YTK?

Olisinpa vain tiedustellut että mitenkäs tuosta nimenomaisesta kassasta on yleensä rahaa saanut..? Olen kassan jäsen toista vuotta mutta nyt näyttäisi siltä että joudun heidän tiluksilleen siirtymään.
Joudun irtisanoutumaan työstäni lähinnä työn aiheuttaman stressin ja järjettömien työaikojen vuoksi, eli karenssihan siitä tulee.
Mutta mitä tämän jälkeen? Oletteko saaneet tuet kuten kuuluu? Voiko työkkäri pistää kapulaa rattaisiin (Lähinnä kun "joudun" itse irtisanoutumaan -> eli kyse ei ole fuduista vaan "omasta" päätöksestä)?

Onko YTK:ssa jokin laskentaperuste, kuten esim 80% tuloista miinus verot = käteen tuleva raha tms. ?

Kertokaa, infotkaa, te jotka asiasta tiedätte.
81166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saat 80% tuloista, mutta sinun ei tarvitse maksaa veroja, koska valtio ei ole tukenut YTK kassaa verorahoilla.

Äänestä

Laskentaperuste on kassoissa sama ja perustuu lakiin.

ANSIOSIDONNAISEN TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAN SUURUUS

Palkansaajan ansiopäiväraha lasketaan hänen työttömyyttä edeltävän joko 43 tai 34 työssäoloehdon täyttävän kalenteriviikon, vakiintuneista, veron ennakonpidätyksen alaisista tuloista. Kausiluonteisessa tai epäsäännöllisessä työssä huomioidaan työttömyyttä edeltäneen 12 kalenterikuukauden tulot. Palkkatulosta vähennetään lomarahat ja lomakorvaukset. Näiden erien vähentämisen jälkeen vähennetään 4,88 % joka vastaa palkansaajan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja.

Mikäli päiväraha määritellään vanhemmista palkkatiedoista sen vuoksi, että hakijan työssäoloehdon kertymisen tarkastelujaksoa on voitu pidentää hyväksyttävästä syystä (äitiysloma yms.), korotetaan palkkaa kansaneläkeindeksin mukaisesti.

Ansiopäiväraha muodostuu perusosasta ja hakijan palkan mukaan määräytyvästä ansio-osasta. Lisäksi maksetaan lapsikorotus, joka on yhdestä alle 18-vuotiaasta lapsesta 4,53 euroa, kahdesta 6,65 euroa ja kolmesta tai useammasta lapsesta yhteensä 8,58 euroa.

Perusosa on peruspäivärahan suuruinen, 23,91 euroa päivässä. Ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Jos kuukausipalkka ylittää 2 151,90 euroa = 90 x peruspäivärahan määrä, ansio-osa alenee ylimenevältä osalta 20 prosenttiin. Ansiopäiväraha voi enimmillään olla 90 prosenttia päiväpalkasta, kuitenkin vähintään lapsikorotuksilla korotetun peruspäivärahan suuruinen.

Päiväraha on aina veronalaista tuloa.

MUTTA koska irtisanoudut itse, niin saanet karenssin 90 pv.



Olisikohan kannattanut liittyä oikeaan liittoon ja antaa sen avulla laskettaa työajat järkeviksi ja lainmukaisiksi?

Äänestä

ja toimintamallien alainen, kuin mikä muu työttömyyskassa hyvänsä. Oma irtisanoutuminen aiheuttaa karenssin joka kassassa, ja maksut alkaa pyöriä sen jälkeen, kunhan huolehdit siitä että ilmoittaudut normaalin käytännön mukaa työnhakijaksi.

Äänestä

kassoissa sama laskentaperuste.Esim.jos kk-palkkasi on vaikka 2000euroa,on päiväraha 52,97,mikäli ei ole huollettavia(lapsia)lapsikorotus 4,53-8,28/pv riippuen lasten määrästä.Joten ansiosidonnainen ei ole 80%palkasta,vaan lasketaan tietyllä kaavalla,joka muistaakseni on siten,että päiväpalkka-peruspäiväraha,tästä summasta 45%+peruspäiväraha.Se 80% on luku,jota päiväraha ei voi ylittää.Verot menevät aivan varmasti,ja muistaakseni minimiprosentti on 20.Voit tarkastaa summasi Ytk:n sivuilta www.ytk.fi,jossa on kätevä laskuri.Siitä pystyy tarkastamaan,vaikka kuuluisi johonkin muuhun kassaan,koska korvausten laskentaperuste on kaikissa lakisääteisesti sama.

Äänestä

Ytk:ssa hoitui ainakin minun osaltani kaikki jutut tosi hienosti ja nopeasti.Ei pienintäkään takkua päivärahojen maksamisen suhteen ja jos esim.perjantaina laitat hakemuksen vetämään on manskat tilillä tiistaina(keskiviikkona).

Äänestä
  • käsitys. Hain ansioturvaa, koska olen vain n.13 päivää kuussa 8 tuntia/päivä töissä. Päätös oli kielteinen, koska palkkani on muka liian suuri. Se on n. 8.60e tunti. Lisäksi työvoimatoimiston lausuntoa ei huomioitu. Taidan erota koko lafkasta. Koko ajan on pyydetty jotakin puuttuvaa paperia. Paperit lähetin lokakuussa. Vielä on päätös kesken.

    Äänestä

Jos joudut irtisanoutumaan työstä johtuvien asioiden vuoksi, mene ennen irtisanoutumista lääkäriin ja kerro tilanteestasi. Lääkärintodistuksella voit saada lyhyemmän karenssin tai hyvässä lykyssä et ollenkaan. Asiasi käsitellään toimikunnassa ( jos siis itse eroat) ja ainakin täälläpäin toimikunta kunnioittaa lääkärinlausuntoja ja antaa "tuomionsa" sen mukaan.
YTK -kassa toimii samoilla laskureilla kuin muutkin. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen.

Äänestä

irtisanoutua noiden syiden perusteella. Oletko keskustellut asiasta esimiehesi kanssa? Voisiko työtehtävien uudelleenjärjestelyllä tai työaikojen joustoilla saada aikaan tarvittavia parannuksia? Jos pomollasi pysyy kalkulaattori käsissä, osaa hän laskea mitä maksaa työntekijän vaihtaminen uuteen perehdytettävään.

Jos olet kuitenkin lähdössä niin etsi uusi työpaikka valmiiksi, pidä vaikka kuukauden loma välissä ja aloita uudessa paikassa levänneenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermot riekaleina kirjoitti:

Olisinpa vain tiedustellut että mitenkäs tuosta nimenomaisesta kassasta on yleensä rahaa saanut..? Olen kassan jäsen toista vuotta mutta nyt näyttäisi siltä että joudun heidän tiluksilleen siirtymään.
Joudun irtisanoutumaan työstäni lähinnä työn aiheuttaman stressin ja järjettömien työaikojen vuoksi, eli karenssihan siitä tulee.
Mutta mitä tämän jälkeen? Oletteko saaneet tuet kuten kuuluu? Voiko työkkäri pistää kapulaa rattaisiin (Lähinnä kun "joudun" itse irtisanoutumaan -> eli kyse ei ole fuduista vaan "omasta" päätöksestä)?

Onko YTK:ssa jokin laskentaperuste, kuten esim 80% tuloista miinus verot = käteen tuleva raha tms. ?

Kertokaa, infotkaa, te jotka asiasta tiedätte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu