Tavallistako?

Terve! (en ole)

Luin ensimmäistä kertaa tätä keskustelupalstaa. Olisi ehkä pitänyt lukea aiemmin. Olen kerran kokenut vaikean avioeron. Ja nyt pelkään, että toinen on edessä. Ensimmäisestä toivuin noin vuodessa. Silloin oli jokapäivä usko huomiseen, ja siihen että löydän vielä kumppanin itselleni. Nyt en edes toivo sitä. Enkä oikein usko, että olisi sellaista olemassa.

Hyvin typerä klisee, mutta usko naisiin on mennyt. Ensimmäinen petti minua vuoden verran parhaimman ystäväni kanssa... ja vielä jotain muutakin suhteellisen dramaattista, jota tähän ei voi kertoa. Sen suhteen jälkeen luottamus kyllä kolahti, mutta rakensin sitä uudelleen kirjoittamalla itselleni. Kirjoitin samasta aiheesta uudelleen ja uudelleen. Eräänä päivänä huomasin, että en enää kirjoittanut. Usko ihmiseen oli jokapäivä läsnä.

Nyt en tiedä miten suhtautua itseeni tai ajatuksiini. Talouteni (pahoittelut yksiköstä, mutta hänellä ei juurikaan ole tuloja) on hyvin kunnossa. Meillä on kaksi lasta ja asuntolaina jne. Puitteet kunnossa, niin sanoakseni. En vain koe saavani vastarakkautta, intohimoa, kosketusta, ihoa, pintaa, elämää ja tunnetta. Naisena käyttäytyy minua kohtaan kuin kaveri. Hän tosin kehuu minua kokoajan, ulkonäköäni jne. Mutta ei seksiä (n.5-8krt/vuosi, ja olen 30v!), ei suudelmia, ei edes niskahartiaseudun hierontaa.

Hän ei ole kotitalousihme. Hän ei ole maksanut laskuja kahteen vuoteen. Ei osaa (ei havaintoa) leipoa pullaa, eikä edes halua. Ei toimittanut lastenhoitotukipaperia kelaan (vihaa periasioita). Tehnyt ruokaa koko perheelle viiden vuoden aikana max 30 kertaa. Hän ei pidä vastuusta eikä halua sitä. Hän ei siivoa (paitsi viikon vittuilun jälkeen). Hän jättää kalsarinsa ja kuukautissiteensä ympäri kämppää. Mandariinin kuoriminen suoraan roskikseen olisi aivan absurdia. Mandariinin kuorinen on nimittäin levättävä tiskipöydällä ja olohuoneen pöydällä vähintään viikon ajan... Lasten puuro on hakattava petkeleellä irti tiskipöydästä.

Mä en jaksa 32v naista lapsenani.

Mutta hän on minua älykkäämpi. Jokaiseen riitaan tulee opponointia ja minussa on vika. Kaikki vika. Minä ja mun rahat. Sillä raha ei hänen mielestä ratkaise mitään. (Ei tietenkään ratkaise, silloin kun sitä on ja hänellä sitä ei ole! Paitsi mun tiliin pankkikortti). Tähän väliin on pakko vakuutella epäselvyyksien välttämiseksi, että en ole rahakeskeinen ihminen. Sitä vain pitää olla sen verran, että pärjää.

Tokihan ihmisellä pitää olla tilaa ja omaa aikaa. Mutta harvoin sitä pienten lasten vanhemmilla on. Hänellä sitä pitää kuitenkin olla. Ja sitä ei saa häiritä millään arkirutiineilla. Mielestäni hän kuvittelee olevansa jumalasta seuraava.

Tietysti tähän tulee mukaan aina eron seassa ajatus siitä, että kuka minut huolii tämän jälkeen. Olen 30, on lapsia ja on menneisyys. Mä en halua lisää lapsia (on siis 2 2) olen kuitenkin iältäni nuori (kait), mutta silti en halua istua baarissa. Vaan istua mökillä saunan edessä olevalla laiturilla pinenessä kännissä munasillani ja huutaa naapureille järven yli, kalastaa, näytellä amatööriteatterissa, ajaa prätkällä halki euroopan ja naida mont blancin rinteellä sijaitsevalla levähdyspisteellä. Mä olen hieman romantikko, pahoittelut.

Kiitoksia, Te olitte hyvä yleisö.
384454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

yksi tärkeä kysymys. laittaako se ruoat jääkaappiin avo naisena, niin ettei sen äiti ole opettanut sille, että tavarat kuivuu sillä lailla jääkaapissa ja aromit haihtuu, voisiko sille edes tulla miäleen tuollanen

Äänestä

se siitä...ehkä teidän pitäs enemmän jutella keskenänne tunteistanne, toisen huomioon ottamisesta ynm.

Äänestä

miksi kutsut itseäsi ei-terveeksi tai selvennätkö terve hdystäsi 1. rivillä

Äänestä

Kun et halua enää lapsia, se tulee hiukan rajoittamaan tarjontaa. Moni nainen olisi varmaan tyrkyllä ja luulee ettei halua lapsia, mutta muuttaa mielensä ja sitten Sinäkin alat taas haluta lisää lapsia tähän maailmaan.

Äänestä

parhaan ystävän kanssa, oletko ihan varma, älä suutu, että asetan kyseenalaiseksi, olisiko joku niin typerä että kertoisi...

Äänestä

kun vaan et itse ala käyttäytyä samalla tavalla... toista ihmistä kohtaan, kuten sinua kohtaan on menetelty

Äänestä

Jääkaapista: Kyllä hän laittaa ruoat kansineen jääkaappiin. Tosin ei ota sieltä niitä koskaan pois. Niin, siis koskaan. Joskus olen kokeillut, että miten kauan ne keitetyt nuudeli-tonnikala-kukkakaali laatikot säilyy tupperware-astiassa, niin noin kolme viikkoa, ennen kuin homeen haju pistää itkuksi.

2. Tuulihattu ( mä olen muuten hyvä leipomaan tuulihattuja) Me olemme käyneet parisuhdeterapeutilla. Ei havaittua helpotusta. Olemme keskustelleet paljon. ja hän ei voi kokea läheisyyttä minuun, koska vaadin liikaa. Esim: omien pyykkien pesut, Joskus voisi nousta aamulla ennen klo9.00 tms.

3. Tässä suhteessa elävä tuskin voi kutsua itseään terveeksi.

4. Tuota minäkin pelkään: että just kun minulla on erektio, niin liukastun banaaniin ja sitten ollaan taas raskaana. Olen harkinnut johtimien poikkausta.

5. Kertomisen typeryydestä: Ex-vaimoni kertoi. He asuvat vieläkin yhdessä.

6. omasta käyttäytymisestä: Yritän välttää. Välitän lähimmäisistäni.

Äänestä

, sait minut juuri tajuamaan mitä mun on tehtävä.

Äänestä
  • Pakko kysyä, että mitä tajusit? Toivottavasti jotain hyvää.

    Äänestä

ja uutta kaveria etsimään.
Te ootte kun sisko ja veli jossa veli tekee kaiken tai ainakin kuvittelee tekevänsä.
Ei aviossa olo ole mikään kaveruussuhde, siinä pitää olla intohimoa kaikkiin asioihin ja niitä pitää tehdä yhdessä.
Seksiä (tietenkin) myös runsaasti koska se on yksi tärkeimpiä "parisuhdeneuvojia" mitä tiedän.

Äänestä

kirjoituksesi sai aikaan mukavan kirjoitusryppään:)Pannaankahan pikkuusen naista (naisia) halvalla?Mitä se nyt jos joku kalsari naiselta jää roikkumaan :) miehille se on tavallisempaa,kylläkin.Sinä katselet elämääsi vähän niinkun ulkopuolisena.Miksi?Erilainen tulevaisuus siintää silmissä,mutta vähä arvelluttaa uskaltaisko.No,se on varma että naisia ainakin riittää.Vaarana tietysti on että kun kuuseen kurkottaa niin katajaan kapsahtaa.Jos sallitaan näin "jouluinen"vanha viisaus.Mutta voi onnistaa paremminkin.Ei tiedä ennenkuin kokee.

Äänestä

Olet vasta 30 v mies ja kohta kaksi avioliittoa karilla, ehkä. Isoin tulevaisuuden ongelmasi vaikuttaa olevan, että löydätkö ketään uutta naista. Nyt kannattaisi uhrata muutama hetki sen miettimiselle miksi nämä kaksi edellistä suhdetta meni kiville. Millä perusteella itse valitsit nämä kaksi epäkelpoa naista vaimoiksesi? Minkälainen tämä nykyinen oli tavatessanne? Onko hän muuttunut vai oliko taitamaton huushollihommissa jo suhteen alussa?

Funtsaa itseäsi ja sitä mekanismia millä elämässäsi porskuttelet. Minkälainen historia sinulla on; vanhempiesi suhdemalli. Mitä oikeastaan odotat parisuhteelta ihan konkreettisesti; mitä tekoja, minkälaista arkea jne. Itsetuntemuksen lisääminen auttaa sen seuraavan suhteen edellytyksiä onnistua. Kaikki vika ei välttämättä ole niissä vaimoissa. Olethan kuitenkin aikanaan mennyt vapaaehtoisesti heidän kanssaan yhteen. Ette sitten kuitenkaan olleet toisillenne sopivia.

Äänestä

kun kirjotit niin samoja mietteitä mitä itelläni on.Meillä on 3 lasta ja nyt jo asumusero voimassa...ite olin vaan aika erilainen kun naisesi,mutta en saanu mieheltäni hiukkakkan romantiikkaa,hän paineli baarissa joka ikinen viikonloppu kun mä hoidin kotia ja lapsia.En mä sellaseen mieheen voinu luottaa.

Mä meillä tein ihan kaiken yksin,hoidin lapset,siivosin(satun olemaan aika tarkka siisteydestä),pesin pyykit,tein ruoat(mieheni teki noin 2-4kertaa vuodessa ja itelleen kun illalla sattu olemaan nälkä).Tein ne miestenkin hommat ja aina koin että mieheni on mulle iso ja vaikea lapsi.Mieheni itsekkyyttä oli vaikea kestää ja aina mussa oli vika kun sanoin niistä baarimenoista ja juomisista(perhe sai elää tiukilla kun mieheni joi oman palkkansa).

No nyt mulla on olo kun kivi ois tippunu sydämmeltä,enää ei mieheni mua hyväksikäytä.(satun viel olemaan hellä luonne ja silti koitin rakastaa miestäni,hieroin hartioita pyytämättä,olisin halunnu usein seksiä,joka ei miehelleni käyny=( ja nytkin autan miestäni että pääsee uuteen alkuun yksin,en pysty vastaamaan vihalla niihin törkeisiinkään kohteluihin,luonne kun vaan on se että mulla on itellä hyvä olo jos läheisilläni on ja teen mitä vaan että ne voi hyvin).

Sunlaista miestä olisin aina kaivannu omani paikalla,mutta omani vaan ei tajua mitä edes romantiikka tarkottaa,eikä koskaan halunnu lähteä kahestaan lomille,vaikka kaiken järjestin valmiiksi maksua myöten,lähti se sit riitojen jälkeen ja ne lomat meni niin että mä kuljin mieheni mukana baarissa kun se halus tappiin asti siel ryypätä ja ite oisin halunnu sitä yhessäoloa ja seksiäkin...mutta sitä kumppanuutta ja rakkautta ei mieheni kyenny koskaan antamaan mulle.

Nyt vaan mietin tapaanko koskaan ketään kun en jaksa baareissa hypätä,enkä usko et kunnollisia sieltä löytyskään ikinä ja mulla on jo 3 lastakin,niin kukapa mut huolis,kun lapset on mulla...Mut joku päivä toteutan unelmani kun lapset pärjää omillaan tai mieheni luona voivat olla pidempään ja lähden moottoripyörällä reissuun!=) Unelmat kantaa...

Äänestä

On totta, että minä en ole mikään pulmunen. Minussa on vikoja, jääräpäisyys jne. Tämäkin on typerä sanoa itsestäni, eikä kuulosta edes uskottavalta, mutta oikeasti ajattelen tekojani. Minun kotini lapsuudessa oli pikkuporvarillinen yrittäjäperhekoti. Kun taasen (hauska juttu), molemmat puolisoni ovat vasemmistolaiskulttuuri-taustaisista kodeista. (olen muuten havainnut, että 70-luvun taistolaisperheistä tulevat lapset ovat usein uusavuttomia, työtä pelkääviä ja kuvittevat, että maailma pyöri niiden ympärillä... Mielestäni he eivät tee solidaarisia tekoja/työtä. Yrittäkää pitää tämä kommentti irrallisena aiheesta, sillä niin minä sen mustavalkoisesti ajattelen.)

Mitä tuohon kuuseen korkottamiseen tulee, niin edellinen "vaihto" paransi elämäni laatua. Se lienee askarruttavin juttu... Annanko arjen "pienten" asioiden ärsyttää niin paljon, että vedän suhteen wc:stä alas? Sislläni on pieni sytkärinliekki, joka kantaa toivoa siitä, että hän muuttuisi huomioivaksi ja toista oikeasti ajattelevaksi ihmiseksi.

Pohdintani suunta: Tämä on tietysti pointti, jota olen ajatellut. Jos kerran kaksi liittoa menee nurin, niin minussa on oltava suuri vika. Tai sitten siinä, mitä odotan parisuhteelta. Mitä odotan elämältä.

En tiedä mitä tekisin. Tunnen olevani prosessiresurssi, joka juoksee arjessa kuin joulupukin petteriporo. Kieli ulkona ja räkä poskella. Ja vielä ilman pornoa. (Petteri siis juoksee munasillaan)

Enkä suinkaan halua laittaa naisia halvalla tässä kirjoituksessa. Tämä on vain purkauskeino tunteilleni, ehkä myös jokin samankaltaisuuden löytäminen, tuki.

Jatkan siis pohdintoja...

Äänestä
  • Ennemmin kuin sosiaalisesta taustasta puhuisin vanhempien mallista parisuhteessa. Näytettiinkö kotonasi tunteita avoimesti, hyvässä ja pahassa. Minkälainen mies itse olet ollut omissa suhteissasi? Sanotaan, että puolisostaan etsii niitä omien läheisten piirteitä. Jonkun, joka oli hyvä sinulle; äiti, isä, joku isovanhemmista, täti, eno jne.

    Itse olen pikku hiljaa tajunnut, kahden avioeron jälkeen, että tosiasiassa tarvitsen tunteensa avoimesti näyttävän ja temperamenttisen miehen. Sellainen oli vanhempieni suhde; riideltiin, sovittiin, rakastettiin aidosti ja näkyvästi. Silti molemmat exäni ovat olleet hillittyjä, hallittuja ja vähän tunteitaan ulospäin osoittavia. Eikä niistä liitoista sitten mitään tullutkaan. Ei ollut kipinää alkua pitemmälle. Ei riitoja, muttei sitten intohimoakaan. Erottiinkin nk. "sovussa" ja kaikki terveet vihan tunteet jäi tuntematta, joka aiheutti sen, että käänsin ne itseeni päin ja voin välillä todella huonosti.

    Äänestä

  • yleisön joukosta kirjoitti:

    Ennemmin kuin sosiaalisesta taustasta puhuisin vanhempien mallista parisuhteessa. Näytettiinkö kotonasi tunteita avoimesti, hyvässä ja pahassa. Minkälainen mies itse olet ollut omissa suhteissasi? Sanotaan, että puolisostaan etsii niitä omien läheisten piirteitä. Jonkun, joka oli hyvä sinulle; äiti, isä, joku isovanhemmista, täti, eno jne.

    Itse olen pikku hiljaa tajunnut, kahden avioeron jälkeen, että tosiasiassa tarvitsen tunteensa avoimesti näyttävän ja temperamenttisen miehen. Sellainen oli vanhempieni suhde; riideltiin, sovittiin, rakastettiin aidosti ja näkyvästi. Silti molemmat exäni ovat olleet hillittyjä, hallittuja ja vähän tunteitaan ulospäin osoittavia. Eikä niistä liitoista sitten mitään tullutkaan. Ei ollut kipinää alkua pitemmälle. Ei riitoja, muttei sitten intohimoakaan. Erottiinkin nk. "sovussa" ja kaikki terveet vihan tunteet jäi tuntematta, joka aiheutti sen, että käänsin ne itseeni päin ja voin välillä todella huonosti.

    Omaa äidinmaidosta imettyä mallia on mielestäni hyvin hankala tarkestella ulkopuolisena. On vaikea luoda objektiivista kantaa.

    Vanhempani on sodanjälkeisiä suuren sukupolven lapsia. Heille on ollut tärkeää omillaan pärjääminen ja työnteko. On varmasti niin, että rakastavamman perheen olisin suonut itselleni, kuin omani oli (näin tehtiin sivulauseesta päälause).

    En kuitenkaan suostu ajattelemaan, että minun täytyy saada samanlainen perhe itselleni, kuin missä minä olen "rypenyt". Vanhempani ovat eronneet 21 avioliittovuoden jälkeen. Silti minulla löytyy "omasta" suvusta se, johon voin turvata neuvoa kysymään edelleen. Hyväksyntää ei sitten taas vanhemmista löydy. Sen verran katkeria he ovat :) Meidän perheessä oli riitoja ja sovintoja. Itsekin olen pärskyilevä ja tempperamenttinen. Ylös ja alas, tulipalojen sammuttaja.

    Äänestä

  • uusiomies kirjoitti:

    itsellesi on hyvä parisuhde? Minkä sisältöisestä elämästä naisen kanssa sä haaveilet? Ihan noin konkreettisesti ja arjessa. Minkälaisessa suhteessa ja elämässä sä ajattelet olevasi tyytyväinen? Kerrot, että tässä nykyisessä sua ärsyttää, kun vaimo ei hoida huushollia eikä käytännön asioita. Olisko parempi, että olisi juuri sellainen nainen, joka tykkäisi näistä töistä ja ne sujuisi häneltä suitsait. Vai onko tämä sittenkään sinulle tärkeintä? Joillekin miehille on, eikä siinä mitään. Entä sitten muut asiat?

    Oletko ajatellut, ettet ehkä ole ollenkaan naimisissa olevaa perheenisätyyppiä? Sanot itseäsi romantikoksi, joka haaveilee vapaan miehen elämästä. Prätkällä ajelu pitkin Eurooppaa, teatterikiertueet, spontaani seksi ja muu vapaudenkaipuu ei oikein helposti onnistu 4 lapsen isältä ja perheen elättäjältä. Vähän vaikuttaisi, ettei vaimosikaan ole ihan omalla paikallaan vaimona ja äitinä. Ei välitä kodista, ei ruuanlaitosta ja kertomasi perusteella on suorastaan siivoton. Kohtelee sinua kaverina, elättäjän ja kehuu pitääkseen mielesi edes jotenkin hyvänä. Ei kuitenkaan halua seksiä eikä läheisyyttäsi, jota sinä taas kaipaat. Hmmm. Ihan kuin hänenkin haaveensa olisivat muualla, mutta elättävä mies ja talous pitää yhdessä.

    Kertomasi perusteella ei ihan hyvältä näytä. Jotain tarttis varmaan tehdä.

    Olen ajatellut, ja todennut, että olen (ainakin omasta mielestäni) perheenisätyyppiä. Enkä haluaisi sulkea pois yhdessä harrastamista, vaikka olisikin yhteisiä lapsia. Enkä suinkaan tarkoita, että kaikki harrastaminen tulisi tehdä suuressa intohimossa ainoastaan kahdestaan, mutta sillekin mun mielestä toimivasta parisuhteessa tulee ja löytyy aikaa... ainakin toivon niin.

    Totta, että arki sitoo toisiinsa ja rutiini ja lapset ja talous. Mutta niinhän se on kaikilla. Häkkirotatkin stressaantuvat kun muutetaan häkkien järjestystä. Rutiini rauhoittaa.

    Eikä harrastajateatteri ole välttämättä kiertue. Eikä harrastaminen yhdessä/erikseen ole välttämättä vapaudenkaipuuta. Minun mielestä se on kovin oikaistu mielipide aiheestani/kirjoituksestani.

    Hänen haaveensa ovat selvästi muualla, siinä olet oikeassa. Odotuksemme eivät kohtaannu. Se on kait aina parisuhteiden yksi keskeisimmistä erojen syistä. Itselleni herää kysymys, ja ehkä toivonkin, että joskus odotukset olisivat samat ja että voisimme elä harmoniassa.

    Eikä hän tietenkään ole läpeensä paha. Täällä on tapana oikaista siihen suuntaan, kun itsestä silloin juuri tuntuu.

    Jos kuitenkin sanot, että tulkintani oli väärä, niin sitten se on. Vain sinä tiedät kuinka asiat oikeasti ovat. Tekstistäsi saa vain sen vaikutelman, että unelmoit jostain muusta kuin mitä sinulla on ja niin vaimosikin tuon perusteella tekee. Onko teillä oikeasti mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta? Mikä on se liima, joka pitäisi teidät henkisestikin yhdessä. Koitapa kuinka käy, kun jätät syyttelevän sävyn ja menet itseesi. Lupaat tulla puolitiehen vastaan.

    Äänestä

  • kolmas suhde yleensä onnistuu.Sinulla on hyvää pohdintaa ja näkemystä tilanteestasi.Mikä ilahduttaa ja hämmästyttää naislukijaa valtavasti.Jatka samaan malliin,päädyt varmaan oikeaan ratkaisuun.Muista vain se asia että täydellistä naista (miestä) ei ole olemassakaan.Kompromisseja joutuu,suuntaan tai toiseen aina tekemään.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    kolmas suhde yleensä onnistuu.Sinulla on hyvää pohdintaa ja näkemystä tilanteestasi.Mikä ilahduttaa ja hämmästyttää naislukijaa valtavasti.Jatka samaan malliin,päädyt varmaan oikeaan ratkaisuun.Muista vain se asia että täydellistä naista (miestä) ei ole olemassakaan.Kompromisseja joutuu,suuntaan tai toiseen aina tekemään.

    Ehkä siis on aika harkita kolmatta suhdetta. Tosin, niinhän olen jo tehnyt.

    Täydellistä puolisoa ei ole. Sen uskon. Ja olen lukenut "saat sen mistä luovut" -kirjan. Joten siitäkin ammentaneena yritän katsoa huomista.

    Äänestä

On jo lapsia vaikka muille jakaa ja hyvä palkka kertoo siitä että on ollut kovin kiire suorittaa ajattelematta. Muutenkin pohdintasi on kovin nokkelaa ja lässyttävää.

Äänestä
  • Onhan se varmasti, tosin minun mielestä neljä lasta ei ole niin paljon, että muille voisi jakaa. Ja palkkani ei kovin kummoinen ole. Sitäpaitsi toimin yrittäjänä.

    Pahoittelut pohdintani kiinnostumattomuudesta ja jostain muustakin, mikä ikinä sitten harmittaa.

    Äänestä

Kun ja jos nyt vielä törmäät samankaltaisiin naisiin,niin sinun ei tarvitse tehdä lapsia,joita joutuu maksamaan 18-vuotiaaksi asti .Paneminen onnistuu silti .Ja ihan oikeasti,olen iloinen ,jos pääset nykyisestä vaimostasi eroon,sillä tuollaista en soisi kenellekkään,miten ihmeessä siihen haksahditkin ?.
Tsemppiä sulle,jos et jää tuleen makaamaan,mutta ethän tee seuraavan kerran samanlaista virhettä,jooko ?

Äänestä

Olen neljän lapsen äiti. Olen eroamassa. Ymmärrän sua. Olen romantikko ja vastakaikua en hellyyden kaipuulleni saa. Teen kaikki kotityöt, hoidan lapset, olen vastuussa kaikesta, taloudellisesti myös. Miehellä ei kiinnosta yhteinen tekeminen mun tai lasten kanssa. Ikinä mua ei ole kiitelty tekemisistäni tai muistettu synttäri- tai äitienpäivänä. Olen varoittanut, että lähden kävelemään, jos yhteisen elämän eteen ei viitsi tehdä mitään. Ei ole uskonut. Nyt sanoin, että tämä on loppu. Nyt änkyttää sitä, että hyvän naisen menettää. Niin minunkin mielestä. Helppohan se on kun on kotiorja kotona.
Tsemppiä sulle. Itse uskon, että joskus voin löytää vielä sielunkumppanin. Ei neljä lasta ole este sille jos tosi rakkaus löytyy. Minulla on usko elämään ja ihmisiin, toivottavasti sinäkin löydät sen vielä.

Äänestä
  • Tämä kolmen lapsen äiti sai juuri selville, että aviomiestä kiinnostaa kovasti ihan joku muu.

    Sen kun menee, valintansa on tehnyt. Toki kieltää kaiken, mutta tekstiviestit ei petä.

    Äänestä

  • vapaaksi? kirjoitti:

    Tämä kolmen lapsen äiti sai juuri selville, että aviomiestä kiinnostaa kovasti ihan joku muu.

    Sen kun menee, valintansa on tehnyt. Toki kieltää kaiken, mutta tekstiviestit ei petä.

    Mulla on kaksijakoinen mielipide tähän. Luulen, että kaikkien suhteiden täytyy kestää ihastuminen. Mies ihastuu toiseen siinä kuin nainenkin. Ennemmin tai myöhemmin. On sitten taas eriasia, että mitä tekee... että pettääkö vai ei.

    Pettämiseen en usko. Jos pettää kerran niin sitten tapahtuu toisenkin...

    Äänestä

  • Heh... siinä olisikin näky... Mennä kauppaan minibussilla ja ostaa ruokaa jätesäkeittäin. Mikäs siinä :)

    Koen olevani pitkäjänteinen. Tätä on jatkunut muutaman vuoden ja nyt olen lopettanut "passaamisen". On tullut mitta täyteen. Ajattelen itsekkäämmin. En pidä itsestäni nykyisessä ajattelussani. Haluaisin antaa sen minkä voin. Mutta en halua antaa sitä ihmiselle, joka käyttää sitä väärin.

    Ehkä sitten löydän joskus sielunkumppanin, intohimosuhteen, välittömyyden, hellyyden, avoimuuden, hyväksynnän vikoineni, hyväksyen viat. Mieluusti yhtenä ruumiillistumana.

    Äänestä

  • uusiomies kirjoitti:

    Heh... siinä olisikin näky... Mennä kauppaan minibussilla ja ostaa ruokaa jätesäkeittäin. Mikäs siinä :)

    Koen olevani pitkäjänteinen. Tätä on jatkunut muutaman vuoden ja nyt olen lopettanut "passaamisen". On tullut mitta täyteen. Ajattelen itsekkäämmin. En pidä itsestäni nykyisessä ajattelussani. Haluaisin antaa sen minkä voin. Mutta en halua antaa sitä ihmiselle, joka käyttää sitä väärin.

    Ehkä sitten löydän joskus sielunkumppanin, intohimosuhteen, välittömyyden, hellyyden, avoimuuden, hyväksynnän vikoineni, hyväksyen viat. Mieluusti yhtenä ruumiillistumana.

    Tuo sun teksti on kuin minun elämästä. Itse olen myös passannut ilman kiitoksen sanaa ikinä. Meillä ei ole tunteita näytetty moneen vuoteen. Tämän mies teki selväksi aikoja sitten ettei hänellä kiinnosta. Sillä seurauksella, että tunnen miestäni kohtaan pelkkää kaveruutta. Ja "kaveria" en ala passaamaan. Rakastamaani ihmistä voisin ehkä katella pidempäänkin. Mutta nyt en jaksa enää. Olen miettinyt, että jospa lasten vuoksi, mutta sitten toisaalta en ala uhraamaan elämääni vain lasten vuoksi. vaikkakin he ovat elämäni tärkein asia. Uskon, että löydän elämääni ihmisen, joka hyväksyy minut, mutta myös lapseni. Antaa hellyyttä, intohimoa, rakkautta, kiitosta, hyväksyntää ja on arjen askareissa tasavertainen kumppani. Voin vaatia paljon, mutta itse olen myös valmis antamaan yhtä paljon.
    Mutta tsemppiä ja hyvää joulun jatkoa sinulle.

    Äänestä

  • Henttu kirjoitti:

    Kiitokset ja samoin!

    Onnellista uutta vuotta!

    Oikein hyvää joulua myös sinulle, ja parempaa uutta vuotta meille molemmille...

    Äänestä

En tiedä menikö oikein, mutta tekstistäsi päättelin, että olet päätynyt 2-kierroksen kautta uusiosuhteeseen, jossa teillä ei ole yhteisiä lapsia. Oi voi. Olet lähtökohtaisesti vain "töissä", kuitenkin nykyinen naisesi haikailee eksänsä perään. Taida olla vain pakon sanelema hätävara...

No, jokainen etenee tavallaan. Itse miehenä en ala suhteeseen, jossa tunnen itseni heti alkuunsa ulkopuoliseksi. Uusioperhe on lapsettoman miehen kannalta huono vaihtoehto: on vain vastuuta muiden jälkikasvusta, ja suhde on muutenkin vain ns. kaverisuhde, jossa olet vain "kolmas pyörä". Kiitos ei...

Lapsettoman naisen kanssa yhteiselämä ja perheen perustaminen on helpompaa, kunhan molemmat ovat heti alkuunsa mukana avoimin kortein, eikä kaapeista löydy ikäviä yllätyksiä. Yhteisen elämän eteen tekee mitä vaan, mutta toisin on näissä uusio-kaverisuhteissa.

Tulin siihen lopputulokseen, että ikävä kyllä, sinua viedään kuin litran mittaa....

Äänestä
  • Ei se ihan mennyt. Siis nykyisen kanssa on kaksi lasta... Enkä todella tiedä mihin tämä nykyinen haikailee, mutta minun perään ei ainakaan. Tai sitten sitä osoitustapaa en ymmärrä.

    Minua varmasti viedään kuin litran mittaa. Siinä olet oikeassa :)

    Joulua!

    Äänestä

  • uusiomies kirjoitti:

    Ei se ihan mennyt. Siis nykyisen kanssa on kaksi lasta... Enkä todella tiedä mihin tämä nykyinen haikailee, mutta minun perään ei ainakaan. Tai sitten sitä osoitustapaa en ymmärrä.

    Minua varmasti viedään kuin litran mittaa. Siinä olet oikeassa :)

    Joulua!

    on aina kova haaste. On ne entiset liitot, ex-puolisot sukulaisineen ja ennen kaikkea sun lapset, mun lapset, yhteiset lapset. Mihin jää pariskunnan yhteinen aika, se sinkkujen alkuaikojen romantiikka ja se, kun aloitetaan puhtaalta pöydältä? Uusperheen perustaminen vaatii ihan erilaisen asenteen kuin kahden sinkun romanttinen rakkaussuhteen aloittaminen. Se vaatii itsetutkiskelua ja roiman annoksen realismia sekä loputtomasti kompromissien tekokykyä molemmilta. Eikä mielestäni helppo homma ollenkaan. Jos vielä suhteeseen mentäessä toisen lapset on melko pieniä, määrää se seuraavien vuosien elämän suunnan. Lapsista ja existä ei mitenkään saa näkymättömiä. Ei ole mitään takuuta, että toinen tottuu toisen lapsiin, vaikka omiaan ja yhteisiä rakastaisi yli kaiken. Ja tulee siinä jaksamisen rajatkin vastaan, vaikka rakkautta olisikin parin suhteessa.

    Äänestä

  • ja monimuotoisena kirjoitti:

    Totta. Uusio-kierrätysperhe on haastava. Varsinkin nykyiselle puolisolleni. Hän saapuu valmiiseen perheeseen, johon kuuluu kaksi lasta ja siisteysfriikki isä. (Pelottavaa, mutta käytän viikkosiivousohjelmaa - siivoan jopa roskakaapin sisältä kerran viikossa.) En kuitenkaan ole tässä asiassa niin vaativa toista osapuolta kohtaan.

    Tästä aiheesta tullaan varmasti keskustelemaan palon tulevaisuudessa, sillä on selvä, että muutamien vuosien kuluttua ns. "pääperhemalli" on uusioperhe.

    Ehkä löydän oman tienä asian suhteen. Helppoa tämä ei ole, se on nähty.

    Äänestä

  • ja monimuotoisena kirjoitti:

    on aina kova haaste. On ne entiset liitot, ex-puolisot sukulaisineen ja ennen kaikkea sun lapset, mun lapset, yhteiset lapset. Mihin jää pariskunnan yhteinen aika, se sinkkujen alkuaikojen romantiikka ja se, kun aloitetaan puhtaalta pöydältä? Uusperheen perustaminen vaatii ihan erilaisen asenteen kuin kahden sinkun romanttinen rakkaussuhteen aloittaminen. Se vaatii itsetutkiskelua ja roiman annoksen realismia sekä loputtomasti kompromissien tekokykyä molemmilta. Eikä mielestäni helppo homma ollenkaan. Jos vielä suhteeseen mentäessä toisen lapset on melko pieniä, määrää se seuraavien vuosien elämän suunnan. Lapsista ja existä ei mitenkään saa näkymättömiä. Ei ole mitään takuuta, että toinen tottuu toisen lapsiin, vaikka omiaan ja yhteisiä rakastaisi yli kaiken. Ja tulee siinä jaksamisen rajatkin vastaan, vaikka rakkautta olisikin parin suhteessa.

    Jos ex on täysi p***a, niin hän tekee sen vaikeaksi tavalla tai toisella.
    Jos olet se iso P. itse, niin mikään ei auta.
    Teinpä minäkin testin. Jätin siivoamatta koiran paskat ja kuset keskeltä olohuoneen mattoa koska lapsi lupasi aina niistä huolehtia jos saa koiran. Toki tiesin, että hän ei tule niitä siivoamaan.
    Kokeilin vain, siivoaako vaimo.
    Testin kestettyä kaksi viikkoa päätin keskeyttää kokeen.
    Ap:n kumppani lienee yhtä laiska. Roskathan on helpompi tiputtaa tiskialtaaseen tiskien väliin. Kyllä minä ne aina siitä korjasin sormet limassa.

    Nykyinen kumppani on aivan täysi vastakohta. Kaiken täytyy olla aina tip top.
    Ei tarvitse enää siivota kirjaimellisti paskaa mistään.
    Nyt melkein kuvittelen, että kaiken on täytynyt olla unta. Painajaista. Eihän sellaista voi oikeasti olla?
    Minulla on muistikortillinen kuvia kokeeni ajalta jos alkaa usko pettämään. En ole halunnut niitä vielä katsoa.
    En siivonnut mitään muutakaan tuolloin, ja näky oli aika uskomaton!
    Vuosien jälkeenkään en tahdo uskoa, että kyse on saman lajin edustajista.
    Niin maailma voi muuttua parin tanssin jälkeen.
    Olen edelleenkin umpi rakastunut uuteen kumppaniini ja hänkin minuun, mikäli osaan häntä oikein tulkita. Hän kyllä sanookin sen, mutta tällaista onnea on niin vaikea uskoa todeksi.
    Ap:lle: Häntä pystyyn vain!

    Äänestä

Ero tuli ja ositus sovittiin asiallisesti. Helpottaa enemmän kuin vituttaa.

Ja nyt prätkäilen kesän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusiomies kirjoitti:

Terve! (en ole)

Luin ensimmäistä kertaa tätä keskustelupalstaa. Olisi ehkä pitänyt lukea aiemmin. Olen kerran kokenut vaikean avioeron. Ja nyt pelkään, että toinen on edessä. Ensimmäisestä toivuin noin vuodessa. Silloin oli jokapäivä usko huomiseen, ja siihen että löydän vielä kumppanin itselleni. Nyt en edes toivo sitä. Enkä oikein usko, että olisi sellaista olemassa.

Hyvin typerä klisee, mutta usko naisiin on mennyt. Ensimmäinen petti minua vuoden verran parhaimman ystäväni kanssa... ja vielä jotain muutakin suhteellisen dramaattista, jota tähän ei voi kertoa. Sen suhteen jälkeen luottamus kyllä kolahti, mutta rakensin sitä uudelleen kirjoittamalla itselleni. Kirjoitin samasta aiheesta uudelleen ja uudelleen. Eräänä päivänä huomasin, että en enää kirjoittanut. Usko ihmiseen oli jokapäivä läsnä.

Nyt en tiedä miten suhtautua itseeni tai ajatuksiini. Talouteni (pahoittelut yksiköstä, mutta hänellä ei juurikaan ole tuloja) on hyvin kunnossa. Meillä on kaksi lasta ja asuntolaina jne. Puitteet kunnossa, niin sanoakseni. En vain koe saavani vastarakkautta, intohimoa, kosketusta, ihoa, pintaa, elämää ja tunnetta. Naisena käyttäytyy minua kohtaan kuin kaveri. Hän tosin kehuu minua kokoajan, ulkonäköäni jne. Mutta ei seksiä (n.5-8krt/vuosi, ja olen 30v!), ei suudelmia, ei edes niskahartiaseudun hierontaa.

Hän ei ole kotitalousihme. Hän ei ole maksanut laskuja kahteen vuoteen. Ei osaa (ei havaintoa) leipoa pullaa, eikä edes halua. Ei toimittanut lastenhoitotukipaperia kelaan (vihaa periasioita). Tehnyt ruokaa koko perheelle viiden vuoden aikana max 30 kertaa. Hän ei pidä vastuusta eikä halua sitä. Hän ei siivoa (paitsi viikon vittuilun jälkeen). Hän jättää kalsarinsa ja kuukautissiteensä ympäri kämppää. Mandariinin kuoriminen suoraan roskikseen olisi aivan absurdia. Mandariinin kuorinen on nimittäin levättävä tiskipöydällä ja olohuoneen pöydällä vähintään viikon ajan... Lasten puuro on hakattava petkeleellä irti tiskipöydästä.

Mä en jaksa 32v naista lapsenani.

Mutta hän on minua älykkäämpi. Jokaiseen riitaan tulee opponointia ja minussa on vika. Kaikki vika. Minä ja mun rahat. Sillä raha ei hänen mielestä ratkaise mitään. (Ei tietenkään ratkaise, silloin kun sitä on ja hänellä sitä ei ole! Paitsi mun tiliin pankkikortti). Tähän väliin on pakko vakuutella epäselvyyksien välttämiseksi, että en ole rahakeskeinen ihminen. Sitä vain pitää olla sen verran, että pärjää.

Tokihan ihmisellä pitää olla tilaa ja omaa aikaa. Mutta harvoin sitä pienten lasten vanhemmilla on. Hänellä sitä pitää kuitenkin olla. Ja sitä ei saa häiritä millään arkirutiineilla. Mielestäni hän kuvittelee olevansa jumalasta seuraava.

Tietysti tähän tulee mukaan aina eron seassa ajatus siitä, että kuka minut huolii tämän jälkeen. Olen 30, on lapsia ja on menneisyys. Mä en halua lisää lapsia (on siis 2 2) olen kuitenkin iältäni nuori (kait), mutta silti en halua istua baarissa. Vaan istua mökillä saunan edessä olevalla laiturilla pinenessä kännissä munasillani ja huutaa naapureille järven yli, kalastaa, näytellä amatööriteatterissa, ajaa prätkällä halki euroopan ja naida mont blancin rinteellä sijaitsevalla levähdyspisteellä. Mä olen hieman romantikko, pahoittelut.

Kiitoksia, Te olitte hyvä yleisö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu