Valehteletteko naiselle että se on kaunis vaikka se olisikin ihan tavallisen näköinen tai ruma? Mulle moni sanonut että olen kaunis ja kaikkee tollasta mutta en usko?
miehet
hoihoi!
452850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
koska se on niin hyvä keino päästä varsinkin huonolla itsetunnolla varustettujen naisten pöksyihin.
Jos nainen on laadukas, niin tuollainen on ihan normaalia. Tapana on muistaa myös pienillä lahjoilla, varsinkin näin jouluna.
kauneus on aina katsojan silmissä. Mulle mun ihastuksen kohteet on aina ollu kauniita. Joten en oo valehdellu.
minun sanomanani, että nainen on mielestäni kaunis, mutta ei välttämättä 'minun makuuni'. Joskaan se ei sitä poissulje, muttaku kauniita naisia on vaan niin paljon, niin kyllä mä sen sanon, jos nainen on kaunis, vaikka en olisikaan sillälailla kiinnostunut, että ei sitä valheeksikaan voi sanoa.
Jos taas sanon esmes naista hyvännäköiseksi, ni se tarkoittaa sitä, että nainen on nimenomaan minun silmääni hyvännäköinen. Yleismaailmallisesta mielipiteestä viis.
Jos olet kaunis niin sitten olet. Jos et usko niin älä usko.
Naiset itkee kun niille ei sanota asioita suoraan! Sitten kun niille sanoo suoraan ne saatana loukkaantuu!
Tuo tulee sanottua vasta siinä vaiheessa kun jotain on jo vireillä.. Ja aina jos vastaukseksi tulee että "en oo". Voin kuitata että "No mun mielestä oot, eiks se riitä?" =)
..Ei kai noista asioista hirveesti haittaakaan voi olla.. Siis eikö naiset haluu kuulla tätä vai?
Kyllä jokainen nainen haluaa kuulla olevansa kaunis vaikka joskus intoudutaanki väittämään vastaan. Se tarkottaa että siinä tapauksessa teidän tarttee vaan vielä inttää et "oothan sä maailman kaunein ja ihanin" ja sit me vieläkin väitetään et "enhän oo, tällanen tavallinen vaan" mutta väitä vaan vastaan ;)
viimeistään ton mun lisäyksen jälkeen =).
Tosin mun mielestä kauniita naisia on ihan helvetisti, että sen sanominen ei vielä tarkoita sitä, että olisi kyse muusta kuin flirtistä.
Usein kyseessä on tosiaan pelkkä läppä, mutta mä ainakin nään esim. töissä jatkuvasti kauniita naisia, joten en mä siitä kauneudesta paskaa jauha.
Nainen, jota ei ole sanottu kauniiksi, on todennäköisesti ruma. Täysin keskinkertaisen näköisiäkin naisia sanotaan kauniiksi.
Usein näiden kehujen taustalla on miehen sukupuolivietti. Kiima saa silmät harittamaan tai valheen huulille.
Ja mitä sillä on lopulta merkitystä, oletko kaunis vai et, puhuvatko miehet siitä asiasta totta vai eivät? Mitä merkitystä sillä on käytännössä? Ei yhtään mitään.
"Nainen, jota ei ole sanottu kauniiksi, on todennäköisesti ruma."
En oo kuullut olevani kaunis miesten suusta lukuunottamatta mun miespuolisia kavereita.
Edes mun kanssa suhteessa olleet miehet eivät ole tota sanoneet; Oon aina ollut vaan söpö tai ihana tai jotain muuta.
Mut vaikken oo tota kuullutkaan niin ei se mun elämääni yhtään huonommaks oo tehnyt.
Uskoisin, etten oo nyt ainakaan ihan susiruma, koska lapset ei ainakaan juokse karkuun mua nähdessään ;D
Lordinkin luo.
Kiitos kohteliaisuudesta:)
Kenenkään ulkonäköä.
Mitä mies voi tapauksessasi tehdä ja sanoa? Jos sanotaan että olet ruma tai tavis, loukkaannut ja kukapa ei. Jos kehutaan kauniiksi et usko. Mitä haluat siis kuulla? Ulkonäköösi ei tietysti tarvitse kiinnittää sanallista huomiota, se on ainakin selvää.
Miten muuten määrittelet kauniin, tavallisen näköisen ja ruman naisen?
Ja valehdellaan me, jos siitä on jotain hyötyä tai on pakottava tarve tuottaa naiselle hyvä mieli. Tuo on silti harvinaista. Valehtelevat naisetkin samasta syystä, vaikka miehen munaa katsoessaan. "Joo ei koolla ole merkitystä."
Voi tarkoittaa niin montaa asiaa eikä se välttämättä tarkoita mitään "missi"kaunista. Ihan tavallisen näköinen nainenkin on kaunis siinä missä kuka tahansa muukin kottarainen.
laita.
Naiset eivät ikinä usko, jos heidän ulkonäköään kehuu. Oon törmänny tähän ilmiöön lukemattomia kertoja, sillä mä aina sanon ääneen, jos jonkun naisen ulkonäkö miellyttää mua. Mutta yhdeksän kertaa kymmenestä siihen saa vastaukseksi vaan semmoista epäluuloista mulkoilua tai korkeintaan sellaisen vaivautuneen naurahduksen.
Miksi naiset eivät osaa nauttia kehuista? Heti tuomitaan mies lipeväksi casanovaksi ja ollaan vaan ihan että "no ei se kuitenkaan tarkoittanut tosissaan".
naiset, jotka kuulee sitä usein ei varmaan uskokaan tai ovat niin tottuneita siihen.
ne pitää sua vaan pinnallisena ... ja salaa kuitenkin tykkäävät siitä mitä niille sanoit =)
Mun on ollut tosi vaikea ottaa vastaan kohteliaisuuksia aikaisemmin ja joskus on vieläkin. Mä joudun oikein pinnistelemään että nielasen ne "enhän oo" sanat ja saan itseni uskomaan että joku kehuu mua aidosti, koska sehän on epäluottamuslause toista kohtaan olla uskomatta että se tarkoittaa aidosti mitä sanoo.
Se, että ei usko toisen kehuja lähtee huonosta itsetunnosta. Ei usko että itsessä on mitään kehumisen arvoista ja jollain tavalla suojautuu niiltä kehuilta pitämällä ne kädenmitan päässä mikä on tosi nurinkurista. Kehuthan on hyvä asia! Mutta mulla, kuten niin monilla muillakin naisilla, on suuria ongelmia hyväksyä itseänsä ulkoisesti sellaisenaan kuin on ja jos joku kehuu niin sitä ei uskota. Vaikka kyllä mä nyt jo uskon että ainakin joidenkin miesten silmää mielllytän ja eihän mun kaikkien silmää tarvitse miellyttääkään.
aina kusetus= helppoa/hyvää/hauskaa/...sitten on nämä feministi hiiret, jotka luulevat kestävänsä rehellisyyttä...niille lauotaan päin näköä kaikki
Oot mun idoli =D
mutta asiasta kolmanteen: miteeeenkäs jos kehun naisen silmiä kauniiksi, niin ymmärtääkö hän tämän siten että 1) silmissä on jotakin vikaa; ja/tai 2) missään muussa kohdassa ei ole kehumista kun piti silmät poimia erilleen?
jokainen nainen ymmärtää tuon niin, että silmänsä ovat kauniit :)
Huonoitsetuntoinen nainen voi silti käsittää tuonkin varmaan miten vaan..
Mä en ota tota kaunis-juttuja mitenkää erityisen vakavasti tai siis kun niihinkin tottuu. Luulen, että se on sellaselle iso juttu, joka ei sitä usein kuule. Mua on kauniiksi sanoneet opettajat, kollegat, poikaystävät, kaverit, ystävät ja sukulaiset jne. Menee nykyään toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Sanon aina vaan, että kiitos :)
Ainoastaan kännisten örveltäjien kehut ketuttaa, nekun ei varmaan erota tuolia pöydäst ja silti pitää siinä yrittää imarrella.
Ja itse pidän itseäni ihan tavallisena, mutta mitään komplekseja ei kyllä ole mistään ollut koskaan. Ehkä se on se itsevarmuus (ei itserakkaus) ja tyytyväisyys kun tekee "kauniiksi". Rasittavia on ne jotka inttävät etteivät ole kauniita, jos heitä kauniiksi kehuu. Niille sanon, että ei sitten, perun sanani, jos alkavat inttämään. Kehun siis muita kauniiksi, jos näen aihetta.
Myönnän, että jotkut miehet kehuu päästäkseen pöksyihin, mutta ne on kuitenkin harvassa ne.
Jokainen nainen haluaa olla kaunis, ja kauniiksi kehuminen on miehelle helppo tapa olla kohtelias.
Paitsi jos kyseessä on todella kaunis nainen, sellaiset saattavat jopa suuttua kauniiksi kutsumisesta.
("Luuletko etten tiedä" asenne)
Harvoin se on suoranaista valehtelua, enemmänkin miellyttämistä.
Tavallisuus on kaunista. : )
Mitäänsanomattoman näköistä on turha kuvata niin voimakkaalla adjektiivillä kuin kaunis. Se ei ole uskottavaa, joten parempi kehua jotain yksityiskohtaa, kuten silmiä tai hiuksia.
Kaunis nainen on turta ulkonäköön liittyville kehuille, joten kannattaa kehua jotain muuta ominaisuutta, kuten älyä tai huumorintajua.
Tavis-Tiina on otettu ulkonäköön liittyvistä kehuista ja ne ylensä purevat, jos ei kehuja ole kovin kännissä. Vaikka ne sanovat, etteivät ole tai että ei saa kehua, ne mielessään ovat onnessaan kuitenkin.
Tarkoitusperistä riippuen valehtelu tai asioiden kaunistelu saattaa hyvinkin tuottaa toivotun lopputuloksen. Ja imartelusta huumaantuneelta ja pikaisesti selälleen kellahtaneelta naiselta voisi kysyä, että ovatko miehet sikoja vai oma arvostelukyky kateissa? Ja kumman on silloin vika?
asiaa.
Ihan oikein niihin kehuihin on sitten suhtautunut kun on pienellä varauksella ottanut. Eli jos silmiä tai hiuksia kehuu niin se tarkoittaa että on tavis. Mä oon ilmeisen taviksen näkönen sit mutta toisaalta en mä oo koskaan itestäni muuta kuvitellutkaan.
saanut tulla naisten tietoon (ks. alla).
sit sulla on varmaan aivan totaalisen upeat hiukset ja aivan äärettömän kauniit silmät joihin pieni mies suorastaan hukkuu.
Onhan mulla itelläkin silmät päässä ja näen minkälainen pärstä sieltä peilistä katsoo :) Enkä mä niitä annettuja piirteitä muutettuakaan saa joten niillä mennään. Mä oon tyytyväinen et mä olen terve. En mä tarvitse upeaa ulkonäköä mihinkään tässä maailmassa :)
Mulla on kanssa silmät kehutuin osa joten olen myöskin tyytyväinen että olen suhtautunut ylenpalttisiin kehuihin kiusaannuksesta penkillä kiemurrellen.. menee niin yli :DD
ne mullakin on kehutuimmat olleet joten ollaan nyt sitten ihan tavisjoukkio täällä ;)
Joo, taviksena on ihan hyvä olla :) Vaikka te oottekin kyllä oikeastikin tosi nättejä kumpainenkin.
..silmäilleenä uskon Ratikkakuskin olevan lähinnä totuuden juuria. Luulen aika monenkin miehen ajattelevan tästä asiasta hänen kanssaan vastaavalla tavalla. En itsekään usko, että monikaan mies kehuu naista nimenomaan adjektiivilla "kaunis", jos kyseessä on miehen mielestä nainen, jonka ulkonäkö erityisesti ei tee voimakasta vaikutusta. "Vetävä kissa" tai "seksikäs misu" tms. (ainakin baari- ympäristössä & muunlaisissa iskutilanteissa) lienevät miesten tavanomaisemmin käyttämiä termejä kuin "kaunis", jos tarkoituksena on vilpittömästi(;D) välittää naiselle, että kiinnostusta kyllä löytyy, mutta että kohteliaisuudessa ei ensisijaisesti ole kyse naisen ulkonäöstä tai siitä, että miehen henkilökohtainen mielipide on, että nainen on häikäisevän kaunis.
Aika monet miehet ovat kuitenkin esteetikkoja ja suhtautuvat suurella hartaudella naiskauneuteen. Monet ovat jopa huvittavan läpinäkyvän naiveja näkemyksissään. Töksitään naisille kauneudesta suoraan päin pläsiä tilanteissa, joissa ei ymmärretä, että se voi olla kiusallistakin. Vaihtoehtoisesti töksitään kai siitäkin, jos joku on naisen ulkonäössä pielessä. Voih.;D
Lipevä tapaus siinä on kyseessä, joka mielestään susirumankin ulkonäöstä käyttää adjektiivia "kaunis". Henkilökohtaisesti tuntemiini miehiin (eli suht. rajalliseen 'otantaan', luonnollisesti) näkemykseni perustaen "kaunis" on nimittäin adjektiivi, jota mies käyttää vain todellakin mielestään kaikkein kauneimmmista naisista. Joillekin naisille kys. sanan kuuleminen edes kerran puoleen vuoteen voi kai kuitenkin pelastaa mielialan pitkäksikin aikaa.
Tähän kuitenkin sanoisin:
"Kaunis nainen on turta ulkonäköön liittyville kehuille, joten kannattaa kehua jotain muuta ominaisuutta, kuten älyä tai huumorintajua."
Todelliset motiivit näkyvät aika usein läpi, jos tietoisesti lähdetään feikkailemaan.;D Tyttöjen kanssa on joskus naurettukin asiaa. Aivan kaikki miehet ei handlaa hommaa oikein.
Se on kuitenkin useissa tapauksissa varmastikin totta, mitä Ratikkakuski sanoit silmien tai hiusten kehumisesta... Mä ainakin tulkitsisin sinä päivänä olevani pahasti rupsahtanut, jos iskemään tulevat miehet alkais kehua mua aina ensisijaisesti esim. hiuksista tai silmäripsistä. Kuka on niin tyhmä, että tekee sellaista?:D Tietty, jos fleda tai silmäripset ovat poikkeuksellisen 'särmät', niin mikäs siinä sitten.
Ja niin onkin hyvä olla taviksena.
Tuosta ratikan kirjoituksesta tuli kuitenkin mieleen se seikka, että kyllä mä uskon mieheni vilpittömästi kehuvan vartaloani, kasvojani ja muita piirteitä pitäen niitä oikeasti kauniina vaikkei täydellisiä olekkaan.
Sen sijaan varauksella suhtaudun vieraiden, lipevien baaritiskillä notkujien sutkautuksiin joille tulee vaan naurahdettua, ei niitä tosissaan jaksa ottaa eikä niillä merkitystä edes ole.
Kehuja ja motiiveja kehuille löytyy lukemattomia, pääasia on kuitenkin se,että on itseensä tyytyväinen, kehuttiin tai ei.
Säkin olet nätti :D
Koittakaahan nyt uskoa, että Tiina-Tavis on silmäämiellyttävä ilmestys suurimmalle osalle miehehistä. Missiä etsivät ja sotanorsuista puhuvat (aikuiset)räkänokat ovat pieni vähemmistö. Sitä suuremmalla syyllä aina hämmästelen naisten valitusta, että miehet vaativat täydellistä kauneutta. Te vain tulkitsette miesten sanat tai kirjoitukset mielessänne eri tavalla kuin ne on tarkoitettu. Erityisen hyvin tämän huomaa, jos lukee deitti-ilmoista käytäviä keskusteluja.
Terveisin Ratikkakuski, ihan mukava, ihan tavallisen näköinen ja ihan fiksu. (Ihan on ylensä ihan positiivinen etuliite, eikä itkuraivareiden aihe.)
Mä luulen, että suurimmalla osalla naisista on kuitenkin jonkinasteista erottelukykyä sille että milloin mies on todella mieltynyt naiseen ja aidosti kehuu naista. Itse en ainakaan ota kovinkaan tosissani mitään baarissa kuultuja heittoja, mutta oman miehen kehut otankin jo paljon vahvemmin ja sillähän ainoastaan on loppujen lopuksi väliä.
tyttöjen silmät kattoo asioita erilailla ku poikien silmät :p
Onhan se totta, että naisena sitä kiinnittää huomiota ehkä eri asioihin ku miehet vaikka yksilötasolla tuossakin on eroja huimasti. Kyllä mä silti väitän että oon miestenki silmissä ihan tavallinen kaduntallaaja. Jos joku nyt joskus kehuukin niin se johtuu todennäköisesti liiasta alkoholista veressä tai se haluaa mun tekevän jonkun jutun töissä ;)
Onhan se totta, että naisena sitä kiinnittää huomiota ehkä eri asioihin ku miehet vaikka yksilötasolla tuossakin on eroja huimasti. Kyllä mä silti väitän että oon miestenki silmissä ihan tavallinen kaduntallaaja. Jos joku nyt joskus kehuukin niin se johtuu todennäköisesti liiasta alkoholista veressä tai se haluaa mun tekevän jonkun jutun töissä ;)