Työllisyystilanne on oikeasti jonkun verran parantunut. Tämä on siis ihan asiallinen viesti, jonka tarkoitus on antaa toivoa. PAri tuttavaani, joiden ikä on 50 vuoden molemmin puolin, ovat saaneet töitä. Heidän alansa on toki teollisuuden miesvaltaiset vetävät alat ja molemmilla on työkokemusta. Kumpikaan ei hirveästi yrittänyt, vaan suhteillahan ne paikat tuli. Kannattaa siis pitää hyviä välejä entisiin työkavereihin.
On se jonkun
verran parantunut
3263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että entisen työpaikkani uusi toimitusjohtaja on ihastunut näihin venäläisiin ja puolalaisiin työntekijöihin ,jotka saavat kuulemma 7 euroo tunti matkatyöstä.Ja tarkoituksena on vaihtaa loputkin suomalaiset noihin idän ihmeisiin,tätä varten perustivat oikein uuden firman että onnistuu kivuttomasti työmiesten vaihto.
Parasta työllistymistä on kouluttautuminen julkishallinnon palvelujen piiriin, ellei sitten ole jo olemassa varmoja kontakteja yritysmaailmaan. Johan noita sairaanhoitajiakin on jo yksistään joka neljäs työssoleva. Naissä julkishallinnon työtehtävissä ei tulla sitten koskaan maksamaan takaisin verorahoilla kustannettua koulutusta ja se voi olla joilekkin ihmisille taakkana hakeutuakseen julkishallinnon piiriin.
Myös minä (Ikityötön) olen saanut työkeikkoja tänä syksynä kun ennen niitä ei ollut lainkaan.