Jumala kirkastaa totuutensa:
Ei puhe ahtaasta portista ole mitään "sunilaisuutta", vaan Jeesuksen sanoma totuus.
Saatanan armahtamat ovat "vale"jeesuksessa syntisiä "pyhiä".
Saatana on syntinen ja olevinaan pyhä. Tuo on jopa niin suoraan sanottu, siis syntinen pyhä.
Ja ihmiset lihassansa yhtyvät siihen halleluja huutojen säestämänä. Saatana siunaa ja "pyhittää synnin" ja nauraa ihmisen sokeudelle.
No, vain Jumala voi silmät avata.
Jeesus todellakin ensin pesee ja puhdistaa armossansa omansa puhtaaksi synnistä, ja vasta sitten oksastaa ihmisen itseensä.
Saatana tuudittaa omansa syntiin ja antaa kyllä ihmisen "pyhittää" itseään hengessään, mutta syntisenä Saatanan omana ihminen pysyy vaikka kuinka "tappaisi" lihaansa. Vaikka Saatanan oma "jeesuksessa armahdettu" ihminen naulaisi fyysisesti itsensä ristiin, olisi se vain irvikuva Jumalalle. Ja Saatana nauttisi mitä enemmän ihminen kärsisi jo maan päälläkin "pyhänä" ja "nöyränä".
Jeesuksessa ei ole syntiä, joten ei myöskään syntisiä ihmisiä. Ei Jumala voi tehdä itseään vastaan, tai silloin koko Jumalan valtakunta hajoaisi.
Ei Taivas ole helvetti, missä syntiset "juhlii".
Jotenkin tuo asia on nyt niin itsestään selvä, että huh huh miten sokea sitä on joskus itsekin ollut.
Syntinen pyhä, suoraan sanottu jopa.
Ja varmasti Jeesus suree jokaiksta syntistä pyhää, joka ryömii saastansa alla mahdollisimman syvälle helvettiin. Ja kun totuus paljastuu, on myöhäistä muuttaa suuntaa.
Ja mitä enemmän Saatana mairittelee, että aika täydellinen syntinen pyhä jo olet. Sen nopeampaa on kilpajuoksu helvettiin.
Ei puhe ahtaasta portista ole mitään "sunilaisuutta", vaan Jeesuksen sanoma totuus.
Saatanan armahtamat ovat "vale"jeesuksessa syntisiä "pyhiä".
Saatana on syntinen ja olevinaan pyhä. Tuo on jopa niin suoraan sanottu, siis syntinen pyhä.
Ja ihmiset lihassansa yhtyvät siihen halleluja huutojen säestämänä. Saatana siunaa ja "pyhittää synnin" ja nauraa ihmisen sokeudelle.
No, vain Jumala voi silmät avata.
Jeesus todellakin ensin pesee ja puhdistaa armossansa omansa puhtaaksi synnistä, ja vasta sitten oksastaa ihmisen itseensä.
Saatana tuudittaa omansa syntiin ja antaa kyllä ihmisen "pyhittää" itseään hengessään, mutta syntisenä Saatanan omana ihminen pysyy vaikka kuinka "tappaisi" lihaansa. Vaikka Saatanan oma "jeesuksessa armahdettu" ihminen naulaisi fyysisesti itsensä ristiin, olisi se vain irvikuva Jumalalle. Ja Saatana nauttisi mitä enemmän ihminen kärsisi jo maan päälläkin "pyhänä" ja "nöyränä".
Jeesuksessa ei ole syntiä, joten ei myöskään syntisiä ihmisiä. Ei Jumala voi tehdä itseään vastaan, tai silloin koko Jumalan valtakunta hajoaisi.
Ei Taivas ole helvetti, missä syntiset "juhlii".
Jotenkin tuo asia on nyt niin itsestään selvä, että huh huh miten sokea sitä on joskus itsekin ollut.
Syntinen pyhä, suoraan sanottu jopa.
Ja varmasti Jeesus suree jokaiksta syntistä pyhää, joka ryömii saastansa alla mahdollisimman syvälle helvettiin. Ja kun totuus paljastuu, on myöhäistä muuttaa suuntaa.
Ja mitä enemmän Saatana mairittelee, että aika täydellinen syntinen pyhä jo olet. Sen nopeampaa on kilpajuoksu helvettiin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sanon tämän seuraavan huomiona, en ketään erityisesti syyttäen, mutta en voi olla tätä sanomatta:
Suni Saatana on täällä se, joka lietsoo ivaa ja pilkkaa, yrittäen saada mahdollisimman monen ihmisensä syyllistymään Pyhän Hengen pilkkaan.
...käytännön ruohonjuuritasolle asettautuen, että yksikään ahtaan portin läpimennyt ei ole sen jälkeen lankeamatton. Tässä kohdassa voidaan aivan täysin puhtaalla omalla tunnolla
puhua sunilaisesta lahkosta, joka vääristelee
Raamatun Sanaa ahtaasta portista ja tekee
siitä Teuvo Sunin käsityksen mukaisesti ahtaanportin valhe-evakeliumin.
Evankeliumin vääristelyssä on Paavalikin erittäin jyrkkä ja puuttuu siihen Galatalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa erittäin voimakkaasti. Tavallaan suni-lahko on itse ajautunut samaan mihin Galatalaiset Paavalin aikoihin. Omilla ansioilla yritetään tehdä
itsestä taivaskelpoista, sekä ennen porttia, että sen jälkeen erityisesti.
Tämän enempää en kommentoi. Mutta joka on vähänkään valaistunut ja ymmärrystä saanut, huomaa kyllä sunilaisten puhuvan
a. ristiin
b. tekevän syntiä
c. valehtevan, mikä on ymmärtääkseni syntiä myös.
d. pilkkaavan Jeesuksen veren voimaa
e. pilkkaavan Pyhää Henkeä edeten paatumuksessaan
yhä pitemmälle.
f. pilkkaavan Jumalaa
g. pilkkaavan Jumalan lapsia
h. asettautuvat Jumalan paikalle tuomareiksi
i. jne....
Älä sinä lausu tuomiota kenestäkään Jumalan omasta, ja äläkä mene enää syvemmälle sunisuohon.
Tämä näin varoituksena.
Millään valtuuksilla ei Jumala ole antanut Teuvo
Sunille Taivaan Valtakunnan avaimia. Sellaista en
löydä Sanasta. Jos sinä löydät, niin näytä minulle se paikka.
Jos sunin opeilla "mentäisiin" Taivaaseen, niin
sinne ei pääsisi kukaan sen jälkeen kun Kristus kuoli. Miten yksinkertaisesti apostolit julistivat parannusta ja evankeliumia Pyhän
Hengen voimassa ja valtuuttamina. Siinä ei julistettu, että 'menkää ahtaasta portista sisään'. Valtavat määrät ihmisiä tuli uskoon
samana päivänä, kun saivat kuulla evankeliumin ja
parannuksen julistamisen.
Siunausta Jeesuksen nimessä!
...miten monta kertaa olen toivonut, että tuo sinun esittämäsi versio olisi oikea.
Voisi vaan olla syntisyydessään rauhassa, tehdä mitä tuntuu ns. "armon alla".
Olen jopa toivonut (Jumala tämän tietää) että maallisen kuoleman jälkeen ihminen kokonaan sieluneen ja henkeneen vain katoaisi. Lakkaisi olemasta.
Voisi tehdä mitä vaan, mitä tuntuu hauskalta ja mitä milläkin hetkellä himottaisi. Iäisyys seurauksia ei olisi.
Mutta Jumala on ja elää.
Ja totuus on, ettei Jumalan luona ole syntiä, eikä edes ihmisissä, joissa Pyhä Henki eli Jumalan Henki asuu.
Jumalasta syntynyt ei voi tehdä syntiä.
Ei Jumala voi siunata syntiä, eli tehdä itseään vastaan.
Kovalta kuulostaa, minullekin.
Totuus on kuin kaksiteräinen miekka.
Enkä todellakaan itse pysty itseäni puhdistamaan, kyllä se on Jumalan työ minussa. Kunnia sille kelle kunnia kuuluu, eli Jumalalle.
"Älä sinä lausu tuomiota kenestäkään Jumalan omasta,"
Eipä ole aloittaja lausunutkaan mitään tuomiota
JEESUKSEN OMISTA. Mutta mikä on sinun laitasi?
nimittäin omatuntomme voi helposti tehdä tepposet näissä asioissa, sillä tosiasia nimittäin on nii, että omiatuntoja on erilaisia.
Raamatun mukaan ainakin puhutaan vahvoista ja heikoista omistatunnoista. Heikko lienee samalla herkkä omatunto mutta kyllä silti vahvakin omatunto voi olla herkkä. Tietenkin on myös olemassa paatunut omatunto, ja siinäpä onkin joskus rajanveto vaikeaa kun vahvan omantunnon omaava kristitty tulee helposti leimatuksi paatuneeksi heikomman omantunnon toimesta.
Nyt sitten yksi periaate mikä kristityn vapauteen kuuluu on sellainen, että kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei rakenna. Kaikkea saan tehdä, mutta en saa antaa minkään itseäni vallita. Tietysti uskovina lähdemme siitä, että sellaiset selvät synnit minkä jo lakikin sanoo eivät ole meille luvallisia, kuten aviorikos, uskottomuus, varastaminen yms.
Hauskanpito näillä asioilla ei todellakaan ole luvallista, mutta niihinkin silti joskus voi uskovainenkin langeta. niistä pitää tehdä totinen parannus, että matka sitten taivastiellä jatkuisi.
Mutta onko kaikki hauska sitten syntiä? näinhän heikon omantunnon ja heikkouskoinen saattaa helposti ajatella. "Tämä on niin mukavaa, että tämän täytyy olla syntiä!"
Jumalan sanan linja terveen uskon ja evankeliumin mukaan on se, että kaikki minkä Jumala on luonut on hyvää ja me saamme niistä iloita ja nauttiakin niistä. Esimerkin vuoksi voisi vaikka mainita kohtuullisen määrän viiniä juhlassa ja hyvässä seurassa, ei voi pitää syntinä tai lääkkeenomaisena annoksena pieninä määrinä vaikka päivittäin (edullista verenkiertojärjestelmäämme ja vatsalle)
Kristitty voi iloita vaikkapa seurapeleistä, mutta esim rahapeli pokeri ym ei ole hyväksi, voivat kehittyä tuhoisiksi addiktioiksi.
Mutta ei ole ihme vaikka jollekin uskovallekin niin voi joskus käydä, Herra joka rakastaa meitä parantaa mielellään myös erilaiset addiktiot, jos Hänen puoleensa todella käännymme.
Lakihenkinen usko yhdessä heikon omantunnon kanssa tekee elämän helposti synkäksi ja ilottomaksi ja kaventaa persoonallisuudenkin tarpeettomasti
Heippa Armi!
Sinulla on vielä vastaamatta minun sinulle esittämä kysymys, siis miten Raamatulla
perustelet sen, että olen hairahtunut.
Joten odotan vastaustasi vielä. Oletko
unohtanut?
Siunausta sinulle Jeesuksen nimessä!
Ihmiselle, jolla on Jumalan henki, on kaikki sallittua. Koska hän voi tehdä vain Jumalan tahdon mukaisia tekoja.
Toki on myös iloa Herrassa, rakkautta ja kaikkea hyvää.
Tarkoitankin lihasta nousevia nautinnonhakuja, iloja. Tiedän kokemuksesta miten himoittavia ja kivoja maalliset nautinnot ovat. Valhellisen armon alla voi sitten vapaasti nauttia niistä iloista, eläähän (Saatanan) "armon" alla.
Ja myös minä iloitsen monista asioista. Esimerkiksi tänään aamulla olin suunnattoman innoissani auringosta joka paistoi kaiken synkkyyden läpi.
kysymyksesi.
Mutta kun sinä et ole voinut nähdä selvää selkeää
sanomaa miten monessa viestissä olen tuonut julki
minkälaisia ovat antikristuksen omien viestit, niin
aivan turhaan tekopyhyydessäsi pyydät RAAMATUN
SANALLA OSOITTAMAAN MISSÄ OLET HAIRAHTANUT.
Mutta eipä minun tarvitse kuin tämä YKSI asia tuoda
ja siinä kun olet eksyksissä olet kaikessa metsässä.
Siis sinä opetat esim näin: "saatte ihmiset nyt vain ruveta
uskomaan Jeesukseen Hän on kaikkien ihmisten
synnit sovittanut joten ei muuta kuin vaan
USKOMAAN ja yrittämään elää niinkuin sanassa sanotaan."
MITÄ sanoo Jumalan sana RAAMATTU tästä edellä olevasta asiasta?
Oletko kenties nähnyt sen jo useamman kerran,
mutta kun ihmisoppiin (jota tuot)olet niin voimakkaasti juurtunut niin et pysty havahtumaan
JUMALAN TOTUUTEEN.
kun itse sain uudesti syntyä ylhäältä, niin eipä
sitä muuta ole kuin riemua ja iloa ja kiitollisuus
kaikesta. Ihmeellistä ennen kun kärsin ilmoistakin
sateesta, tuiskusta, nyt ilma kuin ilma on ihana
niistäkin saan kiittää Taivaan Isää.
Murhe mikä tulee ja on niin se on sitä kun näkee
miten ihmiset on eksytettyjä, eksyksissä ja oikein
olan takaa ovat eksyttämässä ja pitämässä eksyksissä
muitakin.
Mutta lohtuna on se, että Jumala on voimallinen
omansa varjelemaan eksyttjien eksytyksiltä.
Niinkuin on sinut ja minutkin varjellut.
Tunnen kuinka silmissäni loistaa uudenlainen valo.
Olen kokenut niin monet eksytysyritykset, että on todella Jumalalle kunnia ja todellinen kiitos, että Hän on minutkin totuuteen johdattanut.
Ja todella murheellista se juuri onkin kun katsoo eksyksissä ja Saatanan otteessa olevia ihmisiä.
En aluksi palstalle tullessani ymmärtänyt sinun kirjoituksistasi paljoakaan. Miten väärinymmärretty olet useimpien silmissä. He eivät ymmärrä juuri sitä murhetta juuri heidän puolestaan.
Nyt voin sanoa kirjoituksiisi, Aamen. Ja tiedät, ettei se ole mielistelyä.
Sanon vielä kerran: Kunnia ja Kiitos Jumalle!
Vastaan sinulle myöhemmin. Olen nyt matkoilla, enkä juuri voi vastailla. Siunausta. Ei minua
ole kutsuttu kiroamaan ketään ihmistä, sinuakaan - saati tervemenoa helvettiin toivottamaan.
"Jeesuksessa ei ole syntiä, joten ei myöskään syntisiä ihmisiä"
Eikös Jeesus ottanut kantaakseen koko maailman synnit? Sinun ja minunkin?
Mitä se mielestäsi tarkoittaa?
Hyväksyykö Jeesus sinut ystäväkseen vasta sitten, kun sinusta on tullut synnitön ihmninen, joka ei enää koskaan lankea pieneenkään syntiin?
Jeesus on täysin synnitön. Samoin Jeesukseen liitettävä puhdistetaan täydellisesti synnistä. Taivaaseen ei pääse mitään syntiä eikä epäpuhdasta.
Jumala tekee tuon puhdistusoperaation, syväpuhdistaa ihmisen.
"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
Katso, TOTUUTTA sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin."
"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi'.
Minä ymmärrän tuon ""Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä"" , niin, että se tarkoittaa, ettei tee tahallaan syntiä. On siis kyse jääräpäisestä synnin harjoittamisesta vaikka tietää mitä Jumala asiasta ajattelee.
Siksi haluan kysyä sinultakin, oletko sinä oman määritelmäsi mukaan Jumalasta syntynyt ihminen joka ei koskaan enää lankea pienimpäänkään syntiin?
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)
Valit. 5:7 "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. ME KANNAMME heidän syntivelkaansa."
Synti on todellakin kadottava asia oli sitä sitten vähän tai paljon. Synnin palkka on kuolema ja ikuinen ero Jumalasta. Synti on enemmänkin ihmisen hengellinen olotila, kuin yksittäinen teko, joita luokiteltaisiin ihmisen oman mittapuun mukaan pieniin, suuriin, tahallisiin, tahattomiin, näkyviin, salaisiin synteihin.
Jesaja oli valittu ja kutsuttu Jumalan omaksi jo äitinsä kohdussa. Mutta silti Jesajan syntivelka piti puhdistaa alttarilta otetulla tulisella kivellä (=Jeesus) kulmakivi.
Jes. 6:7 "ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on KOSKETTANUT sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu".
Luuk. 18:15 "Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia."
Mielestäni kyllä tai ei, olisi ollut ihan riittävä vastaus kysymykseeni. Mutta antaa olla.
Kaikki ihmisetkö ovat PELASTETTUJA?
Ymmärsit varmaankin minut väärin.
Tähän minä uskon:
Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Oletkohan sinä itsekään ihan perillä siitä, mitä haluat tällä sanoa:
>>Saatanan armahtamat ovat "vale"jeesuksessa syntisiä "pyhiä">No, vain Jumala voi silmät avata.
lue vastaukseni jpp3:lle
Uskon, että kaikki mitä Jeesus sanoo on totta ja tärkeää. En voi uskoa niin, että vain osa Jeesuksen sanoista pitäisi ottaa todesta ja että osan Jeesuksen sanoista voisi tulkita mielensä ja lihansa mukaan.
Korostan vielä sitä, että jos Jeesuksessa olisi syntiä ts. syntisiä puhdistamattomia ihmisiä, nousisi Jumala itseään vastaan. Ja koko Jumalan valtakunta tuhoutuisi. Saatana olisi siinä tapauksessa voittaja. Mitä se ei ole.
Ja ilman Jeesuksen Armoa, ei Jumala meitä omakseen edes puhdistaisi. Armoa on, että Hän puhdistaa ja antaa henkensä. Jumala puhdistaa sydämen ensin synnistä, ja tulee vasta vsitten asumaan sydämeen.
Ihminen hajoaisi jos Jumala tulisi syntiseen sydämeen asumaan, koska todellakin Jeesus on voittanut Saatanan.
Kerron vielä, että Jumala kirkastaa minulle totuuttaan. Siis Jumala itse. En seuraa tai "nuole" ketään ihmistä.
Olisiko se rakkautta Jumalalta, jos Hän säälistä jättäisi omansa Saatanan valtaan, ihan vain siksi että se ymmärtämätöntä ja "sokeaa" ihmistä miellyttäisi.
Saatana on asunut taivaassa, josta hänet syöstiin maan päälle.
Kuinkakohan viisas ja totuutta tunteva Saatana on verrattuna syntiseen ihmiseen. Ihminen ei omalla ymmärryksellään, viisudellaan tai oveluudella voi Saatanan juonia edes huomata tai tunnistaa. Saatana yrittää olla jokaiselle mitä kukin tarvitsee, ettei vain menettäisi otetta.
Eikä ihminen itsestään Saatanan otteesta pääse, se on Jumalan teko.
En haasta riitaa, kerroin vain sen totuuden, jonka Jumala on minulle kirkastanut.
Toisilla on "kilpajuoksu" tiellä joka vie taivaaseen Jumalan luo.
Toisilla on "kilpajuoksu" tiellä joka vie helvettiin. Ja yhtä varmasti kuin heidän ilonsa loppuu, on jo liian myöhäistä muuttaa sitä kiduttavaa seikkaa, että on kadotettu.
Huomaan, että selvästi tapailet samaa synnittömyysoppia kuin Suni.
Siis sitä väärää synnittömyysoppia; on siitä nimittäin oikeakin versio,
se raamatullinen versio.
Olisin alttiimpi kiinnostumaan tuosta opin muodosta, jos sille löytyisi
selvä perustus Sanassa ja jos sillä olisi paremmat 'referenssihenkilöt'.
Mutta kun ko. opin mannekiineina esiintyy Sunin ja ArmiK:n tapaisia
yleisiä syyttäjiä, niin mielenkiinto laskee reilusti pakkasen puolelle.
Ehkä turhan voimakas vertaus, mutta em. mannekiinien kirjoituksista
tulee jostain syystä mieleen haukkukisat, vaikka en kennelihmisiä olekaan.
Jumala johtakoon sinua eteenpäin Jeesuksen seuraajaksi ja opetuslapseksi.
Hän, Jeesus yksin, on Tie ja Totuus ja Elämä.
Kiitos ystävällisestä viestistäsi, siitä ei
tosiaan heijastunut riidan haastaminen!
Olen uskonut samoin kuin sinä. Joten voin sanoa, että ymmärrän sinua.
Ei ole mitään synnittömyysoppia, on Jeesuksen sanat, jotka ovat kaikki totta. Ei vain osa. Tiedän, että tiedät sen, mutta silmäsi ovat sokaistut, etkä näe totuutta vaikka näet sanat ja kirjaimet.
Tiedän sen opin: Jeesuksen läpi Jumala näkee synnittömänä. Mutta ei raamatussa niin sanota. Se on juuri sitä ihmisoppia. Jeesus ei ole mikään peite, jonka alla synti sikiää, ja Jumala sen hyväksyisi.
Ja Semper.Fidelis, älä katso ihmiseen. Näet vain mannekiinineina Sunin ja Armin. Katsot ihmiseen, et totuuteen heidän sanomassaan.
He eivät syytä sinua, olet ymmärtänyt väärin. Heillä on todellinen murhe sinunkin puolestasi.
Jos sinusta tuntuu, että sinua syytetään, on se Jumalan sana joka tuomitsee.
Voisitko hetkeksi unohtaa kaikki ihmiset, olla katsomatta kehenkään ja turvaamatta kenenkään oppiin. Kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää Jumalaa kirkastamaan totuutensa. Nöyränä, ja Jumalan vastausta kuunnellen
Etkö voisi rukoilla esimerkiksi: Jumala, jos tämä usko joka minulla nyt on, on sinusta. Niin kirkasta se minulle. Jos tämä usko joka minulla nyt on, ei ole sinusta. Niin kirkasta totuutesi ja johdata minut totuuteen.
Ei se ole epäuskoa, vaan Jumalan puoleen kääntymistä ja Jumalan totuuden ja valtakunnan etsimistä.
>>Olen uskonut samoin kuin sinä.
Joten voin sanoa, että ymmärrän sinua.>Tiedän sen opin: Jeesuksen läpi Jumala näkee synnittömänä.
Mutta ei raamatussa niin sanota. Se on juuri sitä ihmisoppia.
Jeesus ei ole mikään peite, jonka alla synti sikiää, ja Jumala sen hyväksyisi.>Voisitko...Kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää Jumalaa kirkastamaan totuutensa.
Nöyränä, ja Jumalan vastausta kuunnellen
nimim. ou.to kuvaisi sinua nyt paremmin
>>Saatanan armahtamat ovat "vale"jeesuksessa syntisiä "pyhiä".
Rakas Paavali!
Jospa tietäisit minkälaisia uskoja tähän lopun ajan rajuun eksytykseen
johdatettu ihmiskunta on sinun sanoistasi itselleen pelastuksen tieksi
muokannut, niin varmaankin olisit tarkemmin sanottavasi muotoillut.
Vaikka saithan sinä sinä itsekin sen huomata miten sanojasi väännettiin
kieroon jo eläessäsikin, kuten apostoli Pietarikin siitä kirjoitti:
"Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän
myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti
teille kirjoittanut.
Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista.
Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja
haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia
muitakin pyhiä kirjoituksia."
Kerron nyt sinulle minkälaisen pelastusopin nämä pohjoisen karun maan
asukkaat ovat kirjeistäsi itselleen muokanneet:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa,
mutta silti saan olla Kristuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."
Kiitos Jumalalle, että kirjeissäsi on sellaistakin, jota lukiessa nämä
siivosyntiset vaikenevat, sulkevat silmänsä ja ovat hiljaa kuin kuuro kyy.
Tätä korinttilaisille syntisille lähettäämääsi viestiä he eivät siedä
lukea ja kuulla:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan
temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala
on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo:
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko
mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän
Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra,
Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset. meidän
tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
kirjoituksesi on JUMALASTA.
Ja niin se todella on ellei JUMALA SAA IHMISEN SILMIÄ AVATA IHMINEN PYSYY SYNTISENÄ SAATANAN "PYHÄNÄ."