Miehelläni oli

Ystäväni otti yhteyttä ja kehoitti katsomaan vähän suomi24:n treffisivuja. Siellähän se mieheni etsi sinkkuna (?) seuraa ja trafiikki oli vieraskirjasta päätellen aikamoista. Kuva oli niin vanha, ettei edes minun aikaani ole otettu, toki olen sen nähnyt useinkin. Kaikki valetta profiilissa, kaikki.

Oli tavannut naisia, suhteitakin oli. Tämän sitten myönsi lopulta. Deitti-ilmoituksia löytyi muitakin.

Hän muuttaa huomenna pois. Jouluvalmistelut kotona menossa, nuoret ihmettelevät mikä meille nyt tuli. Isä lähtee "jonnekin."

Meillä on asiat olleet hyvin, hänenkin mielestään kuulema, ei tiedä miksi tehnyt tuon kaiken.

Tämä vain varoitukseksi muille, älkää leikkikö täällä netissäkään ihmissuhteittenne kustannuksella. Arvostakaa sitä mitä teillä on. Jos haluatte muuta, lopettakaa olemassa olevat suhteenne sitä ennen. Sen verran miestä pitää löytyä.

Meille ei joulua tänä vuonna tulekaan.
434645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Vaikka kuva oli wanha kuin taivas?

Äänestä
  • ... ei mitään empatiaa toista kohtaan, vaikka tämän perheen elämä on täynnä surua ja murhetta. Isä jättää perheen - ja minkä taika - tyhjän takia. En usko, että tämä perheensä hylännyt mies sai näillä nettiseikkailullaan mitään - lapset menettivät isän. Surullista, niin surullista. Mikä miehiä oikein vaivaa, kun eivät enää arvosta omaa perhettään, missä on miesten taistelutahto perheen puolesta. Me naiset arvostamme kunnon miehiä, niitä jotka uskaltavat puolustaa perhettään. Perheensä pettäneet miehet taas ovat heikkoja.

    Äänestä

  • Ja nyt on varmaan tooooosi onnellinen niiden monien nettipanojensa kanssa...joo-o.

    Äänestä

  • miehen vastaus kirjoitti:

    ... ei mitään empatiaa toista kohtaan, vaikka tämän perheen elämä on täynnä surua ja murhetta. Isä jättää perheen - ja minkä taika - tyhjän takia. En usko, että tämä perheensä hylännyt mies sai näillä nettiseikkailullaan mitään - lapset menettivät isän. Surullista, niin surullista. Mikä miehiä oikein vaivaa, kun eivät enää arvosta omaa perhettään, missä on miesten taistelutahto perheen puolesta. Me naiset arvostamme kunnon miehiä, niitä jotka uskaltavat puolustaa perhettään. Perheensä pettäneet miehet taas ovat heikkoja.

    "a. En usko, että tämä perheensä hylännyt mies sai näillä nettiseikkailullaan mitään -"

    Sai ihan sitä mitä tilasi, eli kenkää perseelle. Ihan oikein tehty vaimolta.

    Lapsien kannalta tietenkin ikävää.

    "Mikä miehiä oikein vaivaa, kun eivät enää arvosta omaa perhettään, missä on miesten taistelutahto perheen puolesta."

    Noinkohan on? Suurimmassa osassa avioeroja eron vireille panija on nainen. Kyllä sama kuvio on toistunut omassa lähipiirissä, mies olisi halunnut jatkaa, nainen ei. Kaikissa omissa suhteissakin on tuo kuovio ollut selkeästi esille. Ex-ex jätti avomiehensä vehdatessaan kanssani. Minä taas potkaisin exän pihalle, kun alkoi vehtaamaan muiden kanssa.

    Kyllä nuo pettäjämiehet ovat vähemmistössä, mutta luonnollisesti petos on niin rankka juttu, että niistä pidetään eniten meteliä. Naisten pettämisestä vaietaan.

    Äänestä

  • Ei sääliä pettäjille kirjoitti:

    on kahdenlaisia ihmisiä he jotka rakastavat ehdoitta ja he jotka tuomitsevat toisen kuulematta?

    Hormonit niin miehillä kuin naisilla tekevät outoja lenkkejä polulta horjuen. Jos oma pari ei jotain anna (tai halua aiheesta keskustella) ja silti itse haluaa, pitääkö olla ilman? Kuuluuko omaa elämäänsä elää palvellen omia vaiko toisen tarpeita?

    Pidän ehdottomasti enemmän siitä rakkaudesta joka haluaa antaa kumppaninsa toteuttaa itseään sellaisena kun on, on se sitten mitä tahansa muutakin ei pelkästään pettämiseen liittyvää. Kultaisessa häkissäkään ei välttämättä ole hyvä asua? jos niin käy, että toinen pettää, niin oliskohan sillä merkitystä, että millä tasolla pettää? Huolissaan pitäisi olla jos toinen hakee harmoniaa muualta?

    No minen petä ketään, eikä ketään petä minua, paha siis sanoa...

    Haloooo!
    Sinähän se petit vaimoasi ensin ja valitat kun vaimo ikävystyi kuuntelemaan kylän akkojen kehuskeluja sinun siitä ja sinun valheitasi yöjuoksuistasi, joiden totuus tuli kotiin kerrottuna ennen kuin itse ehdit kotiisi palata.
    Niin. Naiset ovat rehellisiä, mutta pettäjämiehet, kuten sinä, kuvittelevat tehdyn jäävän tekemättömäksi, jos et sitä itse ääneen myönnä. Tulee mieleen alakoulu ja silloiset ajatukseni. Olin varmaan ensimmäisellä luokalla koulussa, kun pohdiskelin omaa rehellisyyttäni ja sen seurauksia omaan ja toisten elämään ja kaikkeen yhdessä oloon. Päätin valita rehellisyyden.

    Äänestä

  • tunne, että kirjoitti:

    "Hormonit niin miehillä kuin naisilla tekevät outoja lenkkejä polulta horjuen."

    "Pidän ehdottomasti enemmän siitä rakkaudesta joka haluaa antaa kumppaninsa toteuttaa itseään sellaisena kun on, on se sitten mitä tahansa muutakin ei pelkästään pettämiseen liittyvää. "

    Toivottavasti tämä koskee myös naamataulun uudelleenmuotoilua. Minulla nimittäin tuo testosteroni pakkaa samaan aikaan sellaisia vihantunteita, että pettämisen tasoja ei paljoa ehdi miettiä ennenkuin tilanne on jo ohitse.

    Äänestä

  • sinun kanssa kirjoitti:

    "Sinähän se petit vaimoasi ensin"

    Mitä ihmeen vaimoa? En minä ole koskaan ollut naimisissa, enkä koskaan pettänyt tyttökaveriani.

    "Naiset ovat rehellisiä, mutta pettäjämiehet, kuten sinä, kuvittelevat tehdyn jäävän tekemättömäksi, jos et sitä itse ääneen myönnä. "

    Tuliko liian kovana palana että nainen voi pettää avomiestään? Tämähän ei maailmassasi mitenkään voi olla totta, joten sen on pakko johtua minusta ja tottakai minä siinä sivussa olen pettänyt jotain olematonta vaimoani, muutenhan petturi olisikin nainen eikä mies!

    Niin, en ole ylpeä tempusta. Minkäs siinä parikymppinen kokematon kolli tekee, kun uskomattoman kaunis nainen hyppää syliin ja vasta jatkoilla paljastuu, ettei se asukaan yksin.

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    "Hormonit niin miehillä kuin naisilla tekevät outoja lenkkejä polulta horjuen."

    "Pidän ehdottomasti enemmän siitä rakkaudesta joka haluaa antaa kumppaninsa toteuttaa itseään sellaisena kun on, on se sitten mitä tahansa muutakin ei pelkästään pettämiseen liittyvää. "

    Toivottavasti tämä koskee myös naamataulun uudelleenmuotoilua. Minulla nimittäin tuo testosteroni pakkaa samaan aikaan sellaisia vihantunteita, että pettämisen tasoja ei paljoa ehdi miettiä ennenkuin tilanne on jo ohitse.

    jos kaiken saa toteuttaa kotonakin mitä haluaa? Mut olen ymmärtänyt, että on paljon ihmisiä jotka eivät saa? Nii nää on kyllä vaikeita juttuja, mielessäni vain ajattelin, että saattaisi olla tuo juttelemattomuus ja etäisyys aika usein syynä?

    En mäkään ymmärrä pettämistä jos se on muuten vaan, mut elämästä oppineena yleensä ihan kaikkeen tuntemukseen on jokin järkeenkäypä syy on sitten eri haluaako sen tietää vaiko kiukkuilla, eikö? Antaisin ehkä anteeksi miehen pettämisen jos en jotain pystyisi antamaan hänelle ja kuulisin rehellisen syyn, kai? Miten sinä? Vai tarkoittaako pettäminen usein sitä, että halutaan jollain tasolla oikeasti vaihtaa kumppania parempaan tai jotain? ootko itse joskus pettänyt ja jos oot niin mitä tunsit?

    Voisitko oikeesti lyödä naista jos itseä potuttaisi? Mun menneisyydestä jokainen (kaksi kertaa) väkivaltainen teko sattui saman miehen puhumattomuudesta ja väärällätavoin itsensä ulostuonnista. Niistä hetkistä on kauan itse oon oppinut jo puhumaan toivon niin.

    Toi testosteroni pitäis mielummin hyötykäyttää iha muihin tarkotuksiin ;)

    Äänestä

  • tunne, että kirjoitti:

    on kahdenlaisia ihmisiä he jotka rakastavat ehdoitta ja he jotka tuomitsevat toisen kuulematta?

    Hormonit niin miehillä kuin naisilla tekevät outoja lenkkejä polulta horjuen. Jos oma pari ei jotain anna (tai halua aiheesta keskustella) ja silti itse haluaa, pitääkö olla ilman? Kuuluuko omaa elämäänsä elää palvellen omia vaiko toisen tarpeita?

    Pidän ehdottomasti enemmän siitä rakkaudesta joka haluaa antaa kumppaninsa toteuttaa itseään sellaisena kun on, on se sitten mitä tahansa muutakin ei pelkästään pettämiseen liittyvää. Kultaisessa häkissäkään ei välttämättä ole hyvä asua? jos niin käy, että toinen pettää, niin oliskohan sillä merkitystä, että millä tasolla pettää? Huolissaan pitäisi olla jos toinen hakee harmoniaa muualta?

    No minen petä ketään, eikä ketään petä minua, paha siis sanoa...

    Tosiasiat pitää vain myöntää. Kun toinen pettää, niin hän pettää, eikä sitä kaunista mitkään puheet. En tuomitse vaan totea. Ihmisillä on tapana kääntää asiat omaksi parhaaksi, puhumalla, selittämällä, mutta ei se siitä miksikään muutu. Jos elää omasta mielestään huonossa suhteessa, niin se pitää kertoa toiselle ja lähteä suhteesta, eikä toimia selän takana. Selkään puukottajia ei pidä puolustella. Miehen tehtävä on puolustaa perhettään ja siihen sisältyy luottamus.

    Äänestä

  • pettämistä kirjoitti:

    sunnuntaipuheluita en suinkaan kuuntele selityksiä. Tarkoitan vain, että on paljon parempi selvittää yleensäkin välejä hyvemmiksi, enkä luota eroamisen tuovan parempaa onnea.
    Vaihtamalla uusiin ei selvitetä mitään tähdellistä vaan selvittämällä asiat perinpohjin voi jatkaa paljon parempaa suhdetta kun ennen. Mut sisua ja yritystä semmoitteen tarvitaan ja paljon ja halua ;)

    Äänestä

  • eihä siinä mitään kirjoitti:

    jos kaiken saa toteuttaa kotonakin mitä haluaa? Mut olen ymmärtänyt, että on paljon ihmisiä jotka eivät saa? Nii nää on kyllä vaikeita juttuja, mielessäni vain ajattelin, että saattaisi olla tuo juttelemattomuus ja etäisyys aika usein syynä?

    En mäkään ymmärrä pettämistä jos se on muuten vaan, mut elämästä oppineena yleensä ihan kaikkeen tuntemukseen on jokin järkeenkäypä syy on sitten eri haluaako sen tietää vaiko kiukkuilla, eikö? Antaisin ehkä anteeksi miehen pettämisen jos en jotain pystyisi antamaan hänelle ja kuulisin rehellisen syyn, kai? Miten sinä? Vai tarkoittaako pettäminen usein sitä, että halutaan jollain tasolla oikeasti vaihtaa kumppania parempaan tai jotain? ootko itse joskus pettänyt ja jos oot niin mitä tunsit?

    Voisitko oikeesti lyödä naista jos itseä potuttaisi? Mun menneisyydestä jokainen (kaksi kertaa) väkivaltainen teko sattui saman miehen puhumattomuudesta ja väärällätavoin itsensä ulostuonnista. Niistä hetkistä on kauan itse oon oppinut jo puhumaan toivon niin.

    Toi testosteroni pitäis mielummin hyötykäyttää iha muihin tarkotuksiin ;)

    "mut elämästä oppineena yleensä ihan kaikkeen tuntemukseen on jokin järkeenkäypä syy on sitten eri haluaako sen tietää vaiko kiukkuilla, eikö?"

    En nyt ymmärrä, miksi ei voisi saada syytä selville ja purkaa pettymystään. Eiväthän ne ole toisiaan poissulkevia.

    "ootko itse joskus pettänyt ja jos oot niin mitä tunsit? "

    En ole, kerran meinasin vaihtaa lennosta naista kun epäilin uskottomuutta, mutta sitten en vaihtanutkaan. Kyseisen naisen jouduin heivaamaan kun se yritti iskeä kaveriani siinä onnistumatta.

    "Voisitko oikeesti lyödä naista jos itseä potuttaisi?"

    Jos naiseni jäisi kiinni pettämisestä "housut kintuissa", niin varmasti löisin ihan jokaista jonka saisin siltä paikalta kiinni. Jos naiseni jäisi muuten kiinni ja hän käyttäytyisi pilkallisesti, todennäköisesti lopettaisin pilkanteon nyrkeillä. Jos ensin petetään ja sitten käännetään puukkoa haavassa, niin ansaitseekin turpaansa.

    Jos taas on katuvainen ja nöyrä, sekä pyytää anteeksi niin eihän sellaista voi mennä lyömään.

    "Toi testosteroni pitäis mielummin hyötykäyttää iha muihin tarkotuksiin ;)"

    No sehän on yksinkertaista. Ei petä minua niin ei saa turpaan. Ja jos pettää, ei jää kiinni. Ja jos pettää ja vielä menee jäämään kiinni, on katuvainen. Jos pettää, jää kiinni ja pilkkaa, niin varmasti saa selkäänsä (ja tottakai se mies myös kaikissa tapauksissa, olipa nainen katuva tahi ei).

    Ai miksikö minulla on näin ehdoton suhtautuminen? Siksi kun minua on petetty. Sitä naista ei tarvinut lyödä kun katui ja oli muutenkin pahoillaan. Etukäteen olin kuitenkin päättänyt, että jos jälkiselvittelyissä alkaa vielä pilkkaamaan, niin sitten heilahtaa. Se äijä on edelleen ilman rangaistusta, mutta koska asuu toisella paikkakunnalla enkä jaksa satojen kilometrien päähän asti mennä asiasta tehden ketään lyömään, niin lätkin vain jos sattuu kävelemään vastaan.

    Äänestä

  • eipä siinä mitään kirjoitti:

    käyttäytyi kuin tosi sika.Hän piti puhelinmuistiota johon keräili yhdenyön naisten nimet ja numerot ja kaikessa välissä väitti rakastavansa minua. Kerran hänelle osuva hoito löi häntä ja sitten piti keskellä yötä soittaa minulle lohduttomana kertoakseen. Niin hassulta kun se kuulostaa silloin en tiennyt nyt tiedän mikä mättäsi. Kyllä hän oikeasti välittikin, mutta meiltä puuttui kaikki alkeellinen kommunikointi. Hän aloitti sillä, että "tiesi minun pettävän" ja asiat johtivat yhdestä toiseen. Lopulta yritin löytää uuden miehen ja hän yritti terrorisoida yrityksiäni syyllistämällä.

    Tavallaan ymmärrän asenteesi mutta kyllä se peloittaakin. Munt sais kyllä tuolla tavoin suuriin kyyneliin ja täysin kuohuksiin. jos jotakuta pettäisin, en tekisi sitä ainakaan ilkeyttäni tai välinpitämättömyyttäni. Jos pettäisin haluaisin, että mies tahtoo tietää todella miksi niin tapahtui ei vain kuunnella koottuja selityksiä vaan totuuden. Vaikka en kyllä pysty uskomaan, että ikinä pettäisin miestä jonka kanssa on hyvä ja turvallinen olla.

    Sinäänsä kyllä asenteessasi mun mielestä oli just hyvä se ehdottomuus jolla asia selvitetään. Tosi pahoillani olen, että sulle on käynyt niin ja muillekin. Nöyryys vain on hyvä työkalu molemmille joskus auttamaan tajuamaan, että välttämättä ei ole vain yhtä mahdollisuutta käsitellä asioita vaan voisi löytyä uusia reittejä selvittää asioita. Tai siis petettykin olemalla nöyrä ja kuuntelisi keskeyttämättä mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

    Eikä sekään hyvä oo jos on lupa pettää mutta ei jäädä kiinni, silloin on lupa petkuttaa...

    toivon kaikille uskollista uuttavuotta uusin yrityksin maustettuna

    Äänestä

ja sellainen onnellinen, tasapainoinen, rehellinen ja perhekeskeinen joulu. Olet tehnyt rohkean teon, johon miehesi ei kyennyt. Vaan jätti ratkaisun teon sinulle. Hän kerää aivan varmasti kuitenkin osalta kavereistaan ja sukulaisistaan säälipisteitä kun näin julmasti tehtiin ja vielä jouluna.

Muistathan, että juuri sinä olet onnesi ansainnut. Ei kannata koko ajan raahata roskapussia mukana vaikka sieltä jotain säilyttämisen arvoista joku päivä saattaisi löytyäkin.

Lämpimiä ajatuksia, uuden elämän onnen toivotuksia...erityisesti jaksamista..huomaathan myös ne arvokkaammat asiat, joiden vuoksi sinulla ja perheelläsi ( sillä uuden mallisella ) on oikeus rentoutua ja nauttia joulun tuomasta onnesta ja rauhasta...ei enää sotkuja..

Äänestä

Joulurauhaa sieluusi toivottelen ja kaikkea hyvää muutenkin. Olet tehnyt aivan oikean ratkaisun. Luottamus menetetään vain kerran, sitä ei mikään enää tuo takaisin. Jotain parempaa on elämällä varmasti tarjottavana sinulle.

T: saman kokenut

Äänestä

... ilmeisesti miehet jäävät kiinni iskemisiin näillä sivuilla ... itse seurustelin miehen kanssa jonka olin täältä löytänyt ja yhtäkkiä kesken kaiken - löysinkin kuvallisen profiilin ja saman kuin aiemmin tavatessamme - sinkku - minun poikaystäväni -suvulle ja lapsillekkin esitelty - en tiedä , miten menen itse eteenpäin - puhelimessa sanottu,et parempi olla vähän aikaa yksin jne...suoraan ei sanottu mitään-miksi-mies-tosimies-etsii uutta ja helvettiin tämä kone, itse en sisään ikinä enää kirjaudu , mutta -mikä ihme saa puukkoa kierrettyä haavassa , kun tuleekin katsottua juuri hänen profiilinsa ja tiedot , koska ollut kirjautuneena - entisaikaan olisi ollut helpompaa tämä erokin - ilmeisesti virtuaalimaailma vie mennessään ja mies saatunteensa paremmin esille kun ei tarvi olla fyysisesti lähellä - sehän vain lisäisi seksuaalista tunteilua - ei juuri sitä ajatusmaailmaa , tunteita , aitoja , sisäisiä - mutta voimia sulle - ja mullekkin - joulu tulee ja menee ja kai surukin joskus haihtuu - mutta muut naiset varokaa näitä ukkoutuneita miehiä - ne vaihtavat teidätkin - joka tänne leikkimään lähtee , ei saavuta todellista rakkautta ....

Äänestä
  • tunnistaisi? Eilen jutustelin miehen kanssa jolla oli aivan loistava avoin teksti olemuksestaan, sellainen joka vetoaa naisiin tietenkin. Mietin mielessäni, että voiko sellainen mies olla todellisuudessa vapaa ihminen ja silti kun esitin kysymyksen, että löytyykö se todellinen mies sanojen takana niin sain pelkkiä hymiöitä ja vastakysymyksiä. En mitään tunnetta, että toinen etsisi tositarkoituksella suhdetta. Toisaalta on myös helppoa kirjoittaa profiilinsa jotain enemmän kuin itse todellisuudessa on, mutta tämä mies oli kyllä todella mielenkiintoisella profiililla jos se koko totuus.

    Saattaa olla, että joillain ihmisillä on kumma tarve etsiä aina vain enemmän kuitenkaan tajuamatta, että se enempi voi lähteä vain sieltä puolelta mitä on itse valmis antamaan saadakseen haluamansa.

    Kaikenkaikkiaan näin sinkkuna joka etsii vakavaa suhdetta saa nämä erikoiset etsijät sekoitettua helpolla sinkkunaisen yksinkertaiset toiveet ja tarpeet.

    Äänestä

  • Minulle kävi samoin ja nyt on 8 kk sen seurustelu/tapailusuhteen päättymisestä ja edelleen silloin tällöin katson kivutta ja kaipuutta hänen profiiliaan.Itse asiassa otin häneen yhtyettä viime viikolla ja heti kuvitteli pääsevänsä kokaseen. No, tarkoitus oli kuitenkin vain viestittää, että minulla on mennyt todella hyvin vaikka hetken hatuttikin hänen temppunsa. Ja niin tein. Nyt olen onnellinen, vaikkakin haku päällä, mutta näkyyhän noita riittävän myös naisille.
    Tsemppiä ja hieman huumoria mukaan ja sitten annos sitä itsekunnioitusta ja- arvostusta. Niin johan moiset tyypit karisevat.

    Äänestä

  • ollaan me parempia kirjoitti:

    Minulle kävi samoin ja nyt on 8 kk sen seurustelu/tapailusuhteen päättymisestä ja edelleen silloin tällöin katson kivutta ja kaipuutta hänen profiiliaan.Itse asiassa otin häneen yhtyettä viime viikolla ja heti kuvitteli pääsevänsä kokaseen. No, tarkoitus oli kuitenkin vain viestittää, että minulla on mennyt todella hyvin vaikka hetken hatuttikin hänen temppunsa. Ja niin tein. Nyt olen onnellinen, vaikkakin haku päällä, mutta näkyyhän noita riittävän myös naisille.
    Tsemppiä ja hieman huumoria mukaan ja sitten annos sitä itsekunnioitusta ja- arvostusta. Niin johan moiset tyypit karisevat.

    Kyllä pitää olla sairas mieli jos täällä vapaaehtoisesti seikkailee senkin jälkeen kun on mukavan kumppanin löytynyt. Pettäminen jossain baarijutussakin on mielestäni paljon normaalimpaa, tosin ei hyväksyttävää. Mutta että takas s24:lle. Nihilistien, narsistien ja syrjäytyneiden mekkaan.

    Outo henkilö kertakaikkiaan.

    Äänestä

  • nämä miehet kirjoitti:

    tunnistaisi? Eilen jutustelin miehen kanssa jolla oli aivan loistava avoin teksti olemuksestaan, sellainen joka vetoaa naisiin tietenkin. Mietin mielessäni, että voiko sellainen mies olla todellisuudessa vapaa ihminen ja silti kun esitin kysymyksen, että löytyykö se todellinen mies sanojen takana niin sain pelkkiä hymiöitä ja vastakysymyksiä. En mitään tunnetta, että toinen etsisi tositarkoituksella suhdetta. Toisaalta on myös helppoa kirjoittaa profiilinsa jotain enemmän kuin itse todellisuudessa on, mutta tämä mies oli kyllä todella mielenkiintoisella profiililla jos se koko totuus.

    Saattaa olla, että joillain ihmisillä on kumma tarve etsiä aina vain enemmän kuitenkaan tajuamatta, että se enempi voi lähteä vain sieltä puolelta mitä on itse valmis antamaan saadakseen haluamansa.

    Kaikenkaikkiaan näin sinkkuna joka etsii vakavaa suhdetta saa nämä erikoiset etsijät sekoitettua helpolla sinkkunaisen yksinkertaiset toiveet ja tarpeet.

    siinä ettei nainen ole vaan tarpeeksi kiinostava miehelle. Sitä vaan voi ajautua suhteeseen tämän naisen kanssa vaikka paremman naisen haluasi. Hakuahan siinä sivussa on koko ajan päälä. Tuttu juttu itselle.
    En usko että kovinkaan moni sitä niin tarkoituksella tekee tuo kaava vaan toistuu.

    Otat tasollisesti itseäsi huonomman miehen niin voin taata että tuskin mies paljon katselee muihin naisiin päin. Paljon tasollisesti huonompi niin mies ei sitä varmasti tee koskaan.

    Äänestä

Meille kävi samoin mieheni kanssa.
Mies kärysi nettideittailusta.
Sisko löysi mieheni profiilin täältä Suomi24n Treffeista.
En ollut uskoa silmiäni.
Komeat nimimerkit ja kuvat.

Sain aivan hirveät raivarit.Mieheni halusi kuulemma "vähän jännitystä elämään".
Sitä hän myös sai.Sanoin harkitsevani eroa.

Mentiin kuitenkin ensiksi terapiaan ja aloitettiin keskustelut.Josko saataisiin tämä aikaisemminkin välillä natissut pitkä liitto vielä kasaan.

Vietettiin muutamat ihanat eroottiset "lomaset" ihan kaksistaan ilman lapsia.
Kipinä siinä syttyi uudelleen ja löysin taas sen miehen, johon olin aikoinaan rakastunut.

Samalla pistin itse asiat uuteen järjestykseen.
Meillä on yhteisiä lapsia ja 20 vuoden mukava suhde.Ihana tuttu mies,lämmin ja hellä.
Paljon yhteisiä mukavia hetkiä
Äijä sekoili sitten syksyn pimetessä hormoonien hyrrätessä johonkin säälittävään nettihoitoon, halusi vähän seikkailua.
Kannattaako sitten tämän yhden nettinaisen takia ottaa ero ja aloittaa YHn kunniakas elämä?Ajattelin myös lapsia, olivat murrosiän kynnyksellä.

Olen kuitenkin mieheni ainoa vaimo, joten tunsin voivani lopulta antaa hänelle tämän sekoilun anteeksi.Hän kuitenkin ymmärtää aina parhaiten myös omia hömpötyksiäni.

Tällä hetkellä,n.2 vuotta myöhemmin, meillä menee hyvin.Kiitos terapian.Vietämme säännöllisesti aikaa myös pelkästään kahdestaan, niinkuin lapseton nuoripari.
Se vaatii tietysti erityisjärjestelyjä lastenhoitoon ja ylimääräistä rahaa, mutta on mielestämme sen arvoista.

Tämä oli minun ratkaisuni ja olen onnellinen siitä, etten alun raivonpuuskissani potkinut miestäni pihalle ja ottanut hätäpäistä eroa.

Äänestä
  • Pelkät vihailut ja kiukkuiset puheet eivät kanna niin hyvin kun sydämmestä tulleet oikeat teot ja oman onnen vuoksi se on varmaan ollut hyvin kannattava teko parasta mahdollista jatkoa sinulle ;)

    Äänestä

  • Anteeksi nyt etukäteen, mutta kuinka varma sinä olet että mihesi ei jatka samaa kuvitoa nytkin?

    Hän siis kärysi ja sitten kärysi uudelleen? Tuo kyllä viittaisi siihen että hänellä ei ole kovin vakavat aikeet lopettaa touhua. Etenkin jos molemmissa tapauksissa petttäminen tapahtui netin kautta. Tarkoitan tällä siis sitä että jossain baarissa humalassa saatta hetkellisesti harkintakyky pettää ja vahinkoja sattua, mutta netin kautta vongattaessa toiminta on aina selvällä päällä tapahtuvaa ja suunnitelmallista touhua.

    Mukavaa että teidän suhde parani, mutta ettei vaan mies näe terapiaa pakollisana rangaistuksena siitä kun jäi kiinni (kyllä ne rikoksenkin uusijat voi olla mallivankeja).

    Toivottavasti olen väärässä, mutta tuo pointtini on siis se että miehen pettäminen oli

    1. Suunniteltua
    2. Toistuvaa

    Toivottavasti miehestä ei vaan tullut parempaa pettäjää...

    Äänestä

kun olet mokoman petturin*ruhon* pihalle saanut nurkistasi menköön pan..rauhassa netin helppoja saalistaja akkoja..
Älä sinä ajattele sitä enää vaika ymmärrän suru työ on tehtävä,
vaan ala nauttia ja elää elämääsi.

Onnea sulle elämään ja hyvää joulua ja uutta vuotta!!
parin vaihtajat/kierrättäjät.. ette aina tiiä mitä netistä saatte antakaa mun nauraa:-)))tulee se arki teillekkin ja sitten taas uusi uhri valittu..
Netti on monelle kunnon naiselle/miehelle vaan *pilailupuolti*ei tavata ketään eikä tosissaan ees etsitä..Ja jos sitä oman näköstä ei löydy miksi tavata jotain *korvaavaa*joka on kuin lapanen joka heitetään seuraavan tullen..Tuhootte perheitä ja ihmisuhteita.Se tässä kammottavaa onkin ja pinnallisilla asioilla kun ei pitkälle pötkitä.

Äänestä

Kiitos kaikille, en taida olla yksin. Koville ottaa, myös miehelle. Pää kumarassa lähti, en tiedä minne. Itse halusi lähteä muuten, oli niin häpeissään. Annetaan nyt pölyn tippua ja palataan asian ruodintaan joulun jälkeen. Näkee kyllä lapsensa, miten sitten haluaa, niin raaka en ole, että sitä estäisin.

Se suru ja kauhu mikä miehen silmissä oli kun lähti, oli käsittämätön. Sanoin vain, että rakastaa minua ja se on totta, jos mikään muu ei. En kerro asiasta kenellekään, jos ero tulee, ei syyt kuulu muille. Kertokoon itse jos haluaa.

Uni ei tule, ruoka oksettaa. Tuntuu kuin joku puristaisi kurkusta koko ajan. En osaa enkä jaksa ajatella mitään, yritän vain selvitä näistä pyhistä jotenkin.

Parempaa joulua teille!

Äänestä
  • "se suru ja kauhu miehen silmissä" jne....

    Ajatteliko mies yhtään sinua ja lapsia kun aloitti jännityksen etsimisen elämäänsä..
    Härskillä tavalla vielä, perhe oli siinä sivuseikka, riskeerasi tietoisesti!!
    Älä mene halpaan..kerran nettiin "päässyt" mies ja naisten paljous täällä..älä luule etteikö sama toistu..useamman naisen on jo kerennyt koukuttaa, varalle.
    En halua ilkeillä, pahoittaa mieltäsi, tosi asiaa vain kirjoitan.
    Unohda mies ja ala elää lastesi kanssa uutta elämää.
    Miehesi on vain yksi lapsi lastesi joukossa, joka jäi kiinni pahanteosta ja odottaa pää kumarassa anteeksiantoa, paijausta, kunnes taas pöly on laskeutunut..
    Vastuuntunnottomat miehet ovat laji sisänsä ja kunnolliset miehet EIVÄT tuota mainitsemaasi episodia olisi edes aloittaneet.

    Lohduttajia hänellä kyllä on...
    Sinulle voimia, jaksamista ja uskoa parempaan

    Äänestä

  • "Se suru ja kauhu mikä miehen silmissä oli kun lähti, oli käsittämätön."

    Olet siis jo melkeinpä antanut anteeksi ja aiot ottaa miehen takaisin. Sydämesi on jo heltynyt.

    Niin kuin tuo toinen kirjoittaja totesi, mies ei välittänyt tuon taivaallista teidän perheestänne ja sinusta touhutessaan naisprojektiensa parissa. Se kertoo miehen todellisesta luonteesta ihan riittävästi.

    Jos ja kun otat miehen takaisin, älä pura kiukkuasi häneen, jos ja kun hän käyttäytyy vastaavalla tavalla myös tulevaisuudessa. Välittää saa ja pitää, mutta hyväuskoinen hölmö ei saa eikä pidä olla.

    Äänestä

Teille tulee erilainen joulu, tämä joulu on kuitenkin vain yksi monien joulujen joukossa, joten yritä nähdä ne positiiviset asiat, joita sinulla yhä on elämässäsi ja anna niiden kantaa. Anna myös ikävän, surun ja nousevan vihankin tulla.

Ethän pyydä miestä takaisin, anna mennä.
SE, joka kerran pettää, pettää toisenkin kerran, tekee sen vain taitavammin. Harkitusti miehesi on tekonsa tehnyt, jokin tarve hänellä on ollut.
Baaripettäminen on vielä ymmärrettävissä, anteeksi annettavissa, koska se tapahtuu useimmin hetken mielijohteesta. S24 treffit eivät!

Näillä S24n varatuilla miehillä on kaksoiselämä elettävänä. Minäkin kirjoittelin varatun miehen kanssa, joka halusi vaihtelua seksielämäänsä, kokeilla uusia asioita, hän on isä, aviomies, joka kertomansa mukaan kävi vaimonsa kanssa terapiassa, koska halusi pitää perheen koossa, rakasti vaimoaan, mutta HALUSI piristystä seksielämäänsä. Lopetin kirjoittelun, yökötti hänen kaksinaamaisuutensa.
Hyvää Joulua Sinulle!

Äänestä
  • olisi sama isukki minun ja ystävättäreni kanssa kirjoitellut, useampi lapsi ja terapiassa kävi vaimon kanssa.
    Siinä olisi kelvannut mieskin seksin kokeiluun yms...
    Mielenkiinnosta halusimme tietää mikä on miehiään, auliisti kertoili...puistatus sentäs, mitä porukkaa täällä on.

    Äänestä

mutta näin se vaan on. Nämä nettireffi systeemit ovat mullistaneet perhe elämän. Jos mietit sitä yhtälöä että miehet ovat pornon suurkuluttajia-> naisia helposti saatavilla, ei se oma vaan taida riittää. Mikä ratkaisuksi? Valita niin ruma mies ettei saa naisia, tai nainen on niin paljon tasokkaampi kuin mies niin miehellä on niin paljon menetettävää ettei uskalla edes uskalla harkita vieraita, mies on impotentti tai moni-avioisuus.

Äänestä
  • "Valita niin ruma mies ettei saa naisia, tai nainen on niin paljon tasokkaampi kuin mies niin miehellä on niin paljon menetettävää ettei uskalla edes uskalla harkita vieraita"

    Ei se niin mene. "Tasokkuus" ei ole mikään este pettämiselle. Pettäjät seuraavat omia himojaan ja itsekkäitä halujaan ja haluavat vaihtelua. Toisaalta miksi kukaan nainen valitsisi miehen sillä perusteella, että mies ei saa naista, vaikka haluaisi. Rumista ruminkin voi pettää, jos on valmis maksamaan seksistä.

    Sinunkin pitäisi ymmärtää, että miehet eivät ole keskenään identtisiä.

    Äänestä

  • kpvfff kirjoitti:

    "Valita niin ruma mies ettei saa naisia, tai nainen on niin paljon tasokkaampi kuin mies niin miehellä on niin paljon menetettävää ettei uskalla edes uskalla harkita vieraita"

    mustaa valkoisella.
    Ei se vaikka kuinka nainen laittais itseään, kävis piukentamas, tiukentamas pakaraa, povea pullistamassa, silmiä siloisemmaksi siloittamassa, rakennekynttä kätöseen ja vaatetus "cool", ammatti vaikka "ylemmällä tasolla"..mies menee vieraisiin jos, on mennäkseen, ei se ole naisen ulkonäöstä, persoonasta kiinni,vaan miehen luonteesta, vaihtelunhalusta, himosta ja halusta saada uutta virkistystä elämään..näin se vaan menee.
    Rumat miehet pettää siinä kuin komeammatkin..
    Avatkaa jo silmänne...ihminen on on vain ihminen..ja mies on ikuinen metsästäjä ;)

    Miestä ohjaa himo,ei tunteet.

    ps. oli edellisen kirjoituksen toistoa mutta, ehkäpä joku sai "ahaa" oivalluksen ;)

    Äänestä

  • Voisihan noinkin olla. Mies kun on kumminkin mies

    Äänestä

  • kpvfff kirjoitti:

    "Valita niin ruma mies ettei saa naisia, tai nainen on niin paljon tasokkaampi kuin mies niin miehellä on niin paljon menetettävää ettei uskalla edes uskalla harkita vieraita"

    Ei se niin mene. "Tasokkuus" ei ole mikään este pettämiselle. Pettäjät seuraavat omia himojaan ja itsekkäitä halujaan ja haluavat vaihtelua. Toisaalta miksi kukaan nainen valitsisi miehen sillä perusteella, että mies ei saa naista, vaikka haluaisi. Rumista ruminkin voi pettää, jos on valmis maksamaan seksistä.

    Sinunkin pitäisi ymmärtää, että miehet eivät ole keskenään identtisiä.

    Silloin ei vaan uskalla mennä vieraisiin vaikka mieli tekisi.

    Äänestä

Harmillisen tuttu tarina, otan osaa. Olen kokenut samaa. Nyt te molemmat tiedätte mitä arvoja etsitte seuraavasta suhteesta. Hän pinnallisuutta ja sinä syvällisempiä asioita. Pinnallisia partreneita on todella helppoa kohdata tässä maailmassa. Kun etsii henkistä kumppanuutta, voi joutua olemaan pitkään yksin. Olen varma että etsiminen ja odottaminen kannattaa. Pidä vaan mielessä mitä etsit,älä kadota punasta lankaa.

Äänestä

Kai miehillä on helppoa katso vaikka otamut laita tuo sana hakukoneeseen, niin uskot, sexiä on helppo ostaa ja hinnat 100-300 tai ilmaiseksi, naisia on enemmän kuin miehiä.
Haluan toivottaa sinulle Hyvää Joulua.
Mies joka tietää mitä haluaa.......

Äänestä

Miehesi on tosi tyhmä.
Missän tapauksessa ei voi laittaa kuvaa, saati sitten puhella totta tuolla deittisivuilla ja ekaksi täytyy saada naisen kuva puhelin numeroineen ja sitten soitella vieraasta numeroista, ettei henkilö paljastu ja sittenkin oltava tarkkana, kyllä naisetkin osaavat viritellä miinoja.

Äänestä

katsoa tosi asioita silmiin ja todeta:
"miehelläni,nykyisellä ex-miehelläni on profiileja deittisivustoilla, onneksi sain selville ja pääsin hänestä eroon"
Et kai luule todella että, hän lopettaisi surffailun sivuilla, vaikka teillä alkaisi kuinka auvoisasti elo, jopa terapiaan menisitte hänen pyynnöstään..kattia kans, sanon minä.
Luulelempa vahvasti että, on jo ollut ennen nettiä pikku säpinöitä siel tääl mutta, netti enemmän mahdollistaa, nopeuttaa.

Ole onnellinen että, selvisi miehen todellinen luonne ja sinä selvisit "pintanaarmuilla".
Harkiten, ajan kanssa ja kekseliäisyydellä oli miehesi edennyt seikkailluissaan ja kukapa mies sitä kotia heti pois antamaan, kun sieltä saa puhtaat vaatteet, ruuan, lämmön etc.
..pikku jännitystähän sitä vaan pojat välillä haluaa...
Tauteja, muiden naisten viestejä, mahdollisia muiden naisten raskaus soittojako vielä olisit halunnut elämääsi.
Sinulle on olemassa hyvä ja kunnollinen mies, aivan varmasti jossain mutta, kyseinen ei ole!!!!
JAKSAMISTA SINULLE,ANSAITSET PAREMMAN MIEHEN ELÄMÄÄNNE!!

Äänestä
  • Luulin että mieheni on uskollinen luonne.
    Noei ollut. Olen löytänyt hänen deitti-ilmoituksiaan myös.
    jo monta vuotta jatkunut sama piina, aina palataan kuitenkin samaan, eli miehen selitykset asiaan ovat ties monennetta kertaa:

    -Halusi kokeilla tärppääkö
    -ei ole silti mennyt sänkyyn
    - rakastaa minua jne.

    Olen ajatellut paljon tätä ilmiötä.

    Tulin lopulta siihen tulokseen että kaikki miehet ovat potentiaalisia pettäjiä, koska jokainen mies tuntee pariuhteessaan alemmuutta naiseen verrattuna, ja haluaa todistaa oman itsenäisyytensä ja seikkailla netissä. jos ei muuen, niin viimeistään sitten kun lapsia on tullut.

    Jotkut naiset eivät huomaa miehen deittailua, koska jostain syystä nainen ei reagoi parisuhteessaan oleviin ongelmiin hakemalla kyrpää ja sukupuolitauteja netistä. Näin ollen naiselle ei tule mielen viereenkään edes käydä katsomassa ko. palstoja. Voin kyllä suositella jokaiselle naiselle, että tekee silloin tälllöin pistokokeen niin näkee missä mennään. Ei vain kannata miehelle aina kertoa kaikesta mitä on huomannut, muuten hän alkaa deittailla esim. puhelimella ja keksii jonkin sellaisen konstin että sitä ei saa selville.(ja huom. kaikkia miehen parisuhdekriisejä ei voi huomata nainen, koska miehellä on parisuhteessa ihan omat, erilliset painajaisensa)

    kannattaa tietenkin laittaa mies vähäksi aikaa ulkoruokintaan,muuten pitää sua ihan pellenä, mutta jos jossain vaiheessa aloittaja saat pääsi kuntoon niin älä silti aliarvioi miehen kykyä olla isänä lapsilleen, äläkä ajattele ettei hän rakasta sinua tai lapsianne ollenkaan.

    Hanki apua terapiasta tai jostain, ja elä omaa elämääsi mahdolisimman hyvin, deittailu on miehen lapsellinen ja typerä ongelma, mutta hänelle tosi.

    Varmasti katuu ainakin kiinnijäätyään.

    Jos mies haluaa terapiaan niin mene ihmeessä hänen kanssaan, tuollainen deittipaska voi kuitenkin koitua uudeksi aluksi, jos ei pariskuntana niin ainakin opit vähän kenen kanssa olet ollut naimisissa.

    Jokainen mies tekee sen deitti-ilmoituksen jos vain huomaa sen mahdollisuuden, ja vaikkapa tulee riita tms, niin sinne tulee ilmoitus. Sanon näin, vaikka nyt tietenkn poikkeuksia on mutta yllättyisitte jos tietäsitte, mikä on monen miehen pimeä puoli. Varmaan jopa niin että mitä lupsakampi mies, sitä varmemmin sillä on netissä ilmoitus.

    Harmi vaan, että nämä miehiset hätähuudot jäävät sinne nettiin myös vaimon löydettäväksi. Ja mieshän ei ilmoitusta poista vaikka pahin hätä menisi ohi, koska mukaan tulee jossain vaiheessa jännitys että vastaako kukaan, ja haave seksistä.

    Mutta täytyy muistaa että on kahdenlaisia miehiä: niitä jotka on tosissaan täysiä paskoja systemaattisia pettäjiä, ja niitä joiden alahuuli kuitenkin väpättää rakkaudesta vaimoon.
    Jokainen tietää mikä näistä oma mies on.

    Omani on juuri sellainen, että pidän nettihölmöilyjä miehen onnettomana itkuna maailmalle, enkä usko että hän minua rakastaa sen vähempää. Olen vain joutunut pistämään kovan kovaa vastaan, kun en ala kuitenkaan mitään fyysistä pettämistä antamaan anteeksi. Toistaiseksi sellaista en ole saanut selville.

    Sekin kannattaa siis selvittää, että tapaako mies näitä akkoja oikeasti.

    Laitoin nimittäin "miehenä" ilmoituksen kerran, ja totesin että ei sieltä tule kovin varteenotettavia vastauksia. Sen sijaan jos naisena laittaa nimenomaan seksiä etsivän ilmoituksen, niin vastauksia tulee luokkaa 400 päivässä. Mutta kuka nainen lopulta vastaa niihin varattujen reppanoiden ilmoihin, jos ei ole tienestimielessä liikkeellä eli prostituoituna.
    Mutta siis tottakai mies lähtee, jos sieltä tapaaminen tulee. Aivan varmasti menee katsomaan minkälainen akka siellä häntä odottaisi.

    Äänestä

Jos katsotaan eläin uroksia ja naaraita. Kyllä ne urokset ovat aina valmiita panemaan eri naaraita jos vaan saavat. Naaraat sen sijaan antavat vain harvoille ja valituille. Samoin se menee ihmismaailmassa. Mies ja nainen ovat vaan niin erillaisia. Sitä joidenkin naisten on vaikea tajuta.

Kyllä se miehen suhteen arvostus suhteessa muihin naisiin lähtee siitä että miehellä on vaan liian paljon menetettävää. Jos se ei ole suuri niin vaimo on vaan siinä hidaste. Mies voi rakastaakin ainakin jollain lailla naista mutta ei se ole este muille naisille. Sama ketju alkaa jossain välissä taas uudestaan tai sitten mies on kokennut menetyksen pelon liian suureksi eikä enää halua riskeerata vaikka mieli tekisi varmasti. Mies pidetään juuri kurissa sillä että menetyksen pelko on liian suuri ja näin tavallaan vaan " pakosta sopeutuu" tähän. Vieraat naiset jäävät vain korkeintaan virtuaalitasolle kuten pornon katseluun.

Heitänpä pessimistisen arvion: 99% parisuhteessa olevista miehistä voisi harkita kokeilla sellaista helpon kanavan kokeilua josta saisi muita naisia kuten nettitreffejä. Kaikki eivät vaan uskalla toteuttaa sitä (menetyksen pelko liian suuri tai sitten sitä menetettävää on vaan yksinkertaisesti aivan liian paljon) tai ei vaan ole yksinkeraisesti aikaa. Ei se kumminkaan välttämättä tarkoita sitä että oltaisiin valmiita luopumaan omasta parisuhteesta. Mies kun on uros.

Äänestä
  • ...mies ja mies ja mies...voi voi, on näitä pinnallisia naisissakin jotka eivät piittaa syvemmistä ihmis-suhteista.

    Äänestä

  • nämä eläimiin eli uroksiin. Näitä helppoja selityksiä pettämiskäyttäytymiselle kuulee aina silloin tällöin. Kai miehelläkin sentään on toimivat aivot ja terve tunne-elämä, että pystyy luomaan pysyvän suhteen naiseen. Samalla tavalla naiset näyttävät harrastavan seksiä eri miesten kanssa ja ilmaisevan halujaan kuin miehet. Miten sellainen sitten on selitettävissä?

    Äänestä

  • aliarvioimista rinnastaa kirjoitti:

    nämä eläimiin eli uroksiin. Näitä helppoja selityksiä pettämiskäyttäytymiselle kuulee aina silloin tällöin. Kai miehelläkin sentään on toimivat aivot ja terve tunne-elämä, että pystyy luomaan pysyvän suhteen naiseen. Samalla tavalla naiset näyttävät harrastavan seksiä eri miesten kanssa ja ilmaisevan halujaan kuin miehet. Miten sellainen sitten on selitettävissä?

    nähden se taitaa olla 1% suhteessa 99%. Eiköhän sekin kerro että maksullisilla naishuorilla on niin kova kysyntä että huoralle joutuu kehumaan että on komea, lihaksikas jne. että pääsee pukille ja sittenkin vasta jonon kautta. Niin ja jollekin älypää naisille jotka sanovat että mies haluaa kokeilla maksullista naista. EI siitä todellakaan ole kysymys vaan pillun saanti, mahdollisesti kauniilta naiselta johon ei välttämättä olisi itsellä edellytyksiä, ei aikaa hakea tai ei vaan jaksa yrittää sitä paskanjauhamisen kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

profiili... kirjoitti:

Ystäväni otti yhteyttä ja kehoitti katsomaan vähän suomi24:n treffisivuja. Siellähän se mieheni etsi sinkkuna (?) seuraa ja trafiikki oli vieraskirjasta päätellen aikamoista. Kuva oli niin vanha, ettei edes minun aikaani ole otettu, toki olen sen nähnyt useinkin. Kaikki valetta profiilissa, kaikki.

Oli tavannut naisia, suhteitakin oli. Tämän sitten myönsi lopulta. Deitti-ilmoituksia löytyi muitakin.

Hän muuttaa huomenna pois. Jouluvalmistelut kotona menossa, nuoret ihmettelevät mikä meille nyt tuli. Isä lähtee "jonnekin."

Meillä on asiat olleet hyvin, hänenkin mielestään kuulema, ei tiedä miksi tehnyt tuon kaiken.

Tämä vain varoitukseksi muille, älkää leikkikö täällä netissäkään ihmissuhteittenne kustannuksella. Arvostakaa sitä mitä teillä on. Jos haluatte muuta, lopettakaa olemassa olevat suhteenne sitä ennen. Sen verran miestä pitää löytyä.

Meille ei joulua tänä vuonna tulekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu