Tuota, oikeasti en ole mikään jouluihminen ollenkaan, mutta tänään tuli taas tehtyä se pakollinen syömis-, kukan- ja lahjanvientireissu anopille. Meillä on lukioikäiset pojat, ja he saivat mummoltaan lahjaksi yhden karkkipussin jonka kuulemma saavat sitten laittaa puoliksi. Kun mummolla ei kuulema ole nyt rahaa koska on kuskannut yhden sairaan sukulaisensa lemmikkiä kalliissa tutkimuksissa eläinlääkärissä omalla kustannuksellaan. Että kissa se varmaan tärkeempi kuin omat lapsenlapset. No kukin taaplaa tyylillään emmekä itsekään ole ihan persaukisia, mutta ajattelen, että jos itsellä olisi omia lapsenlapsia, niin tärkeysjärjestys olisi kyllä ihan toinen. Mitä mieltä olette?
tärkeysjärjestys
kohdallaan
151291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mummo on mieluummin eläinrakas kuin sukurakas. Totta puhuen aivan kamalaa. Jos olisi minun kohdallasni,jättäisin niin lahjat kuin kukatkin viemättä.
Ettekö voisi sopia, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta, niin kaikki pääsisivät helpommalla, eikä kenellekään tulisi pahaa mieltä.
Lapset ovatkin sitten toinen juttu, joulu on lasten juhla ja lapset tarvitsevat lahjansa.
Pikemminkin olen huvittunut kuin pahoillani, eivätkä pojatkaan ole pahoillaan, kyllähän he varmaan ihan tarpeeksi lahjoja saivat muilta. Eikä joulun tarkoitus ole mitkään lahjaröykkiöt. On oma asiansa mihin rahansa laittaa, mutta ei niistä lääkärilaskuista olisi ihan tarvinnut mainita...
Se ei ollut kiinnostunut poikansa lapsista lainkaan,inhosi äitiäni ja meitä! Tapasinkin aikuisena vain kerran.
Kannattaa siis katsoa peiliin!
Minun mummot ja papat ovat täysi tuntemattomia. En koskaan tavnnut heitä. Karkkipusseista viis mutta olis kiva kun olisi edes joku mielikuva että millasia luonteita ne olis ollu, anteliaita, kitsaita, kivoja vai kammoja.
eläinlääkärikustannukset tulivat kalliimmiksi kuin mummo oli luullut ja lahjarahat yllättäen hupenivat siihen.
Pieneläinklinikoiden hinnat tutkimuksineen voivat kyllä nousta mahtaviin summiin. Koska mummolla ei ilm. itsellä ole lemmikkieläintä, hän ei välttämättä ymmärtänyt sitä ennenkuin vei kissan lääkärille.
Toisaalta, eläinrakkaana ihmisenä, ja eräitäkin eläinlääkärikäyntejä koirien kanssa tehneenä, ymmärrän, ettei mummo voinut vierestä katsella sairasta eläintä.
Mikäli mummolla ei todellakaan ole varaa antaa pojille mitään lahjaa, niin minun täytyy sanoa, että minä olisin mummoa ymmärtänyt.
Olisin luultavasti itsekin vienyt ensisijaisesti kissan lääkärille. Ehkä mummo hoitaa kissaa ja se on hänellekin rakas.
Kyllähän ne lapsenlapsetkin siitä huolimatta rakkaita ovat.
Teillä on jo lukioikäiset pojat, jotka ilm. saavat kaikki tarpeensa ja enemmänkin teiltä.
Jos mummo todella on näin vähissä varoissa niin tuskinpa hänen pojille antamansa summa kuitenkaan olisi kovin suuri ollut. Ja, vaikka se syömis- ym.- reissu sinulle olikin pakollinen, niin luultavasti mummo kuitenkin on jonkin verran niistä syömisistäkin maksanut.
Mummo on ehkä yksinäinen, ja sairas sukulainen kissoineen ovat hänelle tärkeitä.
Enhän tunne tilannetta, mutta useinhan on niin, etteivät lukioikäiset pojat, eiväkä tytötkään, kovin usein mummoaan käy tervehtimässä. Mummo saattoi mielessään ajatella poikia nuoremmiksi, jolloin ehkä kävivät vielä hänen luonaan.
Tuskinpa hän lukioikäisille pojille olisi yhtä karkkipussia antanut, mikäli olisi pystynyt ihan selvästi ajattelemaan.
Eli lukioikäisten poikien lahjat ovat tärkeimpiä kuin jonkun elävän olennon henki ja terveys? Tärkeintä on, että omat lapsesi saavat kaikki pelit ja vehkeet millä hinnalla hyvänsä. Saakos kysellä, että kuinkas läheisiä sitä oikein ollaan sen anopin kanssa. Ei kuullosta kovinkaan läheisiltä väleiltä. Enkä todellakaan katso sitä teidän eduksenne.
Sen mummon ei ole mikään pakko antaa tuon kummempia lahjoja noin iäkkäille lapsenlapsille.
Sen mummon ei ollut pakko osallistua sukulaiskissansa hoitokustannukseen, mutta hän halusi tehdä niin. Toki hänen tulee olla tasapuolinen ja antaa vastaava taloudellinen tuki myös muille lapsilleen. Oletan että tässä oli vaikka yhden lapsensa kissan hoito.
joka joulu rahaa järjestöihin, jotka ovat avun tarpeessa. Kirjoitit että itse pärjäätte hyvin, niin miksi silloin pitää ruveta parjaamaan mummoa, hän ehkä pelasti kissan hengen? Siinä oli todellakin suuri joululahja.
Jos lukioiässä olevat pojat pahoittavat mielensä, kun eivät saannet kuin karkkipussin jaettavakseen, niin eipä tuokaan kovin normaalilta kuulosta minun korvissani ainakaan. Kaksi "isoa" miestä suremassa karamellien perään, ja kissan omistaja varmsti oli hyvin onnellinen kun sai apua rakkaalle lemmikilleen!
Tätä se on kun kehitysoppia opetetaan ainoana totuutena. Ihminen on siinä tapauksessa eläin eläinten joukossa ja oletuksena kaikki eläimet ovat yhtä arvokkaita, ja läheisempi eläin (kissa) on siinä tapauksessa tärkeämpi kuin kaukainen eläin.
"tuli taas tehtyä se pakollinen syömis-, kukan- ja lahjanvientireissu anopille."
"jos itsellä olisi omia lapsenlapsia, niin tärkeysjärjestys olisi kyllä ihan toinen."
- Mitäkö mieltä olen?
Kysyn, mitkä ovat kirjoittajan omat elämänarvot. Teitte "pakollisen" vierailun, mutta odotatte itse jotain spesiaalia, lämpöä (?), läheisyyttä (?), elämänarvoja toiselta (?)
Ja silti kirjoittaja sanoo, että "No kukin taaplaa tyylillään"
Kukaan ei ole niin PA, ettei pysty otamaan 2 karkkipussia. - Oli unohtanut pojat.
Mitä tulee kissaan, niin kai se täytyy heittää lääkäriin, jos se on kipiä. Se maksaa, jolla on rahaa.
Teillä ei ole ongelmia rahasta, niin että eivät teidän pojat ole mummun lahjojen varassa. Tuskin pojat olisivat halunneet lahjoja, joihin olisi käytetty kuolemaan jätetyn kissan lääkärimaksut.
Voi että on taas murheet. Mikä sinua nyt oikeasti harmittaa? Sekö että lukioikäiset poikasi eivät saaneet taas jotain täytettä nurkkiinsa? Ja rahallako mitataan se lemmikkien ja lapsenlapsien tärkeys? Veikkaan että anoppisi sydämessä lapsenlapset ovat tärkeämpiä kuin jonkun sukulaisen kissa, mutta tämä eläin nyt kaipasi enemmän apua kuin poikanne, joilla luultavasti on jo kaikkea mitä tarvitsevat ja paljon muutakin, kuten tuon ikäisillä useimmiten on, varsinkin kun mainitsit ettei perheenne ole perseaukinen. Ajatus on tärkein, karkkipussi oli ihan hyvä. Ja tämähän oli ihan vain minun näkökulmani. Hyvää uuttavuotta sinulle ja perheellesi.
..että kuskaa tärkeää eläintä eläinlääkärissä, eikä sen takia voi ostaa karkkipussia suurempaa lahjaa, ei kerro sitä etteikö hän välittäisi lapsenlapsistaan. Kyllä mää jättäsin jopa lahjat omillekki lapsille ostamatta jos kissani ois kuolemaisillaan ja se selviäis vaan hoidoilla. Eiköhän pojat tän ymmärrä jos kerta ovat jo lukioikäisiä..
Luin huvittuneena kirjoituksia. Mutta eiköhän nyt kuitenkin vielä ihminen mene eläimen edelle. Vaikka olisi kuinka eläinrakas pitää joku raja ja järki olla mukana.
Minun anoppi on kanssa eläinrakas ja vaikka varaa on niin ei osta lapsenlapsilleen synttäri- eikä joululahjoja. Mutta kun tyttären koira kuoli niin eikö koko suvun naiset itkeneet kuorossa. Ja kyllä oli pakko nauraa sisäänpäin kun en kuitenkaan ääneen kehdannut.
Kovin tutulta kuulostaa. Meitä oli kolme tyttöserkusta, yksi yhdessä perheessä, kaksi toisessa. Yksi serkuista sai aina sen saman kuin kaksi joutuivat jakamaan keskenään. Eli esim. yhdelle 100 markkaa, kaksi jakoivat tuon satasen eli siitä tuli 50 mk per nuppi.
No sitten syntyi 10 vuoden odottelujen jälkeen neljäs serkku, poika. Tälle pojalle annettiin kaikki mahdollinen. Poikaa on hyysätty ja vielä aikuisenakin sama rata jatkuu. Kaikki mitä tuo poika tekee, on suunnattoman hienoa jne. Jos tyttöserkuista joku tekee saman asian, se ei olekaan enää niin hienoa.
Olen lopettanut isovanhemmillani käynnin. En enää viitsi kuunnella sitä serkkupojan kehumista. Tunnen itseni nollaksi ja lapsuuden eriarvoinen kohtelukin on liian hyvässä muistissa.