HIljaisuus

Olisin toivonut kommentteja muilta tilanteestani.

Olen ollut 10 vuotta avovaimoni kanssa josta noin 8 on asuttu yhdessä. Rakkautta on ollut paljon, ongelmia yllättävän vähän. Muutama viikko sitten hän vielä sanoi että sylini on maailman paras paikka ja me olimme kihloissa ja suunnittelimme häitä ja lapsia. Itse en ole mihinkään näistä painostanut vaan kaikki on yhdessä mietitty. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta että tahtoo erota, ei näe suhteelle tulevaisuutta ja haluaa tilaa.

6 päivä sisään hän muutti omaan asuntoonsa meidän yhteisestä omistusasunnosta. Minä jäin hölmistyneenä sohvalle itkemään että miten tässä näin kävi. Sovimme että pidämme vähän aikaa (pari kuukautta) etäisyyttä ja yhteydenpito ainoastaan sähköpostilla.

Hänestä ei kuulunut mitään joten pari kertaa mailasin ja kyselin kuulumisia. En syytelly, pyydelly selityksiä vaan kyselin kuulumisia.

Vastauksena sain että hänellä on stressi eikä hän jaksa mitään ylimääräistä.

Voiko 10 vuoden jälkeen yhtäkkiä olla vain ylimääräinen riesa työkiireiden keskellä??

Mitä ihmettä tässä tapahtuu???
51686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ollut asialla.??? Täytyy toipua nääs.!Jos ei ole kanttia kertoa totuutta.Eli varaudu kaikkeen.!!!

Äänestä

Valitan, uusi mies taitaa olla naisellas

Äänestä

Mitenkä sitä ei 10 vuodessa naimisiin kerkeä????

Saatko koskaan mitään aikaan. Vai jahkaatko aina kaikessa.

Täysin ymmärrettävää että nainen ottaa ja lähtee kun mies on noin saamaton tossu.

Äänestä
  • Koitas KERRANKIN tehdä jotain räväkkää. Käyt hakemassa kukkakaupasta niin ison kimpun kun jaksat kantaa, ja viet sen hänelle, ja sanot naivasi hänet heti.

    Et sinä siinä mitään menetäkkään. Tolleen mitään tekemättä menetät varmasti.

    Äänestä

Naisesi on löytänyt uuden miehen ja hankkiutuu sinusta eroon. Helppo tapa vain hänelle olla kertomatta asioista.... teini-ikäiset lopettavat suhteita tuolla tavalla, että suljetaan toinen ihminen pois, mutta ei aikuisten enää pitäisi noin käyttäytyä.

Onko exälläsi koskaan ollut kommunikaatio-ongelmia?

Ja sitten vielä vinkiksi, että lakkaa tovomasta exääsi takaisin ja ala elämään uutta elämääsi! Vaikka exäsi kyllästyisikin uuteen mieheensä, niin teidän juttua se ei enää pelasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkensä menettänyt mies kirjoitti:

Olisin toivonut kommentteja muilta tilanteestani.

Olen ollut 10 vuotta avovaimoni kanssa josta noin 8 on asuttu yhdessä. Rakkautta on ollut paljon, ongelmia yllättävän vähän. Muutama viikko sitten hän vielä sanoi että sylini on maailman paras paikka ja me olimme kihloissa ja suunnittelimme häitä ja lapsia. Itse en ole mihinkään näistä painostanut vaan kaikki on yhdessä mietitty. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta että tahtoo erota, ei näe suhteelle tulevaisuutta ja haluaa tilaa.

6 päivä sisään hän muutti omaan asuntoonsa meidän yhteisestä omistusasunnosta. Minä jäin hölmistyneenä sohvalle itkemään että miten tässä näin kävi. Sovimme että pidämme vähän aikaa (pari kuukautta) etäisyyttä ja yhteydenpito ainoastaan sähköpostilla.

Hänestä ei kuulunut mitään joten pari kertaa mailasin ja kyselin kuulumisia. En syytelly, pyydelly selityksiä vaan kyselin kuulumisia.

Vastauksena sain että hänellä on stressi eikä hän jaksa mitään ylimääräistä.

Voiko 10 vuoden jälkeen yhtäkkiä olla vain ylimääräinen riesa työkiireiden keskellä??

Mitä ihmettä tässä tapahtuu???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu