Älykästä suunnittelua vai evoluutiota

Onko koirien jalostaminen älykkään suunnittelun aikaansaamaa muutosta populaation geenivarastossa?

"Evoluutio tarkoittaa muutosta populaation geenivarastossa sukupolvien myötä. Siinä eliölajit sopeutuvat ympäristöönsä luonnonvalinnan kautta. Evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia."
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

" Onko koirien jalostaminen älykkään suunnittelun aikaansaamaa muutosta populaation geenivarastossa? "

Siis miten älykästä tuo suunittelu nyt sitten on aina ollut kun ihmiset(homo sapienssit=älykkäät ihmiset) ovat koiria jalostaneet?

Äänestä

muutospaineeseen nimeltä ihminen. Samaan aikaan se sopeutuu monenlaiseen muuhunkin.

Ihminen on todettu muutospaineen aiheuttaja. Siis evoluutioyhtälön muuttujan koiran kehityksessä.

Toisin sanoen ihmisen toiminta voi joissakin rajoissa olla "älykästä" koiraan nähden, mutta koiran oman sopeutuminen ihmisen vaatimuksiin ei ole. Kehtaanpa väittää että koiran kehityksessä on tapahtunut paljonkin sellaista jota ihminen ei olisi sinne halunnut.

Äänestä
  • Aivan samalla tavalla vaikkapa suden harjoittama jäniksenmetsästys on älykästä. Siinä susi älykkästi metsästää jäniksiä. Mutta jäniksen sopeutuminen metsästykseen ei ole ollenkaan älykästä - se on vain sopeutumista älykkään olennon aiheuttamaan muutospaineeseen. Jäniksen kannalta on aivan sama onko paine älykkään olennon tai vaikka taivaalta jänön päähän tippuvan meteoriitin aiheuttamaa - jäljelle jäävät aina ne jotka parhaiten kykenevät sopeutumaan muutospaineeseen - meteoriitin tapauksessa kaiketikin paksukalloisin pitkäkoipi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouni. kirjoitti:

Onko koirien jalostaminen älykkään suunnittelun aikaansaamaa muutosta populaation geenivarastossa?

"Evoluutio tarkoittaa muutosta populaation geenivarastossa sukupolvien myötä. Siinä eliölajit sopeutuvat ympäristöönsä luonnonvalinnan kautta. Evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu