Miten kaipaankaan miehen kosketusta, hellyyttä, syliä. Tulisit jo luokseni, Sinä, mies, joka kaipaat naisen kosketusta, hellyyttä, syliä. Antaisimme toisillemme paljon, antaisimme elämän, elämän, jota kumpikin odotamme. Kohtaammeko, me, jo ihan aikuisiän saavuttaneet? Kohtaamme, tiedämme sen.
Tulisit jo
Luokseni
8951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, kaipaan minäkin... Ongelmana on etten tunnista sinua väkijoukon keskeltä. Ja silloin kun luulen nähneeni sinut, sinä et näe minua tai ehkä et halua nähdä. Etsit suurempaa, komeampaa, hellempää, rohkeampaa...
Jos sitten kuitenkin joskus sattuisimme kohtaamaan, pystyisitkö hyväksymään myös sen, että haluan elää myös omaa elämääni yhteisen elämän rinnalla? Kaikkea ei voi kokea jonkun toisen kautta. Niin, varmasti me joskus kohtaamme ja yhtä varmasti tulet haluamaan enemmän kuin mitä voin antaa.
Vaatimustasoni miesten suhteen on todella aika vähäinen. Hyväksyisit minut tälläisena luonnollisena naisena. Minä kyllä elämää nähneenä hyväksyisin Sinut aivan tavallinen mies. Olenhan jo pitkälti yli 50 ja työni on psykiatrian alalla, niin jalkani ovat todella maassa.
Mutta kelpaatkohan sinä sitten minulle. Aika epäilyttävää jos vaatimustaso on matalalla :). Unelmia saa kyllä olla, kunhan muistaa ja hyväksyy todellisuudenkin. Ikä tietenkin on yksi asia, olen vielä alle 40, tosin tässä iässä sen merkitys alkaa olla jo vähenemään päin. Onhan sitä kaikennäköistä nähty ja koettu, ja vielä paljon nähtävää ja koettavaa toivonmukaan edessäpäin.
Etsin ikäistäni seuraa, en nuoria. Jos vaatimustasoni on alhainen, se ei tarkoita sitä, että kelpuuttaisin kenet tahansa. Tavallinen suomalainen mies käy, jos hän omaa elämän perusedellytykset. Tottakai minullakin on unelmia......ja ihan jalat maassa kiinni. Olenhan tunteellinen ja herkkä nainen.
Minäkin kaipaan naisen syliä. Miten paljon meitä yksinäisiä onkaan ja kuitenkaan emme löydä toisiamme. Tietäisimpä missä kuljeskelet, haluaisin, että katseemme kohtaisivat.
Aistin kirjoituksestasi herkkää naista, sellaista, josta minä miehenä tykkäisin. Miksi en tiedä, missä Sinä olet. Varmasti antaisimme toisillemme paljon.
Ai että miten hyvältä tuntui lukea kirjoittamasi teksti.itse jäin juuri leskeksi 17.6 kun puolisoni kuoli.olo on kuin selkäänsä saaneelta.alkuun en oikein tiennyt mitä tilanteessa tehdä mutta nyt jälkeenpäin ajateltuani asiaa ei vaimoni haluaisi minun jäävän yksin vaikka olimmekin 13 v. yhdessä hän haluaa että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.Minusta olisi erittäin mieleenkiintoista tavata sinut ja näin keskustella ja miettiä asioita yhdessä eteenpäin.osaan antaa hellyyttä ja myös vaatia sitä itsekkin otathan mahdollisesti yhteyttä.
Otan osaa suruusi.Sinulla on nyt raskasta aikaa. Älä jää miettimään yksiksesi. Kerro tunteistasi parhaalle kaverillesi ja itke yhdessä hänen kanssaan. Surua ei kannata paeta. Se tulee muutoin jossakin elämänvaiheessa eteen. Käy nyt perusteellisesti surutyö läpi, pääset siitä pikkuhiljaa ja elämä voittaa ja voit solmia uuden suhteen, jossa ei ole enää esteenä käymätön surutyö. Toivon Sinulle sydämmestäni voimia ja kaikesta huolimatta aurinkoista kesää. Itselläni taitaa nyt orastaa "työpaikkarakkaus". Olemme molemmat katselleet toisiamme,vapaat aikuiset, ja näyttää sille, että olemme löytäneet toisemme. Terkuin hoitajanainen.