Salarakas??

olen seurustellut kuusi vuotta ihanan miehen kanssa. näihin vuosiin on mahtunut paljon. mieheni on pettänyt kerran. olin tietysti todella loukkaantunut siitä, mutta nyt menee hyvin, ja anteeksi on annettu. ajattelin aina että ite en koskaan petä, mutta kuinkas kävikään.mieheni paras ystävä herättää minussa tunteita. vuoden verran on nyt satunnaisesti tapailtu,yleensä kun olemme baarissa ja mieheni ei ole paikalla.se johtaa aina suukotteluun joka vie jalat altani, ja kaksi kertaa johtanut seksiin.ja aina näissä tapaamisissa aloite tulee häneltä.haluaisin keskustella asiasta tämän toisen miehen kanssa, mutta hän ei halua. mieheni ei aavista mitään, olemme ihan normaalisti tämän toisen kanssa kun mieheni on läsnä. aina tällaisten tapaamisten jälkeen kaipaan tätä toista hirveästi ja ajattelen häntä jatkuvasti. rakastan omaa miestäni enkä halua erota, järkevintähän tietysti olisi lopettaa pelleily toisen kanssa mutta ei onnistu, hän herättää minussa seksuaalisia tunteita, joita on välillä vaikea hillitä. tiedän että tämä toinen mies haluaa minua kauheasti jne. myös hän on varattu.tiedän että tämä on todella tyhmää, mutta "suhde" tämän toisen kanssa on niin intohimoista että jään ihan sanattomaksi. lähinnä se on vain seksuaalista, voisimme suukotella toisiamme tuntikausia..saatan olla hieman ihastunut häneen, hänestä en tiedä.saan mieheltäni kyllä seksiä, joten siitäkään se ei ole kiinni. apua!! mitä minun pitäisi tehdä??
8952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis teidän suhde on niin intohimoinen että ihan jäät sanattomaksi....!!!!

Ja että haluaisit keskustella tämän toisen miehen kanssa, mutta hän ei halua....!!!!

Yhteenveto: tässä kaksi mykkää paneskelee toisiaan, molemmat "varattuja"; ja tässä tyhmä typykkä kyselee, "apua, mitä minun pitäisi tehdä"

No ensiksikin, häpee....

Äänestä
  • En tarvitse tällaisia yhteenvetoja, jos ei ole mitään järkevää komentoitavaa niin ei tarvi kommentoida. Kokemuksia tms. henkilöiltä jotka voivat oikeasti antaa vinkkejä..varmasti en ole ainoa nainen tällaisessa tilanteessa. kiitos!

    Äänestä

  • kukkanen.-. kirjoitti:

    En tarvitse tällaisia yhteenvetoja, jos ei ole mitään järkevää komentoitavaa niin ei tarvi kommentoida. Kokemuksia tms. henkilöiltä jotka voivat oikeasti antaa vinkkejä..varmasti en ole ainoa nainen tällaisessa tilanteessa. kiitos!

    Jos kuitenkin yhteenveto tekstistäsi:
    ...rakastan miestäni enkä halua erota
    ...järkevintä olisi lopettaa (sivusuhde) mutta ei onnistu

    Kokemuksesta annan vinkin; kasva vastuulliseksi aikuiseksi!

    Tuskin pidät tätä neuvoa järkevänä, mutta lue oma kirjoituksesi ikäänkuin sivullisena, ja huomaat että järjenköyhyys on sinulla aika vallitseva luonteenpiirre.

    Istu aikasi kahdella jakkaralla, ja pian huomaat ettei olisi kannattanut.

    Äänestä

  • ärsyttää toi tyhmyys kirjoitti:

    Jos pystyt molemmat miehesi tyydyttämään ja pitämään onnellisina, sekä nautit itsekin rakastelustanne,niin olet oikea "taivaan lahja".

    Harva nainen pystyy antamaan molemmille onnen.

    Äänestä

koko sydämmestäni että miehesi saa tietää millainen kumppani sillä on.Toivottavasti valkenee hänelle että elää valheessa koko ajan.

Äänestä
  • Kiitos teille jotka vastasitte viestiin...vaikka vain muutama vastaus tuli, avasitte kyllä silmäni, millainen ääliö sitä onkaan!? saitte minut ajattelemaan asiaa, kun sain kommenttia ulkopuolisilta...kauheat omantunnon tuskat tulivat..nyt täytyy vain lopettaa tämä "suhde" toiseen, mieluummin olen oman kultani kanssa! josko tästä olisi jotain hyötyä jollekin toisellekin..ainakin on minulle ja parisuhteelleni! Kiitos vielä!

    Äänestä

  • kukkanen.-. kirjoitti:

    Kiitos teille jotka vastasitte viestiin...vaikka vain muutama vastaus tuli, avasitte kyllä silmäni, millainen ääliö sitä onkaan!? saitte minut ajattelemaan asiaa, kun sain kommenttia ulkopuolisilta...kauheat omantunnon tuskat tulivat..nyt täytyy vain lopettaa tämä "suhde" toiseen, mieluummin olen oman kultani kanssa! josko tästä olisi jotain hyötyä jollekin toisellekin..ainakin on minulle ja parisuhteelleni! Kiitos vielä!

    ;) ja sitten yhteenveto... ;););)- kerran vielä:
    kylläpä tuntuu hyvälle, jos tuon minun ilkeilyn jälkeen ihan tosissasi kiität.
    Älä tykkää pahaa vaikka vähän kovemmin tukistin sinua,jonakin päivänä ymmärrät kaiken, itsesikin.

    Lämmintä Joulua toivottaa monet kovat kokenut äiti.

    Äänestä

  • kyllä se siitä.... ;) kirjoitti:

    ;) ja sitten yhteenveto... ;););)- kerran vielä:
    kylläpä tuntuu hyvälle, jos tuon minun ilkeilyn jälkeen ihan tosissasi kiität.
    Älä tykkää pahaa vaikka vähän kovemmin tukistin sinua,jonakin päivänä ymmärrät kaiken, itsesikin.

    Lämmintä Joulua toivottaa monet kovat kokenut äiti.

    Itse sitä on niin sokea omille teoilleen, ettei ymmärrä mitä pahaa tekeekään..Hyvä vain että tukistit minua oikein kunnolla..varmasti on vaikea vastustaa tätä toista, jos/kun vielä tilanne tulee, mutta silloin muistan tämän tukistuksen, ja peräännyn. :) Tämän lupaan!! Vaikea asia kokonaisuudessaan, ku kenellekään ei asiasta voi puhua, onneksi on tällaisia paikkoja, mistä sitten saa oikeasti apua:)
    Oikein lämmintä ja ihanaa Joulua kaikille, olkaa kilttejä rakkaimmillenne

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kukkanen.-. kirjoitti:

olen seurustellut kuusi vuotta ihanan miehen kanssa. näihin vuosiin on mahtunut paljon. mieheni on pettänyt kerran. olin tietysti todella loukkaantunut siitä, mutta nyt menee hyvin, ja anteeksi on annettu. ajattelin aina että ite en koskaan petä, mutta kuinkas kävikään.mieheni paras ystävä herättää minussa tunteita. vuoden verran on nyt satunnaisesti tapailtu,yleensä kun olemme baarissa ja mieheni ei ole paikalla.se johtaa aina suukotteluun joka vie jalat altani, ja kaksi kertaa johtanut seksiin.ja aina näissä tapaamisissa aloite tulee häneltä.haluaisin keskustella asiasta tämän toisen miehen kanssa, mutta hän ei halua. mieheni ei aavista mitään, olemme ihan normaalisti tämän toisen kanssa kun mieheni on läsnä. aina tällaisten tapaamisten jälkeen kaipaan tätä toista hirveästi ja ajattelen häntä jatkuvasti. rakastan omaa miestäni enkä halua erota, järkevintähän tietysti olisi lopettaa pelleily toisen kanssa mutta ei onnistu, hän herättää minussa seksuaalisia tunteita, joita on välillä vaikea hillitä. tiedän että tämä toinen mies haluaa minua kauheasti jne. myös hän on varattu.tiedän että tämä on todella tyhmää, mutta "suhde" tämän toisen kanssa on niin intohimoista että jään ihan sanattomaksi. lähinnä se on vain seksuaalista, voisimme suukotella toisiamme tuntikausia..saatan olla hieman ihastunut häneen, hänestä en tiedä.saan mieheltäni kyllä seksiä, joten siitäkään se ei ole kiinni. apua!! mitä minun pitäisi tehdä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu