Olen mennyt naimisiin ja liitto on myös rekisteröity Suomessa maistraatissa. Voiko erota Suomessa, onko kokemuksia?
Ulkomailla
Kiitollinen
8910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vastaan, vaikken eronnut olekaan.
Tietysti voit erota Suomessa, jos avioliitto on rekisteröity Suomeen. Toisessa maissa avioliittosi voi jäädä voimaan, jos mies vastustaa avioeroa. Mutta sillä ei liene kummempaa merkitystä, ellei sinulla ole siellä lapsia tai omaisuutta.
mistä tiedät, että kysyjä on nainen?
Vastauksesta, onneksi minulla ei ole omaisuutta puolisoni maassa, vaan Suomessa. Ja koska leskelle jää asumisoikeus omistamaani kotiin,jos minusta aika jättää, saattavat omat rintaperilliseni jäädä ilman kotia.Tätä ei voi millään sopimuksellakaan estää, ja haluan ehdottomasti turvata lasteni tulevaisuuden, jättämällä heille kotini. Avioehto on vain avioeron varalta, ja testamenttikaan ei auta.
että miehet ottavat ensin asioista selvää, eivätkä suinpäin säntää tunteittensa vallassa mihin sattuu.
Miehesi voi vaatia osuuttaan omaisuudestasi hänen maansa lakien mukaan. Hän ei ole eronnut. Eri asia tietenkin on, että saako...
Avioerossa puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki voi riippua kansallisuudesta, asuin- tai kotipaikasta tai omaisuuden sijaintimaasta. Säännöstö lähtee siitä, että asianosaisella on oltava jokin side toimivaltaa käyttävään valtioon.
"Jos puolisot ovat eri kansallisuutta, menneet naimisiin muualla kuin kummankaan kotimaassa ja jos he vielä erohetkellä asuvat jossain muussa maassa, voi olla melkoinen selvittäminen pelkästään siinä, minkä maan lakia noudatetaan.
Lain valinta ei ole pikku juttu, sillä eri maiden perhelait poikkeavat toisistaan selvästi ja niiden tulkintakin vaihtelee.
– Osituksen lopputulokset ovat aivan ennakoimattomia, kun lakien eroja ei oteta huomioon, huomauttaa Mikkola.
Jo muualla Euroopassa saati maailmassa käytännöt vaihtelevat melkoisesti. Mitä kauemmas kulttuurisesti mennään, sitä yllättävämpiä lopputulokset voivat olla. "
http://www.mainio.net/print.asp?path=1;1132;92478;94938
Mukaan, ei Suomesta voida tulla vaatimaan minun omaisuuttani, eri asi tietenkin on, jos olisin ostanut asunnot mieheni maasta. Tai sijoittanut muuta omaisuutta sinne.
Avioehto meillä on,ja rekisteröity sekä Suomessa, että mieheni kotimaassa englanninkielisenä.Se suojaa vain erotilanteessa, ei kuoleman sattuessa. Lesken asumisoikeus koskee vain, jos minun Suomessa omistamaani asuntoa käytetään meidän yhteisenä kotina, ja jos minusta aika jättää. Tuolloin minun rintaperilliseni jäävät ehkä ilman kotia, tai ainakin heidän odotettava niin kauan kunnes miehestäni aika jättää. Omistusoikeus säilyy vain heillä.
kysymystäsi asianajajallesi, kun sinulla kerran sellainen on?
Et kai kuvittele, että tällä palstalla olisi pätevämpiä lainoppineita, jotka jakelisivat ilmaiseksi neuvoja ja antaisivat lausuntoja?
Ajattelin vain, jos tällä palstalla on ihan omakohtaisia kokemuksia tälläisestä tilanteesta, siksi kysyin tuota.