Tämän tienkö olen valinnut?
Pidän itseäni suht harvinaisena tapauksena seurustelevista naisista siinä mielessä, että minä olen se joka purnaa seksin vähyydestä kotona. Olisin valmis naimaan ja olemaan lähellä vaikka joka toinen ilta; teen yleensä ruoan valmiiksi miehen töistä tuloa varten, pesen pyykin kun kori näyttää sitä tarvitsevan, hoidan kotini ja raha-asiani niin että säästän pahan päivä varalle, hankin tarpeellisen mutta en tuhlaile tarpeettomuuksiin. En ole läski tai tyhmä; päin vastoin...toimin vastuullisessa työssä turvallisuuden parissa ja olen aina ollut "kirjaviisas" jos arvosanoja on ollut katsominen. Työssäni suurin osa kollegoistani on miehiä. Ei ole velkaakaan tai henkisiä rasitteita edellisistä suhteista.
On kuitenkin saatanan turhauttavaa, etten saa tarpeeksi seksiä tai fyysistä huomiota kotona; en koe olevani rakastettu tai arvostettu. Päivisin olen "suorittaja" muiden miesten keskellä...tosiasiassa mietin vain kuinka suuri kyrpä kenelläkin on puntissa...olisi kiva olla kotona vain nainen ja olla hellä, rakastava, puhelias ja himokas, sitä kun ei muulla ajalla voi olla. Miesten työmaailmassa tunteet ovat heikkoutta ja halvat panovitsit ovat vain "hyvää" huumoria jolle kuuluu nauraa kahvihuoneessa. No joo...
Mies ei käy kaupassa (lue:sijoita rahaa tai aikaa), ei halaa tai pussaa...tai itse asiassa puhu tai sanallisesti muutenkaan koskaan ilmaise kiintymystään. Pakahdun tunteisiini.
Mies on niin monta kertaa kääntänyt minulle illalla selkänsä sängyssä, etten jaksa edes yrittää; vastaus olisi taas todennäköisesti "joskus täytyy nukkuakin". Lapsen kanssa hän käyttäytyy kuin kaikki olisi hyvin; ei riitoja tai erimielisyyksiä; ääni on kuin samettia ja kadehdin etten itse kuule moista äänensävyä.
Olen niin kyrvän ja romantiikan kipeä, että en uskalla nenääni ulos laittaa; ottajia varmaan olisi...enkä tiedä mitä tekisin jonkun mukavan nuoren miehen ehdottaessa jotain. Tai noh, ehkä tuo on liikaa sanottu; osaan arvostaa rakkautta ja pysyvyyttä; yhdenillan jutut on koettu jo aikanaan eikä ne muuta tee kuin riko ihmisen joka haluaa vain tulla rakastetuksi.
Ja sain joululahjaksi kaksi glögilasia; tuli vain sellainen olo ettei hän halunnut "sijoittaa" minuun...ajat ovat olleet epävarmoja. Jokelan ammuskelussa menetin vanhan kaverin, silloin romahdin ekaa kertaa kokonaa enkä kokenut saavani mitään tukea mieheltä, jonka kuuluisi olla uskottunu, rakastettuni ja kuuntelijani. Vetäydyin omiin oloihini tuolloin; miehen mielestä sekin oli marttyyrimaista kiukuttelua kai.
Koska miehet ymmärtävät että naiset eivät kaipaa propellihattuista ongelmanratkaisijaa, vaan tukijaa joka kuuntelemalla helpottaa oloamme?
Pidän itseäni suht harvinaisena tapauksena seurustelevista naisista siinä mielessä, että minä olen se joka purnaa seksin vähyydestä kotona. Olisin valmis naimaan ja olemaan lähellä vaikka joka toinen ilta; teen yleensä ruoan valmiiksi miehen töistä tuloa varten, pesen pyykin kun kori näyttää sitä tarvitsevan, hoidan kotini ja raha-asiani niin että säästän pahan päivä varalle, hankin tarpeellisen mutta en tuhlaile tarpeettomuuksiin. En ole läski tai tyhmä; päin vastoin...toimin vastuullisessa työssä turvallisuuden parissa ja olen aina ollut "kirjaviisas" jos arvosanoja on ollut katsominen. Työssäni suurin osa kollegoistani on miehiä. Ei ole velkaakaan tai henkisiä rasitteita edellisistä suhteista.
On kuitenkin saatanan turhauttavaa, etten saa tarpeeksi seksiä tai fyysistä huomiota kotona; en koe olevani rakastettu tai arvostettu. Päivisin olen "suorittaja" muiden miesten keskellä...tosiasiassa mietin vain kuinka suuri kyrpä kenelläkin on puntissa...olisi kiva olla kotona vain nainen ja olla hellä, rakastava, puhelias ja himokas, sitä kun ei muulla ajalla voi olla. Miesten työmaailmassa tunteet ovat heikkoutta ja halvat panovitsit ovat vain "hyvää" huumoria jolle kuuluu nauraa kahvihuoneessa. No joo...
Mies ei käy kaupassa (lue:sijoita rahaa tai aikaa), ei halaa tai pussaa...tai itse asiassa puhu tai sanallisesti muutenkaan koskaan ilmaise kiintymystään. Pakahdun tunteisiini.
Mies on niin monta kertaa kääntänyt minulle illalla selkänsä sängyssä, etten jaksa edes yrittää; vastaus olisi taas todennäköisesti "joskus täytyy nukkuakin". Lapsen kanssa hän käyttäytyy kuin kaikki olisi hyvin; ei riitoja tai erimielisyyksiä; ääni on kuin samettia ja kadehdin etten itse kuule moista äänensävyä.
Olen niin kyrvän ja romantiikan kipeä, että en uskalla nenääni ulos laittaa; ottajia varmaan olisi...enkä tiedä mitä tekisin jonkun mukavan nuoren miehen ehdottaessa jotain. Tai noh, ehkä tuo on liikaa sanottu; osaan arvostaa rakkautta ja pysyvyyttä; yhdenillan jutut on koettu jo aikanaan eikä ne muuta tee kuin riko ihmisen joka haluaa vain tulla rakastetuksi.
Ja sain joululahjaksi kaksi glögilasia; tuli vain sellainen olo ettei hän halunnut "sijoittaa" minuun...ajat ovat olleet epävarmoja. Jokelan ammuskelussa menetin vanhan kaverin, silloin romahdin ekaa kertaa kokonaa enkä kokenut saavani mitään tukea mieheltä, jonka kuuluisi olla uskottunu, rakastettuni ja kuuntelijani. Vetäydyin omiin oloihini tuolloin; miehen mielestä sekin oli marttyyrimaista kiukuttelua kai.
Koska miehet ymmärtävät että naiset eivät kaipaa propellihattuista ongelmanratkaisijaa, vaan tukijaa joka kuuntelemalla helpottaa oloamme?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet urautunu ja ammattis on olla kova ja vastuuntuntoinen.Näkeekö miehes sinut niin kotonakin.Vietkö työasiat kotiisi?Pitkälti ymmärrän tilantees.Kotona on tuunnepuoli nollas.!En kadehdi tilannettas.Raskasta varmasti on noin henkiseltä puolelta.Ei ole kuka tukee heikkonahetkenä.Lyhyesti.Et saa olla nainen.!
En kysy sillä, että pitäisi liian helposti erota, mutta onkohan tuo mies oikea kumppani sinulle? Hän ei tarjoa sinulle sitä, mitä tarvitset. Et ole onnellinen hänen kanssaan. Et ole edes tyytyväinen, mikä sekin voisi riittää. Miksi siis olet hänen kanssaan?
Toista ihmistä on lähes mahdotonta muuttaa. Pystytkö muuttamaan itseäsi? Tai haluatko itse muuttua? Pitäisikö sinun muuttaa elämäntilannettasi?
Kuinka kauan aiot tuhlata aikaasi tuohon? Tiedänpä vain kokemuksesta, että joskus voi jälkeenpäin kaduttaa, kun ei ajoissa toiminut.
Ei ole helppoa ja mukavaa elää yksinkään, mutta vielä tuskallisempaa on elää epätyydyttävässä parisuhteessa.
Ainakin olet jo siinä pisteessä, että ilmaiset tyytymättömyytesi ja myönnät sen. Nyt vain miettimään asiaa eteenpäin.
Minulla oli myös tuonkaltainen suhde ja yritin saada tästä huonosti tunteitaan näyttävästä hemmosta jotakin irti vuosien ajan mutta turhaan.
En sano että ero ratkaisee asian mutta helpottaa se ainakin hetkeksi turhautumista.
Jos eroat niin pidä varasi ettet hommaa seuraavaksi mieskokelaaksi samankaltaista otusta. Mieti ensin tarkkaan mitkä olivat ne ominaisuudet jotka nykyisessä miehessäsi sinua kiinnostivat.
Kirjotukses vois olla melkein omani.Ja siksi en osaa neuvoa mitä tehdä ja kuinka toimia,mutta halusin sanoa sen että kohtalotovereitaki on.Ja niin tutut ajatukset pyörii mullakin päässä kun joka miestä alkaa jo himoita kun ei seksiä saa,ja kuinka lapset saa sen rakkauden ja ite vaan kylmyyttä.Mullakin ottajia olis mutta kun ite haluis sitä uskollista liittoa ja RAKKAUTTA,mutta ei...Meillä tilanne ratkis niin lopulta että mies sanoi ettei tunteita ole.Nyt ollaan jo asumassa erillään ja nyt oon huokassu ite kuinka kauan jaskoin vaan rakastaa saamatta yhtään mitään muuta kun kylmyyttä ja itsekkyyttä takasin.Ei koskaan joululahjaa tai muutakaan ja ite vuodesta toiseen halusin antaa ja olisin tyytynyt suklaapatukkaankin,kun musta se ajatus on tärkein.
Nyt olen vaan onnellinen ja huomasin etten mä enää miestäni rakastanu kun ei hiukkaakaan ole ikävä ja mieluummin olen nyt yksinhuoltajana kun "palvelijana"hänelle saamatta mitään siltä.
Toivottavasti teillä ei kuitenkaan käy näin...
On lohduttavaa kuulla muiden vastaavista tuntemuksista.
Eilen taas meni hermo tähän mitättömään olemiseen; olin jo menossa yksin nukkumaan mutta otti niin paljon päähän, että puin ja aloitin taas sen yksinpuhelun. Olen niin turhautunut välillä, että paha olo purkautuu vihaisuutena...ja sitten vittuiluna, jonka jälkeen saan vasta oman olotilani tasoittumaan. Tässä vaiheessa olisin valmis vasta kehittävään keskusteluun ilman syytöksiä, mutta ymmärrettävistä syistä toinen ei halua tässä vaiheessa muuta tehdä kuin paeta nasta laudassa. Normaalia keskustelua (meidän suhdetta koskevista asioista) on mahdoton käydä; miehestä kaikki kuulostaa syytöksiltä ja siltä että hän AINOASTAAN on syynä pahaan olooni. Hän ei vain viitsi/jaksa/ole kiinnostunut siitä, mikä minua vaivaa...vaikka tosiasiassa juuri silloin alakulo tai ärtyneisyys saattaisi johtuakin ihan jostain muusta; tunteideni mitätöinti ja sivuuttaminen ovat vain bensaa liekkeihin.
En tiedä mitä minun pitäisi olla... vai olenko oikesti vain törmännyt ihmiseen, jolla onkin omia haamuja? Piiskaanko itseäni riittämättömyydestä turhaan?
Olen lueskellut John Grayn "Miehen ovat Marsista, Naiset Venuksesta".
En voinut uskoa, miten selkokielellä löysin itseni ja omat tunteeni kirjoitettuna mustaa valkoisella ja vielä miehen kirjoittamina... se antoi minulle myös ymmärrystä miesten ja naisten eroihin ja tarpeisiin. Se että ymmärrän itseäni ja voin helpottuneena todeta olevani suht normaali tarpeineni ei kuitenkaan poista sitä sadepilveä ympäriltäni, että kumppanini ei ymmärrä tarkoitusperiäni ja turhautumistani.
Tänään lähden kaverin kanssa piiitkästä aikaa ulos; ehkä en ole kuollut ihan vielä kokonaan sisältä. Täytyy muistaa nauttia tuoksuista, hiljaisuudesta ja juttuseurasta (kun sellaiseen on mahdollisuus).
Miehen ja naisen erot ovat tosiasia, jonka itsekin olen huomannut. Nainen haluaa puhua väistämättä enemmän kuin mies.
Puhumisen vaikeuksia voivat vielä korostaa kasvatukselliset asiat; miehesi kotona ei välttämättä ole puhuttu aina asioista ja soviteltu erimielisyyksiä puhumalla tai tuettu ja lohdutettu, kun on ollut huolia, vaan on annettu asioiden olla ja niin hänelle on ehkä kehittynyt myös tällaisia toimintamalleja; hänkin antaa ennemmin asioiden olla eikä puhu niitä lävitte.
Olen huomannut itsekin sen, ettei miehen tarvitse läheskään aina ratkoa naisen ongelmia, vaan kuunnella hänen huolia ja murheita. Koska itsekin tiedostat tämän, niin voisithan yrittää valmistella miestäsi jollain tavalla keskusteluun esim. kerrot, kuinka tärkeää olisi, että hän vain kuuntelisi sinua, kun haluat puhua, eikä hänen tarvitsisi keksiä ratkaisuja mahdollisiin huoliisi.
Voi olla, että hänkin alkaa ymmärtämään ajan kanssa, kuinka tärkeää parisuhteelle on oikeasti, että arjen keskellä puhutaan asioista ja kuunnellaan toista esim. työhuolien saralla. Sinullakin kun on työ, jossa ei naisellisuutesi voi kovin kukoistaa, täytyy elää ns. miesten maailmassa.
Kun miehesi on oppinut kuuntelemaan, saattaa hän itsekin alkaa puhumaan sinulle enemmän omista huolistaan. Miehet, kun tunnetusti pitävät paljon myös omia huoliaan sisällään ja yrittävät ratkaista niitä hiljaisuudessa, koska eivät halua rasittaa niillä puolisoaan..
Miehesi haukkuminen ei kyllä puolestaan ole kovin viisasta, koska miehesi voi ottaa hyvinkin helposti itseensä, jos hän tuntee, ettei häntä arvosteta. Mies on tottunut suorittamaan ja jos hän tuntee, ettei hänen panostaan suhteessa arvosteta, voi seurata juuri mainitsemaasi pitkävihaisuutta/ "mökötystä", jolloin on vaikeaa alkaa keskustelemaan järkevästi.
Kerroit, että olit lukenut jonkin parisuhdeoppaankin, mikset näyttäisi miehellesikin siitä esim. joitain kohtia, joissa tunsit, että näinhän tämä menee, näin tunnen.. Vaikka aluksi ihan huumori mielellä, jos hän huomaa siitä asioita, joissa ehkä hänelläkin on parannettavaa, on hän jo oikealla polulla. Tällöin hän osaa paremmin kuunnella myös sinua, koska ymmärtää tarpeesi naisena. Tämmöstä tuli itselleni mieleen..
Tsemppiä kuitenkin teille arjen tiimellykseen!