Tällä palstalla kaikki (no ainakin 99%) kirjoittajista on naisia. Niitä, joilla on anopin kanssa ongelmia, kehotetaan tämän tästä käskeä miestä latelemaan äidilleen kaapin paikka tai ihmetellään, mikä nösvykkä se mies on, kun ei ole jo itse tajunnut pitää perheensä/vaimonsa puolia.
Ollaanko me naiset hanakampia tarttumaan ongelmiin kuin miehet? Jos äiti-poika-suhde on jollain viisiin persiillään, niin kaatuuko tilanteiden "korjaaminen" miniän niskaan? Halutaanko me naiset muuttaa sellaisiakin asioita, jotka miehet vain kärsivät hiljaisuudessa?
Järjellä ajateltuna aikuiset ihmiset toimivat aina oman tahtonsa mukaan. Jos mies ei osaa/halua sanoa äidilleen ikinä vastaan, auttaako asiaa, että vaimo sitä pyytää?
Itselläni on onnekseni appivanhemmat, joiden kanssa suurempia ongelmia ei ikinä ole ollut. Huomaan kuitenkin kun ollaan heidän kanssaan, että mieheni on hiljaisempi kuin yleensä eikä hoida esim. kotonamme asioita samoin kuin kaksin ollessamme, jotenkin "taantuu" takaisin pikkupojaksi, joka tekee mitä lystää ja on passattavana (ei kuitenkaan ongelmaksi asti).
Välillä täältä lukee ja maailmalla kuulee ihan hirveitäkin juttuja siitä, kuinka anoppi päsmäröi poikaansa ja miniäänsä. Elämä ja ihmissuhteet, varsinkaan suhteet äitiin ja isään eivät (todellakaan) aina ole reiluja ja avoimia.
Tuntuu vaan joskus niin väärältä (tiedän, tämä on naivia), että naiset joutuvat pitelemään puoliaan miehensäkin puolesta, vaikka varsinainen ongelma on yleensä siellä, mihin ei pääse käsiksi: äidin ja hänen poikansa suhteessa.
Ollaanko me naiset hanakampia tarttumaan ongelmiin kuin miehet? Jos äiti-poika-suhde on jollain viisiin persiillään, niin kaatuuko tilanteiden "korjaaminen" miniän niskaan? Halutaanko me naiset muuttaa sellaisiakin asioita, jotka miehet vain kärsivät hiljaisuudessa?
Järjellä ajateltuna aikuiset ihmiset toimivat aina oman tahtonsa mukaan. Jos mies ei osaa/halua sanoa äidilleen ikinä vastaan, auttaako asiaa, että vaimo sitä pyytää?
Itselläni on onnekseni appivanhemmat, joiden kanssa suurempia ongelmia ei ikinä ole ollut. Huomaan kuitenkin kun ollaan heidän kanssaan, että mieheni on hiljaisempi kuin yleensä eikä hoida esim. kotonamme asioita samoin kuin kaksin ollessamme, jotenkin "taantuu" takaisin pikkupojaksi, joka tekee mitä lystää ja on passattavana (ei kuitenkaan ongelmaksi asti).
Välillä täältä lukee ja maailmalla kuulee ihan hirveitäkin juttuja siitä, kuinka anoppi päsmäröi poikaansa ja miniäänsä. Elämä ja ihmissuhteet, varsinkaan suhteet äitiin ja isään eivät (todellakaan) aina ole reiluja ja avoimia.
Tuntuu vaan joskus niin väärältä (tiedän, tämä on naivia), että naiset joutuvat pitelemään puoliaan miehensäkin puolesta, vaikka varsinainen ongelma on yleensä siellä, mihin ei pääse käsiksi: äidin ja hänen poikansa suhteessa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Miten sitten selityy se, että tuo poika ja äiti ovat eläneet sopuisasti 30 v ja ne ongelmat pulpahtavat esiin vasta kun poika ottaa vaimon ?
Sitä minä en ymmärrä jos väitetään, että anopin ja miniän välisessä riitaisassa suhteessa onkin kysymys äidin ja pojan ongelmista.
En ole riidellyt poikani kanssa koskaan. Olemme olleet avoimia toisillemme ja meillä on ollut normaali ihmissuhde siihen saakka, kunnes miniä alkoi määrätä sekä poikani perheessä, että omaa elämääni. Hän sanoo tasan tarkkaan, miten heillä toimitaan ja miten minun tulee toimia.
Kenenkään toisen tahdolla ja toiveilla ei ole mitään väliä.
Miten se voi olla poikani ja minun välisen suhteen syytä ?
poikasi perheessä sitten pitäisi saada määrätä? Eiköhän siinä ole nimenomaan kyse miniäsi ja poikasi, eikä sinun, perheestäsi.
tuota luetun ymmärtämistä harjaannuttaa ennenkuin alat kommentoida.
Minä olen aina luullut, että muutos yleensä muuttaa ihmistä, tämän ympäristöä, muuta perhettä. Mitä muuta tuo miniän tulo sukuun on kuin muutos, tietenkin se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Asumisolosuhteisiin, yleisten asioiden hoitotapaan, vierailukäyntien määrään, puheluiden sisältöön, kerrotaan tiettyjä asioita, jätetään tietyt asiat kertomatta.
Ei voi olettaa, että elämä jatkuu aina samassa uomassa, äidin ja pojan välillä, etenkään miniän sukuun tulon myötä. Kaikkien osapuolien pitää sopeutua tilanteeseen, eikä kuvitella, että hmph, mikäpä tässä muuttuisi?
Kysyt: Jos äiti ja poika ovat eläneet, sopuisasti 30 v, miksi ongelmia tulisi, jos poika ottaa vaimon? Ongelmia ei välttämättä tulekaan, mutta niitä VOI tulla, koska öhöm, se vaimo, tyttöystävä, avovaimo, on mielestäni se tärkein nainen tuon "pojan" elämässä, ei anoppi. Ja jos anoppi on elänyt sopuisasti poikansa kanssa 30v, on se aika pitkä aika minusta.
Mitä muuten tarkoitat tällä "sopuisasti" elämisellä, että todella ei koskaan riidellä, ei olla eri mieltä? Minusta ei ole mahdollista, että kaksi aikuista ihmistä, ovat he sitten symbioosissa eläneet äiti ja poika, ovat aina samaa mieltä.
Puutu asiaan, jos miniä puuttuu sinun elämääsi, millä tavalla puuttuu? Vai liittykö se "puuttuminen" jollakin tavalla sinun poikaasi? Jokainen hoitaa oman taloutensa, kukaan ulkopuolinen ei puutu esim. minun kotini tapoihin.
Olet tottunut elämään tietyllä tavalla, tietyssä suhteessa poikasi kanssa, tottunut, että asiat menevät omassa tahdissa. Nyt kun tahtipuikkoa heiluttaakin miniä, et pidä siitä. Ei kai hän nyt sentään sinun kodissasi määrää kaapin paikasta?
Miksi miniäsi ei saisi sanoa tasan tarkkaan, miten heillä toimitaan, miten sinun tulee toimia? Oletko jollain lailla puuttunut miniäsi elämään, tämän tapaan hoitaa parisuhdettaan, taloutta?
"Kysyt: Jos äiti ja poika ovat eläneet, sopuisasti 30 v, miksi ongelmia tulisi, jos poika ottaa vaimon?"
En esittänyt tuollaista kysymystä. Lueppas tarkemmin mihin tuo kommentti kuuluu, Aloittjan väittämään.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että asiat, tilanteet ja olosuhteet muuttuvat ihmisen elämässä. Se on normaalia ja väistämätöntä, jopa välttämätöntä.
Siitäkin olen samaa mieltä, että aikuiselle miehelle vaimo on tärkeämpi kuin äiti ja näin pitää ollakkin. Ihmettelenkin miksi miniät laittavat miehensä usein valinnan eteen joko tai. Molemmat naiset kuitenkin mahtuvat miehen elämään jos se hänelle sallitaan ja jos hän sitä haluaa. Kukaan äiti ei varmasti koskaan halua viedä vaimon paikkaa pojan elämässä. Se olisi naurettava ajatuksenakin.
Sopuisalla elämisellä tarkoitan sitä, että voidaan elää riitelemättä ja ilman vuosien mykkäkoulua vaikka ollaankin asioista eri mieltä ja joskus niistä jopa kiistellään. Sen ei pidä viedä ihmissuhdetta tuhoon vaan päinvastoin lähentää ihmisiä. Tätä tarkoitin poikani ja itseni kohdalla.
Tuo yli 30 v on aika jonka olen poikani tuntenut, ei se aika jonka olen hänen kanssaan asunut ;)
läksi maailmalle jo suhteellisen nuorena.
Miniäni ei määrää minun kodissani vaan haluaa määrätä minun tekemisiäni ja mielipiteitäni. Ei saisi olla erimieltä vaan ainoastaan se mitä hän sanoo on totta ja oikein.
Mielestäni miniäni ei pitäisi pyrkiä määräämään kotonaankaan yksin asioista koska siellä kotona asuu myös muita joilla pitäisi olla sama valta ja vastuu. Perheessä jokaisella on oltava tasaveroinen päätäntävalta, jopa lasten mielipiteitä olisi kuultava.
En ole puuttunut poikani perheen elämään muutoin kuin auttamalla heitä jos ovat sitä joskus pyytäneet.
Talouden,parisuhteen ja muutkin asiat on miniä saanut hoitaa minun niihin puuttumatta. Poikkeuksena siis vain jos hän on apua pyytänyt.
Siksi myöskään miniällä ei mielestäni olisi oikeutta määtätä minun toimistani ja mielipiteistäni.
Luin alkuperäisen kirjoituksen, ennen kuin vastasin sinulle, luin vielä kerran, kun olit vastannut minulle, enkä edelleenkään löytänyt tuota kuvaamaasi väittämää. En ainakaan niin suoraan kirjoitettuna, kuin viestissä, heti sen ap:n kirjoituksen alla.
Kuten kirjoitin, kenenkään ei pidä puuttua toisen kodin asioihin, miniä ei puutu anopin eikä anoppi miniän, tämän puolison kodin asioihin. Vaikeaa on varmaan sanoa miniälle vastaan, minun on helpompi huomauttaa asioista työpaikoilla, kuin esim. sukulaisteni, joko oman tai miehen suvun käytöksestä näille suoraan. Vaikeaa on. Melkeinpä mahdotonta, kun odottaa, että edes toisen osapuolen pitäisi osata käyttäytyä. Kun tekemisissä pitäisi olla.
Miten olet muuten niin perillä miniäsi periaatteista tämän kodissa? Eikö vain kaksi ihmistä tiesä, miten heidän kodissaan asiat hoituvat. Minua ei ainakaan kiinnosta kertoa anopilleni, miten me asiat hoidamme, riita olisi takuulla valmis. Eikä hän tosin edes yritä "opettaa" meitä tavoille. Kuten et varmaan sinäkään, siksi en ymmärrä, miksi miniäsi pitäisi olla suuna päänä, kuten kirjoitit.
Heillä on lapsiakin. Tuntuu vain, että tällainen käytös, on aika yleistä lapsiperheissä, ainakin tuntemissani. Tuntemani tapaukset: poika etsii sympatiaa äidiltään, juoksee päivät pitkät maailmalla, mutta vaimonsa pitäisi olla hissukseen kotona.
Avokki haukkuu avovaimoaan työkavereille, kuka vaan on paikalla, jopa avovaimon lähisukulaisille. Anoppi jo polttanut päreensä tähän tyyppiin, enkä minäkään enää vedä tätä tyyppiä mukaan keskusteluun joulupöydässä, murjottakoon, jos olisi mieluummin jossain muualla.
Kolmas kaveri kutsuu kaveria kahville kaupatakseen omaa mielipidettään asunnonostosta, joka ainoa kerta sama vanha virsi, neljäs käyttää toista itkumuurina, kun haluaa purkaa tuntojaan, ruotia suhdetta avokkiinsa. Kaksi näistä tapauksista on naimisissa, kaksi avoliitossa. Kaikki motkottajat ovat miehiä, ja kaikilla on lapsia, joko nykyisestä tai edellisestä, tai kumppani, jolla on ed. suhteen tuomisina lapsia.
En usko toiselle motkottamiseen. Parisuhteen asiat on pidettävä parisuhteen sisällä, koskee myös taloudenhoitoa, raha-asioita. Jos ei ole kyse pettämisestä jne, vakavasta asiasta. Muu on vain kielimistä, ja sympatian etsintää. Vain itsestään välittämistä, syyn lykkäämistä toisen osapuolen harteille, joka ei voi juuri sillä hetkellä puolustautua.
Jos pojallasi on ongelmia vaimonsa kanssa, kuten annat ymmärtää, kun kerrot tämän päällepäsmäröinnistä, hänen on se itse selvitettävä. Aivan kuten sinun on selvitettävä asiasi hänen vaimonsa kanssa.
"Miten sitten selityy se, että tuo poika ja äiti ovat eläneet sopuisasti 30 v ja ne ongelmat pulpahtavat esiin vasta kun poika ottaa vaimon ?
Sitä minä en ymmärrä jos väitetään, että anopin ja miniän välisessä riitaisassa suhteessa onkin kysymys äidin ja pojan ongelmista."
tuo siis lainaus omasta ekasta kommentistani ja koski nimenomaan aloittajan väittämää siitä, että usein anopin ja miniän välisten erimielisyyksien perimmäinen syy on miehen ja hänen äitinsä ongelmissa.
Juu ja niitä vastauksia. Miniäni periaatteista en varmaankaan ole perillä mutta hänen käytöksestään kyllä. Ja tunnen heidän perheensä aikamoisen hyvin ja tiedän miten heillä menee. Molemmat puhuvat minulle, miniäni enimmäkseen ja poikani jos jotain joskus kysyn, mutta hyvin tiukassa on tietoa häneltä saada ;)
En tiedä heillä olevan sen kummemmin ongelmia vaikka vaimo onkin määräilijä. Moent vaimot tuppaavat olemaan.
Minun tuntemani lapsiperheet eivät sovi mihinkään tiettyyn kaavaan, kaikki ovat erilaisia.
Poikani ei juokse maailamlla ja odota vaimon kotonaoloa. Oikeastaan siellä on toisinpäin. Vaimolla niitä menoja tuntuu olevan enemmän ja mies huolehtii perheen ja huushollin työnsä lisäksi. Vaimo ei ole työssä.
Enimmäkseen kyllä ne riennot ovat yhteisiä ulkomaanmatkoja ym.
Kerrankin on ihminen joka on samaa mieltä kanssani. Siis että jos anopilla ja miniällä on ongelmia keskenään ne kuuluu heidän keskenään selivittää, eikä siihen sotketa miestä eikä lapsia ! Ainakin siinä ymmärrämme toisiamme ;)
Noista parisuhteen asioista sen verran, että miniäni on kyllä ainut joka niitä on tuonut minun tietooni ja näinollen halunnut jakaa ne kanssani ja mahdollisesti saada tukea.
sitä että kun poikasi menee naimisiin, hän ottaa uuden äidin, ja sinun tehtäväsi on keskittyä lastenlapsien hoitoon, ja sopuisasti luovuttaa poikasi uudelle äidilleen. Raamatun mukaankin näin pitäisi tapahtua.
ja juuri niin tyypillistä miniää:
"Tuntuu vaan joskus niin väärältä (tiedän, tämä on naivia), että naiset joutuvat pitelemään puoliaan miehensäkin puolesta, vaikka varsinainen ongelma on yleensä siellä, mihin ei pääse käsiksi: äidin ja hänen poikansa suhteessa."
Eli puhut anopin ja miniän välisestä suhteesta, mutta väität että naiset joutuvat pitämään miestenkin puolia ja kaikki ongelmat johtuvatkin äidin ja pojan välisestä suhteesta.
Selitähän miten tämä voi olla mahdollista.
Kuinka siinä mies on aina syyllinen jos anoppi ja miniä riitelee ja kuinka siinä miniä pitää miehen puolia, mieshän on hyvin usein täysin ulkopuolinen ja jopa tietämätön noista erimielisyyksistä.
En tuota alkuperäistä viestiä halunnut venyttää monilla esimerkeillä aivan tajuttoman pitkäksi.
Esim. tällä palstalla on ollut näitä kyselyitä mitä tehdä, kun anoppi vaatii DNA-testejä tai huutaa miniälle koko perheen läsnäollessa. Tarkoitin tällaisia tilanteita, joiden kirjoittajat eivät sanallakaan mainitse, mitä se oma mies asiasta ajattelee. Vastaajat sitten neuvovat laittamaan mieheen puhtia.
Eivät miehet ole sokeita vaimonsa ja äitinsä väleille, vaikka siellä olisi jotain pienempääkin kränää. Joskus vain tuntuu, että miehet mieluummin kärsivät hankalan hetken eivätkä nosta kissaa pöydälle riidan pelossa. Silloin muutosta haluava vaimo jää aika yksin ja hankalaan tilanteeseen.
ihanaa henkistä suhdetta ja rakkautta et sinä pissis pysty muuttamaan, et sitten millään, koska et ole minkään arvoinen pojan äidin rinnalla.
Pidä näppisi irti, tai saat koko suvun niskaasi.
Sitä napanuoraa ei katkaise kukaan, ei ainakaan kukaan nainen, ei edes kuolema, sillä se vain vahvistaa sitä sidettä ja uudelleennäkemisen kaipuuta, joka kyllä toteutuu.
Äiti ja poika kuuluvat yhteen, vaimo on jonkinlainen yhdentekevä lisäke, joka on vain sitä varten, että mies saa sitä piparia.
Raamattu on kanssasi eri mieltä. "Mies erotkoon äidistään ja isästään ja liittyköön vaimoonsa" jne.
friikki...
Toivottavasti et iki kuunaan satu kohdalleni missään.
Hyvää loppuelämää siellä peräkammarissa :D
Ei vaan totista totta.
Suomessa, 2000-luvulla.
Kun äidin tarjoilemat vaimoehdokkaat - vähän vajaat blondi-pissikset (ei millään pahalla heitä kohtaan, kyllä heitäkin joku tarvitsee) - eivät pojalle kelvanneet, vaan poika löysi ihan itse etevän ja mukavan muijan, muija saikin koko suvun niskaansa.
Poika oli kokenut saman jo moneen otteeseen, aina joko muija lähti tai oli itse luovuttava seurustelusta, koska äiti alkoi oireilemaan.
Tällä kertaa poika päätti, että tämän muijan minä pidän ja muija päätti, että tämän miehen minä pidän. Poika katkaisi välit äitiin ja sukuun. Ja elää onnellisena onnellisen muijansa kanssa edelleen.
Sen pituinen se.
Niinpä, kummallisia kuvioita tuntuu useiden äitien ja poikien välillä olevan.
Itseni ex-miehellä oli ongelmana se, että hänen äitiään (ex-anoppiani) oli exäni isä pahoinpidellyt humalapäissään. Exästäni oli perheen esikoisena tullut äitinsä suojelija ja huolehtija. Ja tietäähän sen, miten pienen lapsen psyykeeseen vaikuttaa se, että joutuu suojelemaan toista vanhempaansa - onhan se ihan luonnoton kuvio, että lapsi joutuu suojelemaan äitiään. Ihan toisin päihän sen pitäisi olla! Ei lapsi ole valmis kantamaan sellaista taakkaa.
Exäni ja hänen äitinsä suhteessa tuo historia näkyi siinä, että exäni oli ihan hysteerinen äitinsä suhteen - joka kerta, kun äiti soitti, hän oli ihan varma, että jotain kamalaa oli tapahtunut. Kerran menin toteamaan siivouksen lomassa, että "kyllä äitisi olisi pitänyt sinut opettaa imuroimaan". Exäni sai ihan valtavan raivokohtauksen, koska kehtasin arvostella hänen täydellistä äitiään kasvattajana.
Tämä on tietysti vain yksi esimerkki äidin ja pojan vääristyneestä suhteesta. Mutta ei varmaankaan ihan tavaton tässä perheväkivallan luvatussa maassa!
Kyse taitaa olla usein siitä, että miehen "entisellä" perheellä
ja sillä vaimolla on erilaiset tavat ja näkemykset elämästä.
Mies on kuitenkin elänyt siinä perheessä koko elämänsä aivan
samoin kuin nainen omien vanhempiensa kanssa. Sitten kun vaimo onkin
sitä mieltä että asiat kuuluukin tehdä ihan toisin, niin mies
onkin vähän puun ja kuoren välissä. Ei haluaisi loukata omaa äitiään,
mutta ei vaimoakaan.
Usein näkee myös sitä, että vaimo yrittää jotenkin erottaa
miehen äidistään ja ottaa tavallaan hänenkin paikkansa. Että kun
miehellä on nyt vaimo, niin äitiä ei enää tarvita lainkaan,
tai enintään jouluna ja hautajaisissa. Samaan aikaan vaimo kuitenkin
pitää tiiviisti yhteyttä omaan äitiinsä ja sukuunsa, kun se on
sentään hänen sukunsa.
Ihmiset ovat myös herkempiä näkemään virheitä vieraammissa ihmisissä
kuin tutuissa. Naisen oma äiti voi käyttäytyä ihan yhtä vaikeasti, mutta
vain ne miehen äidin teot tuomitaan, koska ne eivät ole niitä
joihin on tottunut. Oma äiti otetaan vaikka kahdeksi viikoksi
asumaan ja "auttamaan", mutta miehen äiti saa luvan pitää
nokkansa poissa meidän asioista.
Sittenhän on myös ihan yhtä paljon niitä vaikeita miniöitä,
jotka tekevät kaikista anopin tekemisistä ongelman vain koska
eivät edes halua tulla toimeen hänen kanssaan.
Voisitko antaa jonkinlaisia viitteitä tutkimuksiin, jotka tukevat sanomisiasi? Erityisesti seuraavan kappaleen sisällön totuusarvo mietityttää:
"Sittenhän on myös ihan yhtä paljon niitä vaikeita miniöitä, jotka tekevät kaikista anopin tekemisistä ongelman vain koska eivät edes halua tulla toimeen hänen kanssaan."
Kuinka paljon? Ihan Suomessa vain, vai oikeinko kyseinen ilmiö on levinnyt koko maailmaan?
Varmaankin voit siteerata ainakin yhtä arvovaltaista sosiaalipsykologista tms. tutkimusta.
tulee hänen ymmärtää, että tässä on nyt hänen perheensä ja se lapsuudenkoti on entistä aikaa.
Ja myös miehen äidin pitäisi tämä ymmärtää. Jos vaimo on se, joka pääsääntöisesti hoitaa asiat kodissa, niin kyllä ne sitten tehdään vaimon tavalla eikä anopin - sehän pitäisi olla selvä.
Ja en ymmärrä, miten voit edes rinnastaa miniän äidin ja anopin. TOTTAKAI oma äiti on miniälle läheisempi kuin anoppi. Anoppi on lähtökohtaisesti täysin vieras ihminen. Omalle äidille voi suoraan sanoa, jos joku hänen toimintatapansa tökkii, mutta anopin läsnäollessa pitäisi vaan hyssytellä ja varoa joka sanaansa, ettei suututa anoppia. Ja kun se totuus nyt on niin, että oli siellä kylässä äiti tai anoppi, niin miestä ei näy tai ainakaan hän ei osallistu ruokien järjestämiseen tai muuhun kotihässäkkään, niin ilman muuta miniä ottaa kylään mielummin sen ihmisen, jolle voi avoimesti puhua, kuin anopin, joka arvostelee joka raossa miniää.
Jos minun mieheni passaisi äitinsä, kun äiti on kylässä ja minä saisin vain tehdä töitä ja luuhata kaupungilla sen ajan, olisi anoppi ihan tervetullut meille. Kun näin nyt ei ole, vaan mies olettaa, että passaan hänen äitinsä, en viitsi hänen äitiään kauaa katsella.
Mies siis siirretään äidin kommennosta miniän komentoon kuin tahdoton pikkupoika, joka haluaa sellaisena pysyäkin eli pysyttelee tiukasti erossa kaikesta saadakseen olla rauhassa ja hyötyäkseen näin saamistaan eduista. Sitten ihmetellään, kun mies ei osallistu mihinkään kotiasioihin.
mies siirtyis jos ei äidiltä naiselle,paitsi jos haluaa elää sinkkuna...miehestä varmaan riippuu onko tahdoton,ei kai ketään pakoteta suhteeseen..vai?
kirjoitettu. Näihän se justiisa on. Miettiipä juuri omaa äitisuhdetta niin juuri näin.
kun noin alkaa keittämään. Usko nyt että jo lukiessa näitä viestiketjuja huomaa kyllä että teitä vaikeita miniöitä riittää.
Olin 7-vuotias kun mieheni äiti kuoli, joten emme edes koskaan tavanneet, saati että minä olisin - kuten ilmeisesti oletat ihan huviksesi - "vaikea" miniä. Vahvassa avioliitossa olemme olleet jo 14 vuotta, eikä loppua näy.
Tuollaiset höpöväitteet ja yleistämiset, jotka eivät perustu mihinkään muuhun kuin ihmisten omiin korvasyyhyihin ja Suomi24-palstojen lukemiseen (hah hah haa), eivät ole yhtään mistään kotoisin.
Kun mihinkään todelliseen perusteeseen ei voida vedota, väitettä voi hyvällä syyllä pitää ihan tuulesta temmattuna. Sellaisilla jutuilla ei ole minkäänlaista painoarvoa.
Että sori vaan.
lukea pahoinvointisi. Että sori vaan itsellesi.Taitaa avioliittosi olla sinun puoleltasi vahva. HAH haa.
ja hanki kokemuksia. Ellet sitten ole vanha, katkeroitunut ja tahallisen ilkeä anoppi - sellaiselta ainakin kuulostat.
tohon aikaan yöllä kirjoittele? Omituista omituista
Jotkut asuvat jopa toisella pallonpuoliskolla... Nukkuvat silloin kun sinä olet valveilla ja päinvastoin...
Sitä paitsi olet aika kapeakatseinen, jos kuvittelet "normaaliksi" ihmiseksi vain sellaisia, joiden vuorokausirytmi on täsmälleen sama kuin omasi.
Jotkut voivat jopa vapaasti valita, milloin tuntuu parhaalta toimittaa asiansa, kirjoitella ihmisille ja elää elämäänsä. Kelloon katsomatta.
omituista on.
Miksi pelkäät erilaisuutta noin hirvittävästi?
Yritä vähän avartaa elämänkatsomustasi. Ihmiset OVAT erilaisia, et voi sille mitään. Sitä paitsi, sehän on vain rikkautta. Mikä sen mukavampaa ja mielenkiintoisempaa kuin juuri ihmisten keskinäinen erilaisuus - sateenkaarikirjo!
Odotan innolla viittauksiasi tutkimuksiin, joihin olet pohjaavinasi väitteitäsi.
kapeakasvoisen ihmisen kirjoitus. :o. Apuva
Millainen ihminen on "kapeakasvoinen"? Varmaankin tarkoitit kuitenkin sanaa kapeakatseinen. Se sinun olisi pitänyt tunnistaa, koska olet itse sellainen.
Ilmeisesti et ymmärrä lopettaa. Tuhannen taalan vihje: teet itsesi naurettavaksi. Lopeta vänkääminen, sinulla ei ole resursseja. Mene kouluun lukemaan suomea.
kun ei älyä lopettaa. Hahhahaaa... Miljoonan dollarin vihje: Sun ei kannata kouluun edes mennä, ei nääs mitään toiveita että edes oppisit siellä jotain, niin ovat kapeita nuo vastaukset. Huhuh.
VOISITKO LOPETTAA PLIIS!!!
Oma mieheni varmaankin tajusi aikuiseksi tultuaan ettei kaikki ollut äiti-poikasuhteessa kunnossa mutta kun oli niin paljon helpompaa olla puuttumatta asiaan millään tavoin. Meikäläisen ja lasten myötä homma meni vain yhä pahemmaksi, ainoa vastaus oli ihmettelyihini "mut kun se on mun äiti" eikä hän siis puuttunut äitinsä toimintaan mitenkään. Olipa ihana kuulla parisuhdeterapeutin toteavan ko. lauseeseen että JUURI SINUNHAN SIIHEN OLI PITÄNYT JO AJOISSA PUUTTUA, KENENKÄS SITTEN?
Olen myös sitä mieltä että huono äiti-/anoppi-/ isoäitisuhde rasittaa perhettä.
Itsellä, järkevällä, tasapainoisella aikuisella naisella ei moisia ongelmia ole, koska millainen äiti sellainen poika.
Jos äiti on k-pää, niin taatusti on poikakin.
Ja toisinpäin.
Ei omena kauas puusta putoa.
Minä en myöskään ala todellakaan passaamaan enkä paapomaan _ketään_. Teen rankkaa duunia, enkä todellakaan tarvi siihen ketään vielä passattavaksi. Kyllä aikuiset, tasapainoiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde on kahden aikuisen ihmisen suhde, ei mikään lapsi-vanhempi suhde. Otan syvästi osaa, te joilla on lapsimies passattavana. Heittäkää se takaisin äidin luo.