nyt lähtee :)

Nyt lähtee läskit. Tai ainakin yritys on kova. 18-vuotias neitokainen painaa komeat 91 kiloa, vaikka pituutta on vain 161cm. Syön todella vähän ja se varmaan onkin syy lihomiseeni. Minulla ei vaan yksinkertasesti ole nälkä, joten syön pari kolme kertaa päivässä ja sillonkin melko vähän. Elimistö taitaa siis olla säästöliekillä. Nyt tahti kuitenkin muuttuu, sillä kävin tänään ostamassa kahdeksi viikoksi nutrilettia. 100 euroahan sinne upposi, mutta opinpahan säännöllisen ravinnonsaannin. Toivottavasti motivaatio kestää tuon 2 viikkoa :) Sen jälkeen aion jatkaa siten, että korvaan osan päivän aterioista nutrilettillä. Varsinaista pudotustavoitetta minulla ei ole, mutta olen tyytyväinen jos parikin kiloa putoaa nutrilettin avulla. Sen jälkeen on taas parempi motivaatio jatkaa kohti terveellistä elämää. Liikunta on minulle onneksi entuudestaan tuttua ja se jatkuu dieetin aikana :) Joululomalla on hyvä pitää dieettiä, kun en varsinaisesti piittaa jouluruuista. Ajattelin kirjottaa tänne suunniltemistani, jotta tsemppi pysyisi paremmin päällä. Voimia kaikille laihduttajille ja tuetaan kaikki toisiamme! Mulle saa antaa neuvoja ja ohjeita painonpudotukseen. Ja tietenkin kokemuksia nutriletista. Niitä otan ilolla vastaan! :) -Ilona
3451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä :)
Täällä sama tilanne. Tämä 22-vuotias neitokainen alkoi eilen viimein laihduttamaan kunnolla. Mitat ovat 154/74 ja haluan todellakin laihtua ensi kesäksi. Itse asiassa olen laihduttanut jo varmaan 5 vuotta huonoin tuloksin, mutta nyt tuntuu niin varmalta tämä. Tälläkin hetkellä ukko mutustaa hesen ateriaa, mutta tämä tyttöpä ei niihin herkkuihin enää lankea!

Äänestä

mietippäs nyt uudelleen, " syön todella vähän ja se varmaan onkin syy lihomiseeni ", aika mahdoton yhtälö, tai jos tosiaan totta, niin kipin kapin lääkäriin, koska ei ihminen tyhjästä liho, vaan silloin on jonkin sortin tauti tahi rutto.

Äänestä

ensin, jos todellakin syöt tosi vähän ja ylipainoa noin paljon!!! Vaikuttaisi vajaatoiminnalta. Ja kahdessa viikossa pelkällä nutriletillä pitäisi tuosta massasta lähteä huomattavasti enemmän kuin pari kiloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilona. kirjoitti:

Nyt lähtee läskit. Tai ainakin yritys on kova. 18-vuotias neitokainen painaa komeat 91 kiloa, vaikka pituutta on vain 161cm. Syön todella vähän ja se varmaan onkin syy lihomiseeni. Minulla ei vaan yksinkertasesti ole nälkä, joten syön pari kolme kertaa päivässä ja sillonkin melko vähän. Elimistö taitaa siis olla säästöliekillä. Nyt tahti kuitenkin muuttuu, sillä kävin tänään ostamassa kahdeksi viikoksi nutrilettia. 100 euroahan sinne upposi, mutta opinpahan säännöllisen ravinnonsaannin. Toivottavasti motivaatio kestää tuon 2 viikkoa :) Sen jälkeen aion jatkaa siten, että korvaan osan päivän aterioista nutrilettillä. Varsinaista pudotustavoitetta minulla ei ole, mutta olen tyytyväinen jos parikin kiloa putoaa nutrilettin avulla. Sen jälkeen on taas parempi motivaatio jatkaa kohti terveellistä elämää. Liikunta on minulle onneksi entuudestaan tuttua ja se jatkuu dieetin aikana :) Joululomalla on hyvä pitää dieettiä, kun en varsinaisesti piittaa jouluruuista. Ajattelin kirjottaa tänne suunniltemistani, jotta tsemppi pysyisi paremmin päällä. Voimia kaikille laihduttajille ja tuetaan kaikki toisiamme! Mulle saa antaa neuvoja ja ohjeita painonpudotukseen. Ja tietenkin kokemuksia nutriletista. Niitä otan ilolla vastaan! :) -Ilona

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu