Kommunismin

palkitaan: Lainaus IS:stä

Tehy palkitsee omiaan Kalevala-korulla
20.12.2007 06:32
Tehy palkitsee syksyn työtaistelussa irtisanoutuneet hoitajat Kalevala-korulla.

Kaikkiaan noin 17000 tehyläistä ehti kirjoittaa nimensä irtisanoutumislistoille.

- Haluamme muistaa ihmisiä, jotka tekivät rohkean ratkaisun, kun laittoivat oman työpaikkansa peliin, Tehyn järjestöyksikön johtaja Kirsti Viljakainen perustelee lahjoja.

Kalevala-koruihin päädyttiin, koska ne ovat kotimaisia ja monelle tehyläiselle mieleisiä.

- Olemme pyytäneet muutamia ehdotuksia, joista valitsemme sopivat muistolahjat. Suunnittelijoilla on vapaat kädet, mutta eniten olemme keskustelleet kaulakorusta naisille. Miehille saattaa tulla kravattineula.

Korujen nimeksi tulee Tahdon asia. Tilauksesta suunniteltuja koruja ei tule mihinkään myyntiin.

Tehystä ei paljasteta, paljonko järjestö aikoo uniikeista muistokoruistaan maksaa.

- Riippuu, minkälaisia ehdotuksia alkuvuodesta saamme. Rahasummaa ei ole erikseen budjetoitu, mutta valtuuston kokouksessa päätettiin, että korutilaus toteutetaan. Olemme siis saaneet päättäjiltä valtuudet, Viljakainen sanoo.
9721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
oikeassa

Äänestä
  • Kauheasti valittelivat rahan puutteesta Tehyssä mutta nyt on varaa ostaa 17.000 jäsenellä vähintään parin kymmenen euron koru... lakkoporsaskin saa yli 100.000 euroa vuodessa tilille.

    Montakohan kristallipalloa ja muita ylellisyyksiä joulurahoilla tulikaan ostettua?

    Huvittavaa lueskella kun Jaana L-P valittelee milloin mistäkin vaivoista... kummakos muut lakkoilijat eivät valita? Selvää sympatiapisteiden kerjäämistä... tosin kyseiselle henkilölle ei pahemmin sympatiaa heru.

    Äänestä

  • Tehyläisille... kirjoitti:

    Kauheasti valittelivat rahan puutteesta Tehyssä mutta nyt on varaa ostaa 17.000 jäsenellä vähintään parin kymmenen euron koru... lakkoporsaskin saa yli 100.000 euroa vuodessa tilille.

    Montakohan kristallipalloa ja muita ylellisyyksiä joulurahoilla tulikaan ostettua?

    Huvittavaa lueskella kun Jaana L-P valittelee milloin mistäkin vaivoista... kummakos muut lakkoilijat eivät valita? Selvää sympatiapisteiden kerjäämistä... tosin kyseiselle henkilölle ei pahemmin sympatiaa heru.

    Tehy ei ole missään vaiheessa valitellut rahan puutetta. Rahaa on ja paljon. Ei ole hoitajille tarvinnut ansiosidonnaisia maksella, koska hoitoalalla on töitä enemmän kuin pystyvät tekemään. Ihan oikein, että liitto muistaa jäseniään.

    Äänestä

  • Pikku-Annikki kirjoitti:

    Tehy ei ole missään vaiheessa valitellut rahan puutetta. Rahaa on ja paljon. Ei ole hoitajille tarvinnut ansiosidonnaisia maksella, koska hoitoalalla on töitä enemmän kuin pystyvät tekemään. Ihan oikein, että liitto muistaa jäseniään.

    Onko sinut aivopesty jotenkin? Tehyllä nimenomaan EI ole kovinkaan kummoisesti rahaa. Lakkokassaa ei onnistuttu kerryttämään edes yli 10 vuoden häiriöttömän sopimuskauden aikana.

    Äänestä

  • lflknwjh kirjoitti:

    Onko sinut aivopesty jotenkin? Tehyllä nimenomaan EI ole kovinkaan kummoisesti rahaa. Lakkokassaa ei onnistuttu kerryttämään edes yli 10 vuoden häiriöttömän sopimuskauden aikana.

    Totuus on kyllä, että Tehyn varallisuus on suuri. Lakkokassat olisivat riittäneet siltä seisomalta viideksi viikoksi irtisanoutuneiden avustusten maksamiseen (siis se 60€ /pvä), jonka jälkeen liitolla on vielä muuta omaisuutta melko lailla. Tieto julkistettiin ihan valtakunnallisissa televisiouutisissa, sekä muutenkin asia tuli julkisiin keskusteluihin tämän tästä. Valuuttaa näyttää siis liitolta löytyvän.

    Äänestä

  • lflknwjh kirjoitti:

    Onko sinut aivopesty jotenkin? Tehyllä nimenomaan EI ole kovinkaan kummoisesti rahaa. Lakkokassaa ei onnistuttu kerryttämään edes yli 10 vuoden häiriöttömän sopimuskauden aikana.

    Tehyllähän oli nimenomaan rahaa vaikka millä mitalla. Terveydenhuolto olisi pahimmillaan voinut jumittaa jopa kuukausia.

    Äänestä

hienoissa Kalevalakoruissa löytyy:
esim. Riipus " Elämän alku"
" Torin vasara"
" Käärmesormus"
ja
erittäin sopiva..." Virusmäen solki".
on vielä " Talon sydän"....

Äänestä

Jos työstä ei saa riittävää korvausta, niin
vapaassa maassa voi irtisanoutua työstään.
Se on aidosti vapaata markkinataloutta.

Jos valtio pakottaa työhön, jota ei tahdo tehdä,
niin se jos mikä on kommunismia!
Ymmärrätkö eron?! (luultavasti et)

Lopuksi: Tehyn taistelua veti KOKOOMUSLAINEN
johtaja! Demarit eivät hoitajien asioita halunneet
korjata.

T: Inssi

Äänestä
  • jota et halua tehdä"...niinkö se oli.
    Kyllä nämä "pakotetut" sitten totesivat, että he haluavatkin tehdä sitä.
    Olisihan heillä ollut mahdollisuus todelliseen
    irtisanomiseen.
    Toisaalta kyllä ymmärrän mitä edellinen tarkoitti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


malliin TEHY:ssä kirjoitti:

palkitaan: Lainaus IS:stä

Tehy palkitsee omiaan Kalevala-korulla
20.12.2007 06:32
Tehy palkitsee syksyn työtaistelussa irtisanoutuneet hoitajat Kalevala-korulla.

Kaikkiaan noin 17000 tehyläistä ehti kirjoittaa nimensä irtisanoutumislistoille.

- Haluamme muistaa ihmisiä, jotka tekivät rohkean ratkaisun, kun laittoivat oman työpaikkansa peliin, Tehyn järjestöyksikön johtaja Kirsti Viljakainen perustelee lahjoja.

Kalevala-koruihin päädyttiin, koska ne ovat kotimaisia ja monelle tehyläiselle mieleisiä.

- Olemme pyytäneet muutamia ehdotuksia, joista valitsemme sopivat muistolahjat. Suunnittelijoilla on vapaat kädet, mutta eniten olemme keskustelleet kaulakorusta naisille. Miehille saattaa tulla kravattineula.

Korujen nimeksi tulee Tahdon asia. Tilauksesta suunniteltuja koruja ei tule mihinkään myyntiin.

Tehystä ei paljasteta, paljonko järjestö aikoo uniikeista muistokoruistaan maksaa.

- Riippuu, minkälaisia ehdotuksia alkuvuodesta saamme. Rahasummaa ei ole erikseen budjetoitu, mutta valtuuston kokouksessa päätettiin, että korutilaus toteutetaan. Olemme siis saaneet päättäjiltä valtuudet, Viljakainen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu