Olen 19-vuotias tyttö ja asun vielä kotona vanhempieni luona. Suhteeni isäni kanssa ei ole enää 10 vuoteen ollut kovin hyvä. Tulemme kyllä muuten ihan "toimeen" keskenämme, paitsi silloin kun hän on kännissä. Isäni nimittäin ottaa alkoholia melko usein, vaikka onkin työssä käyvä suomalainen mies.
Vaikka olen ainakin omasta mielestäni erittäin "kunnollinen" verrattuna moniin nykynuoriin (en nyt ala alentamaan nykynuoria, mutta useinhan juuri heidän alkoholin ja huumeiden kokeilusta puhutaan) enkä ole koskaan tuottanut isälleni mitään vaikeuksia "tempuillani", minulla on kaksi työtäkin ja valmistun pian kahteen eri tutkintoon (lukio ammatti) niin luulisi että hän olisi minusta kovin ylpeä. Sitä hän ei vaan usein näytä, vaan usein saankin häneltä kuulla miten pilaalle hemmoteltu olen, enkä tiedä todellisesta elämästä mitään, minulla on kaikki mitä olla ja voi ja silti vain valitan, enkä tee mitään sen eteen mitä saan. Se todella loukkaa minua, sillä se ei mielestäni ole totta. Mutta isälläni on talossamme sellainen auktoriteetti että kukaan ei uskalla sanoa häntä vastaan, kukaan ei uskalla olla eri mieltä kuin hän.
Isosiskoni muutti juuri omaan asuntoon, mistä minäkin olen haaveillut jo kauan. Se ei vaan vielä ole mahdollista, sillä vaikka olenkin töissä, en saa siitä tarpeeksi rahaa että pärjäisin vuokrineen ja laskuineen yksikseni. Lisäksi minua painaa toinenki ajatus siitä että joskus muutan pois. Olen nimittäin todella läheinen äitini kanssa ja pelkään joka kerta (eli joka viikko!) kun he juovat alkoholia yhdessä. Äitini ei juonut kun olimme pieniä, mutta viimeisen 8 vuoden aikana hänestä on tullut suorastaan piiloalkoholisti ja se todella huolettaa minua. Eikä meidänkään perhe ole kunnon perhetappeluilta säästynyt. Kun olin vielä ala-asteella, jouduin kutsumaan paikalle poliisit ja he veivät isän putkaan, äidin ensiapuun. Kaikista eniten pelkään että äidilleni tapahtuisi jotain. Se on kaikista suurin pelkoni. Ja vaikka tilanne onkin noista kauheista ajoista rauhoittunut, alkoholin kulutus on vieläkin runsasta, enkä uskalla vieläkään mennä nukkumaan ennen heitä. Minun täytyy aina valvoa ja odottaa että ilta menee hyvin ja menevät nukkumaan. Minulle on vain jäänyt sellainen tapa siitä 8 vuoden takaisesta tapauksesta...
Olen yrittänyt puhua äidilleni ja isällenikin, monta kertaa heidän alkoholin käytöstä, mutta mitä he kuuntelevat? Olen yrittänyt selittää äidilleni peloistani, mutta hän vain kieltää kaiken ja sanoo ettei isäni nyt ikinä mitään sellaista tekisi. Mutta tekihän jo melkeen! Välillä tunnen vain vihaa isääni kohtaan, mutta minusta tuntuu erittäin pahalta tuntea niin. Tulee aivan kauhea olo kun edes tätä kirjoitan. Tuskin pystyisin koskaan sanomaan näitä sanoja ääneen.
Kiitos sinulle jos jaksoit lukea "tarinani". Toivoisin vain jotain neuvoja mitä tekisin. Jos pääsen muuttamaan, jatkanko vain omaa elämääni? Ymmärränhän minä sen että vanhempani ovat aikuisia ihmisiä ja päättävät omista asioistaan, mutta tuntuu etten koskaan voisi vain antaa olla. Soittaisin viikonloppuiltaisin varmasti joka tunti tai tulisin käymään. Voinko koskaan edes elää omaa elämääni?
Vaikka olen ainakin omasta mielestäni erittäin "kunnollinen" verrattuna moniin nykynuoriin (en nyt ala alentamaan nykynuoria, mutta useinhan juuri heidän alkoholin ja huumeiden kokeilusta puhutaan) enkä ole koskaan tuottanut isälleni mitään vaikeuksia "tempuillani", minulla on kaksi työtäkin ja valmistun pian kahteen eri tutkintoon (lukio ammatti) niin luulisi että hän olisi minusta kovin ylpeä. Sitä hän ei vaan usein näytä, vaan usein saankin häneltä kuulla miten pilaalle hemmoteltu olen, enkä tiedä todellisesta elämästä mitään, minulla on kaikki mitä olla ja voi ja silti vain valitan, enkä tee mitään sen eteen mitä saan. Se todella loukkaa minua, sillä se ei mielestäni ole totta. Mutta isälläni on talossamme sellainen auktoriteetti että kukaan ei uskalla sanoa häntä vastaan, kukaan ei uskalla olla eri mieltä kuin hän.
Isosiskoni muutti juuri omaan asuntoon, mistä minäkin olen haaveillut jo kauan. Se ei vaan vielä ole mahdollista, sillä vaikka olenkin töissä, en saa siitä tarpeeksi rahaa että pärjäisin vuokrineen ja laskuineen yksikseni. Lisäksi minua painaa toinenki ajatus siitä että joskus muutan pois. Olen nimittäin todella läheinen äitini kanssa ja pelkään joka kerta (eli joka viikko!) kun he juovat alkoholia yhdessä. Äitini ei juonut kun olimme pieniä, mutta viimeisen 8 vuoden aikana hänestä on tullut suorastaan piiloalkoholisti ja se todella huolettaa minua. Eikä meidänkään perhe ole kunnon perhetappeluilta säästynyt. Kun olin vielä ala-asteella, jouduin kutsumaan paikalle poliisit ja he veivät isän putkaan, äidin ensiapuun. Kaikista eniten pelkään että äidilleni tapahtuisi jotain. Se on kaikista suurin pelkoni. Ja vaikka tilanne onkin noista kauheista ajoista rauhoittunut, alkoholin kulutus on vieläkin runsasta, enkä uskalla vieläkään mennä nukkumaan ennen heitä. Minun täytyy aina valvoa ja odottaa että ilta menee hyvin ja menevät nukkumaan. Minulle on vain jäänyt sellainen tapa siitä 8 vuoden takaisesta tapauksesta...
Olen yrittänyt puhua äidilleni ja isällenikin, monta kertaa heidän alkoholin käytöstä, mutta mitä he kuuntelevat? Olen yrittänyt selittää äidilleni peloistani, mutta hän vain kieltää kaiken ja sanoo ettei isäni nyt ikinä mitään sellaista tekisi. Mutta tekihän jo melkeen! Välillä tunnen vain vihaa isääni kohtaan, mutta minusta tuntuu erittäin pahalta tuntea niin. Tulee aivan kauhea olo kun edes tätä kirjoitan. Tuskin pystyisin koskaan sanomaan näitä sanoja ääneen.
Kiitos sinulle jos jaksoit lukea "tarinani". Toivoisin vain jotain neuvoja mitä tekisin. Jos pääsen muuttamaan, jatkanko vain omaa elämääni? Ymmärränhän minä sen että vanhempani ovat aikuisia ihmisiä ja päättävät omista asioistaan, mutta tuntuu etten koskaan voisi vain antaa olla. Soittaisin viikonloppuiltaisin varmasti joka tunti tai tulisin käymään. Voinko koskaan edes elää omaa elämääni?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onhan se vaikeaa tuollainen tilanne, mutta et voi ikuisesti olla vanhempiesi luona ja olla suojelemassa heitä! että pitäähän sinulla olla oma elmäsikin joskus.Etkä voi varjella heitä loputtomiin/etkä voi kuvitella että se on sinun vastuullasi. Se kaikki joka "tapahtuu" toivotottavasti ei mutta JOS niin tulee käymään, se ei ole sinun vikasi! muista se!
Yritän siis sanoa ettet voi loputtomiin asua kotona ja suojella äitiäsi ja isääsi pahalta.Se tulisi olemaan sinulle liian raskasta ja epäoikeudenmukaista.kukaan ihminen ei kestä/jaksa sellaista elämää.Jossain vaiheessa palaisit kuitenkin loppuun.ja saattaisit pahimmassa tapauksessa joutua hoitoon kun olet niin lopussa/romahtanut.
kaikkea hyvää sinulle ja hyvää joulua ja uuttavuotta 2008.
Joo mulla on vähän sama juttu. Ei ehkä noin paha, mutta kuitenkin. Tarkoitan, etten ole joutunut koskaan poliisia soittamaan tms.
Isällä on tapana juoda alkoholia viikonloppuisin. Äidillä myös joskus. Äiti on paras ihminen maailmassa, ja muakin joskus pelottaa, että jos isä sille jotain tekee. Isä on kovin äkkipikainen kännissä ja niillä on usein kinaa selvinpäinkin.
Isällä on myös tapana sanoa, että meillä on asiat niin hyvin kuin vain voi jne. että meillä ei ole käsitystä elämästä. Hän myös kertoilee kuinka lapsena hänellä oli kotona huonosti asiat ja että meidän kuuluisi olla tyytyväisiä. Silti aina isän ollessa kotona olo on jotenkin rauhaton. Olen koko ajan varuillani mahdollisten riitojen takia. Isälle ei sanota vastaan eikä häntä saa komentaa/ohjata mitenkään. En ymmärrä miksi ne eivät eroa...
Jep, mullakin on ollut vihantunteita isää kohtaan. En ole niitten takia kovin pahoillani. Me ollaan hänen kanssaan tosi kaukaisia tavallaan, ei hän mun asioista tiedä mitään...
t. yläastelainen tyttö
19-vuotias kohta kaksoistutkinnon suorittanut on paremmassa asemassa kuin toinen, vasta yläasteella oleva alaikäinen.
Heti kun ap. saat koulusi käytyä, kannattaisi muuttaa pois kotoa. Mutta tarvitset aikuisia ihmisiä tai edes yhden kunnollisen ja tasapainoisen aikuisen ihmisen jonkinlaiseksi tukihenkilöksesi. Onko sinulla sellaista sukulaista, kummia tai tuttavaa aikuista naista turvanasi? Kaupunkisi sosiaalitoimistoon kannattaisi ottaa yhteys. Voisit mennä puhumaan tilanteesta, sosiaalihenkilöstöllä on vaitiolovelvollisuus. Sinulle voisi löytyä oma asunto. Kysy nimenomaan maksuasioista. Saat monia tukia. Ja saat henkistäkin tukea ja neuvoja, muista kysyä niitä.
Kehotan siis aloittamaan oman aikuisen naisen elämän. Vanhempasi ovat aikuisia, he voivat hoitaa omat asiansa, mutta sinä et ole vastuussa heidän elämästään. Älä rupea kantamaan liian isoa taakkaa tai syyllisyyttä muiden sukulaisten takia. Olet oman elämäsi kynnyksellä nyt. Valitse toinen tie kuin vanhempasi, mutta älä nouse heitä vastaan tai älä polta siltoja takanasi.
Tiedätkin jo perhekuvioistasi, ettei alkoholi taida sopia sinulle. Rakenna raitis elämä ja etsiydy nopeasti töihin. Nyt on työvoimapula. Minäkin aloitin 15-vuotiaana myyjänä, nyt olen lukion lehtori. Viidestoista vuosi menossa tässä työssä.
Ole tarmokas ja vahva. Toivotan sinulle hyvää joulua ja ennen kaikkea hyvää elämää.
Lähde pois kotoa heti, kun se on sulla mahdollista.
Mä olen 42 ja kärsin vieläkin kovasti huonosta isäsuhteesta ja käyn terapiassa, kun se hullu juoppo meinas saada mut sekoamaan. Arvet huonosta kohtelusta ja pelosta eivät varmaan koskaan kokonaan häviä. Nytkään en mene sen takia jouluna edes käymään vanhemmillani, en jaksa ainaista riitaa ja arvostelua, varsinkaan kännisen suusta. Suojelen itseäni ja lastani ja vietämme kahdestaan rauhallisen joulun, parempi niin.
Suosittelen lukemaan narsistien uhrien tukisivuja.
et ole vastuussa vanhempiesi alkoholin käytöstä, vaikka olet sellaisen roolin itsellesi ottanutkin. Olen lehtorin kanssa samaa mieltä, muuta pois heti kun mahdollista ja käy sosiaalitoimistossa kysymässä mahdollisuutta tukiasuntoon.
Sinä olet fiksu nuori, jolla on kaikki mahdollisuudet elämässäsi edessä. Älä menetä niitä vanhempiesi vuoksi, eivät hekään sitä haluaisi.
Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista. Olenkin nyt etsimässä itselleni asuntoa, mutta raha-asiat kyllä huolettaa :( Mutta toivottavasti kaikki järjestyy...
Sinulle ylä-astelaistyttö. Mulla oli just sun iässäs kaikkein pahinta aikaa, mutta en koskaan ajatellutkaan muuttavani pois, olin niin kiinni tässä vanhassa kodissa ja vanhemmissani, vaikka selvästi kärsin koko sen 3 vuotta ja yhä edelleen. Nyt kun jälkeinpäin ajattelee, voi kun olisinkin muuttanut pois! Eli jos vain saat jostain paikan, niin muuta ihmeessä. Toisaalta saahan kotoa kaiken (mistä meitä jatkuvasti muistutetaan...) ja ilmaiseksi, mutta olemme myös koko ajan henkisen väkivallan alla. Koti täytyy olla semmoinen paikka ettei siellä tarvitse pelätä mitään, saatika olla koko ajan "varpaillaan" ja odottaa pahinta. Nyt pää pystyyn! mä päätin tässä että sitte ku mä saan sen kämpän, niin sitte mun ei enää tarvi kuunnella sitä P*SKAA mitä se aina mun niskoille latoo. Tuntuu kyllä pahalta sanoa näin, onhan mun isäni auttanu mua kaikessa ja varmasti auttaisi mua myös siinä muutossa ym. Mutta tuo sen muu ilkeä käyttäytyminen on suorastaan sietämätöntä...