Joulurauhan julistus LOPETETTAVA

Onpa ihmeellistä, että vielä 2000-luvun moniarvoisessa yhteiskunnassa saadaan ylläpitää loukkaavia ja syrjiviä rituaaleja ja tuputtaa niitä koko kansalle. Sellaisia kuin joulurauhan julistus. Suomi EI OLE enää kristillinen maa, eikä täällä enää saisi suosia yhtä ihmisryhmää muiden kustannuksella. Virren ja Maamme-laulun laulaminen ja Jeesuksesta puhuminen ovat sellaista suosimista. Kirkosta eronneet ateistit ja muslimit ovat suuria kansanryhmiä, ja tämä rituaali syrjii heitä.
7350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mun mielstä pitäis jonkun imaanin pistää höpinää tötterään joulun alla...ja miks ei joka aamu viiden korvilla kiekaista ilosanoma ilmoille, että vääräuskoiset herää, eikä makaa perse homeessa puoleen päivää.

Äänestä

Että vielä 2000 luvulla jotkut tulevat vaatimaan JOULURAUHAN julistamisen lopettamista, ja loukkaavat itsenäisen valtion todella hyviä ja ketään loukkaamattomia perinteitä ja ihmisiä!

Äänestä

Mitenkä joulurauhan julistusta on tuputettu? Onko joku pakottanut menemään paikan päälle tai avaamaan televion?

Jos ei kiinnosta niin älä katso. Kukaan ei myöskään pakota sinua laulamaan virsiä tai Maamme-laulua.

Äänestä

Kyllä joulupukilla on kunnon burkha josta näkyy vaan silmät joten tasa-arvoa piisaa. Joulumuorilla taas kasvot paljaana.

Äänestä
  • Kyllä joulussa jotakin ideaa on... Kuuntelin nimittäin ihan solidaarisuudesta jumalanpalvelusta Kauniaisten kirkosta(tai vast.)...

    Ahdistamaan alkoi ja korvat punottamaan, silti papin eräs lausahdus piristi kummasti. Hän sanoi: 'Jumala parantaa vakaasti köyhien asemaa.'

    Edellisenkaltainen viesti suoraan Jumalalta Kauniaisten kautta(Kauniainen lienee Suomen rikkain paikkakunta) antaa toivoa Suomen köyhille... Hiljentykäämme jo etukäteen kiittämään...

    Äänestä

  • Kauniaisista... kirjoitti:

    Kyllä joulussa jotakin ideaa on... Kuuntelin nimittäin ihan solidaarisuudesta jumalanpalvelusta Kauniaisten kirkosta(tai vast.)...

    Ahdistamaan alkoi ja korvat punottamaan, silti papin eräs lausahdus piristi kummasti. Hän sanoi: 'Jumala parantaa vakaasti köyhien asemaa.'

    Edellisenkaltainen viesti suoraan Jumalalta Kauniaisten kautta(Kauniainen lienee Suomen rikkain paikkakunta) antaa toivoa Suomen köyhille... Hiljentykäämme jo etukäteen kiittämään...

    ja mikä sai korvat punaiseksi? Siinä kiittämisessä teet varmasti oikein, sillä siinä on suurempi salaisuuus, kuin ikinä tajuammekaan.

    Äänestä

Ja pysy siellä stadissasi Joulunakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syrjivänä! kirjoitti:

Onpa ihmeellistä, että vielä 2000-luvun moniarvoisessa yhteiskunnassa saadaan ylläpitää loukkaavia ja syrjiviä rituaaleja ja tuputtaa niitä koko kansalle. Sellaisia kuin joulurauhan julistus. Suomi EI OLE enää kristillinen maa, eikä täällä enää saisi suosia yhtä ihmisryhmää muiden kustannuksella. Virren ja Maamme-laulun laulaminen ja Jeesuksesta puhuminen ovat sellaista suosimista. Kirkosta eronneet ateistit ja muslimit ovat suuria kansanryhmiä, ja tämä rituaali syrjii heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu