Jouluaattoiltana söin muutaman Lidlin lihapullan muusin kanssa ja vähän myöhemmin joitakin prinssinakkeja. Juomana oli vettä. Tänään lämmittelin niitä ja ihan olivat syötäviä. Näkkärin päälle laitoin sitä eilistä muusia. Pari suolakurkun siivua. On mukava mennä nukkumaan kun ei ole ähkyä.
Halpa oli joulu. Turhaa mässäilyä muilla
eilen söin
2167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
meillä hankittiin kaksi kinkkua hyvissä ajoin ennen joulua ja loppu oli myös molemmat kinkut hyvissä ajoin ennen joulua.
jotenkin vain tuli kinkkukiintiö täyteen ja ei sitä enää tehnyt mieli.
eilen söin eines maksalaatikkoa ja tänään syötiin muijan kanssa ranskalaisia jauhelihapippurikastikkeella.
että sellaista jouluista ruokaa täällä oli.
juomana oli lidlin tiivistemehua.
itse söin hirvenlihaa(emoa), samasta hirvestä lihapullia, graavia lohta, paistettua lohta, tomaatti- ja sinappisilakkarullia, kainuun leipäjuustoa, lanttulaatikkoa ja rosollia...
Juomana kotikaljaa ja punaviiniä...
Kinkkua en syönyt ollenkaan