Miksi kaikki marisevat kaukosuhteidensa vaikeudesta? Minusta se on parasta mitä kohdalleni on osunut!
Saa elää omaa itsenäistä elämäänsä omillaan, mutta silti on olemassa se rakas, jota kaivata ja jolle ilmaista tunteensa, jota odottaa. Puhelimet ja sähköpostit mahdollistavat reaaliaikaisen yhteydenpidon, elämmehän nykyaikaa. Ja ne hetket, kun tavataan... tiedä en parempaa!
Ja se luottamus kumppaniin kaukosuhteessa ei ole sen kummempi asia kuin ns. normaalisuhteessakaan. Kyllä siinä yleensä on kysymys itseluottamuksen puutteesta, jos ei toiseen uskalla luottaa. Olen valmis laittamaan pääni pantiksi siitä, että enemmän sitä pettämistä esiintyy näissä normaalisuhteissa. Kyllä se kumppani säilyy houkuttelevampana näin, kun ei pääse naama kyllästyttämään!
Saa elää omaa itsenäistä elämäänsä omillaan, mutta silti on olemassa se rakas, jota kaivata ja jolle ilmaista tunteensa, jota odottaa. Puhelimet ja sähköpostit mahdollistavat reaaliaikaisen yhteydenpidon, elämmehän nykyaikaa. Ja ne hetket, kun tavataan... tiedä en parempaa!
Ja se luottamus kumppaniin kaukosuhteessa ei ole sen kummempi asia kuin ns. normaalisuhteessakaan. Kyllä siinä yleensä on kysymys itseluottamuksen puutteesta, jos ei toiseen uskalla luottaa. Olen valmis laittamaan pääni pantiksi siitä, että enemmän sitä pettämistä esiintyy näissä normaalisuhteissa. Kyllä se kumppani säilyy houkuttelevampana näin, kun ei pääse naama kyllästyttämään!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olet tosiaan varmaan ainoa. Koska kyllä sitä normaalisti juuri kaipaa sitä arkea rakkaansa kanssa...käydä yhdessä ostoksilla, tehdä yhdessä ruokaa, hoitaa yhdessä lapsia, käydä uimassa ja kuntoilemassa yhdessä, elokuvissa jne jne. jopa siivota yhdessä. Elämä valuu suoraan sanottuna ihan hukkaan, kun ei saa jakaa arkea toisen kanssa...ei saa jakaa sitä valtavaa määrää hellyyttä, joka ikään kuin jää käyttämättä. Kaukosuhde on tavallaan eräänlainen seksisuhde. Voihan siitä saada hetkellisen tyydytyksen sillä saralla...ainakin kylmempi ihminen...mutta kyllä sekin on jo monille vaikeaa, että läheisyyttäkin pitää odottaa joskus viikkotolkulla. Ei normaalia, ei.
Olen ihan samaa mieltä. Mitä normaalia kaukosuhteessa muka on?
Ei kai kukaan vapaaehtoisesti halua elää kaukosuhteessa?
Ei meilläkään luottamusta puutu ja ollaan saatu kaukosuhde toimimaan, mutta on se ikävä ja kaipuu aivan hirveää. Haluaisi jakaa kaiken toisen kanssa, mutta se ei ole mahdollista. Ihan eri asia puhua asioista puhelimessa kuin kasvotusten, nähden oman rakkaan tuikkivat silmät ja lämpimän katseen. Ihan eri asia nukkua yksin ja pyörittää arkea. Varsinkin, kun ajatukset ovat aina siellä parin sadan kilometrin päässä.
Meille tilanteeseen onneksi tulee nyt muutos! Vaihdoin työpaikkaa ja muutan rakastani lähemmäksi. Siihen loppuu sitten meidän kaukosuhde ja ikuinen kituuttaminen! Onnellisia ollaan.. :)
Kyllä tuollaisten ihmisten olisi pitänyt jäädä kotiin äidin helmoihin, jos tarvitsee toista pitelemään kädestä jopa imurinvarressa...
Onko teillä omaa elämää ollenkaan, haloo!!?
Kyllä sitä ehtii niitä arjen asioita yhdessä tehdä silloin kun tavataan. Ja hellyyttä riittää sanoinakin, ja kotosalla saa hellyyttä osoittaa lapsille miehen poissaollessa ja keskittyä arjen pyörittämiseen heidän kanssaan.
Kyllä normaali ihminen tarvitsee aikaa itselle. Tuollaiset toisesta riippuvaiset ihmiset ovat täysin onnettomia ressukoita siinä vaiheessa, kun se kumppani kuitenkin saa tarpeekseen, koska toisella ei ole mitään elämää, pelkkä riippuvuus. Sitten kun jää yksin, ei osaa edes arkea pyörittää, kun on se toinen ollut koko ajan siinä mukana ohjaamassa, kuin emo poikastaan.
Kyllä voi rakastaa, helliä ja olla yhdessä, mutta kuinka tervettä on unohtaa itsensä ja roikkua vain toisessa???
Ja kukakohan sinä ole toisia moittimaan avuttomiksi ja onnettomiksi ressukoiksi, kun et heitä edes tunne? Normaali et ainakaan ole jo tuosta päätellen, että julkeat tuolla tavalla moitiskella. Ei se ole riippuvuutta toisesta, että haluaa jakaa arjen ja elämän. Eipä taida sinulla olla tavanomaisia seksuaalisia halujakaan, jos tuo kerran kuussa tai pari kertaa vuodessa meininki tuntuu sopivalta. Sitä paitsi, jos et ole koskaan kuullut moisesta, niin lapsille normaalimpaa on, että arkea on pyörittämässä kaksi aikuista ihmistä. Mies on sun mielestä ilmeisesti vaan joskus esiin otettava seksilelu.
Käsittääkseni tämä on keskustelupalsta, jossa on tarkoitus ilmaista OMAT mielipiteensä eikä suinkaan olla vain samaa mieltä muiden kanssa. Ei siitä pidä kimpaantua, jos joku ilmaisee mielipiteensä.
Ja suosittelen sinulle käymistä terapeutin luona, jos et minua usko siinä asiassa, että ihminen tarvitsee myös omaa aikaa ja oman elämän, vaikka parisuhteessa asuisikin.
Ja kuinka hyökkäät sanomaan, että lapsille on normaalia elää perheessä, jossa on kaksi aikuista? Tiedoksi sinulle, että aivan yhtä normaali on yksinhuoltajaperhe. Ja yleensä tilanteessa, jossa lapset asuvat vain toisen huoltajan kanssa, tämä tilanne on se parempi vaihtoehto, koska vanhempien parisuhde on syystä tai toisesta katkennut. Syynä voi olla myös esim. toisen vanhemman väkivaltaisuus, alkoholinkäyttö tai kuolema tai sitten vain muuten rikkoutunut parisuhde. Ei voi ruveta vertailemaan ja väittämään, että kaksi vanhempaa on parempi kuin yksinhuoltaja tai toisinpäin! Aina tulee toimia tilanteen mukaan ja lasten parasta ajatellen. Kyllä riitaisa parisuhde on pahempi vaihtoehto kuin... tai äh! Mitä minä sinulle luennoin elämän tosiasioita, olet kuitenkin niin perinteisiin ja kaavoihin kangistunut, ettet ymmärrä.
Hienoa kuitenkin, jos olet onnistunut ylläpitämään onnellista parisuhdetta omalla tavallasi. Suosittelen kuitenkin myös sitä omaa elämää.
Ja sitten tuohon, että mistä saat päähäsi, että käytän miestä jonain seksileluna? Kova olet arvostelemaan tietämättä toisen tilanteesta sen tarkemmin, vaikkakin minua tästä omasta virheestäsi sätit.
Voin tässä valaista sinua tilanteestani, niit et saa väärää käsitystä. Elän erittäin antoisassa kaukosuhteessa miehen kanssa, joka asuu 800 km:n päässä. Hänellä on työnsä siellä. Itse asun lapsieni kanssa siis täällä lähellä omaa työtäni, ja lähellä lasteni isää. Minun olisi mahdollista saada töitä myös läheltä nykyistä miestäni, mutta en todellakaan aio viedä lapsiani niin kauas isästään saatika sitten jättää itse lapsiani! Olemme olleet yhdessä vähän yli kaksi vuotta, rakastamme todella paljon toisiamme, meillä on täysi luottamus toisiimme ja suhteeseemme. Ikävä on tietysti toisen kainaloon usein, mutta olosuhteiden vuoksi meillä on siihen omat juttumme puhelimitse, mitkä korvaavat parhaalla mahdollisella tavalla läheisyyden puutteen silloin. Ja sitten tavatessa ollaan paljon siellä kainalossa.
Mutta en todellakaan riudu lamaantuneena ikävästä silloin kun en ole yhdessä mieheni kanssa. Elämästä pitää nauttia. Eihän nyt suhteen toinen osapuolikaan halua, että toisen elämä on vaan kurjaa. Päin vastoin, kun toista rakastaa, haluaa hänen olevan onnellinen. Kyllä elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde, ja kyllä arkea pystyy pyörittämään yksin, ei siihen tarvita kahta.
Ja vielä siitä seksistä. Olosuhteiden vuoksi sitä ihminen sopeutuu mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Kuten esim. siihen, että sitä seksiä on harvemmin kuin lähisuhteissa. Kyllä sitä omaa kultaansa jaksaa odottaa vähän pidempäänkin. Ja sitäpaitsi puhelinseksi oman rakkaan kanssa on todella hyvää, ja omat kädet ja seksilelut (ne ovat sellaisia erilaisia esim. kumisia vekottimia, ei mitään miehiä!) on myös olemassa!
Jos haluaisin käyttää miestä pelkkään seksiin, olisin sinkku, enkä suinkaan eläisi parisuhteessa rakastamani miehen kanssa!
Sinä nimimerkki "avuton ressukka". Olet kova näköjään sättimään toista, kun ilmaisee oman mielipiteensä. Kuinka yleensä tulet ihmisten kanssa toimeen?
Olisit voinut kyllä vastata tuolle kirjoittajalle, joka pisti vastineensa tulemaan, ja puhui ihan asiaa.
Musta on mielenkiintoista keskustelu, jossa ihmiset on eri mieltä. Olis vaan hyvä, jos kaikki pystyis ottamaan asiallisesti huomioon muitten mielipiteet.
Suunnilleen sama asia kuin mennä naimisiin merimiehen tai rekkakuskin kanssa. Et sitäkään näe kuin viikkojen odotuksen jälkeen.
lentäjän kanssa. On sopivan paljon poissa kotoa.
...koko ajan. Tai siis ei voi edes. Tätähän ne kuvittelevat, jotka elävät saman katon alla, ettei toisella ole tilaisuutta pettää. Se pettää, joka pettää, ja se on pettämättä, joka on, ei siihen vaikuta asutaanko saman katon alla vai tuhansien kilometrien päässä.
Eli samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Suhteen onnistuminen on kiinni luottamuksesta, rakkaudesta sekä osapuolten halusta ja kyvystä ylläpitää suhdetta.
Itse olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Itse ollut kaukosuhteessa jo kauan, poikinut jo kihlauksen.
Pidän sitä myös parempana muotona seurustelulle ITSELLÄNI.
sortunut olen liian monesti siihen harhaan että kyllä se lähisuhde on se paras. Mutta ei niin ei.
Kulkaas nyt ihmiset - seurustelun muotoja on monia - ja toiselle sopii toiset.
Se että onko se nyt niin ihanaa kyyhöttää toisen vieressä ja pusipusi-iih-iih on joillekin ihmisille sopivaa, toisille ei.
Itse olen myös syntynyt ihmisille, jotka elivät kaukosuhteessa vuoden päivät. Eli en näe tässä asiassa mitään pahaa.
Ja sitäpaitsi se oikea tai miksi häntä sitten kutsuttekaan voi oikeasti löytyäkin rajan tuoltapuolen tai vaikkapa toisesta kaupungista 100 kilometrin päästä, eikä siitä oman kylän räkäkuppilasta tai koulun käytävältä.
kyse on ihmisen valinnasta, minä tein näin - tehkääpä te toisin.
suhde kuin suhde, lupa on rakastaa ketä haluaa ja miten haluaa.
Valittakaa äidillenne jos ette muuta keksi.
Kiitos sulle ja mitäs se kummepaa kun käymään vaan vaikka lomille, tuletko sinä tänne vai minä sinne, ehkä soitellaan vaan ja kerrotaan kivaa,eipä sitä muuta ajattelekaan kun hyvää vaan eikö?
[email protected]
Kun parisuhteesi rakkaudenliekki on jo käytännöllisesti katsoen sammunutta tuhkaa, ja haet uutta, niin silloin kaukosuhteen kautta löytämäsi rakkaus on eteenpäinsysäävä voima...seuraa sydäntäsi! T:Mika
..eri pituisia ja eri vaiheessa olevia suhteita.
Asiaa ei tee helpoksi kaikki inhimillinen, koetut surut ja ilot, uuden ihmisen tuoma ilo. Tunnen kaukosuhteessa eläviä, niissä ei pienistä nitistä. Jokainen elämäni tärkeä suhde on alkanut kaukosuhteella.
Niinpä niin, olipa suhteet sitten kaukaa tai läheltä niin en enää oikein jaksa...erosimme 2 vuotta sitten, ja tunnen olevani murtunut mies, vaimoni löysi uuden rakkauden, (onnea vaan hänelle) itse en ole, en ole rohjennut etsiäkään, huomasin minulla olevan kaksi ihanaa tytärtä, ja huomasin olevani jo vanha (ensivuonna 40!) ja huomasin olevani yksin, jotenkin tuntui että minut sysättiin aikaan ennen avioitumistamme!...olin silloin 21...ja sehän on naurettavaa jos koettaisin ponnistaa sieltä? Nelikymppinen koettaisi olla kuin parikymppinen...yksinolo on musertavaa! Tunnen epäonnistuneeni isänä, aviopuolisona ja ihmisenä! Ja suoraan sanoen olen kateellinen ex-vaimolleni, hän jatkaa eteenpäin elämäänsä löytäen onnensa, minä en. Voi mikä on pielessä?
Lähisuhteeseen jää varmaan kaukosuhteen peittäviä aukkoja? Elämässä on hyvä olla rakastunut! Oli se sitten kaukoa tai läheistä...
peittäviä piti olla mentäviä aukkoja! Anteeksi viestin saajat...
Hienoa jos sinulla on tuollainen olo...ainakin vielä.Itse olen kokenut 2 peräkkäistä ja vuoden pituista kaukosuhdetta ja turpaan tuli ja kunnolla.Toinen petti ja toisen itsetunto ei kestänyt välimatkaa, että kylläpä kannatti panna itsensä likoon ja ajella tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. No toivotaan että sinulla on parempi onni mukana!
Aika usein suhteet loppuvat syystä tai toisesta. Ja valitettavan usein syynä on toisen osapuolen pettäminen. Mutta tuskimpa syy sinunkaan tilanteessasi on ollut se, että suhteet olivat kaukosuhteita. Useammin pettämistä on lähisuhteissa. Ja tuon toisen ihmisen itsetunto olisi varmaan ollut yhtä huono myös lähisuhteessa.
Älä lannistu ja katkeroidu! Jokainen suhde tuo elämään paljon hyvää siksi aikaa kun sitä kestää. Ja muistothan jäävät. Itselleni on myös jäänyt monta elinikäistä ystävää, joihin on tutustunut juuri entisten suhteiden kautta. Ystävinä on parin ex-miehen lisäksi heidän sukulaisiaan ja kavereita, joihin ei muuten olisi tullut tutustuttua.
Kaikkia suhteita ei ole luotu kestämään, eikä kaikkia ihmisiä elämään parisuhteessa. Mutta kannattaa nauttia hetkestä, jossa elää. Ja kun on parisuhde, pitää muistaa että se vaatii paljon tekemistä, että sen saa pysymään kunnossa, ei se ole mitään ruusuilla tanssimista.
Sitä ei oikeasti tiedä löytyykö se ihana ihminen, jonka omakseen haluaa, naapurista vai kaukomailta! Silloin se jokatapauksessa kohdalle osuu, kun ei ollenkaan osaa odottaa...
;-)
Kyllä kaukosuhde voi toimia, jos henkilöt rakastavat toisiaan oikeasti ja luottamus toimii. Itse seurustelen ulkomailta käsin Suomeen ja toistaiseksi hyvin menee....jos matka on tunnin, kahden lento toisen luo ja puhelin, sähköposti keksitty sekä skypeily, ei todellakaan voi juttu kaatua siihen ettei toinen joka yö olekaan vieressä. Rakkaudesta pitää aina erottaa läheisriippuvaisuus! Jos ei osaa olla yksin, vaan toisen oltava vieressä, niin kummasta silloin on kyse: rakkaudesta vai tyhjän aukon täyttämisestä omassa elämässä....
Juuri näin.
Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta ja kihloissa 3v ja yhdessä asuttu saman verran. Nyt 2 kuukautta sitten mies lähti maailmalle sotimaan ja vuoden pestin otti vastaan. Kyllä sanon että hienoa aikaa on kun huomaa oikeasti kuinka paljon toista kaipaa ja rakastaa. Seitsemän viikon välein käy lomilla ja se vasta mahtavaa on! "Vanha" suhde muuttuu aivan uudeksi, jännitys ja kihelmöinti vatsassa kasvaa kun lomat lähestyy. Joka ilta mies soittaa ja kuinka ihanaa on hempeillä puhelimessa... Kun osaa asennoitua oikein niin kyllä se siitä!!
Juu, eihän sitä ihminen ole toisen kanssa suhteen vuoksi, vaan sen ihmisen. Jos nyt esim. ammatin vuoksi täytyy olla erillään niin se on vain osa elämää. Nautitaan sitten täysillä yhteisistä hetkistä...me ainakin.
Wauuuu, olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Toimii kuin toimiikin. Ja luottamisestahan siinä vain on kysymys - ja mihin luottamisesta: siihen, että kumpikin rakastaa! Vähät muusta! ;)
Kyllä minustaki kaukosuhde toimii.. Elän elämäni onnellisinta aikaa tämän jätkän kanssa ja ei meitä häiritte välimatkakaan kun junat kulkee.. kevaril pääsee... ja puhelimet ja nettiki on keksitty jo :) ja ku tavataan.. se on niin ihanaa.. vaikka ei minua haittais jos asuttais lähepänäki :)
Kuin omasta suustani! Meillä on n. 600km välimatkaa ja seurusteltu ollaan reilu ½v. Ja heti alusta alkaen vakavasti. Me nähdään jos ei nyt joka vkonloppu niin ainakin joka toinen. Ja se on aina niin ihanaa!! :)
Ainakin minulle tämä on ollut ihan oiva tilanne, vähän niinkuin 'pehmeälasku' seurustelun maailmaan. Totuin kuitenkin itsenäisyyteen ja olin luonnollisesti kehittänyt omat rutiinini jne kun elelin monta vuotta sinkkuna.
Nyt alkaa tuntua että kohta vois jo muuttaa yhteen, alkaa tottua tähän parisuhteellisen elämään :) Kyllä kaukosuhteen kestää, kun luottamus on kohdillaan, ja kun tietää että tämä ei kestä ikuisesti vaan päättyy joskus, yhteenmuuttamiseen! (..joka kohdallamme tapahtuu ensi syksynä)