Kadotettu motivaatio naisten iskemiseen

Tervehdys kaikille.

Case on seuraava: Itsellä on ikää nyt 24v ja uutuudenviehätys naisten iskemisestä (tai sen yrittämisestä) on kadonnut ajat sitten.

Vielä reilu vuosi sitten jaksoin silloin tällöin yrittää tehdä tuttavuutta naisiin rafloissa, bileissä, kesäfestareilla ja muualla, mutta yritykset eivät johtaneet mihinkään. Olen takaiskujen kautta oppinut, että nainen on kuitenkin se joka tekee ratkaisun tuleeko hommasta mitään vai ei. Miksi enää yrittää itse?

Muutamia kertoja olen luullut löytäneeni elämäni naisen, mutta syystä tai toisesta niistä tapauksista ei tullut mitään ja olin aina ihan hajalla. En siis ole koskaan seurustellut sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuntuu melko synkältä, kun toisaalta joillain sinkuksi jääneillä kavereillani on löytynyt uusi mukava heila suurin piirtein saman tien.

Nyt kun käyn raflassa, niin usein joku kaveri ehdottaa että "hei mennäänkö iskemään noita paria tyttöä tuolla, tuu mukaan." Jotenkin ei jaksa enää innostua touhusta, lähinnä alkaa vituttaa. Jos ei ole onnistunut tähänkään mennessä vaikka olen ollut ihan ok, niin miten se nyt yht'äkkiä onnistuisi. Periaatteessa voisi kai olla kaikin puolin "hyvät mahdollisuudet"; Osaan kyllä tarvittaessa heittää avausläpät luontevasti ja lörpötellä vaivattomasti niitä näitä, vaikka en pohjimmiltani ole mikään sosiaalinen tyyppi joka solmii uusia ihmissuhteita helposti. Ulkonökössäni ei kai ole mitään vikaa, kyllä naisilta tulee katseita kun käyn viihteellä. Ja kuulemma olen mukava. Että näin.

Mutta kun en vain jaksa enää pelata sitä typerää ihmissuhdepeliä. Kaikkeen kyllästyy. Varmaan myös monista naisista saamani negatiiviset kokemukset vähentävät kiinnostusta alkaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Mieluummin vietän esim. ravintolaillan vain kavereideni kanssa hengaillen omana itsenäni. Vaikka jälkeenpäin tietysti masentaa, viimeistään siinä vaiheessa kun istuu yksin yöbussissa matkalla kohti kotia ja miettii hukattuja mahdollisuuksia.

Kokemus on osoittanut, että melko turhaa odottaa aloitteita tavallisten ja mukavien naisten puolelta. Sinänsä ymmärrettävää, "miksi vaivautua jos kysyntää on muutenkin", heh... Mutta ovatko ne aktiivisimmat pilluhaukat myös parhaimpia tyyppejä.. No joo, satunnaisesti tulee itsellekin aloitteita jakorasia-tyyppisiltä tai poikkeuksellisen epätoivoisilta naikkosilta, mutta sellaiset tapaukset eivät (yllättäen?) kiinnosta. En ole itse vielä niin epätoivoinen että viitsisin ryhtyä ihan mihin tahansa. Ehkä pitäisi, että saisi hetkellisen itsetuntoboostin.

Niin, eli täytyisi kai taas kerran kesän kunniaksi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas heittää juttua naisille. Fiiliksiä tosiaan laskee, kun tietää ettei aikaisemminkaan ole löytynyt mitään tyttöystävän tapaista, yrityksestä huolimatta... Onko muilla ollut saman suuntaisia tuntemuksia? Miten olette psyykanneet itsenne uuteen nousuun / ratkaisseet tilanteen?
121753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

niin eiköhän se siitä. itse olen luovuttanut jo vuosia sitten koko homman, suosiolla istun kotona koneen eessä mutta muistikuvat muista maista kertoo että niissä ne juttelee eikä nosta nokkaansa ja sano painu homo vittuun vaikkeivat juuri tuon miehen kanssa seksiä tahtoisikaan. ei tule sellasta itsarifiilistä kun täällä vaikkei saisikaan ja jaksaa yrittää ja saa.

Äänestä

Kirjoituksesi oli kuin minun kirjoittama, paitsi että olen nainen. Eli puihin menny kaikki jutut, kun miehet on alkaneet perääntymään ym. En ole myöskään seurustellut. Eli maku mennyt jopa uusiin ihmisiin tutustumisesta!

Äänestä

kertaa 29v aikana kysyin puh.numeroa juhannuksena ja 3 kertaa oon muistaakseni baarissa käynyt "se" mielessä. Silti ei oo ikinä seuraa puuttunut. Nimittäin kun olet baarissa seuraa hakemassa, niin olet just sen näköinen, että olet just sitä tekemässä.

Pitää vaan kaverien kans hauskaa, eikä välitä sen enempää niistä naisista. Aina sieltä joku tulee kiehnäämään. Kun teillä on hauskaa, niin naiset haluaa siitä osansa. Sitten kun et näytä olevan yhtään kiinnostunut, niin naiset tekee melkein mitä vaan, että olisit kiinnostunut.

Sääli että kesti 26v tajuta se...

Äänestä
  • Pitää vaan kaverien kans hauskaa, eikä välitä sen enempää niistä naisista. Aina sieltä joku tulee kiehnäämään. Kun teillä on hauskaa, niin naiset haluaa siitä osansa. Sitten kun et näytä olevan yhtään kiinnostunut, niin naiset tekee melkein mitä vaan, että olisit kiinnostunut.
    ''''
    eikös ton kaikki tiedä ? itsellä kusee se että kaverit ei tykkää naisista vaan alkaa tappeleen aina kapakissa (tosin, naiset tykkää niistä kun ne on niitten mielestä miehiä) joten jää itte ilman, yhtä hyvin voi mennä yksin (mutta naiset ei pitää yksinäisiä luusereina, saattaa tulla viereen seisoon mutta enhän mä ikinä ole aloittanut juttelua kenkään kaa, kuka siinä mielessä vaikuttas olevan liikkeellä, eikä ne yleensä aloita)

    Äänestä

Mulla tulee ikää tänä vuonna 26 täyteen ja olen nyt ollut sinkkuna kohta kaksi vuotta. Takana on kolme pidempää suhdetta. Tähän sinkku-aikaan mahtuu pari lyhyttä suhdetta. Nyt vaan on tullut sellainen olo ettei kukaan huoli mua enää. Enkä enää edes jaksa etsiä ketään. Kaikilla on joku mutta minä olen yksin aina ja ikuisesti aamen. Tuntuu että olen liian tavallinen nainen, en ole mikään missi, mutta katseenkestävä kylläkin.
Ehkä pitäisi alkaa rasvailemaan köyttä...

Äänestä
  • ..kannata vielä koetella kattopalkin kestävyyttä, vaikka tuskinpa sitä tosissaan tarkoititkaan. Useasti ihmetyttää kuinka monella on tapana katsella itseään vain toisen ihmisen kautta; suhteesta on tullut itseisarvo, eikä enää osata määritellä itseä ilman toista. Uskon kuitenkin että jo yksi ihminen on kokonaisuus, vaikkakin toinen sitä ehkä voisi täydentääkin.

    Kerroit että sinun 26-vuoteen on jo mahtunut kolme pidempää suhdetta, joten eiköhän sinut hyväksytä ja huolita. Nyt varmaan olisi järkevää oppia hyväksymään ja huolimaan itsesi. Itsesi yksilönä pelkkänä minuna, ilman että sen tarvisi olla me. Sillä jos ei osaa rakastaa itseään, kuinka siihen joku toinen pystyisi?

    Kiinnostu itsestäsi ja omista tekemisistäsi: ammatista, harrastuksista, omista rakkauden kohteista, vihan kohteista jne. Kyllä varmasti löytyy miehiä jotka myöskin sitten kiinnostuvat sinusta.

    Mutta eihän kukaan voi sinua käskeä tekemään näitä asioita. Ei kukaan voi sanoa sinulle että rakasta itseäsi, mutta jos tahtoa löytyy, on nämä kaikki asiat opeteltavissa.

    Hauskaa kesän jatkoa sinulle ja kaikille muillekin jotka tähän aiheeseen ovat kirjoittaaneet.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    ..kannata vielä koetella kattopalkin kestävyyttä, vaikka tuskinpa sitä tosissaan tarkoititkaan. Useasti ihmetyttää kuinka monella on tapana katsella itseään vain toisen ihmisen kautta; suhteesta on tullut itseisarvo, eikä enää osata määritellä itseä ilman toista. Uskon kuitenkin että jo yksi ihminen on kokonaisuus, vaikkakin toinen sitä ehkä voisi täydentääkin.

    Kerroit että sinun 26-vuoteen on jo mahtunut kolme pidempää suhdetta, joten eiköhän sinut hyväksytä ja huolita. Nyt varmaan olisi järkevää oppia hyväksymään ja huolimaan itsesi. Itsesi yksilönä pelkkänä minuna, ilman että sen tarvisi olla me. Sillä jos ei osaa rakastaa itseään, kuinka siihen joku toinen pystyisi?

    Kiinnostu itsestäsi ja omista tekemisistäsi: ammatista, harrastuksista, omista rakkauden kohteista, vihan kohteista jne. Kyllä varmasti löytyy miehiä jotka myöskin sitten kiinnostuvat sinusta.

    Mutta eihän kukaan voi sinua käskeä tekemään näitä asioita. Ei kukaan voi sanoa sinulle että rakasta itseäsi, mutta jos tahtoa löytyy, on nämä kaikki asiat opeteltavissa.

    Hauskaa kesän jatkoa sinulle ja kaikille muillekin jotka tähän aiheeseen ovat kirjoittaaneet.

    Kiitos Jaakko kauniista sanoista, en todellakaan tarkoittanut tosissani köyden rasvaamista.

    Olen kyllä monesti ajatellut mainitsemiasi asioita. Miten kukaan voisi rakastaa minua tai minä ketää toista kun oman itsensäkin hyväksyminen on kesken.

    Tällä hetkellä vaan kun ystävät puolisoineen vierellä ostavat omakotitaloja, menevät naimisiin tai saavat lapsia tulee aina silloin tällöin todella yksinäinen olo.

    Varsinkin tänä kesänä on kaveriporukassa ollut huomattavissa että sinkkuna minua ei pyydetä/oteta mukaan kaikkiin menoihin, sillä minulla ei ole "tarjota" miesseuraa ystäväni kumppanille. Eli pariskunnat harrastavat keskenään kaikkea kivaa, tämänkin ymmärrän hyvin. Onhan se mukavampaa kun molemmille on seuraa, mutta kyllä se silti tuntuu pahalta. No tänään on fiilikset hieman alamaissa, paras ystävä peruutti Ruisrockin reissun jota oltiin suunniteltu ja järjestetty kolme kuukautta...

    Äänestä

  • mä olen viimeiset 8 v ollut ilman eikä naiset liikoja jutteleen ole tulleet. eri asia sulla, mene kaljoille kaupungille. varmasti on tarjokkaita.

    Äänestä

itsellä on vähän samanlainen pulma kyllähän se vituttaa juuri kun luulee löytäneensä jonku niin sitten alkaa vika lista liian nuori,liian kaukaa,ei kiinnosta,läski tai itsessä on jotain vikaa?kyllähän se pitemmän päälle rassaa,kun itse olen vielä tosi huono tekee aloitteen.sitten se menee sellaiseksi ylös alas jutuksi masentaa ja vituttaa vuoron perään mutta ehkä joskus sitten tai sitten ei kai sitä on elettävä toivossa.

Äänestä

Aika jännä tapa sulla jakaa naiset "tavallisiin ja mukaviin" ja "jakorasia-tyyppisiin". Jos pidät aloitteen tekevää naista "epätoivoisena", miten voit pitää itseäsi yhtään sen "parempana" aloitteen tekijänä? Jos pidät itsestäänselvänä sitä, että nainen tekee ratkaisun seurustelun aloittamisesta, taitaa olla sinun isku-yritykset jo etukäteen tuhoon tuomittuja...Ja muista, ettei se tyttöystävä välttämättä sieltä baarista löydy, jos kerran olet omasta mielestäsi mukava, "osaat tarvittaessa heittää avausläpät luontevasti", niin kokeileppa vaikka sitä joskus ravintolan tai bileiden ulkopuolella. Esim. bussipysäkillä tms. Kyllä se "oikea" vielä tulee vastaan, mutta ei välttämättä silloin, kun tunnet itsesi epätoivoiseksi ja (jo) 24-vuotiaana kehäraakiksi.

Äänestä
  • Minäkin jaottelen naiset mielessäni aivan hyvällä omallatunnolla "tavallisiin ja mukaviin" ja niihin toisiin.

    Ei ole tainnut yksikään nainen tulla minulle baarissa selvinpäin juttelemaan. Siis sellainen tavallinen ja mukava nainen. Hokema, että baareista heitä ei löydä pitää todella paikkansa.

    Toisaalta en ole juuri koskaan lähtenyt juttelemaan vieraiden naistenkaan kanssa, koska se katsottaisiin heti "iskemiseksi", itsensä tyrkyttämiseksi. Baareissa se on kuitenkin ainoa tapa tutustua toisiin. Siksipä ei tule niissä paljon aikaa kulutettua.

    Äänestä

  • itsessään, sori vaan. Nimimerkki psykologi sanoi sen vastauksessaan aika hyvin.

    Mikäli et ala arvostaa naisia IHMISINÄ, veikkaan etteivät suhteesi onnistu, vaikka jonkun kiinni saisitkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kehäraakki kirjoitti:

Tervehdys kaikille.

Case on seuraava: Itsellä on ikää nyt 24v ja uutuudenviehätys naisten iskemisestä (tai sen yrittämisestä) on kadonnut ajat sitten.

Vielä reilu vuosi sitten jaksoin silloin tällöin yrittää tehdä tuttavuutta naisiin rafloissa, bileissä, kesäfestareilla ja muualla, mutta yritykset eivät johtaneet mihinkään. Olen takaiskujen kautta oppinut, että nainen on kuitenkin se joka tekee ratkaisun tuleeko hommasta mitään vai ei. Miksi enää yrittää itse?

Muutamia kertoja olen luullut löytäneeni elämäni naisen, mutta syystä tai toisesta niistä tapauksista ei tullut mitään ja olin aina ihan hajalla. En siis ole koskaan seurustellut sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuntuu melko synkältä, kun toisaalta joillain sinkuksi jääneillä kavereillani on löytynyt uusi mukava heila suurin piirtein saman tien.

Nyt kun käyn raflassa, niin usein joku kaveri ehdottaa että "hei mennäänkö iskemään noita paria tyttöä tuolla, tuu mukaan." Jotenkin ei jaksa enää innostua touhusta, lähinnä alkaa vituttaa. Jos ei ole onnistunut tähänkään mennessä vaikka olen ollut ihan ok, niin miten se nyt yht'äkkiä onnistuisi. Periaatteessa voisi kai olla kaikin puolin "hyvät mahdollisuudet"; Osaan kyllä tarvittaessa heittää avausläpät luontevasti ja lörpötellä vaivattomasti niitä näitä, vaikka en pohjimmiltani ole mikään sosiaalinen tyyppi joka solmii uusia ihmissuhteita helposti. Ulkonökössäni ei kai ole mitään vikaa, kyllä naisilta tulee katseita kun käyn viihteellä. Ja kuulemma olen mukava. Että näin.

Mutta kun en vain jaksa enää pelata sitä typerää ihmissuhdepeliä. Kaikkeen kyllästyy. Varmaan myös monista naisista saamani negatiiviset kokemukset vähentävät kiinnostusta alkaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Mieluummin vietän esim. ravintolaillan vain kavereideni kanssa hengaillen omana itsenäni. Vaikka jälkeenpäin tietysti masentaa, viimeistään siinä vaiheessa kun istuu yksin yöbussissa matkalla kohti kotia ja miettii hukattuja mahdollisuuksia.

Kokemus on osoittanut, että melko turhaa odottaa aloitteita tavallisten ja mukavien naisten puolelta. Sinänsä ymmärrettävää, "miksi vaivautua jos kysyntää on muutenkin", heh... Mutta ovatko ne aktiivisimmat pilluhaukat myös parhaimpia tyyppejä.. No joo, satunnaisesti tulee itsellekin aloitteita jakorasia-tyyppisiltä tai poikkeuksellisen epätoivoisilta naikkosilta, mutta sellaiset tapaukset eivät (yllättäen?) kiinnosta. En ole itse vielä niin epätoivoinen että viitsisin ryhtyä ihan mihin tahansa. Ehkä pitäisi, että saisi hetkellisen itsetuntoboostin.

Niin, eli täytyisi kai taas kerran kesän kunniaksi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas heittää juttua naisille. Fiiliksiä tosiaan laskee, kun tietää ettei aikaisemminkaan ole löytynyt mitään tyttöystävän tapaista, yrityksestä huolimatta... Onko muilla ollut saman suuntaisia tuntemuksia? Miten olette psyykanneet itsenne uuteen nousuun / ratkaisseet tilanteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu