Olen ollut lyhyen ajan sisällä monessa haastatteluissa moniin IT-alan paikkoihin. Ensihaastatteluissa on aina sama kaava.
Haastattelijoita on lähes aina kaksi. Näillä on yleensä, mutta ei välttämättä, keskenään erilaiset roolit. Ensin "se mukava tyyppi", joka yleensä on nuorempi, tulee hakemaan sinut haastatteluhuoneeseen. Hän käyttäytyy yleensä varsin ystävällisesti ja tyypillisesti yrittää rikkoa jään ja saada aikaan rennon tunnelman. Oman empiirisen tutkimukseni perusteella noin 60% kerroista mukava tyyppi tarjoaa sinulle teetä tai kahvia (ohjeiden mukaan kannattaa kuulemma ottaa jos tarjotaan).
Mukavan tyypin kanssa on helpohkoa jutella, ja usein juttelet hänen kanssaan ensin niitä näitä, ennen kuin tuleva pomosi tulee sisään, ellei hän sitten ole jo valmiiksi huoneessa odottamassa. Hän on varsinainen päähaastattelija. Hän arvioi sinua erityisen kriittisesti, vaikkei välttämättä kyselisikään erityisen vaikeita. Tämä näkyy hänen käytöksestään selkeästi - esimerkiksi kun vastaat mukavan tyypin kysymykseen, näet sivusilmällä kuinka pomomies tuijottaa sinua herkeämättä tarkkaillen. Keskustellessasi pomomiehen kanssa hän myös tuijottaa tiiviisti silmiin. Hänen kanssaan ei yleensä ole läheskään yhtä helppoa jutella kuin "mukavan tyypin" kanssa (ehkä tämä johtuu vain hänen roolinsa tiedostamisesta liian selkeästi). Pomomiehen käytös voi olla vaihtelevassa määrin tylyhköä/töksähtelevää, hän voi olla neutraali ja vaitonainen tai joskus jopa suhteellisen miellyttäväkäytöksinen, mutta yleensä hänen kriittinen haukankatseensa kertoo osaltaan siitä, kumpi haastattelijoista viime kädessä tekee työhönottopäätöksen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensinnäkin kirjoituksesi on spammiä. Toiseksi kirjoituksesi on pelkkää omaa höpö höpöä. Olen ollut varmaan sadassa haastattelussa IT-tehtävään, eikä kirjoituksesi pidä kyllä paikkaansa.
Itse olet "spammiä". Kirjoitukseni voidaan vallan mainiosti nähdä keskustelunavauksena, ei ole minun vikani jos se ei ole kirvoittanut vastauksia järkeviltä keskustelijoilta. Ensinnäkin. Toisekseen, mahdat olla pätevä kaveri jos sadassa haastattelussa olet käynyt. Itse en tosiaan ole päässyt läheskään noihin lukemiin.
Ihan loistava kirjoitus. Itse olen törmännyt myös HR-huuhkajat yhdistelmään, jossa HR puolen naisihminen on se mukava, kannustava ja ystävällinen ja sitten itse työtä ohjaavat huuhkajat töksäyttelevät outoja ja tuijottelevat ahdistavasti. He myös vastailevat puheluihin kesken haastattelun tai näpertävät läppärillään kun taas se HR-empaatikko suunnilleen pitelee kädestä ja pussaa.