Onko kesä kun on lämmin, onko naista joka jakaisi sen lämpimän kanssani, kulkisi luonnossa, istuisi terassilla, matkustelisi kiireettä Suomen suvessa ja juttelisi ihan jokapäiväisistä asioista, kuuntelisi jokapäiväisiä juttuja. Onko sellaisia naisia olemassa vai onko kaikki niin "sen" perässä että tälläinen reilu ja raitis mies saa katsella vaan sivusta.
Onko kesä
Mies minäkin
7521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mistäpäin ja minkäikäinen olet ja hieman muutenkin itsestäsi, eihän sitä koskaan tiedä vaikka tavattaisiin.
Täällä asun melkein keskellä Suomea, maantieteellisesti katsoen. Tumma, 178 senttinen, siis oma pituus, 70 kiloinen ja sinisilmäinen mies. Varpaani näen kumartumatta, viinaa en juo enkä tupakkaa polta. Autoilen niin harrastuksen kuin yhden ammattini vuoksi. Mieliharrastuksia on leipominen, muutkin kotityöt,lasten kanssa oleskeleminen ja puutarhatyöt. Olen kahdesti eronnut, tai paremmin minusta on erottu ja syystäkin. Aikaa noista eroista on toistakymmentä vuotta pitkälti, melkein parikymmentä. Ja suurimpanan syynä oli minun silloinen janoni josta olen kiitos kyllä päässyt eroon jo toistakymmtä vuotta sitten. Tässä näitä tietoja ja jos tuntuu sille niin laita omiakin tietojasi minulle päin, katsotaan mitä kehittyy.
..tiedoistasi. Lukemani perusteella olet jo hieman varttuneempi mieshenkilö (et laittanut ikääsi) joten toivotan sinulle vain hyvää kesää
ja mukavia autoreissuja.
ei se lopu ei koskaan ei.
...ole yksin. Täällä kaipaisi nainen juuri tollaista reilua miestä. Jos olet jo yhden puoliskon 100 vuodesta täyttänyt, niin olispa mukava tehdä hiukan tuttavuutta.
Olen täyttänyt, laitatko enemmän tietoa itsestäsi niin syvennyn niihin illan mittaan, kiitos. Ja aurinkoa sinun kohdallesi.
Olen työssä oleva, vapaa,hoikahko nainen.