysin. Kavereissa ei ole tällä hetkellä yhtään ulkomaalaista, vaan kaikki ovat saksalaisia. Ainakaan syynä ei voi olla se, ettei tässä maassa olisi ulkomaalaisia, heitä on paljon enemmänkin Suomessa. Kielitaito oli tänne tullessa täysin nolla, ja vasta nyt, vuosien asumisen jälkeen alkaa olla ns. läpänheittotasolla. Tosin täytyy sanoa, että miehen alalla työskentelevät tyypillisesti puhuvat erittäin hyvää englantia ja usein myös haluavat harjoittaa taitoaan, koska se on työssä hyvin olennaista.
Tuosta suomenkielen opiskelusta sanoisin vielä, että aika monelta se "jää kesken", eli sellaiselle tasolle, että asiat pystyy hoitamaan, muttei taito ole oikein riittävä esim. ystävyyssuhteiden solmimiseen. Olen nähnyt useampia tällaisia tapauksia ja jotenkin minusta tuntuu, että asian takana on monesti pohjimmiltaan se, että ulkomaalainen on huomannut, ettei ehkä halua/pysty jäämään Suomeen loppuiäkseen tai esim. alkaa näyttää siltä ettei avioliitto suomalaisen kanssa tule kestämään. Siinä menee sitten se suomenopiskeluintokin, vaikka aluksi on saatettu opiskella hyvin ahkerastikin kieltä. Tämän seurauksena taito sitten jämähtää sille tasolle, mihin se tuon alkuinnostuksen aikana on saatu.
Puoliso on polynesialaiseen tapaan ultrasosiaalinen ja ystäviä on kertynyt joka lähtöön, myös suomalaisia. Luultavasti hän tuntee jo enemmän suomalaisia kuin minä, joka olen tällainen tyypillinen suomalaisilla sosiaalisilla taidoilla varustettu jäärä :) Mies puhuu jo melko hyvää suomea, ainakin siitä päätellen, että pystyy sekä ymmärtämään että myös tuottamaan verbaalihuumoria ihan itse.
Ystäväpiirissä on muuten myös ainakin yksi japanilainenkin.
Nigeriaisella miehelläni on kyllä kaverit kotimaasta tänne muuttaneita. Ja ovat kyllä tuoneet omat kaveri ja perhekäsityksensä mukanaan. Kaksi kantasuomalaista miestä on päässyt ujuttautumaan joukkoon.
Meillä on ollut ongelmana ettei ole pahemmin tutustunut suomalaisiin ihmisiin. Noilla suomenkielen kursseilla, kun tahtoo muun maalaisia olla. Nyt tässä sitten tuntee itsensä monikulttuuriseksi kun kuubalaisen vaimoni kaveripiiristä löytyy kiinalainen, venäläinen, intialainen ja tietysti on kuubalaisiakin. Lisäksi vaimoni sai huonoja kokemuksia suomalaisista naisista, kun ollessaan työharjoittelussa siellä esiintyi rasismia.
huonoja kokemuksia suomalaisista naisista. Kuinka rasismi ilmeni? Mitä tarkkaan ottaen tapahtui?
Kuinkahan objektiivisia nuo tuntemukset mahtoivat olla? Entä millaisia kokemuksia hän sai suomalaisista miehistä? Entä muunmaalaisista miehistä?
Toivottavasti hän ei käytä tuota tekosyynä työnteon vieroksuntaan. Työtä kun pitää tehdä elääkseen, olivatpa työolosuhteet millaiset tahansa. Kursseilla saa usein turhan ruusunhohteisen kuvan elämästä Suomessa, kun rahaa tulee tuutista eikä tarvitse tehdä muuta kuin istua ja viettää kahvituntia muiden ulkomaalaisten kanssa. Huonot oppimistulokset eivät aiheuta sanktioita, ja opettaja ja työvoimatoimiston väki yrittävät palvella kaikin tavoin. Työelämässä on toisin.
Todellisista rasistisista teoista voi tehdä tutkintapyynnän viranomaisille.
Tottumaan kovaan työntekoon täällä Suomessa, jos töihin aikoo mennä, ja täällä joutuu myös tottumaan vähän kaikenlaiseen kohteluun, joten ei kannata pienistä asioista ottaa hernettä nenään!
Paikassa oli samaan aikaan harjoittelussa suomalainen ja tätä selvästi suosittiin. Hyvänä esimerkkinä eräskin tapaus. Molemmat olivat kahvitauolla ja vaimoni sai haukut laiskottelusta, vaikka tasan tarkkaan samaan aikaan olivat sinne menneet.
Suomalaisista miehistä kokemukset ovat tähän mennessä olleet ihan positiiviset. Afrikkalaiset miehet eivät taas ole pisteitä keränneet noilla kursselilla, joissa ovat tehneet tuttavuutta lähes häirinnäksi asti.
mitä kahvitunnilla tapahtui? Olitko paikalla? Miksi kahvitunnilla olemisesta tuli haukut laiskottelusta? Kahvitunneistahan on sovittu etukäteen.
Se, että suomalaista "selvästi suosittiin", on ilmeisesti se käsitys, jonka vaimosi sai. Se saattaa olla väärinkäsityskin. Jotenkin on huolestuttavaa, että vaimosi tulkitsee asioita noin.
Toivottavasti afrikkalaisetkin miehet saivat muutamia "pisteitä" kurssilla. Vaimosi ei niitä ilmeisesti antanut. Hän katsoi kuitenkin tarpeelliseksi kertoa sinulle, että afrikkalaiset olivat tehneet hänen kanssaan tuttavuutta häirinnäksi asti. Mitähän sekin tarkoittaa? Jos häirintä on ollut todellista, siitäkin voi ilmoittaa viranomaisille tai vaikkapa kurssin järjestäjille.
Älä mene mukaan vaimosi valituksiin. Muuten hän joutuu noidankehään, josta on hyvin vaikea irrottautua: hän alkaa ajatella olevansa kaiken keskipiste ja luulee, että kaikki johtuu hänestä tai koskee häntä. Itse asiassa muut ihmiset eivät ajattele häntä kovinkaan usein.
Miehellä on muutama suomalainen kaveri, mutta omanmaalaiset ovat tärkeämpiä. Pyörii tuo toisinaan muidenkin pohjois-afrikkalaisten kanssa, kieli on kuitenkin hyvin samanlainen, vaikka lähtömaa olisikin eri. Alussa meidänkin mies tutustui ja vietti aikaa mielellään kenen tahansa arabin kanssa, noin suurin piirtein, mutta tähän mennessä on jo hyvät ystävät erotettu hyvänpäiväntutuista ja niitä läheisimpiä ystäviä on ehkä viisi, kaikki samasta maasta kotoisin.
arabian kielihän on todella erilaista alueellisten erojen mukaan! aika koulutettua porukkaa täytyy pyöriä jos täysin eri maista tulevat niin hyvin arabialla toimeen koska silloin täytyy olla klassinen arabia hallinnassa mitä ei ihan perusduunareilla välttämättä ole.. jo pelkästään esim. Irakissa ja Syyriassa on ihan erilainen kieli vaikka ovat naapureita, miten sit on Irakin ja vaikkapa Marokon laita... :) Tosi huomattava ero. Ystäväni Jordaniasta aikanaan totesi ettei ymmärrä juuri mitään marokkolaisen kaverinsa puheista vaikka oli yliopiston käynyt ja hallitsi klassisen, ainut vaan että kaverinsa ei hallinnut niin hyvin..
Niin ja tosiaan huomasinpa vaan jutun täällä, en ole arabin kumppani saati ikinä ollut mutta kieltä (ja kulttuuria) opiskellut vuosia sekä omaan laajan arabialaisen tuttavapiirin.
Arabia on hyvin erilaista eri puolilla. Miehen kaverit ovat melko poikkeuksetta väliltä Egypti-Marokko, vaikka kylläpä tuo irakilaistenkin kanssa näyttää pystyvän varsin hyvin keskustelemaan. Tarkoitin kuitenkin, että näillä pohjois-afrikkalaisilla kieli on melko samanlaista maasta riippumatta. Tosin kyllä egyptiläiset jo varsin eri lailla puhuvat kuin marokkolaiset. Ja minä puhun kuulemma algerialaisittain. ;)
Miehellä on yksi "oma" suomalainen ystävä, jonka kanssa ovat hyvinkin läheisiä. Yksi omanmaalainen parempi ystävä löytyy myös. Muuten sitten ystävät onkin yhteisiä tuttavia, yleensä pariskuntia - suomalaisia ja ulkomaalaisia.