Eilen kaupungilla kaveria odotellessani päätin ottaa vilkkaassa kahvilassa punaviiniglögiä, koska näin liitutaululta että sitä oli tarjolla.. Näin myös omasta mielestäni tilasin. Mutta sitten kassaneiti kysyi että "merlot vai cabernet sauvignon?". Mieleni vallitsi hämmennys.. ("vai että glöginä!?")
"no vaikka merlottia"
Sieltähän sitten tuli se perus punaviini ihan viinilasissa. Omaan tyypilliseen tapaani en sitten jaksanut alkaa korjaamaan tilannetta koska se viini oli jo siinä lasissa =).
Kahvila oli täydehkö ja ohi kulki jatkuvasti ihmisiä ja minä lipittelin yksikseni siinä punaviiniä...
Hävetti aivan julmetusti ja jouduin turvautumaan vanhojen tekstiviestien selailuun jotta saisin häpeässä kylpevät kasvoni muilta piiloon.
Mietin tässä että miksiköhän hävetti. Olikohan syynä "miehisyyden" rapistuminen vai snobimaiselta tuntuva juomakulttuuri =)?. Ja siis minähän pidän punaviinistä ja sitähän juodaan verisen pihvin kanssa... Nyt vain jostain syystä hävetti.
"no vaikka merlottia"
Sieltähän sitten tuli se perus punaviini ihan viinilasissa. Omaan tyypilliseen tapaani en sitten jaksanut alkaa korjaamaan tilannetta koska se viini oli jo siinä lasissa =).
Kahvila oli täydehkö ja ohi kulki jatkuvasti ihmisiä ja minä lipittelin yksikseni siinä punaviiniä...
Hävetti aivan julmetusti ja jouduin turvautumaan vanhojen tekstiviestien selailuun jotta saisin häpeässä kylpevät kasvoni muilta piiloon.
Mietin tässä että miksiköhän hävetti. Olikohan syynä "miehisyyden" rapistuminen vai snobimaiselta tuntuva juomakulttuuri =)?. Ja siis minähän pidän punaviinistä ja sitähän juodaan verisen pihvin kanssa... Nyt vain jostain syystä hävetti.
Vastaukset 39
Vanhimmat
lierihattu hitusen silmillä, kallis kaulahuivi rennontarkasti hartioilla ja sikakalliit italiaanot jalassa Hannibal Lecterin tyyliin? Muistithan pyyhkiä lasin juotuasi, ettei FBI saa kiinni? :D
Joo mut älä ny häpeile. Sä vaan kelluit muitten yläpuolella hetken. Oudoksuen katseleville ohikulkijoille voit aina heittää "minä olen nyt sisäisessä Venetsiassani. Odotan acqua altaa". :)
Veikkaan että ne jotka havaitsivat minun nauttivan punaviinistäni huomasivat että nyt ei ole kaikki kohdillaan =D
noissa tilanteissa kääntymään sisäisen maailmasi puoleen. Kaikki toiminta, joka edistää ihmisen henkisestä alkuperästä tietoiseksi tulemista on henkistä kehittymistä. Henkisyys on henkisen kasvun myötä syvenevää ja laajenevaa ihmisen henkisen alkuperän ymmärtämistä, kokemista ja elämistä. What ever that means. 8|
Toinen vaihtoehto on, että alat supatella ja hihitellä itseksesi ja kurkit välillä hätäisesti olkasi yli. Veikkaan, ettei monikaan häiritse viinihetkeäsi. :D
Sun tarttee päästä irti tuosta häpeilystä ja nauttia punaviinis rinta ihan selkeesti rottingilla, mikäs sen mukavampaa :) Jotkut ehkä liittää viinin lipittelyyn jotain snobimaista ja jotkut tekee siitä sellaista vaikka se on vain juoman nauttimista tavalla tai toisella, seurassa tai yksin. Ei se oo mun mielestä yhtään vähemmän äijämäistä ku jonkun kaljan lipittelykään. Juoma vaan on eri :)
Mut ehkä mä haluan nauttia sen viinini jossain hämyisessä nurkassa tai yksinäni kotona =)
En paikassa jossa ihmisiä lappaa edestä ja takaa.
Eniten minäkin nautin viinistä hieman intiimimmässä paikassa hyvässä seurassa tai vaikkapa omalla terassilla kesäiltana kun on sellainen ihanan seesteinen sää ja aurinko paistaa enää puunlatvoihin...
Höh, nyt rupes tekeen mieli viiniä :)
Ja siellä vallinnut ilmapiiri. Mut onneks siinä rauhottu sitä mukaa ku sitä viiniä lipitti. Uskaltauduin pitämään snobimaista imagoa yllä pitämällä vain lasin varresta kiinni =)
No sä olit varmaan oikein vakuuttavan näköinen punaviinilasi kädessäs :) Nyt sä uskallat tehdä sen toistekin kun kerran jo selvisit siitä ;)
En ainakaan yksinään.. Pitää olla jotain tekemistä samalla.. Tulee muuten vaan tuijotettua lasia ja juotua liian nopeesti
En minäkään mitään yksinjuontisessioita kaupungilla kyllä harrasta, ei se vaan tunnu oikein mielekkäältä. Mä en koe sitä sellaseks touhuks josta mä saisin mitenkään erityisen paljon itelleni. Paremmat fiilikset saa siitä kun saa olla rauhassa jossain kotinurkissa tai sitten ystävien seurassa juomassa sitä viiniä.
Ainoina poikkeuksina on matkustelun yhteydessä tuollaset, silloin on ihan kiva istuskella ja nauttia tunnelmasta vaikka yksinkin mutta en mä täällä koto-Suomessa mihinkään baariin tai kahvilaan lähde yksin huvikseni istuskelemaan.
Kokeilepa joskus rasittavan shoppailun ohessa istahtaa ihan rauhassa johonkin baariin, nauttia hyvästä viinistä ja katsella muiden hyörinää ja vilinää. Suomessakin niin voi tehdä. Vai pelkäätkö että joku voi luulla sua alkoholistiksi ja surkeaksi yksinäiseksi ihmiseksi?
Voishan sitä kokeilla mutta en mä vaan jollain tavalla saa sitä fiilistä päälle täällä. Mulle tulee se fiilis jossain lentokentillä, vieraissa maissa ja paikoissa. Silloin on ihana imeä itseensä uuden paikan ja kulttuurin tunnelmaa...
Sitten on aina sekin puoli että yleensä oon aina autolla matkassa ja mä en koskaan ota edes sitä yhtä lasillista viiniä jos tiedän meneväni rattiin joten ehkä kahvikupponen vois käydä korvaavaks tässä mutta sitä saa kotoakin halvemmalla ;) Lisäarvoa sille kahvittelulle tuo mulle ystävän seura eli yksin ei kyllä helpolla tulis mentyä edes kahville.
Mitä hittoa on punaviiniglögi? Glögi on glögiä ja punkku punkkua. Ja perkele, cabernet sauvignon ehdottomasti, jos seurustelujuomasta kyse, juntti...;)
Mut olin yksinäni.. Lisäksi hämmennyin kysymyksestä jota en odottanut edes tulevan. Lisäksi merlot oli helpompi sanoa =D. Meinasin ottaa cabernetia mut sit mä olisin sanonu vaan et "valitsen vaihtoehdon nr 2" =)
Voi pikku kuonokasta.
Se on just sitä mitä tarviin =D
Sattuukohan hyppy pää edellä toisesta kerroksesta?
Kiva että tuli tarpeeseen :).
Mää luulen että pääntaputus ja hali ei enää auta tuon hypyn jälkeen.
et siinä vaiheessa ku miehiltä alkaa sääliä heruumaan niin tilanne on hälyttävä jolloin ratkaisut ongelmaan saattavat johtaa äärimmäisyyksiin =)
Älä huoli, en minä ole mies muuta kuin väestörekisterissä.
pitäisi olla lohduttava tieto =D
sanonut etten minä pelkkää punkkua tilannut. Ja olen sentään ujohko.
Jääty.. Ei ollu eka kerta =)
toi probleema auki yleisellä tasolla. Miehen pitää olla parhaimmillaan tiukoissa tilanteissa eikä mennä lukkoon.
Noh, kunhan saat vähän ikää lisää...
Jäätymisefektin aiheuttaa useimmiten hämmennys ja tietämättömyys. Ikähän tuo kokemusta ja tietämystä lisää joten enköhän mä selvii =)
Ikä tuo myös kankeutta ja mielenhäiriöitä.
sinua hävetti se, että joit julkisesti punaviiniä ja olet mies? Vai mikä minulta meni ohi?
taidat olla kyseinen tarjoilija.
En vain osaa tarkalleen sanoa että mikä
Kuule, ole onnellinen, että listassa ei lukenut valkoviiniglögi!
Ajatte, jos olisit joutunut VALKOVIINIÄ siemailemaan siellä! Kaikki olisivat takuulla ajatelleet, että olet hintti vähintäänki. :-)) (Valkkaristakin tehdään glögiä.)
Ja monet miehet jopa juovat kuule siideriä - sekin on vähän naismaista, sanon ma. Tarjoilija myös. :-)
Nyt kannattaa lopettaa ku on voitolla eikä sanoa että kesäisin tulee kuivaa sidukkaa sillon tällön otettua... eiku .. =P
Olet siinä iässä, että vähintäänkin alitajuisesti yrität jokaista pantavanoloista tyttöä/naista. Täten nielet tuollaisessa tilanteessa mieluummin tappiosi kuin aiheutat naiselle mielipahaa (et halunnut sysätä virhettä kassaneidin kontolle), jotta tsaanssisi säilyvät.
Häpeäsi johtui siitä, että jollakin tavalla tajusit ettei mies voi madella naisten edessä ja miellyttää joka käänteessä.
pikkusormen pystyyn ja mökeltänyt jotakin ruotsiksi.
No ehkä parempi konsti olisi John Wayne tyyliin leikkiä, että se on viskiä ja tempasta se yhellä ryypyllä kitusiin ja paukauttaa se takasin myyjän tarjottimelle ja mutista jotakin tanniinisesta viipyvästä jälkimausta, maksaa vinkku ja häipyä.
kyllä allekirjottanuttakin.
Jotain näyttäytymisbaareja tuollaiset ja vielä viininsiemailuksi meni. Varmaan oisin jättäny pöytään koskematta koko litkun ja vaihtanu paikkaa.
Jos ootte havainneet, niin toimistotilojakin alkaa olla keskustassa ihan katutasossa ja näyteikkunan takana pitäis töitä tehdä kun väki ramppaa ohi. Ei saatana.
Vilkaisehan haarukkaan.. Niinpä niin, eihän sieltä mitään löydy. Sinähän oletkin elli.
tuli?
Mansonin keikalle oltiin menossa niin ei ollu aikaa. piti jatkaa matkaa. siispä meni aika nopeesti kitusiin
myötähäpeäntunne, niin mua naurattaa ihan kybäl. :DD
Punkku on ihan hyvää, mut en mäkään osaa yleisellä paikalla sitä juoda ja varsinkaan yksinäni.
Mikä siinä yksin juomisessa on niin kauheaa?
Siis tässä tapauksessa toi nauraminen on parempi vaihtoehto mulle kuin sympatia =)