Älkää luopuko

Ajatelkaa nyt vähän, minkälaisia kaikkia tolloja tälläkin palstalla kirjoittaa. juuri mitään ei tiedetä mistään, ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen ja silti väitetään itseä työssäkäyväksi. Jos ne toopet ovat saaneet töitä, niin kyllä moni teistäkin saa!

Sitä paitsi, jopa minullakin on ollut sillon tällöin sen verran töitä, etten ole koskaan ollut edes pitkäaikaistyötön. tällainenkin hupsu on kelvannut, joten kyllä moni teistäkin vielä oman vuoronsa saa ;).
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minkä suhteen?ai duunin?pääseminen palkkanauhalle ei ole koskaan ollut itseistarkoitus minulle.akka hyväksyy ja mikä vielä tärkeämpää hyväksyn itse laiskuuteni.ja huolellisella rahankäytöllä on sitä tultu toimeen tähänkin asti ihan mukavasti,ei tietenkään 52"tauluteeveetä tai 500€ tallentavaa digiboksia ole.Mutta en tarvitse.
Jos joku väen vängällä pyrkii yhteiskuntakelpoisuuden,materian tai vaikkapa ajankulun vuoksi duuniin toivotan onnea.
Tulen itse ihan mukavasti toimeen työttömänä.

Äänestä

Kohta on tilanne se, että näille kädettömille ikiteineille pitää jonkun olla näyttämässä eteen, miten niitä töitä tehdään.

Onneksi on niin pitkä ja monipuolinen kokemus, että piakkoin minulle riittää enemmän töitä kuin pystyn kalenteriin sijoittamaan. Eläköön eläkebuumi! Eläköön kädettömät spämmiapinat ja niiden sokeat jälkeläiset!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivosta! kirjoitti:

Ajatelkaa nyt vähän, minkälaisia kaikkia tolloja tälläkin palstalla kirjoittaa. juuri mitään ei tiedetä mistään, ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen ja silti väitetään itseä työssäkäyväksi. Jos ne toopet ovat saaneet töitä, niin kyllä moni teistäkin saa!

Sitä paitsi, jopa minullakin on ollut sillon tällöin sen verran töitä, etten ole koskaan ollut edes pitkäaikaistyötön. tällainenkin hupsu on kelvannut, joten kyllä moni teistäkin vielä oman vuoronsa saa ;).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu