Voi minua typerystä..
Mieheni kanssa ollaan tarvottu ylä ja alamäkeä useampi vuosi. 1,4 ikäinen tenava saatettu maailmaan. no mieheni ei ollut mikään malli perheen isä ja varmaan mussakin vikaa varmasti ja olemme eronneet kerran, asumme edelleen erilämme ja miehelläni oma elämänsä, ryyppykaverinsa vkl vaikka tuleehan hän päivittäin meitä katsomaan. tai lastaan ja tietty toisinaan tekemään lähempää tuttavuutta minunkin kanssani. yritin eilen illalla puhua yhteen muuttamisesta uudelleen mutta kun mies pääsee helpommalla omilla kämpillään, saa nukkua yöt rauhassa omassa rauhassaan. no meillä menee tällä hetkellä "ihan hyvin"= ei olla riidelty muutamaan viikkoon ja mies on ollut hyvällä tuulella.
no ite tapasin tässä parisen kuukautta sitten erään herran chatissa. ja nyt olen valitettavan ihastunut tähän tuntemattomaan kaveriin. no onneksi miekkonen tuskin tuntee samoin.. mutta itseni kanssa olen hukassa kun tajusin,että vastaan tosiaan voi kävellä jonain päivänä joku ihastus. mieheni on ainoa mies, ketä elämässäni on ollut, itse olen 20 vuotias, aika nuori vielä enkä elämästä viisastunut..
Tälläisiä tuntemuksia ja ajatuksia sitten pyörii:
pelkään, että onko minussa tarpeeksi naista pysymään liitossa.. kieltämään nämä ihastumis tunteet.. ja onko tämä mieheni ja minun suhde sitten kaikki sen arvoista.. mitä jos menetän jotain kallisarvoisempaa..
vai olenko tätä aivotonta massapaskaa, itsekästä polvea joka elää ja ottaa kaiken irti minkä saa, välittämättä edes yrittää pysyä suhteissa..
se on muuten paljon helpompi vaihtoehto, erota ja ettiä uus sitten tilalle. mitä niistä lapsista kun minähaluan!
siis en missään tapauksessa yleistä, mutta harmittavan moni tuttava tekee tätä asenteella kun mikään ei riitä. no samapa tuo.
pitäis keskustella miehen kanssa mutta sen mielestä kaikki on hyvin.. ainakin kun pidän pääni kiinni enkä sotkeennu sen elämään. esim. olen kotona lapsen kanssa ja annan hänen rymytä viikonloput. jepjep, mulla tässä on päässä vikaa kun tollasen kanssa olen jnejne. mutta eipä ole vaihtoehtoja.. itseasiassa oon miettinyt että haluanko edes asua miehen kanssa ikinäkään samassa kämpässä uudelleen. pääsen niin paljon helpommalla kun ei tarvi siivota kuin omat ja muksun sotkut yms. siis täähän on ihan sairas tilanne..
Mieheni kanssa ollaan tarvottu ylä ja alamäkeä useampi vuosi. 1,4 ikäinen tenava saatettu maailmaan. no mieheni ei ollut mikään malli perheen isä ja varmaan mussakin vikaa varmasti ja olemme eronneet kerran, asumme edelleen erilämme ja miehelläni oma elämänsä, ryyppykaverinsa vkl vaikka tuleehan hän päivittäin meitä katsomaan. tai lastaan ja tietty toisinaan tekemään lähempää tuttavuutta minunkin kanssani. yritin eilen illalla puhua yhteen muuttamisesta uudelleen mutta kun mies pääsee helpommalla omilla kämpillään, saa nukkua yöt rauhassa omassa rauhassaan. no meillä menee tällä hetkellä "ihan hyvin"= ei olla riidelty muutamaan viikkoon ja mies on ollut hyvällä tuulella.
no ite tapasin tässä parisen kuukautta sitten erään herran chatissa. ja nyt olen valitettavan ihastunut tähän tuntemattomaan kaveriin. no onneksi miekkonen tuskin tuntee samoin.. mutta itseni kanssa olen hukassa kun tajusin,että vastaan tosiaan voi kävellä jonain päivänä joku ihastus. mieheni on ainoa mies, ketä elämässäni on ollut, itse olen 20 vuotias, aika nuori vielä enkä elämästä viisastunut..
Tälläisiä tuntemuksia ja ajatuksia sitten pyörii:
pelkään, että onko minussa tarpeeksi naista pysymään liitossa.. kieltämään nämä ihastumis tunteet.. ja onko tämä mieheni ja minun suhde sitten kaikki sen arvoista.. mitä jos menetän jotain kallisarvoisempaa..
vai olenko tätä aivotonta massapaskaa, itsekästä polvea joka elää ja ottaa kaiken irti minkä saa, välittämättä edes yrittää pysyä suhteissa..
se on muuten paljon helpompi vaihtoehto, erota ja ettiä uus sitten tilalle. mitä niistä lapsista kun minähaluan!
siis en missään tapauksessa yleistä, mutta harmittavan moni tuttava tekee tätä asenteella kun mikään ei riitä. no samapa tuo.
pitäis keskustella miehen kanssa mutta sen mielestä kaikki on hyvin.. ainakin kun pidän pääni kiinni enkä sotkeennu sen elämään. esim. olen kotona lapsen kanssa ja annan hänen rymytä viikonloput. jepjep, mulla tässä on päässä vikaa kun tollasen kanssa olen jnejne. mutta eipä ole vaihtoehtoja.. itseasiassa oon miettinyt että haluanko edes asua miehen kanssa ikinäkään samassa kämpässä uudelleen. pääsen niin paljon helpommalla kun ei tarvi siivota kuin omat ja muksun sotkut yms. siis täähän on ihan sairas tilanne..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pariskunnan pitää yhdessä sopia parisuhteestaan ja esim. juuri kotitöistä ja muista asioista. Et selvästikään ole tyytyväinen siihen malliin, että sinä olet kiltisti vain äiti ja taloudenhoitaja... Tottakai nuorena miettii, että onko valmis oikeasti sitoutumaan... Mutta sen voin kertoa, että jos olet sallinut itsellesi ihastumisen tunteita toiseen mieheen, on hyvinkin mahdollista, että lapsesi isä ei ole mielessäsi "se oikea".
Ehkä olisi tosiaan parempi katsoa kuin katua... (tällä tarkoitan, että sitoutumattomana kokeileminen ei satuta ketään). Pettäminen on aina kurjaa, kaikille osapuolille. Sinkkuna on helpompaa käytännössä, mutta jossain vaiheessa tulee kaipuu toisen aikuisen läheisyyteen...
Mutta... sinä teet omat ratkaisusi... Kuitenkin voisin sellaisen neuvon antaa, että älä tee mitään hätiköityjä ratkaisuja, mieti kunnolla elämääsi(mitä oikeasti haluat/tarvitset/kaipaat), tee sitten päätös ja pitäydy siinä. Jo lastakin ajatellen.