Exä takaisin?

Oltiin pari vuotta yhdessä, suhde oli aina ollut todella ihanaa ja rakastimme toisiamme tosi paljon, vaikka ongelmiakin on ollut, johtuen siitä, että suhteen kauniimpi osapuoli on ollut aina hieman ujo ja epävarma tunteistaan, sekä sekava. Erosimme parin vuoden jälkeen, ja ex-tyttöystäväni halusi sitä ennen kaikkea sen takia, että tämä ei enää jaksanut ja tämän mielestään hänen tunteensa ovat muuttuneet tunteiksi ystävää kohtaan.

Olimme muutaman kuukauden erossa, mutta nyt tämä otti minuun yhteyttä ja sanoi, että haluaa olla ystäväni ainakin ja puhua mulle. Pienen keskustelun jälkeen sanoin tuolle, että tunteeni häntä kohtaan eivät ole muuttuneet miksikään. Sovimme, että emme tapaa pieneen aikaan, jonka jälkeen katsomme, että miltä tuntuu.

Kyllä, rakastan häntä ja uskon, että hänen sisällään on myös tunteita minua kohtaan, mutta koska hän on epävarma ja luovuttaa helposti, niin on helpompi vain sanoa, että ne ovat kaveritunteita. Hän sanoi, että jos tuntee sitä rakkautta uudelleen, niin voisimme palata yhteen, mutta käski minun lopettaa sen ajatteleminen, koska sen todennäköisyys on pieni..

En pysty unohtamaan.. nukkumaan tai tekemään mitään muutakaan kunnolla. Kaipuu häntä kohtaan on hyvin vahva ja todella haluaisin hänet takaisin. Mikä neuvoksi? Miten saisin hänet takaisin? Me puhellaan puhelimella ja netissä nyt nämä muutama viikko, jonka jälkeen tavataan.
63745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kannattaa vaan yrittää mennä elämässä eteenpäin.
Samat virheet toistuvat kuitenkin, koska kukaan ei pohjimmiltaan muutu.

Äänestä
  • "Samat virheet toistuvat kuitenkin, koska kukaan ei pohjimmiltaan muutu"
    Yleistäminen ei kannata. Kyllä ihmiset muuttuvat mutta se täytyy tapahtua vaikeimman kautta ja elämän rankassa koulussa ajan kanssa.

    Äänestä

näyttää että teidän "stoorinne" on loppu. Älä suotta kuuta kurkottele, katajaan kuitenkin kapsahdat.

Äänestä

mitenkään vaikuttamaan. Anna olla. Jos se toinen osapuoli "sitten joskus" jaksaisi olla taas kiinnostunut..? Nyt ei saumaa löydy.

Äänestä

Jos elämässä on jotain kivaa - tottakait siitä kannattaa pitää kiinni. Itse ainakaan en oo toivoa vielä menettänyt, vaikkei hyvältä näytäkään. Tsemppiä ! ei kaiken tarvitse aina olla niin helppoa , mutta hyvään kantsii satsata !!

Äänestä

tai kumppanisi voi olla monestakin syystä epävarma.. johtumatta kumminkaan sinusta:) jos hänellä on esim alkoholisti vanhemmat joihin ei ole voinut luottaa ei hän pysty muihinkaan luottamaan.

MUTTA! juttelu ja sinun osaltasi tietty varmennus voisi tehdä ihan hyvää kumppanillesi tai tulevalle sellaselle:)

mitä sitä jahkailemaan jos kumpikin olette sitä mieltä että tunteita on ja kyllähän tuo ollaan kavereita kertoo jo kesken jääneistä tunteista! hopi hopi keskustelemaan vakavissaan ja tonkimaan että mitä toinen miettii:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Come back? kirjoitti:

Oltiin pari vuotta yhdessä, suhde oli aina ollut todella ihanaa ja rakastimme toisiamme tosi paljon, vaikka ongelmiakin on ollut, johtuen siitä, että suhteen kauniimpi osapuoli on ollut aina hieman ujo ja epävarma tunteistaan, sekä sekava. Erosimme parin vuoden jälkeen, ja ex-tyttöystäväni halusi sitä ennen kaikkea sen takia, että tämä ei enää jaksanut ja tämän mielestään hänen tunteensa ovat muuttuneet tunteiksi ystävää kohtaan.

Olimme muutaman kuukauden erossa, mutta nyt tämä otti minuun yhteyttä ja sanoi, että haluaa olla ystäväni ainakin ja puhua mulle. Pienen keskustelun jälkeen sanoin tuolle, että tunteeni häntä kohtaan eivät ole muuttuneet miksikään. Sovimme, että emme tapaa pieneen aikaan, jonka jälkeen katsomme, että miltä tuntuu.

Kyllä, rakastan häntä ja uskon, että hänen sisällään on myös tunteita minua kohtaan, mutta koska hän on epävarma ja luovuttaa helposti, niin on helpompi vain sanoa, että ne ovat kaveritunteita. Hän sanoi, että jos tuntee sitä rakkautta uudelleen, niin voisimme palata yhteen, mutta käski minun lopettaa sen ajatteleminen, koska sen todennäköisyys on pieni..

En pysty unohtamaan.. nukkumaan tai tekemään mitään muutakaan kunnolla. Kaipuu häntä kohtaan on hyvin vahva ja todella haluaisin hänet takaisin. Mikä neuvoksi? Miten saisin hänet takaisin? Me puhellaan puhelimella ja netissä nyt nämä muutama viikko, jonka jälkeen tavataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu