naisille ei

Olen teknisellä alalla. Työhaastatteluissa (esim. viimeisimmässä haastattelusa, jossa hain pysyvää pitkäaikaista työpaikkaa) kysytään "Eikö minulle ole tullut mieleen hakea täysipäiväistä työtä". Työhistoriassa on vain pätkätöitä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Sitä ennen olin opiskelija.

Olen nainen ja siksi minua ei oteta töihin pysyväksi työntekijäksi. Lisäkoulutusta olen hankkinut joten työssä käytettävät ohjelmat sujuisivat.

Harmi, että pitää alkaa harkita tekemään sukupuililekkausta,e ttä näyttää miehelle ja sitten saa opiskelualaansa vastaavaa työtä.

Tosin tällä hetkellä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen olen jo antamassa periksi. Enkä hae enää!

Ainakin mollin etusivu väittää että muualla euroopassa ei tällaista meininkiä ole, että naisille ei anneta töitä. Sukupuolijakauma ei jakausu näin rajusti.
3464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika jännä juttu, että kun mies hakee työtä naisvaltaiselta alalta, hänen sukupuolensa on etu. Naiset ottavat innoissaan töihin miehen.

Kun taas jos nainen yrittää hakeutua miesvaltaiselle alalle, se ei onnistukaan. Miehet lyövät heti kapuloita rattaisiin estääkseen naisen alalle pääsyn.

Äänestä
  • En kyllä ole saanut miehuudesta minkäänlaista etua, päinvastoin.

    Yksikään nainen ei muuten ole ottanut minua koskaan töihin, nainen kyllä on saanut aina paikan.

    Kuitenkin asiat lähtevät ennen kaikkea itsestä ja peiliin katsomisella voi aloittaa. Omat asiansa on helppo kuitata "olen nainen/mies/nuori/vanha" -tekosyyllä.

    Äänestä

  • Nuorempi mies kirjoitti:

    En kyllä ole saanut miehuudesta minkäänlaista etua, päinvastoin.

    Yksikään nainen ei muuten ole ottanut minua koskaan töihin, nainen kyllä on saanut aina paikan.

    Kuitenkin asiat lähtevät ennen kaikkea itsestä ja peiliin katsomisella voi aloittaa. Omat asiansa on helppo kuitata "olen nainen/mies/nuori/vanha" -tekosyyllä.

    Nuoruus näkyy kyllä mielipiteessäsi. On aikalailla työnantajasta kiinni. Minulle on suoraan sanottu ollessani 35, että haetaan kyllä vähän nuorempaa. Laitonta, tiedän, mutta ko. pientyönantaja ei tiennyt luultavasti.

    On niinkinpäin tällä hetkellä, että naiset ottavat teknisillä aloilla mielellään naisia. Mutta kyllä myös nuoria otetaan mielellään. Joissain firmoissa nimittäin korkea keski-ikä alkaa olla jo ongelma ja tavoite on alentaa sitä. Se on mahdollista vain suosimalla nuoria.

    Itse olen sen ikäinen ja puoliso on ylempi toimihenkilö, niin tuttavapiirissäkin on työnantajia ja työkokemustakin löytyy. Minulla on ollut työnantaja, joka on sanonut, että naiset sopivat vain toimistoon ja tuotantoon. Toisaalta kävin kerran haastattelussa, jossa työnantaja sanoi, ettei hän ota nuoria miehiä, kun ne lähtevät kuitenkin heti pois kokemusta saatuaan. Itse olin siinä paikassa kakkonen, paikan sai kaltaiseni hiukan pitemmälle koulua käynyt nainen.

    Itse en ottaisi sellaista, joka peiliin tuijottamalla miettii itsensä virheitä. Kannattaa mieluummin hankkia jotain lisää virheistä huolimatta. vaikka harrastaa jotain eksoottista tms, jos kouluja ei ole mahdollista enää käydä. Työkokemustahan ei saa kuin saamalla töitä. Omasta mielestään täydellisessä ihmisessä kun on kuitenkin niitä vikoja eniten ja täydellisyyteen pyrkyrit eivät yleensä ehdi saada mitään aikaan. Se joka ei virheitä tee, ei tee mitään muutakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anneta pysyvää työpaikkaa kirjoitti:

Olen teknisellä alalla. Työhaastatteluissa (esim. viimeisimmässä haastattelusa, jossa hain pysyvää pitkäaikaista työpaikkaa) kysytään "Eikö minulle ole tullut mieleen hakea täysipäiväistä työtä". Työhistoriassa on vain pätkätöitä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Sitä ennen olin opiskelija.

Olen nainen ja siksi minua ei oteta töihin pysyväksi työntekijäksi. Lisäkoulutusta olen hankkinut joten työssä käytettävät ohjelmat sujuisivat.

Harmi, että pitää alkaa harkita tekemään sukupuililekkausta,e ttä näyttää miehelle ja sitten saa opiskelualaansa vastaavaa työtä.

Tosin tällä hetkellä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen olen jo antamassa periksi. Enkä hae enää!

Ainakin mollin etusivu väittää että muualla euroopassa ei tällaista meininkiä ole, että naisille ei anneta töitä. Sukupuolijakauma ei jakausu näin rajusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu