Koska soittamista opetetaan virtuaalisesti netissä, niin milloin löytyy vastaava pelimies, joka näyttää esimerkein kuinka isketään nainen oikealla tavalla.- Tällaiseen opistoon olisi varmasti pientä ruuhkaa äijänjörriköistä.
Virtual iskukoulu
Masaboo
112047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
instrumentti kuin kitara.
Ensinnäkin siihen tarvitaan hyvää sisäistä mielentilaa.
Henkistä kehittymistä ja ihmisenä kasvamista.
Jos väitteesi pitäisivät paikkansa, kuinka sitten esim. koulujen häiriköt tai miehet, joiden päässä ei paljon muu pyöri kuin viina, autot ja yhden yön suhteet, saavat viehättävimpiä naisia (huom. monikko)?
Syynä on tietysti komea ulkonäkö, jonka nähdessään nainen vähät välittää, onko mies "kasvanut ihmisenä". Koulussa tosin jos olisi aikanaan tajunnut kiusata heikompiaan ja käyttää päihteitä, niin olisi vähemmänkin komea mies naisten suosiota nauttinut itsenäisenä "oman tiensä kulkijana"
"Jos väitteesi pitäisivät paikkansa, kuinka sitten esim. koulujen häiriköt tai miehet, joiden päässä ei paljon muu pyöri kuin viina, autot ja yhden yön suhteet, saavat viehättävimpiä naisia (huom. monikko)?"
Koska he tekevät elämässään sitä mitä haluavatkin, ja tämän johtaa siihen että heillä on hyvä olo itsestään. He tekevät asioita joista heille tulee hyvä olo ---> hyvä itsetunto ---> henkinen tasapaino ---> naisia. Ja naiset näkevät tämän että nämä miehet ovat omia itsejänsä vilpittömästi ja luonnollisesti sitä mitenkään tukahduttamatta, ja luonnollisesti naiset tuntevat vetoa luonnollisia miehiä kohtaan. :)
Näillä miehillä on asiat päässään hyvin, ainakin omasta mielestään ja vain sillä on väliä yleensä sen kanssa jos puhutaan siitä onko asiat elämässä hyvin.
"Syynä on tietysti komea ulkonäkö, jonka nähdessään nainen vähät välittää, onko mies "kasvanut ihmisenä". Koulussa tosin jos olisi aikanaan tajunnut kiusata heikompiaan ja käyttää päihteitä, niin olisi vähemmänkin komea mies naisten suosiota nauttinut itsenäisenä "oman tiensä kulkijana" "
Katkera mies vain siellä kirjoittaa. Ymmärretään, ymmärretään, valitsemasi polku jonka luulit olevan paras tie naisten saamiseen lopulta oli harhaanjohtava.
Et seurannut tarpeeksi luonnollisia vaistojasi.
Eikö olisikin vapauttava tunne kulkea omaa tietänsä?
"Eikö olisikin vapauttava tunne kulkea omaa tietänsä?"
Siinäpä vasta varsinainen idiootti. Olisihan se vapauttavaa, jos jokainen käyttäytyisi niin kuin vaistot sanovat ja maailma olisi pelkkää kaaosta. Onneksi fiksut miehet tekevät töitä ja maksavat veroa, että nämä henkisesti häiriintyneet pellet voisivat nostaa rahaa sossulta ja jatkaa loiselämäänsä.
"Siinäpä vasta varsinainen idiootti. Olisihan se vapauttavaa, jos jokainen käyttäytyisi niin kuin vaistot sanovat ja maailma olisi pelkkää kaaosta."
Miten nii? Silloinhan vain luonnollinen tasapaino toteutuisi.
"Onneksi fiksut miehet tekevät töitä ja maksavat veroa, että nämä henkisesti häiriintyneet pellet voisivat nostaa rahaa sossulta ja jatkaa loiselämäänsä."
No kiitos siitä kaikille fiksuille miehille, jos te kerran niin haluatte tehdä, niin otamme ilomielin rahanne vastaan. Olette hyviä tyyppejä kun ette edes yritä kilpailuttaa meitä naisten suhteen. :)
"Miten nii? Silloinhan vain luonnollinen tasapaino toteutuisi."
Luonnollisuus=Kaaos ja Sota
Itsehillintä ja rakentava elämäntyyli=Järjestys ja Rauha
Toivottavasti kokoomus pistäisi sossupummirahat pummeilta kokonaan poikki. Ehkä pummit sitten edes koittaisivat TOSISSAAN hakea töitä.
"No kiitos siitä kaikille fiksuille miehille, jos te kerran niin haluatte tehdä, niin otamme ilomielin rahanne vastaan. Olette hyviä tyyppejä kun ette edes yritä kilpailuttaa meitä naisten suhteen. :)"
Kuka tahansa nainen on täysin (taitavan) pelimiehen vietävissä. Miksi tuhlaisimme aikaamme ihmisiin, jotka ovat täysin ohjailtavissa? Jos löytäisin naisen, joka ei olisi "robotti", niin hyvä olisi. Sellaisia ei vain hirveästi satu olemaan. No, onneksi minulla on tuhansia rahaa tilillä ja oma autokin. Eikä velkaa yhtään. Voi köyhää laiskimusta hieman vituttaa...
"Luonnollisuus=Kaaos ja Sota"
Jokapuolellahan maailmaakin on tällä hetkellä kaaosta ja sotaa. Länsimaissa meillä on niin kutsuttu henkinen sota päällä. Miljoonia masentuneita ihmisiä ja siellä missä ei ole, niin siellä on sitten sotaa, nähdään nälkää ja muuta kurjuutta.
"Itsehillintä ja rakentava elämäntyyli=Järjestys ja Rauha"
Ei itsehillintä vaan asioiden tarkasteleminen ja ymmärtäminen oikeassa valossa. Sen ymmärtäminen että ei ole vihollista. Ainut vihollinen on meissä itsessämme.
"Toivottavasti kokoomus pistäisi sossupummirahat pummeilta kokonaan poikki. Ehkä pummit sitten edes koittaisivat TOSISSAAN hakea töitä."
Mies tekee sen mikä sen täytyy tehdä.
"Kuka tahansa nainen on täysin (taitavan) pelimiehen vietävissä."
Ei. Ole.
"Miksi tuhlaisimme aikaamme ihmisiin, jotka ovat täysin ohjailtavissa? Jos löytäisin naisen, joka ei olisi "robotti", niin hyvä olisi."
Ovatko kaikki naiset robootteja? Selitä lisää. Kerro omista kokemuksistasi?
ovatko kaikki miehet robootteja kun tuntevat vetoa naisen fyysisiin ominaisuuksiin?
Älykkäät professoritkin?
"Sellaisia ei vain hirveästi satu olemaan. No, onneksi minulla on tuhansia rahaa tilillä ja oma autokin. Eikä velkaa yhtään. Voi köyhää laiskimusta hieman vituttaa..."
Ei vituta kun on naisia ja lovee.
Raha ei merkitse mitään muuta kuin hengissä pysymisen välinettä.
Mutta voit sitten ostaakin rahoillasi huoran jos siltä tuntuu.
"Miljoonia masentuneita ihmisiä ja siellä missä ei ole, niin siellä on sitten sotaa, nähdään nälkää ja muuta kurjuutta."
Länsimaiden masentuneisuus johtuu lähinnä harmaasta massasta (enemmistöstä), joka uskoo kaiken mitä media sanoo ja jopa pukeutuu ja ÄÄNESTÄÄ sen mukaan. Suurin osa ihmisistä on tyhmiä lampaita, olivat he sitten koulutukseltaan DI:ä tai putkimiehiä.
"Ei itsehillintä vaan asioiden tarkasteleminen ja ymmärtäminen oikeassa valossa. Sen ymmärtäminen että ei ole vihollista. Ainut vihollinen on meissä itsessämme."
Nimenomaan itsehillintä. Ilman itsehillintää ei ole kärsivällisyyttä ja ilman sitä mikään homma ei pelaa. Jos tarkoitat tuolla "meissä itsessämme" sitä, että meissä on yksilötasolla jotain väärää/vikaa, niin sen hoitaminen ei ole niin tärkeää kuin pahojen ihmisten(=ihmiset, jotka hyötyvät globaalista vastakkainasettelusta) hoiteleminen.
"Mies tekee sen mikä sen täytyy tehdä."
Oikea mies tekee töitä, maksaa veroa ja osaa omaoppisesti ottaa selvää asioista, eikä luota sokeasti mihinkään.
"Ei. Ole."
Mies, jolla on erittäin hyvät NLP-taidot, saa kyllä naisen kuin naisen. Helposti.
"Ovatko kaikki naiset robootteja? Selitä lisää. Kerro omista kokemuksistasi?"
Kyllä (lähes kaikki) periaatteessa, koska suurin osa heistä lankeaa aina tietyn tyylisiin miehiin. Eli toisin sanoen he EIVÄT lankea miehen yksilöllisyyteen, vaan perusominaisuuksiin (itsevarmuus, sosiaalisuus, tms.). Tätä voi verrata tietokoneeseen/robottiin. Se toimii nollilla ja ykkösillä, joko tai. Toisin sanoen tietokoneen "käskyttämiseen" ei tarvitse mitään yksilöllisyyttä, vaan samat toimintavat toimivat joka kerralla. Sama juttu naisilla, olen nimittäin jonkun verran kommunikoinut (erilaisten) naisten kanssa ja huomannut, että kukaan heistä ei pidä täydellisestä rehellisyydestä, vaan he kaikki ovat nimenomaan kehottaneet minua kaunistamaan totuutta (koska tajuavat minun olevan "huono" naisten kanssa). Pointti on siinä, että lähes kaikki naiset haluavat kuulla samoja asioita miehiltä. Poikkeusnaisia on valitettavan vähän, ja poikkeus vahvistaa säännön.
"ovatko kaikki miehet robootteja kun tuntevat vetoa naisen fyysisiin ominaisuuksiin?
Älykkäät professoritkin?"
Miehet tuntevat vetoa myös naisen yksilöllisyyteen ja (melko moni) puhuvat kyllä keskenään, jos eivät jostain naisesta pidä (vaikka tämä seksikäs olisikin). Joku tykkää, joku ei. Naisten miesmaku sen sijaan on enemmän kollektiivista.
"Ei vituta kun on naisia ja lovee.
Raha ei merkitse mitään muuta kuin hengissä pysymisen välinettä."
Raha merkitsee myös valtaa ja vähentää stressiä, jos rahaa on paljon.
"Mutta voit sitten ostaakin rahoillasi huoran jos siltä tuntuu."
Itse asiassa huora tulee yleensä halvemmaksi, kuin tyttöystävä/vaimo.
http://www.nomarriage.com/whores.html
Itselläni on kuitenkin sellainen periaate (ainakin tällä hetkellä), että en huoran kukkaroa ala kasvattamaan. Enhän maksa pornostakaan mitään. Ja se on oikein.
"Länsimaiden masentuneisuus johtuu lähinnä harmaasta massasta (enemmistöstä), joka uskoo kaiken mitä media sanoo ja jopa pukeutuu ja ÄÄNESTÄÄ sen mukaan. Suurin osa ihmisistä on tyhmiä lampaita, olivat he sitten koulutukseltaan DI:ä tai putkimiehiä."
Kun sinä et kerran ole lammas, mutta et paimenkaan, nii mahtaa vituttaa, vai tuleeko sinusta susi? Kai se nyt vituttaa kun ei ole omaa paikkaa maailmassa. Ilman älyäkin voi nauttia elämästä. Äly on vain työkalu, ei itsetarkoitus ja pyhä jumala.
"Oikea mies tekee töitä, maksaa veroa ja osaa omaoppisesti ottaa selvää asioista, eikä luota sokeasti mihinkään."
Miksi maksaa veroa valtiolle, joka pyörittää idiokratiaa, mistä saat vain sydänsuruja kun kaikki naisetkin ovat robotteja.
"Mies, jolla on erittäin hyvät NLP-taidot, saa kyllä naisen kuin naisen. Helposti."
Yhdelläkään miehellä ei voi olla niin hyvät NLP-taidot että saisi naisen kuin naisen. Ja nämä NLP taidot täytyy aina olla linkittäytyneenä syvään miehen omaan persoonallisuuteen että ne voivat kunnolla toimia.
"Kyllä (lähes kaikki) periaatteessa, koska suurin osa heistä lankeaa aina tietyn tyylisiin miehiin. Eli toisin sanoen he EIVÄT lankea miehen yksilöllisyyteen, vaan perusominaisuuksiin (itsevarmuus, sosiaalisuus, tms.)."
Siksi miehet on MIEHIÄ ja naiset NAISIA, koska näillä kaikilla miehillä on keskenään paljon yhteistä, ja naisilla sama homma. Mutta he myös eroavat toisistaan riippuen keitä heidän vanhempansa olivat, missä he varttuivat, mitä he kokivat, minkälaisia tyyppejä he olivat jo syntyessään.
"Tätä voi verrata tietokoneeseen/robottiin. Se toimii nollilla ja ykkösillä, joko tai. Toisin sanoen tietokoneen "käskyttämiseen" ei tarvitse mitään yksilöllisyyttä, vaan samat toimintavat toimivat joka kerralla."
Ei pidä paikkaansa. Joka nainen on erilainen ja vaatii hieman erilaista hienosäätöä tapauskohtaisesti. Niin ja pysyttäydy erossa sitten niistä tyhmistä vähä-älyisistä naisista ja keskity naisten kärkikastiin, niihin naisiin jotka ovat sosiaalisen hierarkian huipulla.
Mutta se on totta että ihminen on kollektiivinen eläin. Ja sitten on aina näiden kollektiivien johtajat jotka näkevät isomman kuvan.
"Sama juttu naisilla, olen nimittäin jonkun verran kommunikoinut (erilaisten) naisten kanssa ja huomannut, että kukaan heistä ei pidä täydellisestä rehellisyydestä, vaan he kaikki ovat nimenomaan kehottaneet minua kaunistamaan totuutta (koska tajuavat minun olevan "huono" naisten kanssa)."
Mitä totuus sitten sinun tapauksessasi tarkoittaa? Mikä sinusta juuri tekee "huonon"?
"Pointti on siinä, että lähes kaikki naiset haluavat kuulla samoja asioita miehiltä. Poikkeusnaisia on valitettavan vähän, ja poikkeus vahvistaa säännön."
Keskity näihin poikkeuksiin kun itsekin sitten olet poikkeus.
Kuulla samoja asioita miehiltä? Kuten?
Jokainen haluaa tulla hyväksytyksi tietenkin.
Niin ja kaikki miehet haluavat samaa asiaa naisilta.
"Miehet tuntevat vetoa myös naisen yksilöllisyyteen ja (melko moni) puhuvat kyllä keskenään, jos eivät jostain naisesta pidä (vaikka tämä seksikäs olisikin)."
Niin tuntevat myös naiset ja niin puhuvat naisetkin. (ja sinä taidat tällä hetkellä olla sellainen josta he eivät pidä, koska olet "huono" naisten kanssa.)
"Joku tykkää, joku ei. Naisten miesmaku sen sijaan on enemmän kollektiivista."
Millä tavalla se on enemmän kollektiivista kuin miesten naismaku?
"Raha merkitsee myös valtaa ja vähentää stressiä, jos rahaa on paljon."
Koska valta edesauttaa selviytymistä.
Kyky luoda yhteys naisiin on valtaa.
Kun pystyt nussimaan hyvännäköisiä naisia se on yhtä kuin valtaa miesten keskuudessa. Voit katsoa toisia miehiä kun he valittavat "whatever, mä saan pesää".
"Itselläni on kuitenkin sellainen periaate (ainakin tällä hetkellä), että en huoran kukkaroa ala kasvattamaan. Enhän maksa pornostakaan mitään. Ja se on oikein."
Jos kerran kaikki naiset ovat robootteja, niin mikset sitten opettele vain käyttömanuaalia, niin ei sinunkaan tarvitse sitten valittaa täällä. Jokatapauksessa ne naiset sitten ovat robootteja, mitäs siitä turhaa ongelmaa itselleen tekemään.
Veikkaan että itse olisit kuin robotti kun nainen tulisi sinua viettelemään.
Oletetaan, etä miehen harrastuksena on vaikkapa ohjelmointi, matematiikka, astronomia tai kirjallisuus. Hän haluaa harrastaa niitä (tai tehdä työkseen), ja ne tekevät hänet onnelliseksi. Mutta ei se silti naisia viehätä, vaikka kuinka onneaan esittelisi.
Naisen saadakseen ei tarvitse edes olla onnellinen. Komea onneton mies löytää vierelleen (ja alleen) monta aulista lohduttajaa. Komeus lisättynä itseään tehostavaan käyttäytymiseen on yhdistelmä, jonka haltijalle ei naisista ole puutetta.
Itse olen tehnyt, mitä olen halunnut, enkä siitä ole katkera. En tosin aikanaan tiennyt,että valitsemani elämäntapa erityisesti vaikeuttaisi suhteen luomista naiseen, mutta en sitä jälkeenpäin ajatellen sen vuoksi lähtisi muuttamaan.
Epäkohdistaan huolimatta järjestäytynyt yhteiskunta on edullisempi vaihtoehto maksumiehilleenkin kuin anarkia, jonka puitteissa suurin osa moderneista mukavuuksista tuskin olisi mahdollisia. Samalla olisi tietysti syytä patistaa vapaamatkustajatkin töihin sen sijaan, että he vain söisivät kuormasta.
NLP ja muut liirumlaarumit ovat vain kävelykeppi, jonka varassa jotkut miehet uskaltavat kohdata naisen. Naisen halukkuus yhdyntään määräytyy jo noin 10-30 sekunnissa miehen havaitsemisesta ja perustuu pääasiassa hänen ulkonäköönsä ja hajuunsa. Mies voi sanoillaan ja teoillaan vahvistaa tuota halua naisessa siten että se johtaa haluttuun lopputulokseen, mutta ei luoda sitä.
Jokaisen ei siis ole mahdollista opetella ohjelmoimaan naisrobotteja tyydyttävästi. Toki lähes jokainen kykenee opettelemaan kirjoittamaan ohjelman, joka tulostaa "Hei maailma!" -tekstin ruudulle. Se vastaa keski-ikäisenä nuoruuden viehättävyytensä komeampien miesten kanssa kuluttaneen ja "kokemuksia keränneen" naisen ottamista talonsa ja palkkapussinsa jakajaksi.
Naisten samanlaisuudesta voin sanoa, että poikkeukset ovat niin harvassa, että sellaisen löytämiseen ei miehen kannata toivoaan pistää, etenkään jos ei ole rock-tähti, formula-kuljettaja tai vain erittäin komea kaveri.