että rakastaako toinen sitä? Miksi ei pohtisi ensiksi sitä, että rakastaako itse varmasti toista?
Miksi moni
pohtii sitä,
15714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
silloin rakasta jos sitä asiaa joutuu oikeen erikseen pohtimaan että rakastaako vaiko eikö
siitä, että jos itse rakastaa niin ei sitä tarvitse pohtia. Se on aika selvää.
Sitä kai lähinnä ihmettelen, että miksi itse vapaaehtoisesti kylvää epäilyksen siemenen mieleensä alkaen pohtimaan sitä toisen rakkautta. Sellaisten pohdintojen mukana tulee myös pelko "mitä, jos se ei rakastakkaan minua?" ja ikävät testaustapahtumat suhteessa tai alkavassa sellaisessa on tosiasia. Provosoinnit eri muodoissa jne.
mun mielestä joskus on hyvä oikeasti jäädä miettimään että rakastaako todellakin sitä ihmistä vai ainoastaan unelmaa toisesta ihmisestä, perheestä... Tiedän joskus niin nimittäin käyneen että joku on ollut täydellisen varma rakkaudestaan toista ihmistä kohtaan, mutta jälkikäteen (yleensä eron jälkeen) joutunut huomaamaan ettei koskaan todella rakastanut sitä ihmistä, ainoastaan unelmaa jota se toinen ylläpiti.
Yleensähän rakkautta ei tarvitsekaan kyseenalaistaa, kyllä sen tuntee kun toista ihmistä rakastaa mutta mun mielestä sekin osoittaa vahvuutta että uskaltaa kysyä itseltään tuon kysymyksen. Myönteinen vastaus tuohon kysymykseenhän saattaa jopa syventää sitä rakkautta...
ja vaikka ei rakkautta kyseenalaistaisikaan, niin se keskustelu itsensä kanssa omista tunteista tahtoo usein jäädä vähälle, joka ei kyllä siitäkään huolimatta ole vähemmän tärkeää.
Mä luulen, että se itseltä kysely onkin enemmän sitä itsensä kanssa keskustelua omista tunteista ja tuntemuksista, eihän se ole väärin kysyä ja kertoa niitä itselleenkään, jos muillekin kertoilee =)
Vuodet tahtoo mennä niin nopeasti ja ihmiset kasvavat/muuttuvat vuosien saatossa, niin onhan se jopa tervettä selvittää itsensä kanssa tunneasioita. Kyllä se arki voi painaa ne tuntemukset vuosien myötä sen verran syvälle, että ei liene ollenkaan pahitteeksi välillä koittaa onkia niitä päivänvaloon ja päästää pinnalle.
Yllättävän moni elää elämänsä läpi koskaan pysähtymättä oikeasti miettimään mitä tuntee ja missä menee. Se ois kuitenkin tervettä itse kullekin meistä aina välillä.
Sä oot kyllä harvinaisen fiksu tapaus...
Olen miettinyt samaa, kun itselleni omat tunteeni ovat aina se suurin ongelma.
Mä mieluummin rakastan (vaikka yksipuolisesti) kuin olen rakastettuna (yksipuolisesti).
Vai ovatko kaikki muut vain niin varmoja tunteistaan, ettei heidän tarvitse tällaisia pohtia?
rakastumistahan ei tarvitse miettiä - sehän on selvä kuin pläkki, jos kohdalle sattuu (ja sehän sattuu, jos sattuu niin että toinen ei satu rakastumaan).
Rakastamista, noin niin kuin pitemmän päälle, voi jo sitten pohtia oikeasti. Mitä se on? Ainakin luulisin että siinä on jotain vuorovaikutusta, yksipuolinen rakastaminen kuulostaa vähän valjulta, ehkä ihastumiselta, mutta sehän ei taas ole rakastamista...
Mun ei oo koskaan tarvinnu toiselta kysyä, että rakastakko se toinen mua. Mut toisaalta, multa asiaa on kyllä kysytty. Sillonku se asian toinen on mulle ääneen kerran sanonut, ni mul ei oo ollu ikinä sitä tarvetta kyseenalaistaa. Eli, siis 'kunnes toisin todistetaan/sanotaan, ni rakkaus pysyy'.
Omaa rakkauttani toista kohtaan olen kyl sisäisesi monestikin kyseenalaistanut, mut en ole kertaakaan vielä joutunut sanomaan itselleni, että 'en rakasta' kyselytunnin jälkeen. Se rakkaus muuttaa vaan muotoaan ajan kuluessa ja tilanteiden muuttuessa.
Eiks muut luota rakkauteen?
sisällämme tykkää kuulla kuinka paljon meistä pidetään.
sen tietää, että rakastaako jotakin, mutta sitä ei välttämättä tiedä, että miksi rakastaa. Siitä voikin sitten loppuelämän ajan ottaa selvää tai ainakin sen ajan, kun se suhde kestää.
Miksi rakastaa? Tästä voisi sanoa, että tämä on jotain, missä on parempi pysyä tietämättömänä.
Mutta joo. Eipä tänne ole kirjoittanut yksikään niistä "rakastaako hän minua?" tyyppi. Olisi kiinnostanut kuulla, että miksi ne pohtii sellaisia? Miksi tekevät itsestä vapaaehtoisesti pelkäävän ja epävarman?
tekevät itsestään epävarman? Ovat jo valmiiksi epävarmoja tai sitten vaistoavat sen toisen vain kusettavan ja käyttävän hyväksi, mutta itse ovat suunnattoman rakastuneita tai rakastavia. En minä tiedä.
Vastaus, mistä moni ei pidä. Tuskin yksikääkän siihen epäröintiin sortunut.
Koska on ihastunut "parempaan" kuin itse on.
Kirjoitit: "Koska on ihastunut "parempaan" kuin itse on."
Mun mielestä se "parempi" on vain sen rakastuneen ajatuksissa(rakastuneen mielestä parempi). Eli todellisuudessa se onkin "huonompi" kuin tämä rakastunut on (jos näin voi sanoa).
Eli tämä rakastunut ei näe/erota todellista "kohteen" luonnetta, sen takia koska feikkaaja osaa näytellä. Jotenkin noin, voi olla, että olen ihan hakoteillä. ;)
monella eri tavalla. mainitsemasi tapa on yksi niistä...