Olen kuunnellut viime aikoina paljon Brahmsin upeita sinfonioita (Berliinin filharmonikot, joht. Nikolaus Harnoncourt), joista ensimmäisen kanssa painin vuosi sitten pitkään, ennen kuin pääsin siitä vähän jyvälle. Itse asiassa kuitenkin vasta nyt vuoden päästä olen täysin käsittänyt teoksen suuruuden. Brahmsin ensimmäinen on ikään kuin jatke Beethovenin sinfoniakokoelmalle. Ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on aiheuttanut minulle eniten päänvaivaa - ja nyt kun olen saanut siitä kiinni, se on järisyttänyt suuresti mieltäni mm. Beethovenin yhdeksännen scherzoa muistuttavine teemoineen.
Brahmsin toinen sinfonia on selkeämpi ja jopa merkittävämpi kuin ensimmäinen, vaikka ehkei aivan yhtä mieleenpainuva. Kolmas sinfonia on mielestäni selkeästi Brahmsin paras ja on ehkäpä merkittävin Beethovenin jälkeen sävelletty sinfonia täyteläistä melankoliaa ilmaisevalla kolmannella osallaan ja mielen räjäyttävällä klassiseen tyyliin säveletyllä ja barokkimuistumia sisältävällä finaalillaan. Lisäksi ensimmäisen osan romanttinen melodiikka ja hitaan osan beethovenimainen "pastoraalihäivähdys" takaavat sinfonian laajuuden myös toiseen suuntaan.
Brahmsin viimeinen sinfonia alkaa haikeissa, surullisissa ja uhkaavissa tunnelmissa. Sinfonian ensimmäinen osa on yksi säveltäjänsä äärimmäisistä saavutuksista taitavasti sommitelluilla teemoillaan, joiden huippuna on myrskyn keskeltä ilmestynyt surullisen romanttinen tanssimainen hetki kenties menetetyn rakkauden kuvaukseksi luotuna. Tuo teema häviää yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin. Sen jälkeen siitä ei olekaan enää mitään tietoa, kuten ei myöskään sinfonian viimeisen osan aloittavista melodioista finaalin hajotessa kohokohdastaan ulottuvuuksiin. Brahms ei jostain syystä halunnut toistaa kirkkaimpia melodian pätkiään.
Ne ovatkin täysin ainutlaatuisia aarteita.
Brahmsin toinen sinfonia on selkeämpi ja jopa merkittävämpi kuin ensimmäinen, vaikka ehkei aivan yhtä mieleenpainuva. Kolmas sinfonia on mielestäni selkeästi Brahmsin paras ja on ehkäpä merkittävin Beethovenin jälkeen sävelletty sinfonia täyteläistä melankoliaa ilmaisevalla kolmannella osallaan ja mielen räjäyttävällä klassiseen tyyliin säveletyllä ja barokkimuistumia sisältävällä finaalillaan. Lisäksi ensimmäisen osan romanttinen melodiikka ja hitaan osan beethovenimainen "pastoraalihäivähdys" takaavat sinfonian laajuuden myös toiseen suuntaan.
Brahmsin viimeinen sinfonia alkaa haikeissa, surullisissa ja uhkaavissa tunnelmissa. Sinfonian ensimmäinen osa on yksi säveltäjänsä äärimmäisistä saavutuksista taitavasti sommitelluilla teemoillaan, joiden huippuna on myrskyn keskeltä ilmestynyt surullisen romanttinen tanssimainen hetki kenties menetetyn rakkauden kuvaukseksi luotuna. Tuo teema häviää yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin. Sen jälkeen siitä ei olekaan enää mitään tietoa, kuten ei myöskään sinfonian viimeisen osan aloittavista melodioista finaalin hajotessa kohokohdastaan ulottuvuuksiin. Brahms ei jostain syystä halunnut toistaa kirkkaimpia melodian pätkiään.
Ne ovatkin täysin ainutlaatuisia aarteita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.