Erosta on 2 vuotta aikaa.
On menty eteenpäin, olen vaihtanut asuinpaikkaa, ihmisiä elämässäni ja muutenkin kaikki on ihan eri lailla, vanha jätetty taakse.
Olen ollut uudessa suhteessa, olen näiden parin vuoden aikana onnistunut ihastumaan muutaman kerran köykäsesti...
Olen ollut pitkiä aikoja pitämättä mitään yhteyttä eksääni...Hän ei kuulu elämääni enää missään muodossa.
Mutta silti aina, aina palaan tähän tilanteeseen. Tajuan, että rakastan edelleenkin vain eksääni. Aina vaan sattuu niin saakelisti ja muistot korventaa rintaa. Ilta toisensa jälkeen itkeni itseni uneen ikävöidessäni häntä.
Minkä helvetin takia en vain pääse yli...? Järki ei enää riitä. En halua loppuikääni surra menetettyä rakkautta...
On menty eteenpäin, olen vaihtanut asuinpaikkaa, ihmisiä elämässäni ja muutenkin kaikki on ihan eri lailla, vanha jätetty taakse.
Olen ollut uudessa suhteessa, olen näiden parin vuoden aikana onnistunut ihastumaan muutaman kerran köykäsesti...
Olen ollut pitkiä aikoja pitämättä mitään yhteyttä eksääni...Hän ei kuulu elämääni enää missään muodossa.
Mutta silti aina, aina palaan tähän tilanteeseen. Tajuan, että rakastan edelleenkin vain eksääni. Aina vaan sattuu niin saakelisti ja muistot korventaa rintaa. Ilta toisensa jälkeen itkeni itseni uneen ikävöidessäni häntä.
Minkä helvetin takia en vain pääse yli...? Järki ei enää riitä. En halua loppuikääni surra menetettyä rakkautta...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oliko se sittenkään menetetty? Oliko se perfect match minkä tiesi alussa muttei enää uskonut lopussa? Minä leimauduin minun vaimooni ikuisesti. Mikään ei kelpaa hänen jälkeensä. Minun lasteni äiti, minun rakkaani, ainoani, vaimoni. Minä tein virheet, minä aloitin, minä mokasin. Ehkä sinä voit antaa anteeksi minulle, minä en.
Ensimmäinen kysymys, jättikö hän Sinut? vaikka ehkä arvelit lopettaneesi suhteen.
Toinen kysymys: pitäisitkö suhdettanne edelleen mahdollisena, ja sillä onnistumisen edellytykset, vaikka olette samat ihmiset kuin ennenkin.
III: Jos tulisit siihen päätelmään, ettette olisikaan sopineet toisillenne alkun alkaenkaan, vaan tunteet silti roihahti, onko se pahempi kestää kuin se, että olit kiinnostunut väärästä, edelleen.
edelleen rakastaa eksääsi, mutta se ei asiaa miksikään muuta, ettet hänen kanssaan enää yhdessä ole. Voit surra vaikka koko loppuelämäsi asiaa, taikka sitten ilota siitä, että olet hengissä ja sinulla on vielä monia teitä kulkematta tässä elämässä. Ei voi tietää mitä eteen vielä tupsahtaa! Vaikka tuntuisi pitkiäkin aikoja pelkästään harmaalta entiseen verrattuna, niin varmasti jossain vaiheessa tuuli kääntyy. Näin se on tuntunut aina elämässä menevän: Muutama vuosi kurjuutta, mutama vuosi iloa!
muuta mukavaa yhdessäoloa.
totuus tulee vaan ennemmin tai myöhemmin julki, liian erilaisia jos sängyssä menee hyvin niin muuten täysin eri maailmoista ja toisinpäin.
Kyllähän se juttu menee niin että sen oikean kohdalla tietää että tää se on. Muut on vaan pelaamista varten.
Pohjalle kun tippuu ja kämpässä ei ole muuta kuin sohva ja telkka ja ei ketään muuta ympärillä koska olet katkaissut välisi kaikkiin läheisiin, juuri rakkautesi takia
niin se jos mikä opettaa kuinka pelataan seuraavissa suhteissa.
Aina voi opettaa seuraaville saman kuin minkä itse jouti oppimaan, petetyksi tulemisen.
.... Ihan sama juttu täällä. Kaksi vuotta erosta ja edelleen mietin vanhoja, enkä perk...le pääse irti!! Minulla tosin exän kanssa yhteinen lapsi ja pakko nähdä sen takia aina välillä. En tiedä olisinko paremmin päässyt irti jos ei olisi lasta.
Jotain pientä säätöä on ollut muiden kanssa, mutta aina sitä jotenkin jarruttelee uuteen suhteeseen menenmistä. Miten päästä irti, en tosiaan tiedä ja räpistelen vaan eteenpäin.
Tuli ihan oma elämäni mieleen kun luin viestiäsi. Omasta erostani on kohta kaksi vuotta ja välillä tuntuu että on päässyt kaikesta yli ja voi jatkaa elämää "normaalisti" mutta sitten iskee taas ikävä ja huomaa ettei se rakkaus ole mihinkään kadonnut.
Ehkä se ei koskaan katoa mutta täytyy oppia elämään sen asian kanssa. Nyt olen aloittamassa uutta suhdetta ja välillä pelkään että käy samoin ja petyn taas. Nyt en ole ollut eksääni missään yhteydessä puoleen vuoteen ja se on ollut helpompaa niin, huomasin ettei siitä ystävyydestä mitään tule kun toisella on tunteita enemmän.
Uskon että se kuitenkin joskus helpottaa ja voi hymyillen muistella menneitä. Kun ihminen luopuu, mitään ei katoa, sillä kaikki kokemamme tekee meistä sen mitä olemme. Elämän haaste on oppia luopumaan.
Hyvää joulua!
Uskomatonta, tuo on täysin kuin omasta elämästäni, itselläkin kyseisestä tapahtumasta kaksi vuotta aikaa, paikkakunta, ystävät ja seurustelukumppani vaihtuneet... silti se rakkaus eij kuihdu. Tuntuu kuin tässä olisi katkeamispisteessä. Olen nyt kihloissa uuden ihmisen kanssa, mutta en mie rakasta häntä niin paljoin kuin edellistä miestäni. Eikö tää loputon suru ja rakkaus katoa koskaan?