Kokoomus ja temppu-

Ennen eduskuntavaaleja Katainen vaahtosi toistuvasti televisiossa, kuinka viime aikainen työllisyyden parantaminen on tehty ns. tempputyöllistämisen avulla.

Nyt kun Kokoomus voitti vaalit, voidaan kai jo näin pitkän ajan päästä alkaa kysellä, mitä Kokoomus on tehnyt tempputyöllistämisen vähentämiseksi ja oikeiden työpaikkojen luomiseksi?
5252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kokoomus on lisännyt temppu-työllistämistä
-- tilastot paranee !

- ja kokoomus on lisännyt karensseja ja rangaistuksia.
Tunnen kymmeniä iäkkäitä ihmisiä, jotka on laitettu karensiin tai rangaistukseen ja poistettu jopa kela-tuelta !
---tilastot paranee ...

Kova linja tää on - KÖYHÄT KYYKKYYN !

Äänestä

...vastuu siirtyy kuulijalle.

Uskoitko myös ihan oikeasti, että ruoan arvonlisävero alenisi. Kaikkein huvittavinta oli kuitenkin, että sekoomus voitti vaalit sillä, ettei heidän lupauksensa olisi ylimitoitettuja.

Äänestä
  • Kokoomuksen käyttämässä mainostoimistossa oivallettiin, että nolon ja paskan tuotteen nimi ("Kokoomus") kannattaa laittaa mainoksiin mahdollisimman pienellä.

    Urvelot äänestäjät luulevat varmaan vielä tänä päivänäkin äänestäneensä "Suomen Toivo" -nimistä muodikasta, nuorekasta puoluetta, joka on Työväen Asialla.

    Äänestä

..että yritysten kanssa lisätään koulutusta. Mulla on siitä juuri kaikkein huonoin käsitys. En tiedä KETÄÄN, en ketään, joka olisi työllistynyt kouluttavaan yritykseen. Yrityshän voi sanoa, että kun olivat kaikki huonoja. mutta kun tiedä tuollaisissa koulutuksissa olleita, jotka ovat työllistyneet MUUALLE. Sellasia, joista yritys on sanonut, ettei kurssilla ollut työllistämiskelpoisia. Mutta oikeiden oppilaitosten kursseilta töitä saaneita tiedän. Jopa aikuiskoulutuskeskuksen kursseilta on muutama tuttavani työllistynyt, mutta yritysten koulutuksesta ei yksikään. Tietääkö joku? aina luvataan, että kaikki kelvolliset työllistetään, mutta tukien loputtua ei kelvollisia löydy ja tarvitaan uusi kurssi.

Äänestä
  • ---yritysten kanssa lisätään koulutusta.---

    Näin siksi, koska koulutukseen liittyy aina orjatyötä. Ja orjatyöhän on yritystukea: yritys saa näin ilmaisen ja ihan liian usein motivoituneen työntekijän, jonka se sitten potkaisee harjoitteluajan jälkeen takaisin työttömäksi. Ja ottaa uuden harjoittelijan.

    Tämä on sitä kokoomuspolitiikkaa selkeimmillään, ts. yritystoimintaa tuetaan, muusta viis.

    ...Mutta oikeiden oppilaitosten kursseilta töitä saaneita tiedän.,,,

    Tämän vuoksi työttömän kouluttautumista yleisissä oppilaitoksissa ei yleensä sallita. Loppuisi orjatyövoima.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työllistäminen kirjoitti:

Ennen eduskuntavaaleja Katainen vaahtosi toistuvasti televisiossa, kuinka viime aikainen työllisyyden parantaminen on tehty ns. tempputyöllistämisen avulla.

Nyt kun Kokoomus voitti vaalit, voidaan kai jo näin pitkän ajan päästä alkaa kysellä, mitä Kokoomus on tehnyt tempputyöllistämisen vähentämiseksi ja oikeiden työpaikkojen luomiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu