Lipevyyttä?

Olen asunut ison osan elämästäni ulkomailla useissa maissa ja omaksunut sieltä tiettyjä käyttäytymismalleja. Esim. Italiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Espanjassa ollaan avoimia, harrastetaan flirttiä ja small-talkia avoimesti. Ja se on täysin normaalia ja odotettua käytöstä. Palasin vähän aikaa sitten takaisin Suomeen ja täällä useiden naisten suhtautumisesta näkee, että eivät pidä siitä. Käytös on kuulemma lipevää.

Näen tässä ison ristiriidan: aina kuulee suomalaisten naisten suusta, kuinka he ovat kyllästyneitä suomalaisten miesten jurouteen ja "töykeään" käytökseen. Monet haaveilevat vaikkapa latinoromanssista. Kuitenkin tällainen käytös ei ole hyväksyttävää suomalaisten naisten mielestä.

Mistä siis kiikastaa? Tiedättekö itsekään mitä haluatte? No okei, ehkä poski- ja käsipusut on suomalaisen naisen mielestä tungettelevaa, mutta noista tavoista luovuin jo ensimmäisen viikon aikana... Pitääkö luopua myös käsivarteen/käteen tai polveen koskettamisesta kun jutellaan treffeillä? Pitääkö elehtiä vähemmän ja puhua vähemmän? Ja jäljelle jää: se suomalainen käytös, josta ette siitäkään pidä? Olen kieltämättä vähän ymmälläni.
8489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
kasvanut tähän kulttuuriin

Äänestä
  • Suomalaiseen kulttuuriin ei kannata siis sekaantua kenenkään muun kuin suomalaisen, koska se on äärimmäisen vaikea kulttuuri. Missään muussa tietämässäni maassa ihmiset eivät käyttäydy kuten suomalaiset ja jos käyttäytyvät, se katsotaan ylimieliseksi, vähätteleväksi ja töykeäksi käytökseksi. Amerikkalaisista olen samaa mieltä, olen sielläkin viettänyt vuoden päivät. Heidän kulttuurinsa on sekä minun, että monen muunmaalaisenkin mielestä hyvin teennäistä. Myöskään sellaista ei juurikaan tapaa muissa valtioissa.

    Äänestä

  • sama .

    lipeä kala kirjoitti:

    Suomalaiseen kulttuuriin ei kannata siis sekaantua kenenkään muun kuin suomalaisen, koska se on äärimmäisen vaikea kulttuuri. Missään muussa tietämässäni maassa ihmiset eivät käyttäydy kuten suomalaiset ja jos käyttäytyvät, se katsotaan ylimieliseksi, vähätteleväksi ja töykeäksi käytökseksi. Amerikkalaisista olen samaa mieltä, olen sielläkin viettänyt vuoden päivät. Heidän kulttuurinsa on sekä minun, että monen muunmaalaisenkin mielestä hyvin teennäistä. Myöskään sellaista ei juurikaan tapaa muissa valtioissa.

    Äänestä

  • sama .

    sama . kirjoitti:

    Äänestä

  • sama . kirjoitti:

    En tosiaan löydä sitä enää. Ja tästä samaisesta syytä suomalainen kulttuuri on monelle muulle kulttuurille vaikea kulttuuri. Suomalainen hiljaisuus ja tilan antaminen on herkkyyttä ja kohteliaisuutta nimnenomaan suomalaiselle. Mutta tämä ei ollut juttuni pointti, vaan se, että täällä katsotaan muunlainen käyttäytyminen lipeväksi ja jopa tungettelevaksi. Maassa tietysti maan tavalla, mutta se juuri ihmetyttikin, että esim. tältä palstalta voi oppia monien suomalaisten naisten kaipaavan juurikin erilaista käyttäytymistä. Eikä tämä ole mitään kateutta. En näytä itsekään ihan siltä perisuomalaisen vaalealta (monesti on luultu tsekkiläiseksi).

    Trust me, kulttuurishokkia ei ole tullut missään muussa maassa kuin Suomessa. Samansuuntaista olen kuullut monelta muun maalaiselta, jotka tulevat Suomeen pysyvästi asumaan tai sitten töihin joksikin aikaa. Ihan oikeasti tuntuu siltä kun tänne tulee takaisin, että haluaisi lähteä pois. Tämä kulttuuri on jotenkin ahdistava kun on tottunut muuhun. Ihmettelen miten täysin Suomea tuntemattomat täällä pärjäävät. Monella taitaakin olla lähestulkoon pakkotilanne. Noh, pari vuotta pitäisi jaksaa ja sitten taas muualle :D

    Jostain syystä Suomalaisen erottaa yleensä missä maailmankolkassa tahansa. Se ei ole aina ulkonäkö, vaan nimenomaan käyttäytyminen, josta sen huomaa.

    Kyllä muuten Espanjassa kutsutaan ihan kotiin ja "mökeille" käymään. Asuin siellä kaksi vuotta. Kreikasta en osaa sanoa, kun siellä vietin vain muutamia kuukausia ja enimmäkseen työn parissa, joten sosiaalisia kontakteja oli vähemmän.

    Äänestä

  • sama .

    lipeä kala kirjoitti:

    Suomalaiseen kulttuuriin ei kannata siis sekaantua kenenkään muun kuin suomalaisen, koska se on äärimmäisen vaikea kulttuuri. Missään muussa tietämässäni maassa ihmiset eivät käyttäydy kuten suomalaiset ja jos käyttäytyvät, se katsotaan ylimieliseksi, vähätteleväksi ja töykeäksi käytökseksi. Amerikkalaisista olen samaa mieltä, olen sielläkin viettänyt vuoden päivät. Heidän kulttuurinsa on sekä minun, että monen muunmaalaisenkin mielestä hyvin teennäistä. Myöskään sellaista ei juurikaan tapaa muissa valtioissa.

    Äänestä

että nämä etelän tummat casanovat sopivat naisille lomaromansseiksi, mutta Suomessa ollessaan he kaipaavat rehellistä ja tasa-arvoista suhdetta ja karsivat casanova-tyyppiset pois epäluotettavina. Itselläni ainakin tietyntyyppinen yli-innokkuus ja kehuminen vaikuttaa niin että ajattelen miehen olevan samanlainen kaikkia naisia kohtaan, eli ettei yksi riitä vaan haluaa jatkuvasti valloittaa kaikki.

Äänestä

"Tiedättekö itsekään mitä haluatte?"

Eivät ne tiedä.

"Olen kieltämättä vähän ymmälläni."

Et ole ainut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lipeä kala kirjoitti:

Olen asunut ison osan elämästäni ulkomailla useissa maissa ja omaksunut sieltä tiettyjä käyttäytymismalleja. Esim. Italiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Espanjassa ollaan avoimia, harrastetaan flirttiä ja small-talkia avoimesti. Ja se on täysin normaalia ja odotettua käytöstä. Palasin vähän aikaa sitten takaisin Suomeen ja täällä useiden naisten suhtautumisesta näkee, että eivät pidä siitä. Käytös on kuulemma lipevää.

Näen tässä ison ristiriidan: aina kuulee suomalaisten naisten suusta, kuinka he ovat kyllästyneitä suomalaisten miesten jurouteen ja "töykeään" käytökseen. Monet haaveilevat vaikkapa latinoromanssista. Kuitenkin tällainen käytös ei ole hyväksyttävää suomalaisten naisten mielestä.

Mistä siis kiikastaa? Tiedättekö itsekään mitä haluatte? No okei, ehkä poski- ja käsipusut on suomalaisen naisen mielestä tungettelevaa, mutta noista tavoista luovuin jo ensimmäisen viikon aikana... Pitääkö luopua myös käsivarteen/käteen tai polveen koskettamisesta kun jutellaan treffeillä? Pitääkö elehtiä vähemmän ja puhua vähemmän? Ja jäljelle jää: se suomalainen käytös, josta ette siitäkään pidä? Olen kieltämättä vähän ymmälläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu