Seurustelen suomalaisnaisen kanssa ja kaikki on muuten melkein OK, mutta tosi vaikea on tottua sen lapsiin. Täällä suomessa lapset ovat kasvatettu pikkasen eri tavalla, kuin virossa ja aika moni asia on todella ärsyttäva. Olisko jollakin kokemuksia?
Lapset
ain004
191800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
verratakaan siihen, mitä lapset joutuvat kärsimään, kun äiti raahaa ärtyneen VIROLAISEN miehen heidän kotiinsa.
Eukko on järjiltään. Jos sinun järkesi vielä toimii vähänkään, häivy!
Ymmärrän, ettet totu suomalaisiin lapsiin. Heidän on kasvatettu tosiaan eri tavalla kuin Virossa. Oletko tutustunut esim. PISA-tutkimuksiin ja niiden tuloksiin?
Jos vakavissanne olette, niin silloinhan niistä asioista olis hyvä puhua. Onko jo kokeiltu? Parisuhteessa on haasteita, ja uusiosuhteessa jossa lapsia, niitä on vielä enemmän. Teillä ei varmaan ihan itsestään asiat hoidu, kun vielä tulette eri kulttuureista.
Kaikkien pitäis tutustua toisiinsa kunnolla, siihen pitäis hermoja löytyä etenkin aikuisilta. Kaikkea et voi muuttaa mieleiseksesi, eikä sinun tarvitse olla aina se, joka joustaa. Joten suosittelen asiasta puhumista lasten äidin kans, samalla mietitte sitä yhteistä linjaaki.
Pienessä Virossa saavat lapset huipputasosta opetusta!
Suurin ero kahden maan välillä on käytöstavat ja vanhempien kunnioittaminen. Löytyy tietysti Suomestakin hyvinkasvatettuja nuoria, mutta sitten on myöskin aika paljon tavallisen perheen lapsia kenelle ei ole asetettu mitään vaatimuksia elämää varten. Elostellaan, syödään ja soitetaan suuta ja tulevaisuudenhaave on ainoastaan miten pääsee hyvälle työttömyyspäivärahalle.
Mutta voi olla että YH äiti on yksin lasten kasvattamiseen väsynyt ja taidotkin heikot? Jospa hän tarvitsee apua?
edellinen vastaus oli kyllä karmea totuus. Valitettavasti on nykyisin virossakin se vanhempien kunnioitaminen lähtenyt hanskasta. Mutta aiheesta- lasten käytoksella ei voi olla aina joku hyvää syy. Se ärsyttäkin koko jutusta eninteen, että lapset eivät tajuu, kuin vaikea on äidilla ym. Eiks jotain pitäis olla itsestakin selvä???Muutama "rasittava kotihomma" esimerkiksi??
vaatia lapseltakin jotain eikä vain toisinpäin, ne tekisivät lapselle palveluksen.
Lapset käyttää vanhempia niin kauan hyväksi kun vanhemmat sitä antaa ja lapset eivät itsestään ymmärtää mitään, korkeintään 20.vuoden kuluttua kysyvät mikset sanonut EI ja opettanut minulle lapsena vastuuta.
Mitä sinä olet kyselemässä, haluatko kuulla miten sinun pitäisi toimia tai osallistua lasten asioihin? Oliko sinulla halu kuulla toisten ulkomaalaisten sopeutumisesta suomalaiseen lapsiperheeseen? Näytät saavan kommentteja hieman "asian vierestäkin"..
Kommentit A:lle ovat hyviä, mutta kirjoittelet nyt itse asian vierestä.
A kysyi kulttuurieroista eikä käytännönneuvoja arjen harmauteen.
Asian vierestä kommentteja täällä oli aikasemmin mm. miksi ei tuolle miehelle kelpaa virolainen p...., kun kerran lapset ovat esteenä suhteessa suomalaisen kanssa. Joten sinä heräsit siinä vaiheessa kun sheriffi jo oli poistanut ne tyhmät kommentit.
Annahan sinä kuulua jotakin, mutta mieluusti oikealla ajoituksella. Kulttuurierokokemuksia?
arkeen millään tavalla? Luulisi, että juhlia on helpompaa eri kulttuurien kanssa, vaikka tulevaa Uutta Vuotta. Siihen arkeen ne just vaikuttaa, ne kulttuuri- ja muutkin erot..
Älä luulee että on helppo juhlia eri kulttuurien kanssa! Esim. suomalaiset eivät juhli vuoden vaihtumista kun taas monet muut kulttuurit kylläkin ja hyvin värikkäästi.
Tarkoitin sitä, että juhlassa ollaan iloisia, nautitaan.. vuodenvaihteen juhlakin on kerran vuodessa. Silloin luulisi olevan helppo kaikkien tulla toimeen ja iloita yhdessä, eikö? Mutta se arki on suurimman osan vuoden päivistä läsnä, silloin juuri mitataan niitä todellisia ongelmanratkaisukykyjä ja ihmisten keskinäisten suhteiden kestävyyttä, halua selvitä silloinkin, kun elämä ei niin juhlalta tunnu.
Otan osaa. Suomessa laadultaan alin naiskasti ovat yksinhuoltajat, noin niinkuin äiteinä. He eivät ajattele muita kuin itseään ja lapset ovat heille vain pakollinen riesa jotka voisi oikeastaan antaa poiskin jos ne joku vain huolisi ja yhteiskunnan tukiaiset säilyisivät ennallaan. Ei ihme, että ne lapset viihtyvät kavereidensa kanssa paremmin kuin kotona ja kunnollisten perhearvojen istuttaminen sellaiseen sekamelskaan on aika toivoton tehtävä. Voisi olla paikallaan pitää pieni mietintätauko tässä suhteessa, maaimassa kun on myös kunnon naisia.
Harmi, että sun koulutie loppui kolmen talven jälkeen. Yksinhuoltajuus ei ole sairaus, niinkun kuvittelet. Koita etsia apua.
Toisille- kysymys on edelleenkin ilman järkeviä vastauksia. Tarkoitus oli kysyä, että olisko kenelläkään samanlaisia kokemuksia ja kuinka olette sopeutuneet tilanteeseen?
Riippuu aika paljon lasten iästä ja varsinkin murrosikäisille uusia kasvatusnäkemyksiä on aika vaikea selittää. Heidän kanssa ovat tärkeimmät asiat sovituista asioista kiinnipitäminen ja keskusteluyhteys nuoreen. Ja tärkeintä ettei koskaan laiteta nuorten kansaa ongelmien tullessa hanskoja tiskiin!
Parisuhteessa tietysti puhukaa selväksi yhteiset pelisäännöt lasten kanssa toimiessa ettei lapset pystyisi teitä kättämään toinetoista vastaan.
Jos sinulla ei ole sydän lukossa ja opit niitä lapsia rakastamaan, selviät kaikesta! Kompromisseja joutuu tekemään molemmat vanhemmat ja varsinkin kahden kultuurin parisuhteessa mutta esteet on tarkoitettu voitettavaksi. Keskusteleminen kannattaa.
Tarkalleen vastaava kokemusta ei ole, koska meillä on yhteiset lapset ja samanlaiset kasvatusperiaatteet, mutta puolisoni lapsi edellisestä liitosta sanoi 30.vuotisena aikuisena että on aina ollut hyvin mustasukkainen ettei ole saanut asua meidän perheesä. Olin kuvitellut olevani viisas jos pysyn takaalalla ja annan hänen äidin ja isän kantaa vastuun kaikesta heidän lapseen liittyvistä asioista, mutta se ei ollutkaan tarpeeksi hänelle. Jälkeenpäin nyt voin sanoa että ehkä tämä nuori ihminen olisi halunnut saada minulta samanlaista ja samanverran rakkautta kuin omat lapseni on saanut. Mutta mina en uskaltanut, koska pelkäsin astua lapsen vanhempien varpaille, en halunnut että vanhemmat kokee minua kilpailijaksi ja olisivat mustasukkaisia. Kuvittelin että kaikki vanhemmat rakastaa lapsia samalla tavalla ja hän saa sitä tarpeeksi omilta vanhemmilta. Ja vaikka nyt tiedän miten asiat on toisella tavalla ei olisi voinut tehdä mitään.
Sry sekavasta kirjoituksesta, ehkä saat tolkkua. Voin laittaa sähköpostiosoitteeni jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia lapsista.
Uusioperheen arki vaatii aika lailla varmasti sopeutumista. Lapsille on ehtinyt muodostua omat ritiinit ja käyttäytymistavat ja sitten kun tulee mukaan uusi perheenjäsen niin haetaan uutta tapaa toimia ja elää sovussa yhdessä.
Aikuiselta se vaatii aika paljon kypsyyttä ja kärsivällisyyttä, että jokaiselle olisi tilaa omalle persoonalleen ja omalle paikalle perheessä.
Lapset ovat aina lapsia. Eli jos lähtökohtana on että "kunhan nuo lapset ensin muuttuisivat niin asiat olisivat ok"---on aika tuhoon tuomittu toimintatapa.
Mitä siis tehdä? Ainoa toimiva keino on olla esimerkkinä aikuisen tavoin. Esimerkin kautta jälkikasvu oppii. Toki se vaatii pitkäjänteisyyttä ja loogista käyttäytymistä. Mutta sitä tämä aikuisuus on.
Ja tämä tyyli--eli että toimii fiksuna aikuisena ja toisen vanhemman tukena kasvatusasioissa-- palkitsee ennen pitkää paremmin kuin turhauttava toivominen ja komentaminen lopulta ärsyyntyneenä että miksei nuo kauhukakrut opi kuinka aikuisia kunnioitetaan.
.. kun suhteessa menee huonosti kirkuvien ja huonostikasvatettujen lasten takia? Lähdet Viroon purkamaan ärtymystäsi muhinoimalla sen toisen muijan kans?
keskustella aihesta. ei kiinnosta enää....
ja k-lle, mä huoman heti sun kirjoitukset!
eivät pidä sinusta...uusioisästä ja siksi he käyttäytyvät niinkuin käyttäytyvät.
Itselläni oli ihan suomalainen uusi avokas ja lapseni eivät pitäneet hänestä(luuseri)ja antoivat käyttäytymisellään ymmärtää, että heitä mutsi toi luuseri pihalle. Minkä sitten teinkin ja viisaasti teinkin.
Lapset ovat herkkiä ja tajuavat asiat joskus paremmin kuin ne aikuiset, jotka ovat alkuhuumassaan sokeita näkemään totuutta!
Näin se vaan menee ;)
minäkin teininä tein kaiken erottaakseni
kaikki mahdolliset isäpuoli-kandidaatit äidistäni...
vasta aikuisena tajusin, että asiat eivät ehkä olekaan niin mustavalkoisia...