Kaikkihan tiedämme, että raha ratkaisee paljon ja on monessa mukana. Itse asiassa se on useimmiten elementti joka mahdollistaa asioita, mutta ei se pelkästään riitä tekemään toiminnasta epäilyttävää.
Se tuntuu välillä unohtuvan ainakin täällä että raha myös on mukana tasaisesti kaikessa jossa se voi olla. Laidasta laitaa, sekä hyvässä että pahassa. Sekä välttämättömänä apuna että myös moraalittomana pahana.
Ei rahan läsnäolo kuitenkaan tarkoita että raha hallitsee kaikkia ja kaikki lopputulokset ovat rahan aikaansaamia.
On myös ihmisiä joille raha ei ole ollenkaan tärkein motiivi, jonka takia jotain tehdään, eikä heitä voi niinikään rahalla lahjoa. Mutta eivät hekään pelkällä ilmalla elä eivätkä saa tyhjästa mitään aikaiseksi.
Mutta herättää se kummastusta, kun tällä VHH-sivulla nähdään rahan vallanneen lähestulkoon kaiken mahdollisen. Tuntuu että VHH:laisten mielestä kaikki ovat lahjottavissa ja kaikki on ostettavissa. Minkälaisia ihmisiä VHH:laiset oikein ovat? Minkälaisissa ympyröissä oikein elätte? Mistä ihmeestä noin kyyninen asenne on peräisin?
Kenties sanonta "kyllä kelmi aina kelmin tunnistaa" liittyy tähän.
Se tuntuu välillä unohtuvan ainakin täällä että raha myös on mukana tasaisesti kaikessa jossa se voi olla. Laidasta laitaa, sekä hyvässä että pahassa. Sekä välttämättömänä apuna että myös moraalittomana pahana.
Ei rahan läsnäolo kuitenkaan tarkoita että raha hallitsee kaikkia ja kaikki lopputulokset ovat rahan aikaansaamia.
On myös ihmisiä joille raha ei ole ollenkaan tärkein motiivi, jonka takia jotain tehdään, eikä heitä voi niinikään rahalla lahjoa. Mutta eivät hekään pelkällä ilmalla elä eivätkä saa tyhjästa mitään aikaiseksi.
Mutta herättää se kummastusta, kun tällä VHH-sivulla nähdään rahan vallanneen lähestulkoon kaiken mahdollisen. Tuntuu että VHH:laisten mielestä kaikki ovat lahjottavissa ja kaikki on ostettavissa. Minkälaisia ihmisiä VHH:laiset oikein ovat? Minkälaisissa ympyröissä oikein elätte? Mistä ihmeestä noin kyyninen asenne on peräisin?
Kenties sanonta "kyllä kelmi aina kelmin tunnistaa" liittyy tähän.
Vastaukset 10
Vanhimmat
siinä että esim. lääketehtaat vastaavat nykyään lääkäreiden täydennyskoulutuksesta. Jotka monasti järjestetään loistohotelleissa tai loistoristeilyillä.
Sananlasku sanoo myös "kenen leipää syöt,sen lauluja laulat".
Et ilmeisesti näe ristiriitaa esim. siitä että kokouspäätöksellä saatiin suomeen 200 000 sairasta lisää. Vai alentamalla kolestroli lääkityksen aloitus tasoa. Tilanteen tekee erikoiseksi jo se,että professooritason ihmiset ovat erimieltä lääkityksen aloitustasosta.
Eräiden spesialistien mielestä suomessa kolestrolilääkitystä tarvitsisi noin 10 000 ihmistä. Nyt lääkettä syövin määrä on noin 500 000.
Samoin on tilanne 2 tyypin diabeteksen laita. Suurin osa tautia sairastavista voitaisiin hoitaa ruokavaliolla(vhh). Mutta nykyään tyrkytetään lääkkeitä(insuliinia) joka todellisuudessa pahentaa tilannetta. Eli ei haluta potilaan parantuvan vaan hänestä tehdään vakituinen lääkkeiden käyttäjä. Jonka valtio maksaa,suurimmaksi osin.
Mainoksissa lääketehtaat kehuvat saavutuksiaan. On myönnettävä että moneen vaivaan lääkeistä löytyy apu. Ja lääkkeet pelastavat henkiä päivittäin. Mutta tilanne on toinen näiden elintasosairauksien kanssa. Näissä kun elämäntäpa muutos monasti auttaa.
Mutta kuka voitti,lääketeollisuus,eli raha. Tietysti jokainen voi elää lapsenuskossaan ja nythän juuri joulunaikaan se on helpompaa.
Entä miten toimii esimerkiksi autoteollisuus? Jääkiekko? Kaivosteollisuus? Energiayhtiöt? Kauppa-alusliikenne? Raideliikenne? Rakennustarviketeolisuus? Öljyteollisuus? Tietotniikkayritykset? Turvallisuusalan yritykst? Metsäteollisus? Paperiteollisuu? Kaperikoneteollisuus? Laivateollisuus? Maatalousalan yritykset? Rakennusurakoitsijat? Ilmailuyritykst? Lentokoneteollisuus?
Joka ikinen noista myy tuotettaan ja jos se ei tuota voittoa, firma menee perseelleen.
Varmasti jokaisella alalla on ollut omat hämäräbisneksensä, mutta ne yritykset eivät ole pitkäaikaisia. Ja suuriakin yrityksiä on mennyt nurin jos on sekaantunut kunnon skandaaliin.
Jokainen yritys tuottaa tuotteita joita ihmiset ostavat, tuotannon tuloksena on mm. enemmän tai vähemmän saastetta. Ja jokainen järjestää loistohotelliseminaareja ja pienempiä tilaisuuksia. Jokainen yritys tarvitsee asiakkaansa, ja niitähän hankitaan eri tavoin talouden eri kerroksista. Jokainen yritys kehuu saavutuksiaan.
On varsin useita tuotteita joita ei tarvitse. Niistäkin luopuminen vaatii pelkästään elämäntapamuutosta. Jätä sinäkin auto kotiin aja tee kaikki matkasi polkupyörällä tai julkisilla liikennevälineillä. Äläkä käy etelänmatkoilla, jolloin lentomatkailun saasteet osaltasi jäävät tuottamatta. Luovu tietotekniikasta, käytä vain kynää ja paperia.
Lääketeollisuudessa on omat ongelmansa, mutta jo se, että professoritasolla asioista ollaan eri mieltä, tarkoittaa että asiaa kyseenalaistetaan, joka on tieteelle ominaista. Tietysti kyseenalaistajankin motiiveja voi silti epäillä, ettei vain olisi kilpailijan tai vaikkapa luomutuottajien palveluksessa.
2-tyypin diabetes johtuu huonoista elintavoista ja siitäkin pääsee elintapamuutoksella. Se tiedetään mikä sen parantaa, liikunta ja kuntoilu on siinä todettu ehdottosti parhaimmaksi "lääkkeeksi". Jos ihmiset ovat laiskoja eivätkä sitä halua harrastaa, ei se ole lääketehtaiden vika. Lorvikatarri on pahin elintasosairautemme.
Ilman lääkkeitä ihmisiä kuolisi kuten kärpäsiä, keskiajallakin rutto vei puolet Euroopan ihmisistä. Ja silloin syötiin luonnonmukaisempaa ruokaa eikä lihavuus ollut ongelma. Että se siitä millä ihmisiä pystyy hoitamaan.
että yhtiöiden tarvitsee tuottaa voittoa voidakseen jatkaa. Mutta sinulla on mennyt nyt kyllä jauhot ja vellit sekaisin,liekö tuon tuohtumisesi syytä.
Lääkekustannuksista suurimman osan maksaa valtiot. Eli me. Monilla valtioilla kuten suomella lääkemenot ovat suurentuneet räjähdysmäisesti. Siksikö että sairastetaan enemmän.Ehkä niinkin. Mutta lääketehtaat myös härskisti rahastavat valtioita. Yksityisektorilla ei näin voi toimia. Esim. Suomen on pakko ostaa lääkkeitä. Ja juuri tähän lääketehtaat iskevät. Kun alennetaan lääkintäkynnystä ja nostetaan lääkkeiden hintaa ollaan tasolla jossa jokainen yhtiö haluaisi olla. Jonkun on pakko ostaa tuotteitasi ja sinä yksin määräät hinnan.
En tiedä paljonko olet tutustunut liiketalouteen. Mutta Kyseisillä metoodeillä jos ei pysty saamaan voittoa,täytyy olla erityisen typerä.
Mitä taas tulee elintasosairauksiin,ei liikuta ole se ainoa autuaaksi tekevä asi,vaikka näin väitätkin. Juuri elämäntapa muutokset ovat ratkaisevassa osassa. Painonpudotus jne. Yksi hyvä keino on vhh ruokavalio. Siitähän täällä kai pitäisi puhua,vai mitä mieltä olet. Jos olet tutustunut liikunnan energian kulutukseen tietäisit että läihduttaminen tapahtuu kuitenkin ruokapöydässä. Liikunnan lisäarvoa unohtamatta.
Jahka rauhoitut ja otat asioista selvää. Selvää voi asioista otta muualtakin kuin KTL:n sivuilta ja iltalehdistä. Mahdollisesti ymmärrät myös kokonaisuudet. Etkä vai pieniä detaljia. Jossa kokonaisuus häviää .
räjähdät,tässä linkki.
http://www.anttiheikkila.com/sivu.php?id=2
Sivustoilta löytyy muutakin lukemisen arvoista,kaikki on siis kiinni sinusta. Riittääkö rohkeus lukea toisenlaisia ajatuksia. Mutta tuskimpa vain. Onhan helpompi huudella ja arvostella kun ei tiedä muusta. Se kaltaisissasi on juuri vikana.
Jokelan sekopäästä jutussa mm.vpuhuttiin ja sillä varmaan viittaat mielnhäiriöllisiin piirteisiin siinä vainoharhaisuudessa jotka jotkut kohdistavat lääketehtaisiin, nuo jotkut henkilöt ilman minkäänlaista lääketietellistä koulutusta tai sen tuntemusta. Siinä olen samaa mieltä että on helpompi huudella ja arvostella mutta jos pitäisi esittää jotain näyttöä noista epäilyttävistä lääketehtaiden menettelyistä niin siinä menee VHH:laisellakin jauhot suuhun. Se kaltaisissasi on juuri vikana.
Me mutta maksamme lääkehoidon kustannukset itse koska demokraattisesti valittu edustuskuntamme -siis kansa- on näin halunnut.
Vai pitäisitkö parempana Amerikan mallia, jossa tarvitaan sairausvakuutus, joihin kaikilla ei ole varaa ja jotka eivät niinikään saa tarvitsemaansa hoitoa. Ja mites luulet Amerikassa olevan, luuletkos lääketehtaiden olevan siellä tarkkoja miten paljon myyvät, kun vakuutusyhtiöt maksavat kaiken? Hah, Suomen läketehtäät ovat pyhäkoulupoikia Amerikan vastaavien rinnalla. En tiedä miten paljon olet tutustunut liiketalouteen, mutta Suomen terveydenhoitosektori on Amerikan malliin verrattuna kustannustehokas etenkin kun ottaa kattavuuden huomioon.
Suomen kansanterveys on maailman huippuluokkaa ja Suomi on yksi maailman vähiten korruptoitunut maa, joten on silkkaa pahansuopaisuutta väkisin nostaa lääketeollisuutemme pahan pesäkkeeksi, kun se sitä ei oikeasti ole. Kerro edes muutama esimerkki selkeistä, rikollisista väärinkäytöksistä laajassa mitassa.
Liikunta on yksi parhaimmista elintasosairauksien ehkäisijöistä, jolle ei VHH vedä vertoja vaikka kuinka sitä tällä sivulla hehkutetaankin. Ei niitä muitakaan tapoja tietysti väheksyä pidä, mutta jos johonkin järjestykseen ne pitää laittaa, kyllä (säännöllinen) liikunta on aivan kärkipäässä.
Sinä kuten niin monet muutkin täällä unohtavat jälleen sen seikan (miten helposti se joka kerta käykään), että liikuntaa tulisi pääasiassa harrastaa nimenomaan sen terveysvaikutusten takia, sitä ei kannata tehdä pelkästään kaloreiden polttamiseksi. 2500-4000 kcal pystytään silti hävittämään liikunnan avulla viikottain varsin helposti. Luvut sisältävät tietysti lisääntyneen aineenvaihdunnan. Tuo määrä riittää jo kymmenille tuhansille, eivätkä varmasti ole kuluttamassa valtion rahaa elintasosairauslääkkeisiin.
Ottaisit mielummin tarkastelun alle vaikkapa valtion maanteitä rapauttava liikennepolitiikka. Sen tulokset haittaavat jo valtiontaloutta. Toisin kuin terveydenhuoltosektori lääkkeiden maksumenetelmineen, jonka tuloksena on eräs maailman pitkäikäisimmistä kansoista.
"Liikunta on yksi parhaimmista elintasosairauksien ehkäisijöistä, jolle ei VHH vedä vertoja"
Sinun olisi pitänyt kirjoittaa että mikään ruokavalio ei vedä vertoja.
Vaikka tuo ei vielä siltikään ole oikein. Jos syöt liikaa, niin liikunnalla et sitä pysty korjaamaan. Eli ykkösenä paikalla on ruokavalio ja oikealla ruokavaliolla on vielä suurempi merkitys.
Mitä mieltä olet siitä että suurin osa kolesterolilääkkeitä syövistä eivät hyödy lääkkeen käytöstä mitään? Onko se oikein että me maksetaan tällaisesta turhasta jossa ainut hyötyjä on lääketehdas?
Enkö sanonut aika tarkkaan minkälaisia kalorimääriä liikunnalla voidaan hävittää melko helposti? Väitinkö että sillä voidaan poistaa vaikea liikalihavuus ja ylensyönti?
Jos 100 kiloa ylipainoinen ihminen ei laihdu pelkällä liikunnalla, se ei mitätöi liikunnan vaikutuksia. Jos sen hyödyt jäävät merkityksettömiksi vaikkapa siksi että noin lihava ei pysty liikkumaan paljoa tai jos hyödyt muuten jäävät pieniksi lihavuuden aiheuttamien vaivojen rinnalla, niin se ei tee liikuntaa yhtään sen turhemmaksi. Lihava on silti saanut siitä sen terveyshyödyn mikä kyseisestä liikunnasta on voinut saada. Ja se on aina kotiinpäin.
Joka kerta kun VHH:lainen haluaa todistaa ruokavalion olevan liikuntaa hyödyllisempää, on esimerkiksi otettava sairaalloisen lihava ihminen, jonka laihtuminen millä tahansa keinolla on äärimmäisen työlästä ja aikaaviepää. Ihmisen, jonka olisi todella vähennettävä 14000 kcal viikossa (2000 kcal/päivä), energiamäärä, jota ei edes huippu-urheilija pysty kuluttamaan kuin harjoittelukauden rankimmalla jaksolla. Tällaisen esimerkin ottaminen kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, muuta se on varmaan edellytys että yleensä hairahtuu VHH:oon.
Liikunnan hyödyt eivät jää pelkästään veriarvoihin ja aineenvaihduntaan, vaan se vahvistaa ja kehittää tuki- ja liikuntaelimiä ja mm. vähentää osteoproosiriskiä. Niin ja liikunta vahvistaa nimenomaan sydäntä ja keuhkoja ja parantaa hapenottokykyä, asioita joita yksikään dieetti ei tee ja näitä ominaisuutta voidaan pitää todella merkittävinä asioina. Myös psyykkeeseen liikunnalla on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia, on ihmisen psyykkeen lähtötaso mikä tahansa.
Suomessa on huima määrä liikalihavia, joten miksi sellainen ei voi olla esimerkki? Myös sellainen joka vasta lihoaa, saa todennäköisesti enemmän kaloreita kuin liikunnalla pystyisi kuluttamaan. Miksi siis liikunta olisi se ensisijainen tapa saada kalorit miinukselle eikä ruokavaliomuutos?
Huomaan hyvin että tälla palstalla kirjoittelee paljon ihmisiä joilla ei ole mitään todellista tietoa siitä miksi ihmiset lihoavat, vaan heidän kirjoituksensa perustuu mutu tietoon.
Olenko muuten kirjoittanut että liikunnalla ei olisi merkitystä? Tämä, kuten monet muutkin harhaluulosi perustuvat vain ja ainoastaan omaan mielikuvitukseesi ja siihen että näin muka olisi VHH:lla. Näytä minulle missä sanotaan että liikunnalla ei olisi merkitystä? Lähteeksi käy tutkimus, jokin kirja tai hätätapauksessa pidempään VHH:ta noudattanut henkilö.
Kuka muuten lihoaa 2kg viikossa? Mistä tämä kummallinen mielikuvasi on saanut alkunsa? Onko se edes mahdollista?
miksi VHH leimataan kaupalliseksi, rahankeruuksi, huuhaaksi ja ties miksi. Jos kerran tiedät asiasta niin paljon, niin oletan että pystyt osoittaman nämä täällä jatkuvasti esiintyvät väitteet joko todeksi tai huuhaaksi.
Viestisi on oikeastaan niin ympäripyöreä syytös, että voisitko tarkentaa mitä tarkoitat? Missä raha suomessa ratkaisee, ja mikä täällä esiintyneet syytökset ovat valhetta?