Todistuksen kautta seurakuntaan

Jos helluntaiseurakunnan lehdessä on lueteltu henkilöitä, jotka on otettu seurakunnan jäseniksi "todistuksen kautta" (eikä "kasteen kautta"), niin keitä nämä ovat? Ilmeisesti sellaisia, jotka on aiemmin kastettu esim. babtisteissa tai vapaakirkossa, ja ovat sittemmin halunneet liittyä helluntaiseurakuntaan, vai?
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

esim muuttanut paikkakuntaa -normaalia "byrokratiaa"

Äänestä

tuohon listaan lisäksi, myös adventtiseurakunnista ja muista uskovina kastettujen seurakunnista hellareihin liittyvät nk. todistuksen kautta. Kuten myös muista hellariseurakunnista siirtyvät. Samoin myöskin jos luopio uudistuu ja on aiemmin kastettu liitetään seurakuntaan todistuksen perusteella. Tahi meistä seurakuntiin kuulumattomista uskovina kastetuista joku haluaa liittyä seurakuntaan hellareissa on käytäntö sama!

Äänestä
  • uskovat otetaan myös helluntaiseurakunnan jäseneksi ????

    Äänestä

Raamatussa on kohta jossa sanotaan jotain näin, että ihminen suun tunnuksella tunnustaa Jeesuksen Pelastajakseen.

Helluntailaisille on jäänyt jostain syystä tuo sääntö voimaan. Jos helluntailainen vaihtaa paikkakuntaa niin samalla usein vaihtuu myös seurakunta. Uusia seurakunnan jäseniä siunataan uuteen seurakuntaan ja ovat tervetulleet. Mutta uusien jäsenten pitää myös kokouksessa 'suun tunnuksella' sanoa tai kertoa tarina kuinka tulin uskoon eli tunnustaa Jeesus Herrakseen.

No tästä voi tulla jollekulle ujolle kompleksi.
Ihminen on uskossa ja joskus jo aikoja sitten kastettu ja seurakuntalainen, takarivin istuja, hiljainen ja näkymätön, mutta srk. kunta on hänelle ainoa henkireikä.

Nyt tämä kyseinen ihminen jostain syystä tempaistaan omasta 'uudestisyntymä' kotipesästä pois ja hänen täytyisi vieraassa seurakunnassa 'suun tunnuksella' mennä toisten eteen ja sanoa kuka on ja jne.
Monelle se onkin menemätön paikka. Joten monet jäävätkin vanhan seurakunnan jäseniksi vaikka asuvat muualla.

Tämä sääntö on pieni, mutta inhimmillisiä kärsimyksiä aiheuttaa monelle. Senpä takia voi sanoa, että helluntailaiset sortuvat tässä kohdin ihmisrääkkäykseen koska pitävät tätä sääntöä edelleen voimassa eivätkä ota ujoja ja estyneitä uskovia huomioon.

Äänestä
  • pitäisi ymmärtää jokaisen seurakunnanjohtajan

    Äänestä

Tavallisimmin "todistuksen kautta" otetaan seurakuntaan henkilöitä, jotka jostain syystä ovat olleet seurakunnan ulkopuolella. Monet heistä ovat joskus helluntaiseurakunnassa kastettuja, mutta sittemmin etääntyneet ja eronneet seurakuntayhteydestä. Joukossa on myös muissa seurakunnissa, esim.baptisteissa tai vapiksessa, uskovina kastettuja.
Yleensä seurakunnissa otetaan huomioon ihmisten erilaisuus eikä ujoja ja arkoja pakoteta tai vaadita todistamaan uskoaan. Useimmiten seurakunnan pastori tai joku vanhimmista auttaa sellaista liittyvää kysymällä, onko tämä uskossa. Ujokin pystyy nyökkäämään, jos ei saa sanottua mitään. Joskus asia vain todetaan ja asianomainen siunataan seurakuntaan. Ei asiat ole niin vaikeita kuin miksi ne usein leimataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksi kysyjä kirjoitti:

Jos helluntaiseurakunnan lehdessä on lueteltu henkilöitä, jotka on otettu seurakunnan jäseniksi "todistuksen kautta" (eikä "kasteen kautta"), niin keitä nämä ovat? Ilmeisesti sellaisia, jotka on aiemmin kastettu esim. babtisteissa tai vapaakirkossa, ja ovat sittemmin halunneet liittyä helluntaiseurakuntaan, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu