Bolero?

Tarvitsisin jonkun yläosan hihattoman kotelomekon kanssa "hienoille" syntymäpäiville. Mekko on musta, jossa on kuosiin kudottuja melko hillittyjä ruusuja. Se ei ole erikoisen avonainen, mutta olen niin viluinen, että tarvitsen varsinkin näin talviaikaan lämmikettä. Toisaalta myös käsivarteni ovat rumat, allit roikkuvat.

Sopisiko pitsineuleinen musta tai ruskea bolero? Olen nähnyt myös messuilla turkiksesta tehdyn, ison kauluksen tapaisen vaatteen, joka solmitaan nauhoilla harteille. Olisikohan sellainen liian pröystäilevä?
1723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Bolero kuulostaa ihan hyvältä. Vaikea tietysti sanoa näkemättä miten se sopii mekon kuosiin, mutta yksinkertainen neulebolero sopii melkein minkä kanssa vain. Turkisjutulla tarkoitat varmaankin keeppiä. Keeppiä pidetään aika usein iltapukujen kanssa ja voihan se olla syntymäpäiville vähän liikaa. Yksi vaihtoehto voisi olla myös iso, juhlava huivi jonka voi kiinnittää paikoilleen esim. rintaneulalla tai sitten pitää huolettomasti harteilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipiteenne kirjoitti:

Tarvitsisin jonkun yläosan hihattoman kotelomekon kanssa "hienoille" syntymäpäiville. Mekko on musta, jossa on kuosiin kudottuja melko hillittyjä ruusuja. Se ei ole erikoisen avonainen, mutta olen niin viluinen, että tarvitsen varsinkin näin talviaikaan lämmikettä. Toisaalta myös käsivarteni ovat rumat, allit roikkuvat.

Sopisiko pitsineuleinen musta tai ruskea bolero? Olen nähnyt myös messuilla turkiksesta tehdyn, ison kauluksen tapaisen vaatteen, joka solmitaan nauhoilla harteille. Olisikohan sellainen liian pröystäilevä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu