Aivot narikassa

Olen kirjoittanut tälle palstalle viiden päivän aikana viidesti, eli joka päivä yksi purkaus.

Miksikö, no siksi että saan purkaa pahaa oloani ja jollakin lailla omat sekavat ajatukset jäsentyvät aivoissa ehkä helpommin hallittaviksi.

Olen miettinyt tämän palstan merkitystä ja uskon siitä olevan hyötyä paitsi kirjoittajalle, niin myös muille eron kanssa painiskeleville. Kun näitä "draamoja" lukee niin voihan täältä löytää helpotuksen/ratkaisun/oikean suunnan/ymmärryksen/varmuuden /eron tuskan suuruuden tai vaikkapa halun yrittää omassa liitossa vielä enemmän. Lähimmäisten antamat palautteet ja myötäeläminen toisen surussa ovat parasta antia.

Itse rohkaistuin lääkärin puheille oman huonon oloni kanssa; en saanut nukuttua ja koko ajan oli ahdistunut olo ja suru. Kohtuullinen uni on välttämätön selviämisen kannalta, muuten hihna kiristyy ja olo pahenee entisestään. Sain nukahtamislääkettä ja mietoa rauhoittavaa ahdituneeseen oloon. Näitä mömmöjä ei tarvitse syödä jatkuvasti, otat silloin kun tuntuu pahalta ja olo on liian raskas. Voi olla, että muutama päivä riittää. Olen ylpeä itsestäni, että rohkenin lääkärin apua hakea. Minun henkinen tila koheni välittömästi ja pystyn taas ajattelemaan selkeästi ja rauhallisesti tai vaikkapa olemaan ajattelematta tätä omaa eroasiaa. Suosittelen vilpittämästi, ei siinä ole mitään hävettävää. Nykyisille lääkkeille ei jää riippuvaiseksikaan lyhyessä käytössä. Tähän viittasin tekstin otsikossa.

Olen iloinen niistä lukuisista palautteista joita olen näihin teksteihini saanut ja suorastaan ylpeä, että minulla on täällä Suomen maassa näin suuremmoisia lähimmäisiä jotka osaavat ja haluavat tukea, kannustaa ja myöelää palautteissaan meitä pohjalla rypeviä. Suuri kiitos teille.

Olen surullinen koska olen nähnyt tällä palstalla niin paljon samantapaisia ihmiskohtaloita, surua ja epätoivoakin. Toivon ,että löydätte oikean ratkaisun, selviätte ehjänä eroprosessista ja löydätte sen oman onnen sitten joskus kun sen aika on. Voimia kaikille


Olisiko tämä ollut minun viimeinen palstakirjoitus. Mene ja tiedä.

Hyvää ja rauhallista Joulua Teille kaikille lukijoille
41080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen liian nopea käänteissäni,jäi yksi tärkeä otsikkoon liityvä asia sanomatta.

Kalja vast ei ole oikea tapa lääkitä itseään. Se antaa hetkellisen puudutuksen, mutta seuraavana päivänä ongelma vain suurenee. Joudut pahenevaan noidankehään.

Unilääkkenäkin se on huono, antaa kyllä unen, mutta nukut huonosti ja rauhattomasti sen minkä nukut, ja taatusti olet unen jälkeen väsynyt.

Sinusta tulee helposti suurkuluttaja ja alkoholismikin voi kummitella siellä jossain.

Ei kannata viljellä viinaa lääkkeenä.

Äänestä

Kirjoitit: "Olen surullinen koska olen nähnyt tällä palstalla niin paljon samantapaisia ihmiskohtaloita, surua ja epätoivoakin."

Jos olet paljon roikkunut tällä(isillä) palstalla/palstoilla, en ihmettele jos reaalielämä alkaa mennä perseelleen. Mutta tälläsen takia ei ole syytä olla huolissaan. Maailmassa on pahempiakin asioita. Oikeasti. Elämäsi kohentuu kun unohdat internetin keskustelut ja chatit sekä deittailut, ja alat elää reaalielämää. Doctor's advice.

Äänestä
  • Kyllä, reaalielämä on erikseen. Muttamutta, täytyy sanoa että pentujen satunnaisista vittuiluviesteistä huolimatta tämä toimii myös jonkinlaisena paineventtiilinä.

    Täällä kun voi ihan anonyymisti avautua itseään painavista asioista. Noin vastikään itsekin eron kokeneena miehenä voin sanoa, että siellä oikean elämän puolella on kovin vaikea luopua omasta roolistaan ja lähteä puhumaan omista kokemuksistaan tai siitä mitä tuntee.

    Äänestä

  • Tohtori ei kyllä tiedä, mitä puhuu. Monelta taholta neuvotaan, että kirjoittaminen on hyvä tapa käsitellä surua ja ahdistusta. Minä olen avioeroni jälkeen kirjoittanut päiväkirjaa jo kolme vuotta, ja se on kyllä selkiyttänyt ajatuksia. Olen myös kirjoitellut tänne silloin, kun on tapahtunut jotain erityistä, mikä saa taas vanhat asiat, surun, vihan ja haikeuden pintaan. Joskus tulee mieleen, että taidan olla ihan outo ja yksin ajatuksineni. Tällä palstalla olen voinut todeta, että meitä on monta ja tietyt vaiheet vaan kuuluvat avioeroon, tähän pieneen kuolemaan. Ero on muuten sellainen asia, että siitä ei tiedä eikä ymmärrä mitään kuin vasta sitten kun on sen itse kokenut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs M kirjoitti:

Olen kirjoittanut tälle palstalle viiden päivän aikana viidesti, eli joka päivä yksi purkaus.

Miksikö, no siksi että saan purkaa pahaa oloani ja jollakin lailla omat sekavat ajatukset jäsentyvät aivoissa ehkä helpommin hallittaviksi.

Olen miettinyt tämän palstan merkitystä ja uskon siitä olevan hyötyä paitsi kirjoittajalle, niin myös muille eron kanssa painiskeleville. Kun näitä "draamoja" lukee niin voihan täältä löytää helpotuksen/ratkaisun/oikean suunnan/ymmärryksen/varmuuden /eron tuskan suuruuden tai vaikkapa halun yrittää omassa liitossa vielä enemmän. Lähimmäisten antamat palautteet ja myötäeläminen toisen surussa ovat parasta antia.

Itse rohkaistuin lääkärin puheille oman huonon oloni kanssa; en saanut nukuttua ja koko ajan oli ahdistunut olo ja suru. Kohtuullinen uni on välttämätön selviämisen kannalta, muuten hihna kiristyy ja olo pahenee entisestään. Sain nukahtamislääkettä ja mietoa rauhoittavaa ahdituneeseen oloon. Näitä mömmöjä ei tarvitse syödä jatkuvasti, otat silloin kun tuntuu pahalta ja olo on liian raskas. Voi olla, että muutama päivä riittää. Olen ylpeä itsestäni, että rohkenin lääkärin apua hakea. Minun henkinen tila koheni välittömästi ja pystyn taas ajattelemaan selkeästi ja rauhallisesti tai vaikkapa olemaan ajattelematta tätä omaa eroasiaa. Suosittelen vilpittämästi, ei siinä ole mitään hävettävää. Nykyisille lääkkeille ei jää riippuvaiseksikaan lyhyessä käytössä. Tähän viittasin tekstin otsikossa.

Olen iloinen niistä lukuisista palautteista joita olen näihin teksteihini saanut ja suorastaan ylpeä, että minulla on täällä Suomen maassa näin suuremmoisia lähimmäisiä jotka osaavat ja haluavat tukea, kannustaa ja myöelää palautteissaan meitä pohjalla rypeviä. Suuri kiitos teille.

Olen surullinen koska olen nähnyt tällä palstalla niin paljon samantapaisia ihmiskohtaloita, surua ja epätoivoakin. Toivon ,että löydätte oikean ratkaisun, selviätte ehjänä eroprosessista ja löydätte sen oman onnen sitten joskus kun sen aika on. Voimia kaikille


Olisiko tämä ollut minun viimeinen palstakirjoitus. Mene ja tiedä.

Hyvää ja rauhallista Joulua Teille kaikille lukijoille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu