Niin tällasta vaan mietin tässä joulun alla...että koskahan sitä edes joku osa Suomen työssäkäyvästä kansanosasta tajuaa mikä suuri kusetus on menossa ihan heidän silmiensä alla, eivätkä mitään huomaa ennenkuin itse on tipahtanut siihen kusetettavien luokkaan. Tipahtaminen käy tietysti niin että vaikkapa Nokia toteaa että Kiinassapa on kätevää ja halapaa sakkia, sinne mennään. Sitä ennen on voihkittu työvoimapulaa, lopetettu pikkuhiljaa linjoja ja valmistauduttu vuosikausia muuttoon. Sama aika on syötetty propagandaa tyyliin "kyllähän me täällä haluttaisiin tehdä mutta kun ei ole sitä eikä ole tätä päläpälä". Mutta koko ajan valmistellaan herraportaassa sitä muuttoa.
Kun sitten on joutunut kusetettavien joukkoon huomaa olevansa suuri syntinen ja täysin yksin vastuussa omasta työttömyydestään. Mitäs vaadit palkkaa. Mitäs et joustanut. Mitäs et käynyt sitä tai tätä koulua.Mitäs perustit perheen. Mitäs olet 45 ja nainen. Mitäs sairastat sitä tai tätä. Samaan aikaan sen kusetettavan selän takana valmistellaan lakeja ja säädöksiä millä sitä voidaan kusettaa vielä enemmän.
Eniten ihmettelen tätä suunnatonta vihamielisyyttä jota työttömiä kohtaan tunnetaan. Tämäkin on osa sitä kusetusta. Sisimmässään suurinkin herra (varmaan jopa Tarja Halonen) tietää että työtön on täysin syytön tilanteeseensa, että "kuntouttava työharjoittelu yms" on riistoa ja ihmisten hädänalaisen aseman hyväksikäyttöä, että peruspäivärahalla ei voi elää, että työkkärit ovat karenssiautomaatteja. Mutta jos yhteiskunta myöntäisi tekevänsä väärin työttömiä kohtaan, vääryydestä olisi luovuttava, ja siitä saatava suunnaton hyöty menetettäisiin. Sillä työttömistä hyödytään ja siinä se kusetus onkin. Työttömiä on pakko olla. On oltava reservi jolla uhkaillaan työssäkäyviä, on oltava ilmaisia harjoittelijoita, on yksinkertaisesti oltava ihmisiä joilla menee huonosti, että muut tuntisivat olevansa parempia, vaikka eivät olekkaan. Tällä lailla saadaan pidettyä työssäkäyvät kurissa ja palkat alhaalla. Työssäkäyvä ei vaan tajua, että voi koska vaan silti olla itse siellä työttömien joukossa vaikka aina olisi kiltisti syönyt puuronsa ja tehnyt läksynsä.
Eli työttömiä kohtaan tunnettu viha kumpuaa syyllisyydestä ja pelosta että itse pian on samassa joukossa.
Että tällasta vaan olen tässä miettinyt jo useamman vuoden. Hyvää joulua vaan kaikille työttömille! Toivottavasti rahat riitti edes porkkanalaatikkoon.
T: Opiskelija, joka on ollut sekä työtön että töissä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Stora Enso ei ainakaan ole vihainen työttömille, koska eivät halua kilpailevien yrityksien alkavan tuottamaan jo ylituotannosta haittaa aiheutuville markinoille lisää tavaraa. Näitä ei vihaisia yrityksiä ja ihmisiä löytyy Suomesta lukemattomasti.
Olet mielestäni väärässä. Tiedämme mitä tapahtuu, mutta emme pidä sitä kusetuksena.
Suomessa on yhä vähenevässä määrin työttömiä ja toivottavasti määrä vähenee edelleen.
Lisäksi työttömistäkään suurimmalla osalla ei ole edes karenssia päällä.
Hyvää joulua sinnekin päin vaikka en olekaan kanssasi samaa mieltä. Mutta ihmisillä on erilaisia mielipiteitä eivätkä ne ole vääriä vaan vain erilaisia.
Ai niin, en vihaa ketään enkä ainakaan työttömiä.
T: Työssäkäyvä (tosiasia, ei kehu)
- Työttömien kusetus ja kyykytys on arkipäivää.
- Tilasto-kikkailun avulla ihmisiä poistetaan työttömien rekisteristä tosi paljon
( "harjoittelu" kuntoutus, ilmaistyöt, koulutus, karenssi, jne ... pois silmistä ja tilastoista )
-mtk, sak, ek, tehy, nostaa irti ja ulos kaiken mitä saa. Ei säästä. Toimivat tuholaisten tavoin.
- samaan aikaan elinkeinopohja ja veropohja murtuu. Työt siirtyy yhä kiivaammin ulkomaille.
- vain palvelut eivät ole mikään ratkaisu - millä rahalla täällä ostetaan palveluita, kun ei ole oikeita töitä ?!
--- karille olaan menossa ja vauhdilla.
Politikkomme ovat osaamattomia typeryksiä.
vain paheni kun liityttiin EU:n.
Mutta ei rikasta voi kusettaa sillä kun on vara pitää kiinni oikeuksistaan.
Köyhempää on helpompi, kun sitä vielä pelotellaan vähän kuluilla, karenssilla tai yms. niin se jättää asiat hoitamatta menee takaisin koloonsa nuolemaan haavansa.