Carmen

olihan tuo taas kokemus oopperassa, mutta jotenkin ihme olo jäi Knihtilän Carmenista; mun suosikkimezzo ja valitsin näytöksen, jossa hän laulaa, mutta..

Kummallisia nasaaliääniä (varsinkin matalammat) kappaleet täynnä.. Olisko sittenkin liian matalaa tälle laulajalle, kun kuulosti että Habanerakin pyöri rekisterinvaihdoksen ympärillä ja jokainen nuotti tuotettiin eri tekniikalla. Ehkäpä Paasikivi tummempine (ja matalampine) äänineen sopii sittenkin paremmin tähän rooliin?

Ja Åman; jos ääntä tuotetaan (näkyvästi)kasvojen ja koko kehon voimin luulisi, että ulos tulisi hieman enemmän kuin sieltä todellisuudessa tulee.. Jotenkin vaikea katsoa sitä laulamista..

Muuten kyllä pidin, varsinkin miesäänet hienoja (Hakalan Ranska tosi kammottavaa mutta ääni loistava) ja Luttinen sivuroolissa ihastuttava kaiken kaikkiaan.

Kenelläkään muulla vastaavia/tyystin erilaisia kokemuksia?
5519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mario Malagnini oli hieno. Ei löydy Suomesta tämän tasoista tenoria. Kansallisoopperan pääosin kuukausipalkkalaisiin perustuva esiintyjäkaarti takaa sen, että joka näytökseen saadaan vähintään keskinkertainen esittäjä, mutta tiettyyn teokseen erityisen hyvin sopivat tahtovat jäädä näkemättä. Mikko Franck lupasikin tuoda enemmän vierailijoita.

Minua ei Tuija Knihtilän nasaaliääni häirinnyt, se toi Carmeniin sellaista syntisen baarikärpäsen olemusta. Jossakin muutaman vuoden takaisessa Rondon jutussa (vai oliko se silloin vielä Classica?) Monica Groop sanoi uneksivansa Carmenin koko roolin esittämisestä, yksittäisten aarioiden studioäänitysten sijasta. Missäköhän hän luuhaa nykyään?

Hakalan äänestä samat näkemykset, mutta roolityö tökki, mikä johtuu kylläkin ohjauksesta. Carmenin tragedia on ihanteellisen mammanpojan tuhoutuminen syntisen mustalaisen vuoksi. Carmenin musiikki on ihan eri planeetalta kuin Micaëlan puhtaat duurisävelet. Paitsi viimeisessä aariassa Carmen laulaa ”Ah! je t’aime Escamillo” näillä puhtailla duurisävelillä (ja siltä varalta että musiikin muutos menisi työsuhdelippulaisilta yli hilseen, sanatkin kertovat, että kuollessaankaan hän ei ole rakastanut ketään muuta, vaikka hän vajaat kaksi tuntia aikaisemmin vakuutti rakastavansa tänään yhtä ja huomenna toista. Mikä sai Carmenissa aikaan tällaisen muutoksen? Ei mikään muu, kuin että hän Escamillossa ilmeisestikin ensimmäisen kerran tapasi puhtaan, ihanteellisen miehen. Mutta tämä miesihanne tuhottiin ohjauksella: 1) Kahdesta puukkotappelusta Josén kanssa ensimmäinen oli jätetty pois, eli se, jonka Escamillo olisi voittanut, muttei pistänyt Joséta, koska ”Escamillon ammatti on lävistää härkiä, ei miesten sydämiä”. 2) Miksi Escamillo tulee salakuljettajien leiriin ”hulluuteen asti Carmeniin rakastuneena” ja pois lähtiessään sitten Carmenin nähden hipelöi muita naisia? Tämäkö on se miesihanne, joka ”parantaa” Carmenin? 3) Makuuhuonekohtaus neljännen näytöksen alkusoiton aikana oli täysin turha eikä sovi musiikkiin.

Lisäksi tässä ohjauksessa ärsyttää suunnattomasti nykyään muodissa oleva tapa, että ensimmäisessä näytöksessä sotilaat pyrkivät lähes raiskaamaan Micaëlan tai ainakin julmasti kiusaamaan häntä. Musiikki viittaa vain flirttailuun mutta ei joukkoraiskaukseen. Tämä ei ole vain tämän esityksen synti, vaan kaikki tänä vuonna Teemalta tulleet Carmenit ovat muistaakseni ”keksineet” saman asian, lukuunottamatta Zulujen esittämää Khayelitsan Carmenia.

Äänestä
  • Aika vanhaa haastattelua muistelet, Monica Groop lauloi Carmenin ainakin Tukholmassa jo 2000-luvun alkupuolella...

    Äänestä

  • tiedottaja2 kirjoitti:

    Aika vanhaa haastattelua muistelet, Monica Groop lauloi Carmenin ainakin Tukholmassa jo 2000-luvun alkupuolella...

    Miksköhän Groop ei ole laulanut Carmenia? Viisas artisti....

    Groop ei ole Carmen muuten kuin ulkonäoltään (samaa voisi sanoa suomalaisista tenoreista, hyvän näköisiä mutta ei ääntä)....

    Groop ei ole riittävän suuri ääni Carmeniin, siinä vastaus. Joo, P. Hietanenkin lauloi 80-luvulla Aidan montusta Ruohoselle mutta se ääni....se ääni....liedlaulaja on eri asia kuin....noh..oopperalaulaja...iäntä ja iäntä....ei ulkonäköä....

    Äänestä

Minäkin olen pitkään tykännyt Knihtilästä, mutta Carmen jäi jotenkin alavireiseksi...Suuret Aariat eivät kuulostaneet hyvältä- ääni oli varsinkin esityksen ensimmäisessä näytöksessä kumman tukkoinen. Ajattelin samaa, että Paasikiven Carmen voisi sittenkin olla parempi. Tove Åman oli suorastaan kauhea!!! Siitä naaman vääntelystä on luonnollisuus kaukana! Noin selkeää artikulaatiota ei tarvita kuin puheopetuksessa...todella häiritsevää! Åmania ei voi katsoa! Sitä paitsi äänellisesti Åmanin esitys oli jälleen kerran melko huono; hän joutuu järjestään laulamaan rooleja, joihin hänen äänensä ei riitä...Kung Karls Jakt on valitettavan tuoreessa muistissa edelleen...

Toivon todellakin, että roolimiehitykseen saadaan enenmmän ulkopuolisia vahvistuksia! Kansallisen omilla eväillä ei kelvollista oopperaa saada tuotettua! Solistikunta alkaa pahasti eläköityä varsinkin sopraanojen osalta. Ja tenoreitahan meillä ei ole aikoihin ollut.

Äänestä

..kuuluu tosiaankin sinne harjoituskoppiin laulajan ja peilin väliseksi kommunikaatiomuodoksi..muistelen vain itsekin, että etenkin naispedagogit opettavat näitä kammottavia kasvojumppaliikkeitä, joita sitten mennään esittelemään ilan itsekritiikkiä lavoille. En ole nähnyt tätä Carmen-proggista mutta naamanvääntäjiä ja näitä loisteliaita herroja on tullut kyllä nähtyä ja kuultua runsain mitoin eräässä opinahjossa aikanaan;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


++++++++++++++++ kirjoitti:

olihan tuo taas kokemus oopperassa, mutta jotenkin ihme olo jäi Knihtilän Carmenista; mun suosikkimezzo ja valitsin näytöksen, jossa hän laulaa, mutta..

Kummallisia nasaaliääniä (varsinkin matalammat) kappaleet täynnä.. Olisko sittenkin liian matalaa tälle laulajalle, kun kuulosti että Habanerakin pyöri rekisterinvaihdoksen ympärillä ja jokainen nuotti tuotettiin eri tekniikalla. Ehkäpä Paasikivi tummempine (ja matalampine) äänineen sopii sittenkin paremmin tähän rooliin?

Ja Åman; jos ääntä tuotetaan (näkyvästi)kasvojen ja koko kehon voimin luulisi, että ulos tulisi hieman enemmän kuin sieltä todellisuudessa tulee.. Jotenkin vaikea katsoa sitä laulamista..

Muuten kyllä pidin, varsinkin miesäänet hienoja (Hakalan Ranska tosi kammottavaa mutta ääni loistava) ja Luttinen sivuroolissa ihastuttava kaiken kaikkiaan.

Kenelläkään muulla vastaavia/tyystin erilaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu