suhde ohi kysyin oliko ollut minuun ihastunut oikeasti kun minusta vain tuntui että pakosti joku vierellä oltava.Ei mieheltä vastausta tullut mutta vastaus olisi minulle tärkeä miehille se ei tunnu olevan?Mikä estää miehiä kertomasta tunteita edes jälkikäteen? ties jos vaikka naisella olisi tunteita suhde vain karissut väärinkäsityksiin.
ihastunut
ei ihastunut
7572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voihan tosiaan olla, että niitä tunteita ei ollut, jotta eipä siinä sillon mitään kerrottavaa olekaan.
Ei se vaikeneminen aina ole myöntymisen merkki.
ei voi kertoa ?oli tai ei ollut meillä naisilla kun joskus on että haluaisimme tietää totuutta suhteen jälkeenkin
sen huomaa, välittääkö mies vai onko yhdessä vain paremman puutteessa. Jos mies välittää oikeesti, nin ei silloin tuu ees mieleen kyseenalaistaa asiaa. \kyllä mä ainakin huomaisin, olisko mies mun kanssa tunteella vai ilman niitä, viimeistään sängyssä sen huomaa ja hellyydenosoituksista ja muusta käytöksestä.
Ei kannata kysellä. Itsekin sen kantapään kautta oppinut et ei kysellä mitään kiian vaikeita, niin pääsee helpommalla :)
Sitä paitsi teot kertovat paljon enemmän, kuin sanat.
se menee joskus taas niin, että on tai ei ole niitä tunteita, ni sitä on suhteen jälkeen enää turha kertoilla mitään.
Siis. Tilanne on jo silloin sen naisen kanssa ohi.
...vatvoa tunteita, joita ei ollut. Harva (nainen tai mies) kehtaa tunnustaa toiselle päin naamaa, että olin sun kanssas, kun ei muutakaan ollut - teki vaikka seksiä mieli, ja annoit, tai olin yksinäinen, ja olit saatavilla jne. Syitähän roikkumiseen riitää - joillakin jopa asunto, tai autokyyti työpaikalle. Elämä on raadollista.
En minä ainakaan ikinä ole heilastellut kenenkään kanssa ilman tunteita. Onhan ilmassa nyt ainakin jonkinmoista ihastumista pitänyt olla.
Yhdenyön pokat erikseen, mutta onhan se himokin sentään jonkinmoinen tunne, vaikkei kovin pitkälle kannakaan.
älä kysy äläkä utele. Sillä säästys monelta surulta.
Sitä kumminki tahtos suojella ja pitää hellästi hyvänä, vaikka siitä ei koskaan mitään ois ees voinu tulla.