Miksi täällä käydään näin tyhjänpäiväistä nuijasotaa? Luulisin fiksumman jättävän kommenttinsa väliin (parempi yksi hullu kuin kaksi hullua). Asiahan on sitten luku erikseen, jos haluaakin tällaista turhaa lässytystä tänne omilla ärsytystä herättäviksi tarkoitetuilla viesteillään.
Siispä: Jos haluat että vihollisesi ´on heikompi´, jätä asia kokonaan kommentoimatta!!!
Siispä: Jos haluat että vihollisesi ´on heikompi´, jätä asia kokonaan kommentoimatta!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi ja miksi, katseleppa vaikka niitä muutamia ihan asiallisiakin aloituksia, ja mikä meteli alkaa välittömästi, aihe unohdetaan ja tappelus on suuri. Siis nämä täällä kirjoittelevat haluavatkin riidellä, kaikki kaikkien kanssa.
Siis henkilöt, eivät asiat, riitelevät. Kun sen pitäisi olla päinvastoin.
Emme me täällä halua riidellä. Tulemme vain hankkimaan orgasmeja itsellemme.
Tämä on vähän sellainen erilainen nautintotapa. Kokeile itsekin. Tulet yllättymään tähän erilaisuuteen.
Aha! ??? !!!
Aivan oikean diagnoosin olet tehnyt. Täällä on suuri osa kirjoittajia joilla ei ole muuta mielipidettä kuin hanttiin vaan oli asia millainen tahansa. Heiltä puuttuu ajatus ja jos jollain on he hermostuvat ja yrittävät nujertaa. Itse olen päättänyt olla niistä välittämättä ja vastailla omaan tahtiin. Jotkut ovat alkaneet vaatia tahdin laskemista mutta mitäs sillä eläkeläisvaarilla muutakaan olisi näin rospuuttoaikana. Hupihan se on pienikin ja kirjalliset harjoitukset pidättelevät dementian tuloa.
Ei tarvitse olla ennustaja kun sanon, että tähänkin taas tulee häntää jossa loihetaan lausumaan: mitäs se karvapersenaamari taas tännekin kärsänsä lykkää jne.
Saa täällä olla viestimässä myös ei-tervekätiset. Saitti siis palvelee monipuolisesti. Kannattaa tustustua myös "kahdenkesken"-palstaan.
edelliseen viestiin kätkeytyy? Liikaviisas?
alentunut nimittelemään, mutta miksi sinä tähänkin vastasit? P.s. Olette kyllä nimitellyt minua, mutta kun Te Olette Te, se sallittakoon
Osui ja uppos!
karavaanariasiaa aivan valtavasti! Kiitos "asiantuntijoille" siitä, että jaksatte näin neuvoa meitä aloittelijoita. Rauhaisaa Joulua!
ängyrä siellä ängyröi? Paine ei hellitä?