Nokian

Mitä tienaa tuollainen? Meneekö se 10€/h tässä vihdoinkin rikki? Nokiallahan on aivan naurettavat palkat. Kaveri ollut monta vuotta siellä ja palkka ruhtinaalliset 9.5€/h. Vaikka lisiä tuleekin päälle on tuo silti melko huono palkka lisineenkin jo pelkästään liukuhihnatyön takia jota ainakaan oma pääni ei kestäisi kolmea tuntiakaan. Lisäksi olen kuullut että joka asiasta nalkutetaan ja valitetaan sekä nykyään joutuu jo seisomaan liukuhihnan vieressä.
Ennen sai sentään valita istuuko penkillä vai seisooko mutta nyt tuoli kun on viety pois ei lattiallakaan kehtaa istua. Nokian tuottavuus kasvaa, mutta palkat ei. Itse en töihin menisi 9/9.5€:n tuntipalkoilla....onneksi ei tarvikkaan :)
61545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä noksulla on ihan hyvät liksat, sehän on ihan siitä kiinni mitä tekee höhööö. Itse en ole edes team leaderi vaan ihan kuli ja 33 kiloa tulee vuodessa 7 tunnin lojumisella päivässä

Äänestä
  • Vai että lojumisella, on se hienoa että tollasiakin vätyksiä löytyy joistain duuneista. Se omalla alalla/myyntihommissa on hienoa, ettei "lojujia" kattella kovinkaan pitkään ja ainakin itte pistän samantien pihalle jos vähäänkään vaikuttaa tulokas tuolta. Et välttämättä ihan täysin tarkottanu asiaa noin, mutta kerääpä pikkasen työylpeyttä/moraalia tai mitä tahansa et tommonen lässytys loppuu.

    No, immeiset on erilaisia, mutta lopulta ei lojumalla kunnon palkkoihin pääsekään. Että näin :D

    Äänestä

  • kuli kirjoitti:

    Vai että lojumisella, on se hienoa että tollasiakin vätyksiä löytyy joistain duuneista. Se omalla alalla/myyntihommissa on hienoa, ettei "lojujia" kattella kovinkaan pitkään ja ainakin itte pistän samantien pihalle jos vähäänkään vaikuttaa tulokas tuolta. Et välttämättä ihan täysin tarkottanu asiaa noin, mutta kerääpä pikkasen työylpeyttä/moraalia tai mitä tahansa et tommonen lässytys loppuu.

    No, immeiset on erilaisia, mutta lopulta ei lojumalla kunnon palkkoihin pääsekään. Että näin :D

    voi kuule sinnuu pölynimurikauppiasta, olinpa itsekin myyntimiehenä ennenkuin siirryin noksulle ja täällä vasta olen oppinut ottamaan rennosti. Talo on täynnä managereita jotka vain laittavat fyi viestejä ja keksivät itselleen tekemistä. Valtaosa porukasta tekee vähän tai vielä vähemmän, sen siitä saa kun rekrytoidaan suoraan koulusta. Ei opita tekemään kunnolla töitä vaan Nokialainen tapa tehdä töitä eli vastuun pakoilu ja hommien delegoiminen. Tämä meikäläisen lojuminen ja velttoilu toi juuri ylennyksen eli jatkan velttoilua isommalla palkalla jatkossa =)

    Hyvää päivänjatkoa vaan lehtimyyjäpäällikölle vai mikälie hömppämyyjä lienetkään.

    Äänestä

  • kuli edelleen kirjoitti:

    Mietipä jos meillä kaikilla olis samanlainen asenne: lojumalla ja velttoilemalla tienataan ja joo ylennytään jne. ei monista hommista tulis yhtään mitään. Hienoa jos oot päässy eteenpäin, mutta en myöskään lähtis dissaamaan lehtimyyjiä tai esim. pölynimurikauppiatakaan, et taida hirveesti myyntihommia arvostaa ?

    Itse en kylläkään ole nuissa hommissa, vaan mediassa ja johtavassa asemassa kylläkin. Jotkut tosin tekevät hommia myös sen perusteella että tekeminen on kehittävää jne. Eikä niin että raha tulee mahdollisimman helpolla ja istuskellaan. Kyllä mä ainakin meen aamusin duuniin paljolti myös sen mieluisan tekemisen perusteella, mutta toki palkankin pitää olla kohdallaan. Joskus aikansa täytyy tehä niitä "ruohojuuritason" töitäkin, eikä heti vaatia huippuliksoja.

    Toivotan onnea valitsemallesi tielle ja jos sulla on alaisia tai on jatkossa, näytät varmaan erinomaista esimerkkiä tuolla moraalilla.

    Että näin :D

    Äänestä

  • kulille kirjoitti:

    saa Nokialla n. puolet tuosta 33000€ vuodessa.
    Yli kapitalistinen firma joka jarruttaa palkoissa ja työoloja vain pahennetaan koska duunarit tekee niin paljon virheitä yms. Sen siitä saa kun yrittää tuottaa yli-paljon puhelimia vuodessa. Mielestäni puhun huonosta palkasta jos puhutaan n.9€/h palkasta. Suomi on myös kallis maa asua ja elää.
    Kaikki Nokian duunarit aina vetoaa siihen ainoaan heidän pelastukseensa PYHÄTYÖKORVAUKSIIN. Kyllä mielestäni 40h/viikossa Ma-Pe pitäisi pärjätä ja jäädä vapaa-aikaa aina uutenavuotena, pääsiäisenä yms. Sehän on aina vaan itseltä pois kun myönnymme kaikkiin työnantajan oikkuihin esim se että Nokialla pitää nykyään seistä 8h/päivässä.
    Toki kyllä varmaan jotkut viihtyvät ym Nokialla mutta yleensä suomessa on nähty kun jokin yksi iso firma aloittaa duunarien polkemisen monet seuraavat perässä. Taistelkaa Nokian duunarit, älkää taipuko (en ole kommunisti enkä ääri-vasemmistolainen)

    Äänestä

  • tienaa 33000€/vuodessa. Ehkä noin puolet tuosta, vähän yli.

    Lisäksi Nokia näyttää ottaneen rajun askeleen kohti ääri-kapitalismia.
    Palkkoja jarrutellaan, kellon ajoista ollaan entistä tarkempia, vaihdot on otettu pois että syylliset saadaan kiinni (3 varoitusta/virhettä ja heti potkut), nykyään seisot 8h/päivässä sekä taukoja ja kotiinlähtö/töihintulo aikoja seurataan silmä kovana.
    Pelkästään Nokian palkat, työolot sekä työajat tekevät siitä sellaisen etten ainakaan itse menisi.
    En tarkoita tässä niinkään mollata Nokian duunareita vaan firmaa. Pitäkää eduistanne kiinni Nokialaiset. Älkää taipuko vaan taistelkaa. (Huom! En ole kommunisti enkä ääri-vasemmistolainen)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

team leaderin palkat kirjoitti:

Mitä tienaa tuollainen? Meneekö se 10€/h tässä vihdoinkin rikki? Nokiallahan on aivan naurettavat palkat. Kaveri ollut monta vuotta siellä ja palkka ruhtinaalliset 9.5€/h. Vaikka lisiä tuleekin päälle on tuo silti melko huono palkka lisineenkin jo pelkästään liukuhihnatyön takia jota ainakaan oma pääni ei kestäisi kolmea tuntiakaan. Lisäksi olen kuullut että joka asiasta nalkutetaan ja valitetaan sekä nykyään joutuu jo seisomaan liukuhihnan vieressä.
Ennen sai sentään valita istuuko penkillä vai seisooko mutta nyt tuoli kun on viety pois ei lattiallakaan kehtaa istua. Nokian tuottavuus kasvaa, mutta palkat ei. Itse en töihin menisi 9/9.5€:n tuntipalkoilla....onneksi ei tarvikkaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu