Hei,
Mieheni kanssa päädyimme avoimeen suhteeseen 25 avioliittovuoden jälkeen, kolmisen vuotta sitten. Emme siis eronneet vaan sovimme, että voimme tapailla muita ja hankkia seksikokemuksia ( olimme toisillemme ensimmäiset ja ainoat ). Mieheni halusi, että olisimme avoimia ja kertoisimme toisillemme missä mennään ja mitä olemme tehneet. Sovimme näin, vaikka itse en olisi halunnut tietää mitä mieheni oli tekemässä ja milloin. Sovimme myös, että tuo vastapuoli pitää olla varattu.
Minä pääsin nopeasti mukaan deittailuun ja kerroin miehelleni aina menoni eli missä ja milloin tapaan tuon vieraan miehen. Mieheni pääsi myös käyntiin hitaan alun jälkeen ja löysi varatun naisen jota hän alkoi tapailla. Mieheni ei kuitenkaan oma-aloitteisesti kertonut tapaamisista mitään vaan minä jouduin aina kyselemään missä mennään ja muistuttamaan sopimuksestamme että olemme avoimia.
No, aikaa meni ja me aloimme riidellä juuri tuosta avoimuuden puutteesta, huomautin miehelleni että hän oli itse halunnut että olemme avoimia. Emme kumpikaan kuitenkaan halunneet lopettaa ulkopuolisia suhteitamme, koska ne tuntuivat olevan jo "huumetta" meille. Kummallakaan ei ollut syviä tunteita näitä ulkopuolisia kohtaan ja mieheni sanoi ettei hän voisi kuvitellakaan tuota toista naista vaimonaan.
Reilu puoli vuotta sitten tutustuin eroamassa olevaan mieheen. Parin kuukauden jälkeen tunsin olevani rakastunut häneen ja hän minuun. Olemme jo suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta ja minulla on jatkuva ikävä häntä. En ole kertonut miehelleni rakastavani tuota toista miestä, mutta olemme ihan muista syistä jutelleet ja sopineet mieheni kanssa, että muutamme erilleen ensi kevään aikana ja katsomme mitä sitten tapahtuu.
Olen toisaalta aika sekaisin, jättääkö pitkä avioliitto elämäni rakkauden takia, olenko koskaan edes rakastanut miestäni niin kuin nyt rakastan tuota toista. Onneksi lapset on jo isoja ja ovat jo lentäneet kotoa pois. En tiedä olisiko tämä kaikki vältetty jos hän olisi pitänyt sopimuksestamme kiinni, siitä avoimuudesta. Ehkä. Hän valehteli minulle monta kertaa jotta ei olisi tarvinnut kertoa minulle totuutta että oli ollut tapaamassa tuota toista naista. Eihän siinä olisi ollut mitään sen kummempaa jos hän olisi avoimesti kertonut että aikoo mennä tapaamaan tuota toista naista, en olisi estänyt häntä, eihän hänkään estänyt minua.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, katsotaan mitä tulee eteen.
Jos päätätte siirtyvänne avoimeen suhteeseen, sopikaa säännöt ja PITÄKÄÄ NIISTÄ KIINNI. Valehtelu ja piilottelu kääntää vakisuhteen väärille raiteille.
Mieheni kanssa päädyimme avoimeen suhteeseen 25 avioliittovuoden jälkeen, kolmisen vuotta sitten. Emme siis eronneet vaan sovimme, että voimme tapailla muita ja hankkia seksikokemuksia ( olimme toisillemme ensimmäiset ja ainoat ). Mieheni halusi, että olisimme avoimia ja kertoisimme toisillemme missä mennään ja mitä olemme tehneet. Sovimme näin, vaikka itse en olisi halunnut tietää mitä mieheni oli tekemässä ja milloin. Sovimme myös, että tuo vastapuoli pitää olla varattu.
Minä pääsin nopeasti mukaan deittailuun ja kerroin miehelleni aina menoni eli missä ja milloin tapaan tuon vieraan miehen. Mieheni pääsi myös käyntiin hitaan alun jälkeen ja löysi varatun naisen jota hän alkoi tapailla. Mieheni ei kuitenkaan oma-aloitteisesti kertonut tapaamisista mitään vaan minä jouduin aina kyselemään missä mennään ja muistuttamaan sopimuksestamme että olemme avoimia.
No, aikaa meni ja me aloimme riidellä juuri tuosta avoimuuden puutteesta, huomautin miehelleni että hän oli itse halunnut että olemme avoimia. Emme kumpikaan kuitenkaan halunneet lopettaa ulkopuolisia suhteitamme, koska ne tuntuivat olevan jo "huumetta" meille. Kummallakaan ei ollut syviä tunteita näitä ulkopuolisia kohtaan ja mieheni sanoi ettei hän voisi kuvitellakaan tuota toista naista vaimonaan.
Reilu puoli vuotta sitten tutustuin eroamassa olevaan mieheen. Parin kuukauden jälkeen tunsin olevani rakastunut häneen ja hän minuun. Olemme jo suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta ja minulla on jatkuva ikävä häntä. En ole kertonut miehelleni rakastavani tuota toista miestä, mutta olemme ihan muista syistä jutelleet ja sopineet mieheni kanssa, että muutamme erilleen ensi kevään aikana ja katsomme mitä sitten tapahtuu.
Olen toisaalta aika sekaisin, jättääkö pitkä avioliitto elämäni rakkauden takia, olenko koskaan edes rakastanut miestäni niin kuin nyt rakastan tuota toista. Onneksi lapset on jo isoja ja ovat jo lentäneet kotoa pois. En tiedä olisiko tämä kaikki vältetty jos hän olisi pitänyt sopimuksestamme kiinni, siitä avoimuudesta. Ehkä. Hän valehteli minulle monta kertaa jotta ei olisi tarvinnut kertoa minulle totuutta että oli ollut tapaamassa tuota toista naista. Eihän siinä olisi ollut mitään sen kummempaa jos hän olisi avoimesti kertonut että aikoo mennä tapaamaan tuota toista naista, en olisi estänyt häntä, eihän hänkään estänyt minua.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, katsotaan mitä tulee eteen.
Jos päätätte siirtyvänne avoimeen suhteeseen, sopikaa säännöt ja PITÄKÄÄ NIISTÄ KIINNI. Valehtelu ja piilottelu kääntää vakisuhteen väärille raiteille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mä en ole koskaa tuollaiseen uskonut.. olin kymmenen vuotta itse naimisissa eikä koskaan käyny moinen mielessä..tuo avoin suhde on vain sitä ettei halua lopullisesti menettää sitä ihmistä jonka kanssa on pitkään elänyt..ja se on väärin kumpaakin kohtaan..itelläni on kyllä käyny sellaisia tapauksia useamminkin et ollaan vaan kavereita ja harrastetaan seksiä kun siihen on sopiva aika.. kaikkea mukavaa on tullut tehtyä eikä ikinä ole se päätös kaduttanut..koska kyllä tarvii olla todella uskomaton nainen joka mut veis mukanaan niin että haluisin hänelle antaa loppuelämäni.. mutta eihän sitä koskaan tiedä.. voihan sellaiseenkin joskus törmätä.. mutta se on varmaa että en ikinä moiseen lähtisi mukaan.. heh vai että vapaa suhde.. ei sellaista olekaan..
...ilmeisesti kaipasit, etkä vastauksia kysymyksiin? Viimeinen kappale tekstissäsi paljastaa että haluat mainita muille Avoimen suhteen vaaroista, ja hyvä niin!! Se mitä teille on tapahtunut on todella surullista, sillä tuskin kuitenkaan lopputulokseksi (millaiseksi se sitten ikinä tulee) olisitte halunneet näin käyvän. Toivottavasti et pahastu jos kommentoin??
Kaikille Avoin suhde EI ole tarkoitettu...pysyn siis edelleen kannassani. Ei edes niille jotka ovat olleet pitkään ns. normaalissa parisuhteessa ja haluavat "virkistystä" liittoonsa. Minusta jotenkin tuntuu että ihmiset eivät erota fyysistä avoin suhdetta ja henkistä avoin suhdetta toisistaan. Monet kuvittelevat antamalla toiselle tai molemmille tilaa "touhottaa", siten pelastaisivat liittonsa särkymisellä.
Ajattelen avioliiton kuin ihmisenkin- psykofyysiseksi kokonaisuudeksi. Siis siten, että avioliiton "henki" ja "toiminta" pitää olla sopusoinnussa. Jos toista on liikaa niin toista on liian vähän, jolloin liitto rakoilee tai jopa kariutuu. Inhottaa se, että ihmiset alkavat korjaamaan "hengen" puutteen vuoksi liittoaan "toiminnan" lisäämisellä. Näin uskon teidänkin tapauksessa käyneen. Mielestäni näin ehkä sittenkin piti käydä jos kumpikaan ei halunut korjata suhdetta raiteilleen.
Lähden siitä lähtökohdasta, että kaikkien pitäisi pyrkiä liitossaan "henkiseen" avoimeen suhteeseen. siis siihen suhteeseen, jossa keskustellaan avoimesti ja pelkäämättä liittoa koskevista asioista- niin ikävistä kuin mukavistakin asioista. Jos osaa ottaa ja käsitellä asiat, ettei niistä muodostu ylitsepääsemättömiä ongelmia niin uskoisin että liitto säilyy. Kun "henkeä": keskustelua, välittämistä, toisen ja itsensä kunnioittamista, rakkautta ja huomioimista on riittävästi, niin liitossa on silloin tilaa "toiminnalle". Ilman sitä, ei voida puhua kuin kahden ihmisen ns. irroittelusta ja sillä on liitossa yleensä huonot esimerkit.
Avoin Suhde (siis tämä "toiminnallinen") on AINA kahden puolinen sopimus. Jos toinen ei halua, mutta toinen haluaa,se ei toimi! Se haluaako toinen pariskunnasta käydä vai molemmat hakemassa "kokemusta" muista partnereista, on ihan eri asia ja sovittavissa. Pitää kuitenkin erottaa HALUAMINEN ja KYKENEMINEN avoimeen suhteeseen eri asioiksi ja uskonkin, että miehesi ei KYENNYT avoimeen suhteeseen. Jos siis väännän rautalangasta, niin tarkoitan sitä että haluaisin Ferrarin autotalliini, mutten kykene sitä hankkimaan sillä palkkani ei riitä siihen.Toivottavasti selvitti asiaa??? Mitä tulee sitten näihin muihin asioihin...
Erilaiset "huumeet" on aina vaaraksi niin ihmiselle kuin suhteellekin. Lääke-, seksi-, peli- , alkoholiriippuvuus jne. ovat AINA nakertamassa ihmissuhteita joko fyysisesti tai psyykkisesti. [Täytyy jopa omaa netin käyttöä alkaa tarkkailemaan ;)]Ja jos ei edes huomaakaan että niitä tarvitsee yhä enemmän ja enemmän niin silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Vaikka on sanomattakin selvää että seksi luo hyvää oloa ja parantaa parisuhdettakin, lisää kuntoa jne., niin liika on liikaa. Puhumattakaan monien kanssa harrastamisesta ilman suojavälineitä. Entä sitten rakkaus...
Rakastaminen ja rakastuminen on (mielestäni) kaksi ihan eri asiaa. Kenenkä tahansa voi rakastua ja siitä voi nauttia vain hetken. Rakastuminen voi olla yksi puolestakin, muttei pitkä aikaista. Olen lukenut jostain tiedelehdestä, että rakastuminen on kemiallinen/sähkönen prosessi ihmisen aivoissa, joka on (ilmeisesti) evoluution myötä jäänyt meidän ns. kehoomme valmiudeksi siksi, että kykenemme jatkamaan sukuamme. Rakastuminen on kuin raivomyrsky aivoissamme joka kestää max. 3-12 kk:tta. Tämän jälkeen alkaa tasaantuminen ja "hiipuminen" kohti kenties rakastamista. Rakastaminen on taas pitkällinen prosessi jossa kenties (ellen oikein muista, niin arvelen?) tarkoituksena on varmistaa, että rakastumisen tuloksena syntynyt ihmislapsi saa riittävästi tukea, hoivaa ja ravintoa kasvaakseen ihmiseksi joka kykenee hankkimaan itse elantonsa "luonnosta". Miksi sitten pitkänkin rakastavan avioliiton jälkeen voi liitto ns. hiipua, voi siihen olla syynä hormonaalinen vaikutus miehessä tai naisessa (vaihdevuodet, ns.50-villitys jne.)tai sitten pelkästään elämän/elämän halun muutokset.Se että ajattelet "elämäsi rakkauden" tulleen tylsän elämääsi on ainoastaan RAKASTUMISTA ja sen kestäminen on hetken aikaista, joten sinun (minun mielestäni) on harkittava tarkkaan- haluatko hetken huuman takia menettää pitkä ja kenties kuitenkin hyväkin avioliitto?- mutta tehtävä se JÄRJEN eikä tunteen pohjalta.
Avoin suhde, avioliitto tai mikä tahansa suhde on aina sopimus, jota koskettaa säännöt. Se, minkälaiset ne säännöt ovat...on jokaisen itse laadittava. Ikään kuin Valtioneuvosto muuttaa lakeja ja asetuksia, mutta niin että niistä enemmistö hyväksyy. Jos on kaksipuoleinen suhde niin molempien pitää hyväksyä ne tai sitten sopimus ei ole pätevä. Aina voi olla tilanteita, ettei toinen osapuoli hyväksy seksiä tällä kertaa (syystä tai toisesta), mutta yleensä kyllä...niin hänen mielipidettään pitää silloin kunniottaa eikä rynnätä omien mieltymystensä mukaan. Jos taas koskaan ei pääse maistamaan "kiellettyä hedelmää", ei voida puhua avoimesta suhteesta. Jos toinen haluaa sitä (ehdottomasti) ja toinen ei, niin silloin pitää hakea/solmia suhde jonkun muun kumppanin kanssa joka sitä haluaa. Ikään kuin "perustuslakia" ei voida muuttaa tullen mennen, mutta sen sisältö voidaan laittaa ns. remonttiin.
Tällä (pitkälläkin) kirjoituksella haluan selventää asioita (lähinnä omasta näkökulmasta katsottuna), millainen avoin suhde mielestäni on. On aivan selvää ettei se kaikille sovi ja monia se pelottaakin... Mutta monia se kiinnostaa ja kenties askarruttaakin kun useat ovat asiaa kommentoineet tai vaan läpi selanneet. En "tuputa" sitä kenellekään, mutta tämä toivottavasti selvensi asiaan niille jotka ovat siinä vaiheessa parisuhteessaan että voisivat ko. suhdetta kokeilla (etenkin nuoret). Mielestäni turha rehvastelu tai moralisointi EI auta asiaa- päinvastoin pahentaa. Kiitos.... Pasila ja Porilaisten Marssi!!! :)
On paljon selittelyä, vähän asiaa.
Mutta sitähän se vaatii kun yrittää järkeillä ja selittää itselleen, että kyllä tämä paskanmakuinen karamelli maistuu makealta, kun kerran paketin päällä lukee että sokerista tehty.
Niin...itsehän en tuputtanut asiaa, vaan selvensin (omalta kohdaltani)asiaa. Sinulla näyttää olevan niin, että joko parisuhteessa tai oman elämäsi kanssa menevän huonosti. Otan Osaa!! Siispä jos tuntuu että kengässä oleva pieni KIVI alkaa hiertää liikaa, niin ota se pois. Käy rohkeasti puhumassa ammattiauttajien kanssa.
Se että minä tykkään nyt siitä "Sokerinmakuisesta" karamellistä, on oma asiani ja EN TODELLAKAAN ole sitä kaikille tarjoamassa, en edes sinulle, poika! Mut kun kasvat isoksi ja vahvaksi, niin ymmärrät että toiset tykkäävät HEDELMÄKARKEISTA ja toiset SALMIAKISTA ja kun ostaa ison sekalaisen pussin, niin siitä riittää kaikille. Joten ole FIKSU, älä jää jankkaamaan kanssani, sillä olen todennut sen tosiasian parisuhteessani (valitettavasti hyvä sellainen, sillä toivoit sen olevan huono), että Vaimon sana on viimeinen, sillä miehen viimeinen sana on seuraavan riidan alku. Have a nice life!
Oho! Ammattiauttajalle kehotetaan kun ei olla samaa mieltä! Ei kuulosta kovin fiksulta ja avoimelta, ennemmin ahdasmieliseltä ja kitkerältä.
Hei,
Kiitos sinulle asiallisesta vastauksesta. Sinä olet täysin tietoinen siitä millainen tuo avoin suhde on tai voi olla. Tuntui hyvältä lukea "samaa kieltä".
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ehkä eron, ehkä jotain muuta. Mutta mitä se tuokaan tullessaan, niin tiedän ettei enää koskaan avointa suhdetta.
...sinulle palautteesta. Tuntuu todellakin hyvältä saada palautetta ihmiselta, joka (ehkä kuitenkin) koki ettei asiat jotka ovat eteen tulleet, ole sittenkään oikeassa järjestyksessä hoidettu. Toivonkin että sinulla (ja kenties teillä molemmilla) asiat kuitenkin korjaantuvat ja jatkatte joko yhdessä tai erikseen hyvää elämää.
Olen saanut aiemminkin hyvää (ja tietysti myös negatiivistakin) palautetta kirjoituksistani ja olen ajatellutkin, että jos pystyn jotakuta auttamaan asioissa -jossa henkilö kokee menevänsä takalukkoon ja ei pääse selvittämään asioitaan- niin se riittää minulle. Kun minua on joskus autettu (ei siis ihmissuhdeasioissa vaan yleensä), niin laitan myös hyvän kiertämään. Toivottavasti sinäkin otat tästä vaarin. Mitä tulee Avoimeen Suhteeseen...
Jos sallit vielä sen verran lausua, että (minun mielestäni) sinun/teidän EI pitäisi unohtaa Avointa Suhdetta. Kuitenkin niin että kyseessä olisi "henkinen" avoin suhde. Aika pitkälti kirkonkin miehet puhuvat tällaisen suhteen puolesta. En ryhdy sitä toistamaan,vaan tarkista vaikka edellisestä ketjustani. Mielestäni teillä oli pitkälti Vapaa Suhde, jossa "touhottaminen" söi sitä pääomaa jonka te olitte pitkässä (ja kenties antoisassakin) avioliitossa kasvattaneet. Toivonkin sinulle ja teille hyvää ja levollista mieltä, sillä sitä te tarvitsette.Tsemppiä!!
Lopuksi...
Ajattelen näin, että te naiset olette näissä henkisissä/tunne-asioissa -meitä miehiä- valovuoden edellä. Joten uskon, että jos te (näissä) henkisissä asioissa pystytte antamaan anteeksi miehelle, te pystytte antamaan anteeksi "touhottamisetkin". Me miehet olemme sen verran yksinkertaisia rakenteeltamme- joten emme rakastu helposti tunne-asioiden vuoksi vaan ulkokuoren johdosta. Me miehet tarvitsemme kuitenkin sitä (pullantuoksuistakin) "äitiä" siihen vierelle, joten tällaiset "miestennielijät" eivät ole kovinkaan pitkäikäisiä. Toki tietysti poikkeuksiakin on... mutta ajattelen, että ota (mikäli haluat vielä avioliiton pelastaa) sitä miestäsi hihasta kiinni ja istutte puhumaan ensin kahdestaan ja sitten (tarvittaessa) ammattiauttajan kanssa. Vaikka ne asiat tuntuvan NYT pahalta, ne pystytään kääntämään vuosien päästä voitoksi, tyyliin: "... isännän kanssa sitten oikeen tempastiin kunnolla vielä viidenkympin jälkeen...mutta järkihän siinäkin voitti...". Omapahan ainakin väriä ollut elämässä ja kaikesta kuitenkin on selvitty...paitsi verottajasta. ;)
"Kummallakaan ei ollut syviä tunteita ulkopuolisia kohtaan ja mieheni sanoi, ettei hän voisi kuvitellakaan tuota toista naista vaimonaan."
Jotenkin näin kirjoitit.
Ajatellaanpa niin, että molemmat olisitte noita ulkopuolisia. Miltä heistä tuntuisi, jos he olisivat saaneet käsityksen, että ollaan tosissaan tässä suhteessa? Eikä pelleillä?
Kun nyt teillä oli kyllästymistä, noiden kahden muun elämästä ei siis väliä.
Mistä tiedät, ettei edes miehelläsi ollut, jos itselläsi ei, syviä tunteita ulkopuoliseen? Hänen sanomansa perustellako? Pakotettuna sanomaan näin? Millä mittarilla mitattuna?
Tai edes omasi?
Täytyy sanoa, etten ymmärrä. Mutta joko elätte yhdessä, ettekä
kiusaa muita ihmisiä tai reilu ero ja katsotte, mitä muut ihmissuhteet antavat, yhteiskuntahan ei teiltä kysy, mitä se tarjoaa. Lapsista puhumattakaan.
Tai sitten aito sopimus, elämme yhdessä muiden kanssa. Näin muuten on eletty maailmansivu.
Eikä siitä sen kummempia pultteja ole otettu.
Perhe on perhe. Rakastajat ja rakastajatteret on hoidettu tyylikkäästi. Niin poliitikkojen perheissä puhumattakaan teollisuussuvuista. Suomessa ja myös ulkomailla.
Siitä vaan. Unohda, miten tärkeä vaimo mielestäsi olet 25 avioliittovuodenajan ja elä. Miehesi tekee sen aina kysymättä sinulta. Elää.
Mutta kaikki eivät halua vaihtaa aviopuolisoaan. Yksinolossakin on puolensa. Kaikille sekään ei sovi.
Pakko sanoa. Naisella, tässä tapauksella vaimolla, on aina syviä tunteita. Miehellä ei.
Näin on.
Millainen muuten pitäisi kirjoittajan miehen uuden naisen olla, että miehellä olisi häneen syviä tunteitra? Entä matalat tunteet?