Oletteko koskaan ajatelleet, että olette tosiaan tulleet fifty-fifty isästänne ja äidistänne?
Onko se ahdistavaa, ihmeellistä, tuskallisen todellista, siunaus vai mitä?
Onko joskus vaikea tajuta, että kahdesta sellaisesta ihmisestä onkin tullut yksi tällainen?
Miten oma puusi näkyy omenassa? Onko se hyvä vai paha?
Onko se ahdistavaa, ihmeellistä, tuskallisen todellista, siunaus vai mitä?
Onko joskus vaikea tajuta, että kahdesta sellaisesta ihmisestä onkin tullut yksi tällainen?
Miten oma puusi näkyy omenassa? Onko se hyvä vai paha?
Vastaukset 63
Vanhimmat
samoja asenteita ja malleja on tullu opittua. Isin poikia ollaan, kun vaan ei nuo hevoset tarttuis.
Tietty vähän paremmat eväät on lähtiessä antaa matkaan ku ukilla on ollu, joten jos vähän kauemmas jaksai vieriä.
myös ulkonäön puolesta?
Ja meneekö se yleensä niin, että siltä luonne, jolta ulkonäkökin on peräisin?
isin poikia oon ulkonäöltä, mut luonne on vähän erilainen. Tyttökaveri kyllä oli kovasti sitä mieltä että muistutan isääni luonteeltakin, mut yritän tietty pärjätä vähän paremmin. Oon toki ittekki huomannu samoja piirteitä.
Eli jossain määrin se menee niinku sanoit.
Ihme juttu, mutta en muistuta äitiäni juuri lainkaan, ja isästäkin on vain joitain piirteitä. Olen aina mieltänyt itseni ihan omaksi entiteetikseni. Minä olen minä, en kahden aikuisen hedelmä.
En tiedä onko hyvä vai paha. Koen olevani melko irrallaan suvusta ja muista ihmisistä. Koen olevani minä. En tiedä... Ihan kuin en edes olisi koskaan syntynyt, olisin vain aina ollut olemassa.
eli varsin itsekkäitä sellaisia.
Säikähdin, kun näin viime kesänä otetun kuvan, jossa olen täysin sekä äitini että isäni näköinen, siis ihan selkeästi kummankin lapsi. Ja toisaalta kuitenkin niin oma persoonani. Tai niin ainakin haluan ajatella... kukapa ei haluaisi?
Arvomaailmani on selkeästi vanhempieni vaikutusta, vaikka olisi kiva sanoa, että ihan itse olen asiat ajatellut. Jotenkin ahdistaa se, että en edes tiedä mitä minulle on äidinmaidossa syötetty ja mitä olen sitten itse valinnut.
Jännä juttu se, miten yksilöt oikein muodostuvat tässä lajissamme.
tallaa täällä yli 6 miljardia, jotka kaikki kuvittelemme olevamme ainutkertaisia yksilöitä. Tiedä sitten mikä on totuus.
Eikös me kaikki olla ainutkertaisia yksilöitä, kukin omalla tavallaan. ;)
kuvitellaan, eikä siinä mitään jos se helpottaa omaa oloa.
Sä voi kuvitella ihan rauhassa ;) , mutta mä tiedän , että mä olen ja säkin olet ainutkertainen yksilö. ;)
toistemme maailmankuvia tämän enempää.
Komppaan ;)
Olen minä omppu pudonnut. Isästä minulla ei ole näkyvissä tai koettavissa mitään muuta kuin silmät. Kaikki jotka tuntee äijän on sitä mieltä etten tosiaan ole luonteeltani tms yhtään sen kaltainen. Mikä on tietysti kansakunnan onni ja autuus. Tuskin mä siinä kunnossa tajuaisin itse kärsimyksiäni lopettaa :))
Minulla on hyvin samantyyppinen käsiala kuin äidilläni, luonteeltani olen ihan eri maata. Eli paljoa ei löydy kumpaakaan ja mun mielestä se on ihan hyvä.
varmaan posteljoonin tai jonku peruja, kun en yhtää muistuta äitiä tai isää luonteeltani. Ulkonäöltä muistutan vanhempia 65%-35% isän hyväksi.
Kauas on tämä omppu pudonnut, ainakin luonteen osalta.
Vaikka isältä silmät ja äidiltä vähän jotain peritty ja loput onkin sitten ihan omaa sekoitusta.
Luonne on ihan ok maalaisjärjen tuotosta, jonka olen itse luonut kokemuksien kautta. Jotain tommosta. ;)
ajatella, mutta kuinka paljon se maalaisjärki on kuitenkin vanhempien perua? :)
Kyllä varmaan luonteen ns."jalusta" lähtee vanhemmilta, mutta iän, kokemusten ja maalaisjärjen kautta/hiomana olen itse muokannut luonteeni. Jotain tollasta. ;)
Kyllä varmaan luonteen ns."jalusta" lähtee vanhemmilta, mutta iän, kokemusten ja maalaisjärjen kautta/hiomana olen itse muokannut luonteeni. Jotain tollasta. ;)
No porukat eivät tienneet mitä se on, kun mukula tulee taloon, ja mutsi varsinkin teki siitä itselleen kunnon ristiretken. "Nyt tehdään täydellisiä lapsia, let´s kasvattamaan." No vituikshan se meni ja osalla välien katkeamiseen suht lopullisesti.
Eniten mä eroan just vanhempana heistä. Pirun vaikea ymmärtää, miten ne ei tajunneet maalaisjärjestä hevon huttua. Geeneistä en ole pahoillani, eikä muutenkaan enää harmita, koska opin kuitenkin Ajattelemaan Itse.
Niin kaikki epäolennainen kuten kroppa, politiikka, suhde koulutukseen jne. on suoraa jatkumoa.
Vissiin aika perinteiseen malliin siis.
kysymys kuuluukin, että mistä se yksilöllisyys oikein tulee?
Ei sillä, ettenkö olisi tyytyväinen saamiini geeneihin ja arvoihin, mutta alkoi vaan mietityttää tämäkin asia. Kun on tarve olla oma, erityinen itsensä, mutta samaan aikaan onkin oikeasti vain kahden ihmisen geenien summa. Huokaus sentään. Ja siltikin tuntee pudonneensa joskus ihan toiselle laidalle palloa.
moni päättää, ettei tee samoja virheitä kuin omat vanhemmat :) Dingelidong, mites sitten käykään lopuksi...samaa kaavaa toistetaan tai sitä käänteisenä --> lopputulos melko samanlainen kuin vanhemmilla. Musta varmaan jokaisen pyhä tavoite on välttää omalla kohdalla havaittuja virheitä. Tyhmäähän olis jos ei yrittäis korjata niitä. Sulla on asennetta. Ps. Koita nyt saada ees jotkut välit porukoihis.
Eihän ne geenit pelkästään sun luonnetta tee.
Myös kokemusten kauttahan sun luonteesi kehittyy. ;)
No mulla kävi jotenkin niin, et alle kouluikäisenä tajusin olevani ainut suht normi tervejärkinen koko perheessä. Päätin jossain vaiheessa käyttää joo-joo -systeemiä ehkä alitajuisesti. Osin huonon kuuntelijan se minusta teki osittain. Shit.
Pikkumaisiin epäolennaisuuksiin tarttuminen pointti kaikessa oli, ja suvaitsemattomuus vanhoillisella ajatusmaailmalla ryyditettynä sit teki velimiehelle aika hallaa. Mulla meni hyvin, kun tein joojottelin ja tein sit mitä halusin.
Mut hei ei se nyt mikään itsearvo ole olla erilainen kuin vanhempansa. Ukko on automies edelleen ja mäkin tykkään niistä, äipällä on joskus niin terävä huumorintaju, et olen kateellinen. Silti olen lähes kaikessa eri mieltä heidän kanssaan, eikä se loppujen lopuksi haittaa. Pitää vaan sanoa asiat kuten ajattelee, eikä ihmetellä.
Olen mä potenu kiltin pojan syndroomaa jollain tasolla, kuten sä taidat potea oman sukupuolesi osalta. Vai?
Hah! Kuinka oikeassa oletkaan. Usein tulee tilanteita, et tajuan olevani kuin porukat aikoinaan, aivan ummessa ja menneessä maailmassa. Onneks paljon useammin jälkikäteen käy mielessä et "hoidinpas ton hienosti, ei olis ukko osannu".
No mut hitto kun en ole täydellinen. :)
Kiltin tytön syndrooma, tosiaan. Äitini jaksaa myös mainostaa sitä, ja muistaakseni se oli ekana ja vikana ajatuksena päässäni, kun hain ensimmäisen lävistykseni...
Mä olen ylpeä siitä mitä olen ja siitäkin, kuinka paljon se on vanhempieni ansiota. Mutta kuten sanottua niin tämä asia mietityttää nyt tällä hetkellä. Ja se kuva, jossa mä olen sekä isäni että äitini näköinen on nätti, mä olen siinä itseni näköinen ja kaunis. Mutta samalla niin geenien summa ettei tosikaan. Argh.
et loppupeleissä naiset alkaa muistuttaan äitiään ja miehet isäänsä, ulkonäöltä. Ikää myötä saman sukupuolen piirteet voimistuu, MOT.
Mut ehkä sun porukat ei niin perseestä ookkaan kaikis asiois kun sä oletat. Hyvää löytyy kanssa. Ihan normaalia, että kakarat pullikoi vanhempiaan vastaan. Pitäähän sukupolvien kuilu pitää välissä perskeles :) Mummun ja paapan kanssa tulee usein paremmin toimeen kuin omien vanhempien.
Arvaa muuten, seurailin että sähän puhut ihan järkeviä. Huomasin tossa, että sun isä on automiehiä jne. No niin on minunkin ja mun kaikki miehet onkin ollut jotain tekniikkarassareita aina :) Ei näytä putoavan omppu kauas :)
asioista, mut eihän se nyt tarkota etteikö porukoita rakastais. Eihän ne nyt yrittäny mitään muuta kuin hyvää tohinallaan, vaikka se on ollu hapokkain pala sulateltavaks.
Liian poliittinen yhteisymmärrys perheen sisällä ei johda kuin rajuun yhteistörmäykseen jossain vaiheessa.
No isältä otan mielelläni se viriiliyden, jumankeuta kun seitenkymppisenä jättää useimmat viiskymppiset taakseen. :D
Niin muuten, perheen kovin kusipää oli kotona asunut mummo, joka nyt dementoituneena on rakastettava ja älyttömän rakastava ihminen. MOT tosiaan. :)
Ei kai äippäsi tyrkytä Tommy Hellsteniä ja kumppaneita? 8|
Kun hän nyt tutkistelee jälkikäteen kasvatustaan, mutsi ymmärtää taas ihan satasella että "kyllä teidänkin kanssa tuli tehtyä kaikki virheet". Mä aina siihen, "et kiitos kun koet minun olevan epäonnistunut tuotos". No se sitä huumoria ja se toimii, mut niitä perskeleen Tunne itsesi suomalainen, Pojasta mieheksi jne. paskaopuksia mä kyllä poltan vielä kirjaroviolla. Hyviä kirjoja ihmisille, joilla ei tunne-elämä eikä ajatusmaailma toimi normaalisti ilman apua.
Kiltti saa olla, muttei antaa ihmisten kävellä ylitseen.
No meitsin tuulenhalkaisija ei jätä epäilyksiä, kenen poika olen. :D Silti samoin, tyytyväinen olen habitukseen, ja mikä ettei, kauniita ne porukat on vielä vanhoinakin.
Mut hei Kissojen valtakunnasta kopsattu ajatus: "Mieti tarkkaan, miten olla juuri oma itsesi. Sitten sinulla ei ole enää mitään pelättävää."
äidin näköinen ja mä olen isän näköinen. Veli tumma ja mä enemmänkin vaalea. Yksissä juhlissa esittelin itseni jollekkin velin paremman puoliskon sukulaiselle "Hei, olen X:n sisko". Täti sanoi siihen vaan kuivahkosti, et "Joo, kyllä teistä ihan heti näkee, että ootte sisaruksia".
Ulkomailla mut ja mun paras kaveri käsitettiin siskoiksi aina. Toinen mustatukkainen, toinen noo maantienvärisellä tukalla varustettu. Samaa on vain pituus about ja hintelä ruumis.
Mä koen olevani aika kauas vieriny omena. Tietty saattaa olla jotain samankaltaisuuksia, negatiivisista puolista tietynlainen tulisuus taitaa olla perittyä isältä ja hetkittäinen draamanhaku äidiltä mutta en tunnusta muistuttavani kovinkaan paljoa kumpaakaan vanhempaani.
Hassua on että ihmiset on verrannu mua ulkoisesti lähes tasavertaisesti kumpaanki vanhempaani "ootpas sä ihan isäs näkönen, ihan kuin äitis nuorena" ja omasta mielestäni en tietty muistuta kumpaakaan vaikka kai se on myönnettävä että ainaski nenä tulee selkeästi isän puolelta.
En mä oo koskaan ajatellut että onko perityt asiat siunaus vai riesa, mä olen saanut tällaiset geenit heiltä ja mä olen oma yksilöni, en kopio vanhemmistani.
siis ulkonäön suhteen. Ne, jotka tuntevat vain tai ainoastaan isäni, pitävät minua ihan isäni näköisenä ja sama sitten äidin suhteen.
Olen kyllä aina ollut äidin tyttö ja näytin mukulana ihan äidiltäni pienenä, mutta nykyisin olen kuulemma kopio tädistäni. ...siis milloin en ole isäni, ukkini, mummoni, enoni tai kumminkaimani näköinen :D
mulle on aina sanottu vaa: "sä oot ihan broidis näköinen" ja yhtä mun pojistani on sanottu aina, että se on ihan mun broidin näköinen. Ei tosin tämän saman broidini johon mua on verrattu ja verrataan vaa toisen broidini.
Yksi pojistani (tää nuorimmaiseni) on kuulemma taas ihan isoisäni vainaan näköinen, joka oli helevetin ruma mies ja mun poika on söpö taas.
:))
Siis tuo ulkonäkövertailu :) Mulla on kaks siskoa ja me saadaan kuulla sitä ihan älyttömästi. Toisen mielestä minä ja toinen sisko ollaan samannäköset, toinen ei näe meissä mitään samaa, joku sanoo et me ollaan kaikki niin samanlaisia ja jonkun mielestä meissä ei oo yhteistä kuin tumma tukka. Ota tuostakin nyt sit selvää... ;)
kuin ilvekset. Meitä veljen kaa sotketaan yhtenään. Vaikka me rinnakkain ollaan ihan erinäköiset.
Mulla oli hurjan komea vaari, nuorena tumma ja jyhkeäpiirteinen, vähän sellanen suomi-filmin hurmuri ja mä näen mun siskon pojassa aina ihan ilmetyn vaarin. Siinä on jopa samanlaista luonnetta :)
Kai se on vähän niin että eri ihmiset näkee eri piirteitä ihmisissä ja kiinnittää niihin huomiota. Vaikka sun poika on takuulla mielettömän söpö niin jokin piirre tai ele saattaa muistuttaa sun vaarista :)
oltiin synnytyssairaalan kahviossa kahvilla ja vanhin pojistani piti tätä nuorimmaistani sylissään eli pian vuosi sitten.
Kaikki kahvilan asiakkaat sanoivat: "onpas siinä niin isänsä näköinen vauva"
Poika meinas tukehtua yskäänsä ja muut lapset nauruunsa ja minä: "on kyllä joo, oikein isänsä näköinen" :))
Mun vanhinta poikaa ei kukaan ole isoisävainaan näköiseksi sanonut. :))
aina samanlaisia vaatteita lahjaksi ja kaikki muukin samanlaisia, mutta eriväsisiä?
Mä sain aikamoisen naurukohtauksen täällä kun kuvittelin tilanteen siellä sairaalassa... :)
kaks vuotta ja 10 senttii pituudessa erottaa meidät toisistamme :D joten mitään villitystä tehdä kaksosia meistä ei tullu
toinen puoli omenasta on ollut lähempänä puuta mitä toinen puoli. Samoin voi sanoa omienkin muksujen kohdalla. :))
Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä/kestää mitään piirteitä, joita olen perinyt äidiltä tai äidin suvuilta. Valitettavasti niitä on.
Värit on isältä.
Noin yleensä ottaen olen kyllä tyytyväinen - hyvät aivot ainakin sain.
ootko sä mies vaiko nainen?
Kun noin kirjoitit.
Miten se vaikuttaa käsitykseesi? Ihan uteliaisuudesta haluan tietää.
nainen
mua syö monesti jutut, tekemiset, sanomiset jotka tulee äidin puolelta (se aika kaikkitietävä perusraivostuttava kanaemo) tosin äidinäitini taas iloinen piereskelevä maatilanemäntä, joka aina tahalleen mutsii ärsyttänyt, kun mutsi leikkinyt mutsii mutsilleen. Mun tyttö ei voi sietää itseltään joitakin piirteitä, jotka on samoi mitä mulla ja mua ne kanssa ärsyttää tytös eli ne muutamat huonot, kun pitää ärsyttämällä ärsyttää ja olla kaikki tietäväinen jästipää.
Joillain miehillä kyllä on jotain ihme äitipoikasyndroomaongelmia, joten tarkistin vaa kummasta nyt on kyse.
:))
mutta mua ärsyttää, kun isä näkee minussa kopion itsestään. On aina nähnyt, vaikka meidän kokonaisuudessaan ajatusmaailmat erovat toisistaan melkoisesti. Eli, en koe olevani kovinkaan lähellä puuta. Äidistä nyt puhumattakaan, koska ei mun arvot edes ole sitä, mitä äiti on opettanut.
Ja mä nään molemmat tyttärenikin ihan omanlaisinaan yksilöinä, joissa on isästä tai äidistä hyvin vähän piirteitä. Siis, jo nyt. Ulkonäöllisesti tietty jotain yhteneväisyyksiä, mut luonteenpiirteiltään molemmat sopis olevan jonkun muun muksuja, kun mun ja exän.
Mutsin puolelta periytynyt vain karvaisuus ja temperamenttinen luonne, faijan puolelta musikaalisuus ja taiteellisuus sekä piirteitä faijan ulkonäöstä. Joitain samoja ulkoisia piirteitä kuulemma myös, eli eleet, liikkeet, asennot, kusipäinen macho-olemus. Persoonallisuus ja älykkyys tullut sitten ihan jostain muualta, eli minusta itsestäni kai sitten. Systerilläni ei ole mitään samoja piirteitä, mitä minulla (temperamenttia lukuunottamatta), eli aika laihaksi jää se geenien osuus tässä sopassa. Toki lapsuuden kokemukset voisi laskea mukaan tähän, mutta sitähän sinä et kysynyt.
ne geenit ovat kuitenkin sataprosenttisesti (yhteensä siis) peräisin biologisilta vanhemmilta.
Ja jos on vielä kasvanut niiden biologisten vanhempien kanssa, niin mikä on loppupeleissä se kodin osuus persoonaan? Vai ovatko nämä henkimaailman tai ehkä peräti astrologian asioita? Minustakin kun tuli tällainen tuplavaaka, ja sellainen todellakin olen mikäli horrorskooppeihin on luottaminen.
Mun veljeni kanssa me olimme oikeasti kuin yö ja päivä. Jopa niin, että äitini edelleen ihmettelee kuinka kahdesta samasta vanhemmasta voi tulla kaksi niin erilaista tyyppiä. Mutta kuka selittäisi sen, missä yksilö ja persoona rakentuu? - ei vissiin kukaan.
Mutta eivät taida ne geenit selittää noita päänupin tapahtumia kovinkaan pitkälle? Joku Tri Vanhanen voi toki asiasta toista mieltä, mutta yleensä ihmisellä on jokin sisäinen Voima, joka liikuttaa sitä oppimaan ja omaksumaan tapoja ja käytöspiirteitä, joita pelkkä geeniperimä tai kasvuympäristö ei selitä. Mielikuvitus siis, joka kantaa arjen yli? Psykologia näiltä osin siis on täyttä huuhaata.
Minen horoskooppeihin usko. Olen Valkoinen Solaarinen Taikuri eikä se kerro loppupeleissä minusta yhtään mitään.
vaan eipä taida kukaan oikein osata asiaa selittää.
Jokainen saa siis ronkkia omat rusinansa pullistaan, jos haluaa. Eikä siinäkään mitään huonoa ole, mutta mulle vain tuli yhtäkkinen tarve selittää oma olemassaoloni ja persoonani. Eikä sitä (selitystä siis) ole vielä löytynyt. Oon mikä oon eikä siitä voi vanhempiakaan oikein syyttää.
No siinähän se on, että saat alkajaisiksi geeniperimän ja sitten kasvuympäristön, mutta kuitenkin se lopullinen Kehitys ja oma identiteetti kasvaa siellä päänupin sisällä. Eli mielikuvitus ja se, että on mahdollisuus toteuttaa itseään ja ottaa selvää mielikuvitustaan ruokkivista jutuista heti lapsesta pitäen. Tai jotain. Trippipäissään ton osais selittää hetkessä veden pitävästi, mutta sori nyt:)
Hermoilemisen ja levottomuuden isän puolelta :)
Olin mummon tyttö, ja nään itsessäni isovanhempienikin piirteitä. Isovanhempani ovat lähtöisin Itä-Suomesta, ja jotain "lupsakkuutta" riitti mulle asti, vaikka en ole todellakaan itäsuomalainen.
Isä on tumma, äiti on tumma, isoveli on tumma, minä olen vaalea. Isoveli näyttää paljon samalta kuin isä nuoruuskuvissaan, minä näytän joltain muulta. Koko muu perhe on solakoita, minä olen tukevaluinen, vähän niinku Homo Erectus Homo Sapiensien laumassa.
Taidan olla jotain muuta alkuperää. Ehkä se minulle vielä kerrotaan, ehkä ei. Kysymään en asiaa ala. Olkoot miten on, hyviä vanhempia ovat olleet.
putkahtelee punatukkaisia vauvoja aina silloin tällöin, vaikka punapäitä ei ole ollenkaan. Muuttuvat myöhemmin vaaleiksi, mutta kun ei noudata mitään kaavaa, niin pistäähän se miettimään.
Ja sinisilmäisiä lapsiakin putkahtelee pääasiassa ruskeasilmäiselle suvulle, mutta nuo geenijutut ovat oikeasti aika monimutkaisia.
Mulla on se siunaus (tai kirous), että aina kun katson peiliin niin tajuan, että en todellakaan ole adoptoitu. Vaikka joskus luonteen puolesta olenkin niin halunnut ajatella...
Ku isovanhemmilta asti ja niiden vanhemmilta asti geenit tulee, niin voi kattella sedät ja tädit läpi kanssa ja vertailla.
Kaksosia putkahdellessa saattaa lähimmät kaksoset olla jotain naisen suvun tätejä tai sen äidin tätejä jne.
kauas, faija oli naisia hakkaava / pettävä vitun mulkero sovinisti. Ikäväkseen mä sain luonnostaan kohtalaisen habituksen geenit enkä ainakaan häneltä, pari kertaa ehdittiin ottaaa aikamoiset myllyt kännissä ennenkun raukka heitti lusikan nurkkaan lopullisesti. Todennäkäisesti jos se ois eläny siihen asti et oon vaik 20v niin meillä ois ollu yks iso nyrkkitappelu ja välit ois olleet lopullisesti siinä. Eli ainakin haluaisin ajatella että oon oppinut jotain tästä ja pudonnut todella kauas puusta.
kuitenkin vanhempien vaikutusta, jos tietoisesti valitsee päinvastaisen tien kuin mitä esimerkki näyttää?
Meidän isä vannoi vapaan kasvatuksen nimeen, koska oli itse saanut solkipäällä persiille aina kun työ ei maittanut (ja muulloinkin, jos ukkia sattui huvittamaan). Sopi mulle, mutta veli olisi tarvinnut aika paljon tiukempaa otetta vanhemmilta.
No, jälkiviisas on hyvä olla ja ainahan sitä vanhemmilta jotain oppii. Joko suoraan tai sitten varoittavan esimerkin muodossa.
on, eikait kukaan voi väittää etteikö vanhemmat ois vaikuttaneet hänenen elämänkatsomukseensa. Mulla oli se tilanne et mutsi osti röökit teininä mut faijan nähden ei voinu ees polttaa, eli ns. vanhan liiton juntti mies on kaikkivoipa otus maapallolla. Mä en tullu oikeesti niinkun kertakaikkisesti mitenkään toimeen faijan kanssa, sit siinä vaiheessa kun sillä paljastu salasuhde jonkun toisen naisen kanssa ja mä olin jo 17v niin alko nyrkit heiluun. Mut sit se meni ja kuoli kesken kaiken parhaan tappelun. Siis ei konreettisesti kesken tappelun mut kuitenki tilanteessa missä mä olin täysikäinen ja ensimmäinen eripura ja ois nyrkki laulanu kaiken vanhan paskan kostoksi. No onneks näin ei sit kuitenkaan käyny, voi sentään viiä kynttilän haudalla suht. rehellisin mielipitein.
Isästä en mitään tiedä, kun kuoli ollessani vielä vauva, joten paha mennä sanomaan kuinka paljon on yhteistä. Joitain yllättäviä sattumia on kyllä tullut yhteisten juttujen osalta, mm. isäni entiseen työpaikkaan päädyin työharjoitteluun aikanaan. Muuten taidan kyllä olla ihan omalla tavallani kieroonkasvanut.
en ole edes varma siitä samasta puusta...
ei kuulu tälle palstalle jossa keskustellaan aiheesta "Miehen logiikka" yleisellä tasolla
Taisi tulla viestisi väärään ketjuun. No, sattuuhan sitä.
Hyvää joulua!
Miehen logiikkaan liittyvistä kysymyksistä
Olen sitä tullut pohdittua, josko faija olisi posteljoonia tuupannut, kun ei meissä mutsin kanssa ole mitään samaa.
Faijan kanssa taas ollaan luonteen, huumorin yms. osalta kuin kaksi marjaa. Sen takia sitä ei kehtoo tyttöjäkään kotia tuoda, kun hoksaisivat kenen jutuilla mä niitä nauratan.
Pudottu, suurin osa minusta tulee kyl äidin puolelta.
No ei sinäänsä pari kertaa harjoittelivat ensiks ja sit tekasivat kolmannen eli täydellisen yksilön, minut :)