Hiusalasta

Olen kiinnostunut kauneudenhoitoalasta ja
myös parturi-kampaajan ammatti kiinnostaa.
Haluiaisin kuulla minkälaista tuo opiskelu
käytännössä on? Onko välineet(sakset jne.) ostettava itse, onko ne kalliita, koska
pääsee harjoittelemaan oikealle ihmiselle jne.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos olet oikeasti hakemassa hiusalalle niin ota ehdottomasti selvää kouluista ja niiden opetussuunnitelmasta. Itse kävin koulun jossa ensimmäinen vuosi tehtiin vain pelkkiä haudehoitoja. Toisen oppilaitoksen käynyt kertoi että he tekivät jo värejä, leikkauksia ja permiksiä ykkösvuonna. Joten oppilaitosten välilä on todella eroja. Ensimmäisenä vuonna harjoituksia tehdään ensin toisille ja sitten hoitoja/tasausleikkauksia asiakkaille. Joten heti ekä vuonna pääsee oikeeseen päähän käsiksi. Tarvikkeet me ostettiin itse ja siinä oli muutamat kammat ja harjat, klipsit, sakset ym pientä. Maksoi n.150e. Peruspaketteja on nykyään paljon erilaisia ja eri hintaisia. Muutama kirja ostettiin koko opinojen aikana n. 100e yhteensä. Mutta ole tosiaan tarkkana mihin haet ettei tarvitse pettyä opetuksen laatuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostunut.... kirjoitti:

Olen kiinnostunut kauneudenhoitoalasta ja
myös parturi-kampaajan ammatti kiinnostaa.
Haluiaisin kuulla minkälaista tuo opiskelu
käytännössä on? Onko välineet(sakset jne.) ostettava itse, onko ne kalliita, koska
pääsee harjoittelemaan oikealle ihmiselle jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu