ahdistaa

Siitä on nyt reilut kaksi kuukautta aikaa. Ironista ajatella kuinka onnellinen olin vielä kesällä. Meillä oli suunnitelma ja ensinmäistä kertaa elämässäni tahdoin oikeasti elää, yhdessä kansassi.

Sanoit että ymmärrät jos vihaan sinua ja jättäisit minut rauhaan. En tahdo tulla jätetyksi rauhaan, enkä voi vihata. Olen pahoillani vain siitä, että vaikka olinkin sanojesi mukaan tarpeeksi ja riittävä, en ollutkaan lopulta sitä mitä halusit. Olen myös surullinen siitä, että sen tajuaminen kesti sinulta yli kolme vuotta.

Olet reissussa etkä palaa viikkoihin. En käsitä kuinka yksinäiseksi sitä voi tuntea itsensä. Lasken päiviä ja kärsin ikävästä. Eilinen meni hienosti, uskalsin ajatella ensi vuotta ja elämääni ilman sinua ensimmäistä kertaa vuosiin. Yöllä menin taas näkemään unta sinusta ja heräsin puristavaan ahdistukseen.

En ymmärrä miten sydän suruista oikeasti selvitään hengissä. Krooninen masennus ja ahdistus painaa taas päälle vuosien tauon jälkeen. En saa tehtyä mitään. Tiedän teoriassa mitä pitäisi tehdä, mutta en tiedä kuinka käytännössä pitäisi toimia. Mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, ruoka ei maistu ja hengittäminen sattuu.

Soitathan kuitenkin minulle kun tulet taas kotiin, joohan?
1662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mutta tuo viimeinen lause pisti silmään... Se takaa sen että toipuminen kestää ja kestää ja ahistaa varmasti. Yritä päästä eroon moisesta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


edelleen kirjoitti:

Siitä on nyt reilut kaksi kuukautta aikaa. Ironista ajatella kuinka onnellinen olin vielä kesällä. Meillä oli suunnitelma ja ensinmäistä kertaa elämässäni tahdoin oikeasti elää, yhdessä kansassi.

Sanoit että ymmärrät jos vihaan sinua ja jättäisit minut rauhaan. En tahdo tulla jätetyksi rauhaan, enkä voi vihata. Olen pahoillani vain siitä, että vaikka olinkin sanojesi mukaan tarpeeksi ja riittävä, en ollutkaan lopulta sitä mitä halusit. Olen myös surullinen siitä, että sen tajuaminen kesti sinulta yli kolme vuotta.

Olet reissussa etkä palaa viikkoihin. En käsitä kuinka yksinäiseksi sitä voi tuntea itsensä. Lasken päiviä ja kärsin ikävästä. Eilinen meni hienosti, uskalsin ajatella ensi vuotta ja elämääni ilman sinua ensimmäistä kertaa vuosiin. Yöllä menin taas näkemään unta sinusta ja heräsin puristavaan ahdistukseen.

En ymmärrä miten sydän suruista oikeasti selvitään hengissä. Krooninen masennus ja ahdistus painaa taas päälle vuosien tauon jälkeen. En saa tehtyä mitään. Tiedän teoriassa mitä pitäisi tehdä, mutta en tiedä kuinka käytännössä pitäisi toimia. Mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, ruoka ei maistu ja hengittäminen sattuu.

Soitathan kuitenkin minulle kun tulet taas kotiin, joohan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu